Eka kerta

with No Comments

EKA KERTA

Kaiken seksuaalisen toiminnan, kuten suutelemisen, hyväilyn ja seksin tekemisen tarkoituksena on tuottaa nautintoa, iloa ja mielihyvää. Ensimmäinen yhdyntä on varmasti jokaiselle jännittävää ja siitä koetaan usein stressiä. Ekaa kertaa ei kannata kiirehtiä. Suomalaiset naiset ovat tutkimusten mukaan ensimmäisen kerran yhdynnässä noin 16,5 vuotiaana. Miehillä puolestaan yhdyntöjen keskimääräinen aloitusikä on 17,5 vuotta. Yhdyntöjen aloitus voi hyvin alkaa vasta yli 20 vuotiaana. 

Yhdyntä tulee tapahtua aina omasta halusta, ei kenenkään toisen painostamana. Kannattaa muistaa myös, että kavereiden painostuksesta tai hyväksynnän saamisesta ei kannata tehdä mitään mikä rikkoo itseä. Useat asiat saattavat mietityttää – monet pohtivat esimerkiksi sitä, sattuuko yhdyntä ja mitä tapahtuu, jos erektiossa on ongelmia tai miten voi tuottaa kumppanille mielihyvää.

Ennen eka kertaa on hyvä pohtia, onko hän juuri se oikea ihminen, jonka kanssa haluan tämän kokea? Onko halua enemmän kuin pelkoa? Haluanko oikeasti rakastella vai vain miellyttää toista? Painostetaanko minua? Voinko sanoa ei ja lopettaa missä vaiheessa tahansa? Mitä suhteellemme tapahtuu, jos haluankin odottaa vielä puoli vuotta?

Olemmeko hoitaneet kuntoon raskauden ja seksitautien ehkäisyn? Olemmeko niin varmoja ja valmiita, ettei alkoholia tai muita päihteitä tarvita poistamaan jännitystä, epäröintiä tai pelkoja? Onko suhteemme niin turvallinen, että epäonnistuminenkin on sallittua?

AsiaPentti ja Yle Summeri XXX pohtivat milloin on valmis ekaan kertaan?

Mitä mietteitä eka kerta saattaa herättää?

Tytöt saattavat pohtia, sattuuko ensimmäinen yhdyntäkerta. Yhdynnässä tuntuva kipu voi liittyä immenkalvon rikkoutumiseen. Yleensä immenkalvo on kuitenkin löystynyt jo murrosiässä. Ensimmäisen yhdynnän jälkeen saattaa emättimestä tulla verta, mutta sitä ei tarvitse pelästyä.

Tärkeää on toista kunnioittava ilmapiiri. Yhdynnästä tulee nautinnollisempaa, kun esileikkiä on ollut molempien mielestä riittävästi ja kiihottuminen on kostuttanut emättimen ja jäykistänyt peniksen erektioon.

Pojat saattavat pohtia, että mitä jos tosipaikan tullen ei kykenekään saavuttamaan tai ylläpitämään erektiota. Tämä saattaa johtua seksin harrastamiseen liittyvistä paineista ja jännittämisestä. Joitakin saattaa pelottaa myös nopea siemensyöksy, mikä sekin on yleistä ja täysin normaalia. Peniksen toiminnan kehitys vie aikaa, vaikka ulkoisesti kokisikin kaiken olevan valmiina. Keho voi toimia joskus arvaamattomasti. Tällöin on hyvä muistaa, että läheisyyttä voi antaa monilla muillakin tavoin, kuin vain yhdynnässä.

Hyvä kumppani osaa myös ottaa toisen tunteet huomioon – aina voi odottaa hetken ja yrittää uudestaan tai kokeilla joskus toisella kertaa. Tärkeää on muistaa, ettei täydellistä suoritusta tarvitse tehdä, ja että jokainen ihminen pitää eri asioista. Teknistä suoritusta tärkeämpää on molemminpuolinen halu. Koska tahansa ja mistä vain syystä voi sanoa ”ei” ja silloin kumppanin pitää kunnioittaa toivetta ja lopettaa.

Seksi ja yhdyntä ei välttämättä ekalla kerralla mene niin kuin on etukäteen ajatellut, mutta se on täysin normaalia. Joskus voi erektio, emättimen kostuminen tai osapuolten tunteet tehdä yllätyksiä ekalla kerralla. Silloin harjoittelua voidaan rauhallisesti siirtää myöhemmäksi.

Asioista, jotka tuntuivat hyviltä tai joista et tykännyt, on hyvä puhua kumppanin kanssa. Yhdessä on hyvä miettiä, mitä voisi tehdä toisin seuraavalla kerralla. On myös todella tärkeää muistaa ehkäisy. Jos kondomi menee rikki, on tärkeää toimia vastuullisesti ja varmistaa, ettei ole saanut sukupuolitauteja tai tullut raskaaksi.

Olethan tutustunut Nuts’n Eggsin sivuihin itsetyydytytys, esileikki ja petting sekä seksin ehdottaminen?

Yle Areenan sarjassa Murrosikä jaksossa Vauvojen teko kuvataan mm. mitä yhdynnässä tapahtuu. Video avautuu klikkaamalla kuvaa.