Esileikki ja petting

with No Comments

ESILEIKKI JA PETTING – HYVÄILYÄ HYVÄLLÄ FIILIKSELLÄ

Esileikki on yhdyntään valmistavaa seksuaalista käyttäytymistä ja tärkeä osa seksiä. Esileikkiä voi toteuttaa monella eri tapaa, mutta tärkeintä on, että siinä otetaan molemmat osapuolet huomioon ja luodaan näin edellytykset mieluisalle seksille.

Esileikin ei tarvitse johtaa yhdyntään, vaan sitä voi harrastaa ihan sellaisenaan – tällöin siitä käytetään nimitystä petting.

 

Summeri SÄPINÄÄ XXX jakso kertoo Mitä ihmettä on hyväilyseksi?

Mitä esileikissä tapahtuu?

Esileikkiin voi kuulua esimerkiksi koskettelua, hyväilyä ja suutelemista. Näiden tarkoitus on kiihottaa ja herättää haluja, mutta myös luoda turvallinen ja välittävä tunnelma teille molemmille. Pyydä aina lupa toisen kehon koskemiseen. Esileikki voi vapauttaa jännitystä, vahvistaa itseluottamusta sekä kumppaneiden keskinäistä luottamusta. Esileikissäkin on mahdollista tuottaa itselle ja toiselle mielihyväkokemus, jota kutsutaan myös orgasmiksi.

Esileikin tärkeimpiä tehtäviä on tutustua kumppanin kehoon ja mieltymyksiin. Kommunikaatio on todella tärkeää ja esileikin aikana voi kysellä ja kuulostella, mikä kumppanista tuntuu hyvältä. Myös oman kehon ja reaktioiden kuuntelu on tärkeää. Siitä kuinka pitkälle seksissä mennään, tulee päättää yhdessä toista kuunnellen ja arvostaen. Molemmilla on lupa lopettaa missä vaiheessa tahansa. Esileikin ei tarvitse johtaa yhdyntään asti. Mitä pidempään kumppanit pysyttelevät esileikkivaiheessa, sitä valmiimpia he ovat myöhemmin yhdyntään.

Kiireettömästi ja hyvällä kommunikaatiolla tehty esileikki valmistaa myös kehot yhdyntään. Naisen emättimen kostuminen ja miehen erektion vahvistaminen mahdollistavat nautinnollisen yhdynnän.