Kaupunginosa VII - Väestö

Pyynikinrinne oli 1920- ja 1930-luvulla yksi Tampereen voimakkaimmin kasvaneista asuinalueista. Vuonna 1918 alueella oli asui vain muutamia satoja ihmisiä ja suuri osa Pyynikinrinteen alueesta oli metsän peitossa. Tultaessa 1930-luvun puoliväliin VII kaupunginosassa asui noin 3 500 asukasta, mikä oli lähes 7 % koko Tampereen väkiluvusta. Voidaankin sanoa, että Pyynikinrinne kaupunginosana syntyi vasta 1920-luvulla. Alueen väestö kasvoi nopeasti vuosina 1921-26 noin 700:sta lähes kahteen tuhanteen. Vuosina 1926-28 väestönkasvu tasaantui hetkeksi aivan kuin vetääkseen henkeä ja nousi sitten erittäin nopeasti kahdessa vuodessa kahdesta tuhannesta yli kolmeen tuhanteen henkeen. Nopeaa nousua vuosina 1928-30 selittää vuoden 1927 Pyynikintorin alueen kaavamuutos, jonka seurauksena torin reunaan nousi useita suuria kerrostaloja jotka valmistuivat vuosikymmenen vaihteessa. Väestönkasvu tasaantui jälleen 1930-luvun alun lamavuosina mutta lähti uuteen nousuun 1933. Vuosina 1933-36 VII kaupunginosan väestö lisääntyi viidellä sadalla hengellä yli 3 500:n. 1930-luvun Pyynikinrinteen väestö laski loivasti ja samaan aikaan myös kaupunginosan osuus koko Tampereen väestöstä laski Pispalan liitoksen nostaessa Tampereen väkilukua.

Pyynikinrinteestä muodostui 1920-luvun aikana väestöltään Tampereen vaurain kaupunginosa. Kaupunki päätyi 1915 myymään tontteja Pyynikinrinteeltä vuokraamisen sijaan. Kun lisäksi edellytettiin että valmistuvien talojen tulee olla ulkonäöltään edustavia, ei kovin vähävarainen pystynyt Pyynikille rakentamaan. Pyynikinrinne olikin Nalkalan III kaupunginosan kanssa Tampereen ainoa alue, jossa työväestö oli 1930-luvulla vähemmistönä. Jos työväestöön lasketaan myös kotiapulaisten ryhmään sijoitettu väestö jää Pyynikinrinne ainoaksi kaupunginosaksi, jossa työväestö oli vähemmistönä. Eino Jutikkalan laskelmien mukaan niin sanotun yläluokan osuus Pyynikinrinteen väestöstä oli 1930-luvun lopulla vajaa neljännes, mikä ei kuitenkaan ollut merkittävästi suurempi osuus kuin vaikkapa Nalkalassa tai II kaupunginosassa. Sen sijaan niin sanotun keskiluokan suhteellinen osuus oli VII kaupunginosassa koko Tampereen suurin. Seuraavaksi suurin keskiluokan osuus oli Tampereella 1930-luvun lopulla Tullin alueella ja Ratinassa. Jos mietitään mitä yhteistä näillä kolmessa kaupunginosalla oli, niin kaikkiin niihin oli 1920-luvun lopulta lähtien rakennettu uusia suuria asuinkerrostaloja. Työväestön osuus Pyynikinrinteellä jäi noin 40 %:iin. Vielä 1939 kotiapulaisten osuus oli noin 7% Pyynikinrinteen väestöstä. Luku oli Tampereen korkeimpia ja johtui luonnollisesti kaupunginosan vauraudesta sekä yläluokan suuresta osuudesta.

Pyynikinrinteen väkiluku kasvoi 1920-30-lukujen taitteessa nopeasti suurten kerrostalojen noustessa Pyynikintorin laitaan. Pikarilinna Pyynikintori 2:ssa oli valmistuessaan kolossaalisen näköinen ilmestys. Kuva: Teuvo Mäkinen 1928, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Sukupuolijakaumaltaan Pyynikinrinne noudatti varsin hyvin koko Tampereen jakaumaa. Vuonna 1920 kun Pyynikinrinteellä asui vain noin 400 asukasta, miesten osuus jäi vain noin 37 %:iin. Vuonna 1930 miesten osuus oli jo noin 42 %, mikä oli lähes sama kuin koko Tampereella. Vuoteen 1940 mennessä miesten osuus putosi jälleen hieman jääden Pyynikinrinteellä noin 39 %:iin, mikä oli kaksi prosenttia alempi kuin koko Tampereella.

Ruotsinkielisen väestön osuus oli Pyynikinrinteellä hieman alle 5 % prosenttia. Se oli selvästi korkeampi kuin koko Tampereella mutta myös huomattavasti matalampi kuin vanhan keskustan alueella II tai III (Nalkala) kaupunginosassa. Muuta kuin suomea tai ruotsia puhuvia Pyynikinrinteeltä löytyi noin 0,6% eli saman verran kuin Tampereelta keskimäärin.