etusivu
info
haku
muistatko?

KAUPUNKI 1918-40

ALUE

Kaupunginosat
Teksti: Sami Suodenjoki

XX kaupunginosa - Tammelan vainiot

Useimmiten Tammelan vainioiksi nimitetty XX kaupunginosa sijaitsi Tammelan XVI kaupunginosan ja Tullin alueen itäpuolella. Sen keskellä sijaitsi korkea Liisankallio, jonka mukaan alueen viralliseksi nimeksi tuli 1940-luvulla Liisankallion kaupunginosa. Kaupunginosa ulottui pohjoisessa Kosken maantiehen; maantien pohjoispuolelle alettiin 1920-luvun alussa rakentaa Petsamon kaupunginosaa. Kaupunginosan itäpuolella oli XIX kaupunginosa ja eteläpuolella Kalevanharjulla sijainnut XVIII kaupunginosa, jonka vastaisen rajan muodosti Messukylän maantie.

XX kaupunginosan alueella ei ollut merkittävästi asutusta. Alueen länsilaidalle oli tosin kaavoitettu korttelin kokoinen alue, mutta muu osa alueesta sai asemakaavan vasta vuonna 1940. Lisäksi kaupunginosan etelälaidalla sijaitsi venäläistä sotaväkeä varten vuonna 1913 rakennettu kasarmialue. Vuonna 1918 vankileirinäkin toimineet kasarmit vapautuivat sotilaskäytöstä vuonna 1921, minkä jälkeen ne toimivat kaupungin asunnottomien hätäasuntoina. Vuonna 1925 asui XX kaupunginosassa 800 ihmistä, mikä selittyi siitä, että kasarmeilla asui tuolloin vielä 160 perhettä. 1920-luvun lopulla hätaasunnoissa asuneiden määrä alkoi vähentyä, ja vuonna 1932 kaupunginosan asukasluku oli laskenut jo alle sadan. Vuonna 1940 asukkaita oli koko kaupunginosassa enää 34.

Kasarmialueella sijaitsi 1920- ja 1930-luvuilla lukuisia teollisuuslaitoksia. Jalkinetehtaita siellä toimi neljä. Vuonna 1920 perustettu Kariston kenkätehdas oli niistä suurin, sillä siellä työskenteli vuonna 1930 kaikkiaan 128 työntekijää. Vuonna 1934 se teki kuitenkin vararikon. Muita alueen jalkinetehtaita olivat Väinö Huttusen kenkätehdas, vuonna 1925 perustettu Kantokenkätehdas Oy sekä vuonna 1922 toimintansa aloittanut Tampereen Puukorkotehdas Oy. Kasarmeilla sijaitsi lisäksi vuonna 1922 perustettu Pahvinjalostus Oy, joka oli vuonna 1938 kasvanut jo 57 työntekijän yritykseksi.

Samaan aikaan kun Tullin alueelle alettiin 1930-luvun alkupuolella rakentaa Sorsapuistoa, ryhdyttiin XX kaupunginosan puolelle rakentamaan urheilukenttää. Liisakadun, Kalevan puistotien ja Messukylän maantien rajaamalle alueelle rakennettu kenttä valmistui kuitenkin vasta 1940-luvulla.          


Lähteet:

Jutikkala, Eino. Tampereen historia III. Tampere 1979.
Kertomus Tampereen kaupunginvaltuuston toiminnasta vuonna 1940.
Lunnas, Raija, Tampereen linja-autoliikenne 1920-1939. Suomen historian pro gradu -tutkielma. Tampereen yliopisto, Tampere 1978.
Tampereen tilastollinen vuosikirja 1948, s. 28-29.
 
koski 1918-1940 työ 1918-1940 arki 1918-1940 valta 1918-1940 liikkuminen 1918-1940 kulttuuri 1918-1940 kaupunki lyhyesti