Puheen äänittäminen

Ihmisääni on meille tavallisin ääni. Se on kommunikoinnin tärkein väline. Ihmisten äänet voivat olla kuiskausta, puhetta, huutoa, erilaisia fysiologisia ääniä kuten hengitystä tai haukottelua, liikkumisen ääniä kuten askeleita tai epämääräisiä ihmisääniä, joiden kautta välittyy tunnetila kuten tappelu naapurissa tai yleisön kohahdus stadionilla. Ihmisäänen ilmaisuvoima on suuri, koska olemme tottuneet lukemaan pienimpiäkin vivahteita.

Puheen voima tulee vokaaleista, puheen selkeys tulee etupäässä konsonanteista. Studion äänenvoimakkuusmittarissa puheäänet eroavat toisistaan. Jotkut puhujat ”kiirehtivät” vokaalien yli, ja puheen voima jää melko pieneksi; puhe ei soi hyvin. Silti se voi olla hyvin selkeää. Toiset puhuvat niin, että vokaalit venyvät ja äänestä tulee ”laulavaa” ja keskimäärin voimakkaampaa.

Puheen säteilykuvio

Puheen matalat taajuudet säteilevät ympäri päätä, myös sivulle ja takapuolelle. Korkeat taajuudet säteilevät pääasiassa ilmasuihkun suuntaan – suoraan eteenpäin ja hieman ylöspäin. Kun äänitetään puhetta, mikrofoni kannattaa sijoittaa niin, että se ottaa hyvin myös korkeat taajuudet. Kuitenkin on varottava, ettei ilmasuihku aiheuttaa ääneen poksahduksia. Kun mikrofonikalvo on vinossa ilmasuihkuun nähden, poksahduksia ei synny paljonkaan. Ilmasuihku on useimmilla puhujilla varsin kapea. Kun mikrofoni viedään hieman sivummalle, poksahdusten vaaraa ei ole.

Kuvassa on keskeisin säteilysuunta punaisella, jonkin verran heikompi suunta keltaisella. Mikrofoni kannattaa sijoittaa punaiselle alueelle.   

Sivusuunnassa korkeat säteilevät vain etusuuntaan. Seuraavassa kuvassa on 4000 Hz eli preesensalue. 10 000 Hz taajuinen ääni säteilee vielä kapeammin suoraan eteenpäin.

Rintakehän resonanssi

Monissa tilanteissa, esim. tv:ssä, käytetään pieniä kaulukseen tai taskun reunaan kiinnitettäviä mikrofoneja. Ne ovat näkymättömiä ja mikrofonietäisyys pysyy koko ajan samana. Suunta on kuitenkin ongelmallinen, koska korkeat taajuudet eivät säteile täysimääräisesti alaspäin. Useimmissa ns. nappimikrofoneissa on sisäisesti korostettu korkeita taajuuksia, jotta ääni säilyisi kirkkaana.

Rintakehä aiheuttaa erityisesti joissakin miesäänissä oudon kuminan, joka sijoittuu n. 700 Hz:n alueelle. Se on rintakehän oma resonansssi.

Mikrofonietäisyys

Mikrofonin etäisyys suusta on tärkeä puheen ymmärrettävyydelle. Jos tehdään haastattelua ulkona kovassa liikennemelussa, puheäänen tulee olla ainakin 10-15 dB kovempaa kuin ympäröivä liikenne. Moni kokenut selostaja mittaa ensin liikenteen maksimivoimakkuuden nauhurillaan ja sen jälkeen pienentää sisään menevän äänen voimakkuuden n. 10-15dB. Puhuessa mikrofoni viedään niin lähelle, että puheen huiput osuvat mittarissa huipputasoon.

Sisätiloissa käytetään jonkin verran termiä ”kaiuntasäde”. Suuressa hallissa, jossa on paljon toimintaa, on verraten tasainen äänikenttä; ääniä tulee joka puolelta. Se vastaa esim. ravintolasalin yleissorinaa. Se etäisyys, jossa puhujan ääni ja yleissorina ovat yhtä voimakkaita, on salin kaiuntasäde. Se voidaan laskea matemaattisesti, mutta tärkeää on, että mikrofonin tulee olla äänitettäessä selvästi kaiuntasäteen sisäpuolella.

Erilaisia mikrofonietäisyyksiä

Rauhallisessa ympäristössä nyrkkisääntönä on, että mikrofoni on n. vaaksan päässä puhujasta: 15-30 cm. Se sopii tilanteeseen, jossa kaksi ihmistä keskustelee intensiivisesti. Erikoistilanteissa mikrofoni viedään lähelle puhujaa, 5-10 cm, ja saadaan intiimi lähiääni, jossa puhekoneiston fysiologia on mukana – sylkeä, hengitystä, hampaita. Syntyy oudompi, hyvin läheinen vaikutelma, ja siihen liittyy usein hiljainen, matala puhetapa. Kovin hiljaista puhetta on vaikea kuunnella pitkään, koska preesens puuttuu ja selkeyttä ei ole.

Usean ihmisen seurusteluetäisyys on suurempi. Ihmiset korottavat ääntään, jotta kaikki läsnäolijat kuulisivat. Mikrofoni voi olla hieman kauempana, 30-60 cm. Äänikuvassa kuuluu ihmisten liikehtimisen ääniä ja huoneen akustiikkaa.

Seuraavassa kuvassa on kaavamaisesti esitetty mikrofonietäisyydet eri puhetilanteissa.

Julkinen puhuminen suurelle yleisölle vaatii puhujalta voimakasta ääntä ja huolellista artikulointia. Yleisön reaktiot ovat tärkeitä. Julkinen puhumistilanne on esim. uskonnollisilla kesäjuhlilla. Äänikuvassa on todennäköisesti tärkeää se, että yleisö elää äänikuvassa mukana.

Useamman kymmenen tuhannen kuulija massa on aina äänellinen elämys, vaikka kaikki olisivat hiiren hiljaa.
Yleisön saa mukaan äänikuvaan, kun mikrofoni on hieman kauempana, ehkä 60-120 cm. Äänittäjän on kuitenkin seurattava puheen selkeyttä.

Haastattelutilanne

Haastattelutilanteessa on tärkeää, että on koko ajan katsekontakti. Haastateltava katsoo harvoin haastattelijaan, mutta haastattelijan on ilmeillään osoitettava, että hän on kiinnostunut haastateltavasta ja haluaa tämän jatkavan.

Ison pöydän kahden puolen ei kannata istua. Pöydän kulmalla on parempi. Mikrofonia ei tarvitse liikutella, kun istutaan lähempänä.

Moni haastattelija on kokenut sen, että kokematon haastateltava ei pysty puhumaan, jos hänen on oltava paikoillaan, kuin sidottuna tuoliin. Haastateltavan on voitava liikehtiä. Liikehtimisen äänet tuovat ehkä lisäinformaatiota haastattelutilanteesta. Kun talon vanha emäntä kertoo, että ”siellä oli näin iso kivi” ja samalla näyttää sen käsillään, äänestä välittyy myös käsien liike. Jotkut haastateltavat vapautuvat kertomaan vasta, kun he saavat puuhailla arkisessa ympäristössään.

Mikrofonin käsittely

Mitä vähemmän mikrofonia liikutellaan, sitä vähemmän tulee häiriöääniä. Selostusnauhurin kanssa mikrofonijohto on kiepautettava kämmeneen niin, että johdon ja mikrofonin liitoskohta ei pääse liikkumaan. Muovinen mikrofonikaapeli kahisee – kuminen olisi parempi.

Puheviat

Kun mikrofoni on kauempana, maiskutukset, syljen äänet ja tekohampaat kuuluvat vähemmän. Lähellä ne kuuluvat paremmin. Sellainen puhuja, jolla sylki litisee, voi joskus saada apua vesilasillisesta, mutta ehkä litisevä ääni kuuluukin hänen persoonaansa.

S-äänne saattaa joillakin puhujilla sihahtaa pahasti tai jopa viheltää rumasti. Äänipöydän korjaimilla tällaisia vikoja ei juuri pysty poistamaan. Kun poistaa ässän taajuuksia, äänestä tulee samea, tumma.  Joskus sihahtavaa ässää on saatu hieman vaimenemaan sijoittamalla mikrofoni vähän sivummalle. Useimmiten vaikutus on kuitenkin vähäinen, mutta se, että äänittäjä syventyy puhujan ääneen, rauhoittaa puhujaa, eikä sihahduskaan tunnu enää yhtä pahalta.

Ärrä-vioille ei voi tehdä mitään. Ne kuuluvat puhujan persoonalliseen ääneen. Samoin kovin nasaali ääni – nenän kautta tai nuhaisena – on mahdoton korjata. Ihmisäänet ovat erilaisia.