with No Comments

Pesänrakennus

Pesänrakennus, englanniksi “Preconception Nesting”, tarkoittaa tietoisia elämäntapa- ja ravitsemusvalintoja, joita olisi hyvä tehdä jo 3-4 kuukautta ennen raskaaksi tuloa tai viimeistään kun raskaus alkaa. Pesänrakennus, eli raskauteen ja vauvan syntymään valmistautuminen sisältää monenlaisia valintoja. Hyviä valintoja kannattaa pohtia ja kiinnittää tässä vaiheessa erityistä huomiota monipuoliseen, terveelliseen ruokavalioon ja koko perheen terveellisiin elämäntapohin.

Ennen raskautta on hyvä pohtia terveyttä kokonaisvaltaisesti ja tehdä suunnitelma terveyden edistämiseksi. Terveys vaatii sitoutumista ja tunnollisuutta, mutta voi palkita terveempänä raskausaikana, sujuvana synnytyksenä ja terveenä lapsena. Pesänrakennus valmistaa äidin kehoa raskauteen ja tekee kohdusta lapselle terveellisen alkuympäristön elämälle.

Monissa tutkimuksissa on todettu, että monipuolinen ruokavalio on hyväksi, sekä hedelmöittymisen optimoimiseksi, että kohtuympäristönä sikiölle. Painonhallinta korostuu, sillä normaalipaino auttaa välttämään erilaisia raskauden aikaisia sairauksia, kuten pre-eklampsiaa ja raskausdiabetesta.

Terveisiin elämäntapoihin kuuluu ravitsemuksen lisäksi riittävä lepo, stressin hallinta, arkiaktiivisuus, liikkuminen ja ympäristömyrkkyjen välttäminen mahdollisuuksien mukaan. Kaikkeen et voi vaikuttaa, mutta terveys koostuu pienistä askelista, jokapäiväisistä valinnoista. Valitse hyvin tänään ja voit vaikuttaa myös tulevan lapsesi terveyteen.

Pesänrakennus loppuraskaudessa

Raskaana olevan pesänrakennustarve kasvaa loppuraskaudessa. On luonnollista ja normaalia, että odottava äiti ikäänkuin kääntyy sisäänpäin, kun hän keskittyy synnytyksen lähestyessä uuteen elämään. Hänen voi olla vaikea kiinnostua tässä vaiheessa oman kehonsa ulkopuolella tapahtuviin asioihin. Tämä “napakeskeisyys” on harmitonta ja kuuluu loppuraskauteen. Raskaana oleva voi tarvita pesänrakennuksen loppuvaiheessa mielihyvää tuottavaa tekemistä, kuten rauhallisia kävelyitä, läheisyyttä, musiikin kuuntelua, laadukasta syömistä ja lepoa. Tämä aika valmistaa naista ja hänen läheisiään tulevaan synnytykseen ja vauvan vastaanottamiseen.


Opas isälle!

Onneksi olkoon, sinusta on tullut tai tulossa pian isä joko ensimmäisen tai useamman kerran. Toivomme tämän oppaan palvelevan juuri sinun tuen ja tiedon tarpeitasi, tuore isä!

Opas ”Isyyden tueksi” on Tampereen ammattikorkeakoulun terveydenhoitajaopiskelijoiden kehittämistehtävänä toteutettu tuotos, opas tuoreille isille. Oppaan sisältö pohjautuu Rauman kaupungin äitiysneuvolassa syksyllä 2018 toteutettuihin isähaastatteluihin ja niiden tuloksiin.

Opas ”Isyyden tueksi” vastaa opinnäytetyön ”Jos oon isä, haluun olla hyvä isä”- Isien kokemuksia lapsivuodeajalta tuloksista nousseisiin isien konkreettisiin tuen tarpeisiin lapsivuodeajalla. Oppaasta voi löytää vastaukset useimpiin isien konkreettisiin tuen tarpeisiin. Tarpeisiin on pyritty vastaamaan oppaassa mahdollisimman lukijaystävällisellä ja konkreettisella tavalla. Oppaasta isän on helppo tarkistaa lapsivuodeajalla eteen tulevia asioita ja pulmatilanteita nopeasti, vaikka kotisohvalta käsin.

Lukuiloa ja ikimuistoisia hetkiä vauvasi kanssa! Oppaaseen pääset tästä!

Linkkejä!