Teollisuuskaupungin kaupunginosat

Aikakauden pääsuunta oli se, että väestön määrä vähentyi keskustassa ja lisääntyi esikaupungeissa. Tampereen kaupungin väestön kasvusta johtuen kaupunginosan väestön määrän ennallaan pysyminen merkitsi kaupunginosan väestön suhteellisen osuuden putoamista. Läntisten alueiden liittämisen seurauksena (1937) "vanhan Tampereen " osuus väestöstä putosi nopeasti.

Vuonna 1918 Tampereen väkirikkaimmat alueet olivat Tammela, jonka neljässä kaupunginosassa (XIV-XVII) asui 26,8 % (10973) kaupungin väestöstä ja Amuri, jonka kahdessa kaupunginosassa (IV-V) asui 20,8 % (8487) kaupungin väestöstä. Vuonna 1940 Tammelan vastaavissa kaupunginosissa asui yhteensä 13,9 % (9461) kaikista kaupunkilaisista. Amurissa majaa piti 11 % (7494) tamperelaisista. Vanhan keskustan (kaupunkinosat I-III) asukasmäärä putosi vastaavana ajanjaksona 7747 asukkaasta muutamalla sadalla (7541). Myös Kyttälän ja Kaakinmaan, Armonkallion kuin Juhannuskylänkin asukasluvut putosivat. Vähenevät asukasmäärät merkitsivät lisääntyvää asumisväljyyttä ja se oli seurausta elintason noususta.

Asukkaiden määrä lisääntyi rajusti uusilla esikaupunkialueilla: sekä kaupungin tietoisen politiikan seurauksena syntyneillä Viinikan, Lapin, Petsamon, Nekalan ja Härmälän esikaupungeissa että kaupunkialueen reunalle rakentuneen Pispalan alueella. Vuonna 1940 läntisillä liitosalueilla asui 13 850 uutta tamperelaista eli viidennes kaikista kaupunkilaisista (68 088). Asumisväljyys kasvoi ajanjakson aikana myös esikaupungeissa, mutta pääsääntöisesti väestö asui ahtaammin kaupungin reuna-alueilla kuin sen keskustassa.

Seuraavasta listasta voit valita haluamasi kaupunginosan tarkasteltavaksi: