Synnytys-suomi sanakirja
Synnytyksen laskettu aika määritetään laskemalla 40 viikkoa viimeisten kuukautisten ensimmäisestä päivästä. Laskettu aika voidaan määritellä myös ultraäänitutkimuksen avulla alkuraskaudessa, mikäli kuukautiskierto on epäsäännöllinen tai viimeisten kuukautisten ajankohta ei ole selvä.
Laskettu aika ei ole se päivä jolloin vauvan on pakko syntyä, toisin sanoen laskettu aika ei ole ”eräpäivä” tai ”parasta ennen –päiväys”. Laskettu aika on laskennallinen päivämäärä, jolloin ihmisvauvat keskimääräisesti syntyvät. Täysiaikaisena syntynyt vauva voi syntyä raskausviikkojen 37 ja 42 välisenä aikana. Ennen 37 raskausviikkoa syntynyt vauva on ennenaikaisesti syntynyt ja ennen 30 raskausviikkoa syntynyt vauva on hyvin ennenaikaisesti syntynyt. Raskaus on yliaikainen vasta kun raskausviikkoja on yli 42.
Jokaisen naisen keho on erilainen, ja jokainen raskaus on erilainen. Munasolu irtoaa ja hedelmöittyy kierron eri päivinä, joten laskettu aika ei siksi ole täysin tarkka. Sen vuoksi voidaan ajatella, että jokaisella raskaudella on oma laskettu aika, oma biologinen hetkensä päättyä. Karkeata arviota vauvan syntymän ajasta tarvitaan kuitenkin moniin eri tarkoituksiin: äitiysvapaan alkamisen määrittämiseen ja vauvan syntymään valmistautumiseen. Lisäksi sairaalassa osataan varautua hoitamaan vauvaa eri tavalla, mahdollisesti hieman tehokkaammin, mikäli vauva syntyykin ennenaikaisesti.
Jokainen vauva on alusta alkaen oma persoonansa, jolla on oma temperamentti. Jokainen vauva liikkuu jo kohdussa yksilöllisen oman rytminsä mukaan. Vauvan rytmiin vaikuttavat myös tietenkin äidin aktiivinen liikkuminen ja lepohetket. Vauvan liikerytmiin kannattaa tutustua heti siitä lähtien kun vauvan liikkeet alkavat tuntumaan. Se helpottaa vauvan hyvinvoinnin seurantaa raskauden aikana. Liikelaskenta on helpoin tapa raskaana olevalle varmistua vauvansa voinnista.
TAYSin liikelaskentaohjeet tässä
Synnyttäjä voi ottaa synnytykseen mukaan tukihenkilön, joka useimmiten on syntyvän lapsen isä. Mutta synnyttäjä voi halutessaan ottaa mukaansa synnytykseen vaihtoehtoisesti myös jonkun muun läheisen henkilön, kuten esimerkiksi kumppaninsa, siskonsa, äitinsä tai ystävänsä. Tärkeätä on, että tukihenkilöllä ja synnyttäjällä on luottamus toisiinsa ja että tukihenkilö on halukas ja kykenevä tukemaan synnyttäjää synnytyksen aikana. Tukihenkilön tulee myös ymmärtää ja sietää tilanne, jolloin hän ei pysty toiminnallaan auttamaan synnyttäjää niin hyvin kuin haluaisi. Tällainen tilanne saattaa olla esimerkiksi hyvin kipeän synnyttäjän kanssa odoteltaessa kivunlievityksen vaikuttamista.
Tukihenkilö tukee synnyttäjää pärjäämään synnytyksessä. Tuki voi olla vaikkapa vesilasin ojentamista, tyynyn kohentamista, hieromista tai sitten tuki voi olla kannustamista ja henkisten voimavarojen herättelyä ja parantamista. Synnyttäjälle saattaa usein riittää tieto, että joku hänelle tärkeä ihminen on tilanteessa hänen kanssaan ja vain häntä varten. Myös kätilö on synnyttäjän tukena. Kätilö toimii synnyttäjän ja hänen tukihenkilönsä asiantuntija-apuna synnytyksen eri vaiheissa.
Suomalaisessa synnytyskulttuurissa on totuttu siihen, että synnytyksessä on mukana vain yksi henkilö synnyttäjän tukena. Muissa kulttuureissa synnyttäjää saattaa olla tukemassa useampikin henkilö, äiti, anoppi, siskot, ystävättäret ja tyttäret. Synnyttäjä voi halutessaan olla synnytyksessä myös ilman tukihenkilöä.
Suomessa synnyttäjän tukena saattaa olla tukihenkilön lisäksi myös koulutettu doula. Synnyttäjä valitsee itse doulansa, jonka hän tapaa ennen synnytystä keskustellakseen yhdessä läpi synnyttäjän ajatuksia synnytyksestä.
Synnyttäjän tukena synnytyksessä saattaa olla puolison lisäksi koulutettu doula. Synnyttäjä valitsee itse doulansa. Doulilla ei ole terveydenhuollon koulutusta, sen sijaan Suomessa järjestetään doula-koulutusta yksityisesti, esim. toisen doulan pitämänä kurssina.
Suomen Doulat ry on määritellyt doulan toimenkuvan seuraavasti:
”Doula palvelee raskaana olevaa perhettä raskauden aikana, synnytyksessä ja synnytyksen jälkeen tiedollisesti, fyysisesti ja henkisesti. Doula tarjoaa läsnäoloa, tietoa ja tukea niin äidille kuin kumppanillekin. Synnytys-doula auttaa raskauden aikana, synnytyksessä ja synnytyksen jälkeen kerran pari. Perhe-doula tukee perhettä uuden tilanteen kanssa lapsivuodeaikana synnytyksen jälkeen.”
Synnyttäjä tapaa doulan ennen synnytystä ja he käyvät yhdessä läpi synnyttäjän toiveita ja odotuksia esimerkiksi synnytykseen liittyen. Doula tukee synnyttäjää läsnäolollaan ja kannattelee jaksamaan. Hän pyrkii omalla toiminnallaan tuomaan synnyttäjälle ja hänen puolisolleen synnytysrauhan. Doulan ei ole tarkoitus puuttua synnytyksen kulkuun, tehdä hoitotyötä tai tehdä lääketieteellisiä toimenpiteitä. Hän ei esimerkiksi tutki kohdunsuuta tai tulkitse vauvan sydänäänikäyrää.
Oksitosiinia sanotaan myös mielihyvä- tai rakkaushormoniksi. Oksitosiini erittyy aivoista ja kulkeutuu verenkierron mukana muualle elimistöön. Oksitosiini vaikuttaa elimistöön ja tunteisiin hyvin laajasti. Korkea oksitosiinipitoisuus veressä vähentää stressiä, koska oksitosiini estää stressihormonien eritystä. Oksitosiini vähentää kipuaistimusta, laskee verenpainetta ja rauhoittaa pulssia. Se ehkäisee ja parantaa tulehdusta sekä edistää toipumista. Kosketus, halaus, hieronta ja läheisyys saavat oksitosiinia erittymään lisää elimistössämme. Myös kiintymyksen tunteiden muodostuksessa oksitosiinilla on tärkeä merkitys.
Nykyään ajatellaan, että synnytys käynnistyy oksitosiinin avulla. Oksitosiini säätelee supistusten voimakkuutta ja kestoa ja se vaikuttaa suoraan synnytyksen edistymiseen. Synnytyksen aikana luonnollisen oksitosiinin eritystä voi edistää rentoutumalla tai tukihenkilö voi kosketuksellaan esim. hieronnalla, lisätä oksitosiinin eritystä. Synteettistä oksitosiinia voidaan myös käyttää edistämään tai käynnistämään synnytystä. Kätilö tai lääkäri arvioi synteettisen oksitosiinin käytön tarpeen aina yksilöllisesti. Synnyttäjälle laitetaan kämmenselkään kanyyli, jota kautta oksitosiinia annostellaan. Vauvan ja äidin vointia sekä supistuksia tarkkaillaan ja tehdään arviota oksitosiinin riittävästä annostelusta. Oksitosiinia voidaan antaa synnyttäjälle myös lapsen syntymän jälkeen. Silloin se tarkoitus on edesauttaa kohtua supistumaan ja ehkäistä ylimääräistä verenvuotoa.
Raskauden aikana kohdunsuulle muodostuu kohdunkaulan limasta ja emättimen normaalisti irtoavasta solukosta geelimäinen tulppa. Tämä tulppa ei aiheuta mitään tuntemuksia kohdunsuulla. Limatulppa suojaa osaltaan kohdun sisällä kasvavaa vauvaa tulehduksilta. Suojana tulehduksia vastaan ovat myös sikiökalvot.
Limatulppa on hyytelömäinen tai geelimäinen, sitä on kuvailtu myös meduusamaiseksi rakenteeltaan. Limatulppa on kooltaan noin kaksi ruokalusikallista. Kokoa voi olla hieman vaikea arvioida, sillä limatulppa voi irrota osissakin tai se voi olla osittain koostumukseltaan juoksevampaa. Kun limatulppairtoaa, se voi olla väritön tai hieman kellertävä, tai siinä voi olla hieman vaaleanpunaista väriä seassa. Limatulpan irtoaminen
Loppuraskaudessa kun kohdunsuu alkaa valmistautua synnytykseen ja alkaa pehmentyä, limatulppa irtoaa itsestään. Limatulpan irtoamisesta ei kuitenkaan voi arvioida sitä koska synnytys käynnistyy. Siihen voi kulua kaksi tuntia tai kaksi viikkoakin. Limatulpan irtoaminen ei aiheuta mitään tuntemuksia kohdunsuulla, siksi sen irtoamista ei välttämättä edes huomaa.
Pieni tai iso, kiinteä tai juokseva, väritön tai värillinen; kaikki ovat normaaleita limatulppia. Myös se on normaalia, että limatulppaa ei ole.
Limatulpan irtoaminen ei ole vaarallista tai haitallista, eikä se siksi ole syy lähteä päivystykseen tai synnytysvastaanotolle. Se saattaa irrota aikaisemmassakin vaiheessa raskautta, eikä se silti ennakoi synnytystä.
Miksi synnytys käynnistetään?
Synnytyksen käynnistämiseen on aina oltava pätevä lääketieteellinen syy. Käynnistämiseen johtava syy voi olla äidin voinnissa. Tällaisia syitä ovat esimerkiksi äidin diabetes, krooninen munuaissairaus, krooninen verenpainetauti tai hoitoa vaativa vakava sairaus. Joskus synnytys käynnistetään myös hankalan elämäntilanteen, voimakkaan väsymyksen tai pitkän sairaalamatkan vuoksi.
Raskausaikana on voinut ilmetä ongelmia, joita on mahdollisesti seurattu tarkemmin. Kyse voi olla esimerkiksi raskausmyrkytyksestä, hepatoosista, kohonneesta verenpaineesta, ennenaikaisesta sikiökalvojen puhkeamisesta tai sikiökalvojen tulehduksesta.
Synnytys voidaan käynnistää myös vauvan voinnin vuoksi. Tällöin ajatellaan vauvan voivan paremmin kohdun ulkopuolella kuin kohdussa. Vauvan voinnin vuoksi käynnistys voidaan tehdä esimerkiksi kasvun hidastumisen, lapsiveden vähenemisen, KTG-käyrä muutosten, yliaikaisuuden tai ultraäänellä havaittujen poikkeavien löydösten vuoksi.
Miten synnytys käynnistetään?
Käynnistämismenetelmiä on useita. Menetelmä valitaan yksilöllisesti tilanteen mukaan. Menetelmän valintaan vaikuttaa se, miten valmis äidin keho on synnytykseen. Kehon valmiutta voidaan arvioida kohdunkaulan kypsymisen perusteella ja sillä, miten hyvin vauva on asettunut synnytyskanavaan. Muita menetelmän valintaan vaikuttavia syitä ovat esimerkiksi aikaisemmin tehdyt leikkaukset kohtuun tai vauvan vointi.
Käynnistysmenetelmiä on olemassa lääkkeettömiä ja lääkkeellisiä. Lääkkeettömistä menetelmistä käytetyimmät ovat ballonki ja sikiökalvojen puhkaisu. Lääkäri asettaa ballongin sisätutkimuksen yhteydessä. Kohdunkaulakanavan läpi pujotetaan ohut katetri, jonka päässä oleva pieni säiliö täytetään keittosuolaliuoksella. Katetrin varsi teipataan reiteen, jolloin saadaan aikaiseksi kevyt veto. Ballonki avaa kohdunkaulakanavaa mekaanisesti. Mekaaninen ärsytys saa lisäksi kehon tuottamaan kohdunkaulaa pehmentäviä hormoneja. Ballongin asetuksen jälkeen alavatsan jomottelu on hyvin tavallista.
Sikiökalvot voidaan puhkaista synnytyksen käynnistämiseksi, mikäli kohdunsuu on jonkin verran avautunut. Kalvot puhkaistaan tekemällä pieni reikä kalvoihin. Toimenpide ei satu vauvaa eikä tunnu äidistä normaalia sisätutkimusta kummallisemmalta. Kalvojen puhkaisu lisää kohdun supistustoimintaa.
Lääkkeellisistä menetelmistä yleisimmin käytössä on misoprostoli ja oksitosiini. Misoprostoli voidaan annostella tablettina (Cytotec®) tai nauhana (Misodel®). Annostuksissa ja hoidon etenemisessä on pieniä eroavaisuuksia sairaaloiden välillä. Misoprostolin avulla voidaan kypsyttää epäkypsää kohdunkaulakanavaa. Kypsyttämisen tarkoituksena on, että kohdunkaulakanava pehmenee ja lyhenee. Misoprostolilla voidaan saada aikaan myös supistuksia ja varsinainen synnytyksen käynnistyminen.
Oksitosiini on hormoni, joka aikaansaa esimerkiksi kohdun supistelua ja maidon erittymistä. Synteettistä oksitosiinia käytetään ensisijaisesti voimistamaan jo olemassa olevia supistuksia, mutta sen avulla voidaan myös saada aikaan supistuksia ja siten käynnistää synnytys.
Aina synnytystä käynnistettäessä äidin ja vauvan vointia seurataan jatkuvasti. Synnytystä käynnistettäessä vaaditaan kärsivällisyyttä, sillä varsinaiseen käynnistymiseen voi kulua useita päiviä. Joissakin tapauksissa taas synnytys voi käynnistyä hyvinkin nopeasti.
Loppuraskaudessa kohtulihas alkaa harjoitella synnytystä varten supistelua. Supistukset tuntuvat kohdun kiristyksenä tai kovettumisina. Voi olla, että ainoa tunne mikä supistuksesta tulee, on kiristys tai kohtulihaksen kovuus. Mutta voi myös olla, että tuntee pientä epämukavaa jomotusta, hieman kuukautiskipua muistuttavaa kipua.
Kun synnytys alkaa käynnistyä, supistukset muuttuvat. Välillä supistus voi olla pieni kiristys ja seuraava supistus onkin jo melkein kipeä. Synnytyksen alkuvaiheessa supistukset tuntuvat yleensä selässä tai alavatsalla. Supistus voi olla myös painavan renkaan oloinen tunne vatsalta selkäpuolelle. Synnytyksen aikana supistukset käyvät voimakkaammiksi ja kipeimmiksi. Kun synnytys edistyy, supistuskivun paikka muuttuu. Supistuskipu saattaa vaihtaa paikkaa niin, että se alkaakin tuntua reisissä, pakaroissa ja vatsalla. Supistuskipu voi olla polttavaa, painavaa, puristavaa ja se voi tuntua niskasta varpaisiin asti. Harvoin kukaan kuitenkaan kuvailee supistuskipua teräväksi tai repiväksi. Normaali supistuskipu on aina aaltomaista, se tuntuu aluksi vaimeampana, voimistuen ja sitten pikkuhiljaa laueten. Supistusten välillä on tauko. Normaalisti supistus kestää noin 30 – 60 sekuntia. Jatkuva kova kipu ei ole normaalia.
Kohdun supistusten tarkoitus on pehmentää ja avata kohdunsuuta sekä työntää vauvaa kohti synnytyskanavaa. Synnytyksen aikana vauva laskeutuu ja vaihtaa asentoa kohdussa lantion ja kohdun supistusten ohjaamana. Kohdun supistukset ja luisen lantion malli ohjaavat vauvaa kääntymään oikeisiin ja syntymän kannalta optimaalisiin asentoihin. Synnytyksen jälkeen kohtu supistelee, jotta istukka syntyisi, verenvuoto kohdusta olisi maltillista ja että kohtu palautuisi raskauden aiheuttaman venytyksen jälkeen.
Synnytyksen aikana kohdunsuu avautuu, jotta vauva pystyy syntymään alateitse.
Vauva kehittyy ja kasvaa raskauden aikana äidin kohdussa. Kohtu on lihaskudoksesta muodostunut joustava pussi, joka venyy, kun vauva kasvaa. Pussin suu, eli kohdunsuu, pysyy suljettuna aivan raskauden loppuun asti. Loppuraskaudessa kohdun harjoitussupistukset saavat kohdunsuun pehmenemään, jotta se sitten synnytyksen alettua helpommin avautuisi.
Kohdunsuun avautumista arvioidaan sisätutkimuksen avulla ja avautumisen mittayksikkö on senttimetri. Sisätutkimuksen tekee joko kätilö tai lääkäri. Synnytyksen alkuvaiheessa kohdunsuu on auki esimerkiksi kaksi – kolme senttiä. Mitä pidemmälle synnytys edistyy, sitä enemmän kohdunsuu on auki. Kohdun supistukset painavat vauvaa alaspäin synnytyskanavassa. Mikäli vauva on syntymässä pää edellä, vauvan pää painuu kohdunsuuta vasten ja jokaisen supistuksen avulla auttaa kohdunsuuta avautumaan enemmän. Mikäli vauva taas on syntymässä pylly edellä, pylly painaa kohdunsuuta.
Useimmiten avautuminen on hidasta yhdestä viiteen senttiin. Sen jälkeen avautuminen nopeutuu. Kun kohdunsuu on 10 senttiä auki, sanotaan että kohdunsuu on täysin auki. Se tarkoittaa siis sitä, että sisätutkimusta tehtäessä kohdunsuun reunoja, pussin suuta, ei ole enää tunnettavissa. Kun kohdunsuu on täysin auki ja vauva on hyvin laskeutunut, on aika aloittaa ponnistaminen.
Synnytyksen jälkeen kohtu palautuu ja kohdunsuu sulkeutuu pikkuhiljaa jälkisupistusten avulla.
WHO on määritellyt matalan riskin synnytyksen ja matalan riskin synnyttäjän ominaispiireet. WHO pyrkii suojelemaan synnyttäjiä ja fysiologista syntymää, sekä välttämään tarpeettomia toimenpiteitä synnytyksen aikana.
Matalan riskin synnytys tapahtuu raskausviikoilla 37–42 alateitse. Vauvoja on syntymässä vain yksi ja hän on kohdussa pää alaspäin asettuneena. Synnytyksen käynnistyessä, avautumisvaiheen tai ponnistusvaiheen aikana ei havaita mitään poikkeavaa joka muuttaisi riskiarvioinnin matalasta korkeaksi. Matalan riskin synnytyksessä vauva syntyy äidin ponnistamana, eikä apuna käytetä esimerkiksi imukuppia. Mikäli äidillä on ollut aiemmissa synnytyksissä komplikaatioita, tai hän sairastaa sellaista perussairautta, jolla on synnytyksen hoidon kannalta merkitystä, hän on ns. korkean riskin synnyttäjä. Synnytyksen aikana käytetyt kivunlievitysmenetelmät eivät vaikuta siihen, onko synnytys matalan riskin synnytys vai ei.
Kansallisia matalan riskin synnytyksen kriteereitä ole määritelty, mutta monissa sairaaloissa on jo omia ohjeistuksia. Taysin ohjeet löytyvät täältä!
Kun tulovaiheessa on todettu, että synnytyksen riski on matala, voidaan äidin hoidossa noudattaa matalan riskin synnyttäjän hoito-ohjeita. Tällöin kätilö tukee ja kannustaa äitiä sekä kunnioittaa synnytyksen normaalia etenemistä. Äidin toiveita ja tarpeita kuunnellaan ja niitä pyritään toteuttamaan mahdollisuuksien mukaan. Synnytyksen aikana äitiä kannustetaan nousemaan pystyasentoon ja liikkumaan. Vauvan sydänäänien kuuntelu voi olla jaksottaista ja siten vapauttaa äidin liikkumaan synnytyksen aikana paremmin.
Olennaisena osana matalan riskin synnyttäjän hoidossa on se, että kaikki tehtävät toimenpiteet perustellaan äidille ja tukihenkilölle. Synnyttäjän kivunlievityksen määrään tai laatuun riskiarviolla ei ole merkitystä. Vaikka synnyttäjän riskiarvio on tehty tulovaiheessa, arvio jatkuu koko synnytyksen ajan, koska tilanteet voivat muuttua.
Matalan riskin synnytyksen tavoitteena on hyvä yksilöllinen hoito, jolla pyritään saavuttamaan synnyttäjän ja hänen tukihenkilönsä hyvä ja turvallinen synnytyskokemus. Lisäksi tavoitellaan sitä, että perheellä olisi mahdollisuus osallistua synnytyksenhoitoa koskevaan päätöksentekoon ja siten yhteistyö perheen ja kätilön kesken johtaisi fysiologisen synnytyksen tukemiseen.
Latenssivaihe on ajanjakso ennen synnytyksen aktiivista avautumisvaihetta. Kohtu supistelee säännöllisesti tai epäsäännöllisesti, kohdunsuu pehmenee ja alkaa hiljalleen avautumaan. Latenssivaiheessa supistukset voivat olla jo kipeitä tai tuntua vain kohdun kovettumina. Supistukset saattavat haitata normaalia arkista olemista. Ruoka ei maistu ja säännöllinen unirytmi häiriintyy. Supistuksissa voi olla taukoja, jonka aikana pystyy syömään tai lepäämään kunnolla ja keräämään voimia tulevaa varten.
Moni miettii latenssivaiheessa, että milloin on oikea aika lähteä sairaalaan? Milloin synnytys on jo niin edistynyt, että on sallittua olla niin kipeä, että voi lähteä sairaalaan ja voi haluta lievitystä kipuihinsa? Epävarmuutta koetaan siitä, että eteneekö synnytys normaalisti ja ovatko kokemukset ja tuntemukset normaaleja. Vaikka synnyttäjä ajattelee vielä sairaalaan tulohetkellä pärjäävänsä kivun kanssa, hän haluaa lähemmäksi apua, jotta sitten kun ei enää pärjää synnytyskipujensa kanssa, hän saisi avun nopeasti. Myös vauvan vointi voi mietityttää. Halutaan varmistua siitä, että vauva voi hyvin, ja että synnytyksen käynnistyminen ei ole vaikuttanut vauvan terveyteen tai turvalliseen syntymään. Puolisokin saattaa toivoa, että siirrytään sairaalaan. Vaikka synnyttäjä itse kokisi pärjäävänsä kipujen kanssa, puoliso ei pärjää synnyttäjän kipujen kanssa. Hän ei ole valmistautunut tai varautunut siihen, että synnyttäjän kokema kipu olisi niin voimakasta.
Varhaisessa latenssivaiheessa sairaalahoitoon otetun synnyttäjän synnytykseen puututaan herkästi ja useasti turhaan. Synnytyksen ei malteta antaa edistyä omaa luonnollista tahtia; pitää taukoja ja taas jatkaa edistymistä. Synnyttäjän oma luottamus siihen, että hän pystyy ja osaa synnyttää, rakentuu neuvolan ja synnytyssairaalan kätilön antamaan luotettavaan informaatioon. Hyvä ja etukäteen annettu tieto latenssivaiheen kulusta, kestosta ja normaaliudesta tukevat synnyttäjän päätöstä ja halua olla kotona mahdollisimman pitkään latenssivaiheessa.
Latenssivaiheen jälkeen alkaa aktiivinen avautumisvaihe. Synnytyksen avautumisvaihe kestää kohdun säännöllisten supistusten alkamisesta siihen asti, kunnes kohdunsuu on täysin auennut, eli kohdunsuu on 10 cm auki. Supistusten sanotaan olevan säännöllisiä silloin kun niissä ei ole yhtään yli 10 minuutin taukoa. Avautumisvaiheen aikana supistuksia tulee n. 3 – 4 kertaa 10 minuutissa ja synnytyksen edistyessä ne muuttuvat voimakkaammiksi. Avautumisvaiheessa supistukset työntävät vauvaa alaspäin ja ohjaavat vauvaa kääntymään äidin lantion avulla oikeaan asentoon syntymän kannalta. Avautumisvaihe on synnytyksen pisin vaihe. Ensisynnyttäjällä se yleensä kestää noin 12 – 18 tuntia ja uudelleen synnyttäjällä 6 – 12 tuntia.
Ulkotutkimus synnytyksen aikana tarkoittaa sitä, että kätilö tai lääkäri tunnustelee synnyttäjän kohtua ja sikiötä vatsanpeitteiden päältä. Ulkotutkimus tehdään molemmilla käsillä, leveillä, ei nipistävillä otteilla. Synnyttäjä makaa selällään polvet koukistettuina. Sängyn pääty on hieman kohotettuna.
Ulkotutkimuksella voidaan seurata synnytyksen edistymistä. Ulkotutkimuksen avulla saadaan tietoa vauvan asennosta ja laskeutumisesta alaspäin synnytyskanavassa. Synnytyksen aikana vauva laskeutuu ja vaihtaa asentoa kohdussa lantion ja kohdun supistusten ohjaamana. Kohdun supistukset ja luisen lantion malli ohjaavat vauvaa kääntymään oikeisiin, syntymän kannalta optimaalisiin asentoihin. Ulkotutkimuksen avulla arvioidaan myös vauvan kokoa ja tehdään painoarvio. Kokenut kätilö pystyy usein arvioimaan vauvan painon melko tarkasti.
Ulkotutkimuksessa saadaan tietoa kohdun koosta ja muodosta, vatsanpeitteiden paksuudesta ja lisäksi samalla voidaan arvioida lapsiveden määrää. Kohtua tunnustelemalla voidaan seurata supistusherkkyyttä, sekä supistusten tiheyttä ja voimakkuutta.
Ulkotutkimuksen ei tulisi sattua ja se tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä synnyttäjän kanssa ja synnyttäjän yksityisyyttä kunnioittaen.
Sisätutkimus synnytyksen aikana tarkoittaa sitä, että kätilö tai lääkäri tutkii synnyttäjän emättimen kautta synnytyksen edistymistä. Tutkittaessa synnyttäjä makaa selällään ja sängyn pääty on hieman kohotettuna, synnyttäjän polvet ovat erillään ja koukistettuina.
Kätilö tai lääkäri desinfioi kätensä ennen suojakäsineen pukemista. Sen jälkeen suojakäsineeseen voidaan tarvittaessa laittaa liukastetta. Tutkimus tehdään viemällä emättimeen etu- ja keskisormi, joilla tunnustellaan synnyttäjän luisen lantion rakennetta ja tilavuutta, sekä pehmytosan vastusta. Lisäksi sisätutkimuksessa tunnustellaan kohdunkaulakanavan pituutta ja kohdunsuun avautumista. Synnytyksen aikana kohdunkaulakanava lyhenee ja kohdunsuu avautuu. Kun kohdunkaulakanava ei ole enää tunnusteltavissa, sanotaan, että kohdunsuu on täysin auki, eli 10 cm.
Sisätutkimuksen avulla saadaan tietoa myös vauvan asennosta ja laskeutumisesta alaspäin synnytyskanavassa. Synnytyksen aikana vauva laskeutuu ja vaihtaa asentoa kohdussa lantion ja kohdun supistusten ohjaamana. Kohdun supistukset ja luisen lantion malli ohjaavat vauvaa kääntymään oikeisiin ja syntymän kannalta optimaalisiin asentoihin.
Sisätutkimus voidaan tehdä synnytyksen aikana useampaankin kertaan. Syitä sisätutkimuksen tekemiselle on useita. Sisätutkimus tehdään, mikäli on tarvetta selvittää synnytyksen edistymistä esimerkiksi sopivan kivunlievityksen ajankohdan varmistamiseksi.
Sisätutkimuksen ei tulisi sattua ja tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä synnyttäjän kanssa ja synnyttäjän yksityisyyttä kunnioittaen.
Vauvan sydänäänikäyrän eli ktg:n kertomaa (klikkaa kuva suuremmaksi)
Synntyksen aikana vauvan sydämen sykettä seurataan, jotta voidaan varmistaa vauvan hyvinvointi. Vauvan sydänäänikäyrän laatua tulkitsevat kätilö ja lääkäri. Synnyttäjän ei tarvitse osata tulkita piirtyneestä käyrästä vauvansa hyvinvointia. On kuitenkin kiva tietää muutama asia näytölle piirtyvästä tiedosta. Pystysuunnassa olevien viivojen väli on 1 minuutti.
Ylimpänä on vauvan syke. Tavallisimmin vauvan syke vaihtelee välillä 120 – 160 lyöntiä minuutissa, mutta vaihtelua voi olla runsaasti. Mikäli vauvalla on unijakso, käyrä voi olla tasaisempaa kuin kuvassa oleva vaihteleva käyrä. Raskauden aikainen tai synnytyksen avautumisvaiheen aikainen sykekäyrä saattaa erota ulkonäöltään ponnistusvaiheen sykekäyrästä paljonkin ilman että olisi syytä huolestua. Kätilö ja lääkäri tarkkailevat käyrää ja arvioivat siitä vauvan hyvinvointia ja resursseja.
Lisätoiminnolla saadaan piirtymään myös äidin pulssi, jolloin voidaan varmistua siitä, että kone rekisteröi vauvan sykettä, eikä äidin pulssia vauvan sykkeenä. Kuvassa äidin pulssi on toiseksi ylimpänä vihreällä piirtyneenä.
Supistusanturissa saattaa olla lisätoiminto, joka rekisteröi vauvan liikkeet. Tämä helpottaa esimerkiksi silloin, jos äiti ei tunnista vauvansa liikkeitä ja halutaan varmistua siitä, että vauva liikkuu kohdussa. Kone piirtää sinisen pystypalkin jokaisesta havaitsemastaan liikkeestä.
Alimmainen käyrä on supistuskäyrä. Kun supistaa käyrä lähtee nousemaan ja kun supistus menee ohi, käyrä laskee taas alas. Supistukset ovat käyrälle piirtyessään kuin vuoria tai kumpuja.
Ylläolevasta käyrästä nähdään, että vauvan syke on hyvä, se muuttuu sopivasti ja sopivassa rytmissä. Äidin pulssi on selkeästi eri kuin vauvan, joten voidaan olla varmoja siitä, että seurataan vauvan sykettä. Vauva myös liikkuu paljon, eli hänellä on hyvät voimavarat ja valmiudet ylläpitää hyvinvointiaan. Tässä esimerkissä supistuksia ei piirry supistuskäyrälle lainkaan. Pienet muutokset supistuskäyrässä voivat johtua äidin liikkumisesta.
Synnytyskipu on jokaisen synnyttäjän omakohtainen kokemus niistä fyysistä, psyykkisistä ja emotionaalisista muutoksista, joita synnytyksen aikana hänen kehossaan tapahtuu. Synnytys on naisen elämän suurimpia ja vaikuttavimpia kokemuksia. Synnyttäjää tulee hoitaa yksilöllisesti, hänen voimavarojaan kuunnellen ja arvostaen, kuitenkaan syntyvän vauvan hyvinvointia ja turvallista syntymistä ei saa sivuuttaa tai unohtaa.
Synnytyskipuja voidaan lievittää hoitotyön menetelmin, luomalla synnyttäjälle turvallinen ja rauhallinen ilmapiiri, antamalla ohjausta, tietoa ja neuvontaa. Kätilön tehtävänä on huolehtia synnyttäjän ja vauvan hyvinvoinnista, keskustella yhdessä synnyttäjän ja hänen tukihenkilönsä kanssa synnytyksen kulusta, pitää heidät ajan tasalla tapahtumista ja yhdessä synnyttäjän kanssa sopia kivunlievityksestä, käyttäen apuna omaa asiantuntijuuttaan. Synnytyskipua voidaan lievittää myös lääketieteen keinoin, erilaisina lääkityksinä tai puudutuksina.
Synnytyskipu kertoo siitä, että synnytys on käynnistynyt ja että se edistyy. Synnytyksen edistyessä kivun voimakkuus vaihtelee ja sijainti muuttuvat. Synnytyskipuun vaikuttavia tekijöitä ovat supistusten voimakkuus ja kesto sekä synnyttäjän fyysiset, psyykkiset ja emotionaaliset tekijät sekä motivaatio. Lisäksi synnytyskipuun vaikuttavat syntyvän vauvan koko ja asento.
Aqua-rakkulat laitetaan kipupisteisiin selän tai vatsan puolelle. Ihon sisään tai ihon alle injisoidaan 0,1-0,2ml steriiliä vettä kahteen – kuuteen paikkaan. Iholle muodostuu hyönteisen pistoa muistuttava vaalea rakkula. Aqua-rakkuloiden laitto koetaan kivuliaana ja polttavana, mutta kipu kestää vain 20-30 sekuntia. Laiton jälkeen rakkuloiden alueelle tulee lämmön tunne, joka auttaa rentoutumaan. Useimmiten rakkuloita laitetaan muutaman senttimetrin välein esimerkiksi neljä lähekkäin.
Aqua-rakkuloiden kipua lievittävä vaikutus kestää noin tunnista puoleentoista tai jopa pidempään. Etuna on, että niitä voidaan laittaa missä synnytyksen vaiheessa tahansa ja useaan kertaan. Haitallisia vaikutuksia sikiön hyvinvointiin ei ole todettu, ne eivät hidasta synnytystä eikä myöskään heikennä supistuksia. Aqua-rakkulat eivät estä synnyttäjän liikkeellä oloa eikä se aiheuta synnyttäjälle sivuvaikutuksia. Tämä on halpa ja nopea menetelmä synnytyskipujen lievittämiseen, vaikka sen tehosta ei ole laajamittaisia tutkimuksia. Myös luonnonmukaista synnytystä haluavilla aqua-rakkulat ovat loistava vaihtoehto rentoutumisen tukemiseen ja lääkkeettömään kivunlievitykseen. Sekä ensi- että uudelleen synnyttäjän kannattaa kokeilla aqua-rakkuloita.
Todennäköisesti aqua-rakkuloiden vaikutus perustuu siihen, että veden injisointi ihon sisään ärsyttää paikallisesti, mikä vaikuttaa kivun johtumiseen ja aktivoi kehon omia puolustusmekanismeja kipua kohtaan. Tämän kivunlievityksen taustalla on porttiteoria, jonka mukaan aivokuori kykenee vastaanottamaan vain rajallisen määrän impulsseja, tällöin nopeat impulssit syrjäyttävät hitaammat.
TENS on lääkkeetön synnytyksen alkuvaiheen kivunlievityskeino. Supistuskipua voidaan lievittää TENS-laitteen avulla, jonka lähettämät sähköimpulssit estävät kipu-viestien etenemisen aivoihin. TENS-laite auttaa myös lisäämään kehon oman kipulääkkeen, endorfiinien, tuotantoa. TENS-laite koostuu patteri-käyttöisestä käsin ohjattavasta ohjaimesta, josta lähtee johdot kahteen tai neljään elektrodiin. Laite lähettää pieniä, turvallisia sähköimpulsseja ihon kautta lihaksiin ja kudoksiin. Laitteen ohjaimella saa säädettyä sähköimpulssien taajuutta ja voimakkuutta ja sen käyttö on synnyttäjän itsensä sädettävissä ja hallittavissa.
TENS on hyvä vaihtoehto synnyttäjälle, joka ei halua tai ei vielä tarvitse lääkkeellistä kivunlievitystä tai haluaa mahdollisimman pitkään lykätä niiden käyttöä. TENS- laitteen sähköimpulssit auttavat keskittymään muuhun kuin supistuskipuun ja auttavat synnyttäjää löytämään hallinnan tunnetta omaan kehoonsa. TENSin käyttö kotona synnytyksen alkuvaiheessa saattaa viivyttää sairaalaan lähtöä ja pidentää kotona olo aikaa. TENS-laitetta on turvallista käyttää kotona ja monet tahot vuokraavat ja myyvät TENS- laitteita synnyttäjien käyttöön. Sairaaloissa on yleensä mahdollisuus saada TENS-laite käyttöönsä.
TENSin käyttö on turvallista koko synnytyksen ajan ja sillä ei ole haitallisia vaikutuksia synnyttäjään tai vauvaan. TENS-laitteen voi ottaa käyttöön synnytyksen alkuvaiheessa eli latenssivaiheessa ja avautumisvaiheen alussa, kun supistukset ovat alkaneet. TENS auttaa parhaiten selässä tuntuviin, synnytyksen alkuvaiheen supistuksiin, koska elektrodit sijoitetaan selän alueelle pystysuuntaisesti selkärangan molemmin puolin.
TENSin käytön vasta-aiheita ovat synnyttäjän sydänvika, sydämentahdistin, epilepsia sekä ihorikko tai parantumaton arpi elektrodien kiinnityskohdassa. TENSsiä ei voi käyttää vedessä ja joskus se saattaa aiheuttaa häiriötä valvontalaitteisiin, jolloin sen käyttö tulee lopettaa. Vatsan ja kohdun alueelle elektrodeja ei tule sijoittaa lainkaan. TENS-laitetta ei tule käyttää raskauden aikana ennen synnytyksen käynnistymistä.
Synnytyslaulu ei nimestään huolimatta ole varsinaisesti laulua, vaan rentouttavaa äänenkäyttöä. Synnytyslaulussa toistetaan yhtä tai useampaa vokaalia hengitykseen keskittyen. Synnytyslaulua voi käyttää aina raskausajasta synnytykseen saakka. Tarkoituksena on saada ääni resonoimaan kehossa, jolloin äänellä on rentouttava vaikutus.
Raskausaikana synnytyslaulua voi käyttää syntyvään lapseen tutustuessa ja synnytykseen valmistautuessa. Lapselle laulaessa tunneside äidin ja vauvan välillä voimistuu. Jo raskausaikana tutuiksi tulleet äänteet rauhoittavat myös vastasyntynyttä lasta. Synnytyksessä äänenkäytön teho perustuu siihen, että leuan alueelta on hermoyhteys lantion alueelle ja kohdunsuulle. Synnytyslaulu rentouttaa ja mahdollistaa kohdunsuun nopeamman avautumisen ja synnytyksen jouhevamman etenemisen. Tietoinen äänenkäyttö synnytyksessä toimii lisäksi kipua lievittävänä elementtinä ja ohjaa hengittämään syvään ja rauhallisesti. Myös tukihenkilö voi omalla äänenkäytöllään olla osallisena synnytyksessä ja näin tukea synnyttäjää sekä auttaa häntä rentoutumaan.
Synnytyslaulun kehittäjä on musiikin tohtori Hilkka-Liisa Vuori, hän toimii nykyään synnytyslauluopettajana.
Hypnoosi on turvallinen kivunlievitysmeneetelmä sekä äidille että syntyvälle lapselle, eikä sillä ole merkittäviä haitallisia sivuvaikutuksia tai käyttöön liittyviä riskejä. Hypnoosi on lääkkeetön kivunlievityskeino, jonka avulla voidaan vähentää tai poistaa kipua ja vaikuttaa synnyttäjän kokemukseen kivusta. Hypnoosia voidaan käyttää synnytyskivun lievittämiseen yksin tai yhdessä muiden kivunlievitysmenetelmien kanssa. Hypnoosiin reagoiminen on yksilöllistä ja esimerkiksi asenteet ja yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat kykyyn kokea asioita hypnoosin aikana. Hypnoosi ei johda oman käyttäytymisen kontrollin menettämiseen tai muistamattomuuteen hypnoosi-istunnon tapahtumista.
Hypnoositilanne luodaan rentouteen, tyyneyteen ja hyvänolon tunteeseen perustuvien tekniikoiden sekä rauhallisen ja mukavan tilan avulla. Hypnoterapeutin kanssa on yhdessä määritelty tavoite, johon harjoitusten avulla pyritään. Hypnoosin aikana hypnotisoitava kokee olonsa raukeaksi ja keskittyneeksi hypnoterapeutin rauhalliseen puheeseen ja sanoihin. Hypnoosin aikana hypnoosin käyttöön koulutuksen saanut terveydenhuollon ammattilainen ohjaa hypnotisoitavan ajatuksia, tuntemuksia, havaintoja ja käyttäytymistä yhdessä määritellyn tavoitteen saavuttamiseksi. Usein näiden ohjattujen asioiden on tarkoitus toteutua vasta hypnoosi-istunnon jälkeen, esimerkiksi synnytyksen käynnistyttyä. Hypnoterapeutti voi myös opastaa odottajaa antamaan itselleen rentoutumiseen ja erilaisiin mielikuviin keskittymiseen liittyviä ohjeita tulevassa synnytyksessä omatoimisesti käytettäväksi. Näitä taitoja odottaja voi harjoitella kotona ja apuna voi käyttää esimerkiksi harjoituksia varten laadittuja äänitteitä. Hypnoosin ja itsehypnoosin harjoittelu olisi hyvä aloittaa mahdollisimman varhain, jo ensimmäisen raskauskolmanneksen lopulla, sillä hypnoosin syvyys ja teho kipuun paranevat harjoitusten myötä.
Hypnoosilla voidaan vähentää ja poistaa pelkoa, jännittyneisyyttä ja kipua sekä ennen synnytystä että sen aikana ja sen avulla on mahdollista myös korottaa merkittävästi yksilön kipukynnystä. Hypnoosin avulla voidaan siis vähentää kipulääkityksen tarvetta. Hypnoosi voi nopeuttaa synnytyksestä toipumista, johon vaikuttaa osaltaan myös komplikaatioiden ja toimenpidesynnytysten todennäköisyyden pieneneminen sekä synnyttäjän yhteistyökyvyn paraneminen. Rentoutumisen myötä avautumisvaiheen kesto voi lyhentyä ja myös siten myötävaikuttaa synnyttäjän jaksamiseen ja ennaltaehkäistä synnyttäjän uupumista synnytyksen aikana. Hypnoosilla voidaan myös vahvistaa odotuksia normaalista raskaudesta ja synnytyksestä sekä lisätä itseluottamusta, hallinnantunnetta ja tietoisuutta omasta kehosta.
Hypnoosin käytön vasta-aiheita ovat vaikeat psykiatriset sairaudet, kuten skitsofrenia tai persoonallisuushäiriöt, ja niihin liittyvä raskas lääkitys. Lue lisää!
Ilokaasu
Kun synnytys on käynnissä ja synnyttäjä kokee supistukset kivuliaina, voidaan kivunlievitykseksi valita ilokaasu.
Ilokaasu eli typpioksiduuli on typen happiyhdiste. Synnytyksen aikana ilokaasua käytetään hapen kanssa seoksena lievittämään synnytyskipua.
Synnyttäjä hengittää supistuksen aikana maskin kautta tulevaa ilokaasua. Kätilö ohjaa synnyttäjää hengittämään ilokaasua oikealla tavalla ja oikea-aikaisesti, jotta vaikutus olisi paras mahdollinen. Ilokaasua voi hengitellä kyljellään maatessa, istuessa, pystyasennossa tai ammeessa ollessa. Ilokaasua voi käyttää synnytyksen alkuvaiheessa, kun tuntee vielä pärjäävänsä hieman kevyemmällä kivun lievityksellä, tai sitä voi käyttää koko avautumisvaiheen ajan. Välissä voi olla myös aikoja jolloin kaasua ei hengitä, mutta kun tilanne muuttuu, voi ilokaasun hengittämisen aloittaa uudestaan.
Ilokaasun hengittämisessä ajoitus on tärkeätä. Ilokaasun hengittäminen kannattaa aloittaa heti kun tuntee supistuksen alkavan. Näin ilokaasun pitoisuus on korkeimmillaan silloin kun supistus on kipeimmillään. Kun supistus helpottaa, voi ilokaasun hengittämisen lopettaa. Ilokaasun pitoisuus veressä laskee nopeasti ja vaikutus loppuu. Supistusten välisen ajan hengitetään normaalisti tavallista huoneilmaa. Ilokaasu aiheuttaa nimensä mukaisesti iloisen tunteen, euforian. Ilokaasu lievittää kipua helposti ja nopeasti. Ilokaasu saattaa myös terävöittää aisteja, esimerkiksi äänet saattavat kuulua selkeämmin tai kovempina. Joillekin ilokaasu saattaa aiheuttaa pahoinvointia tai epämiellyttävää huimausta. Nämä kuitenkin menevät nopeasti ohi ilokaasun hengittämisen lopettamisen jälkeen.
Kivulias synnyttäjä hengittää usein pinnallisesti. Ilokaasun hengittäminen saattaa auttaa synnyttäjää rytmittämään hengityksensä siten, että hänen hapensaantinsa tehostuu ja oleminen helpottuu myös sitä kautta.
Kun synnytys on käynnissä ja synnyttäjä kokee supistukset kivuliaina, voidaan kivunlievitykseksi valita kohdunkaulan puudutus eli paracervikaalipuudutus (PCP).
Kohdunkaulan puudutuksen laittaa synnytyslääkäri. Puudutuksen laiton ajan synnyttäjä makaa sängyssä. Kätilö auttaa synnyttäjää hyvän ja turvallisen asennon saavuttamisessa ja ylläpitämisessä. Puudutuksen laiton ajan on tärkeätä, että synnyttäjä pystyisi olemaan hetken liikkumatta.
Synnytyslääkäri puuduttaa emättimen kautta kohdunkaulan hermopunoksen. Puudutuksen laittaminen ei kestä kauaa ja vaikutus alkaa. Siksi myös uudelleen synnyttäjä hyötyy kohdunkaulanpuudutuksesta. Kohdunkaulan puudutus lievittää tehokkaasti kipua ja sen vaikutusaika on noin puolitoista-kaksi tuntia. Puudutus voidaan uusia noin kahden tunnin kuluttua, mikäli synnyttäjän ja vauvan hyvinvointi sen sallivat.
Ennen puudutuksen laittoa synnyttäjän ja vauvan hyvinvointi varmistetaan ja niitä tarkkaillaan huolella koko puudutuksen laiton ajan ja sen jälkeenkin.
Kohdunkaulan puudutukseen haittana voi olla ohimenevä vauvan sydämen harvalyöntisyys.
Kun synnytys on käynnissä ja synnyttäjä kokee supistukset kivuliaina, voidaan kivunlievitykseksi valita epiduraalipuudutus.
Epiduraalipuudutuksen laittaa aina anestesialääkäri. Puudutuksen laiton ajan synnyttäjä makaa kyljellään sängyssä, vaihtoehtoisesti hän voi myös istua sängyn laidalla. Kätilö auttaa synnyttäjää hyvän ja turvallisen asennon saavuttamisessa ja ylläpitämisessä. Puudutuksen laiton ajan on tärkeätä, että synnyttäjä pystyy olemaan liikkumatta.
Anestesialääkäri puuduttaa ensin selän ihon pistoskohdalta, jotta epiduraalineulan pistos ei tuntuisi. Kun iho on puutunut, anestesialääkäri pistää epiduraalineulan oikeaan kohtaan ja uittaa sen kautta ohuen katetrin epiduraalitilaan. Katetri on hyvin ohut muoviletku. Sen kautta lisätään lääkeaineet selkärangan epiduraalitilaan. Lääkeaineina ovat puudutusaine ja kipulääke, joihin on lisätty fysiologista keittosuolaa. Katetri jää synnyttäjän selkään synnytyksen ajaksi, jotta epiduraalin lisäannoksia laitettaessa synnyttäjää ei tarvitse enää pistää. Epiduraalipuudutuksen lisäannoksia voidaan antaa noin kahden tunnin välein, mikäli synnyttäjän ja vauvan hyvinvointi ja turvallinen hoito sen sallivat.
Ennen puudutuksen laittoa synnyttäjän ja vauvan hyvinvointi varmistetaan ja niitä tarkkaillaan huolella koko puudutuksen laiton ajan ja sen jälkeenkin.
Epiduraalipuudutukseen liittyy joitain ohimeneviä haittoja, kuten esimerkiksi tärinä ja kutina. Lisäksi osalla voi olla tuntemuksia lihasheikkoudesta alaraajoissa, vaikeuksia tunnistaa pissahätää tai saada rakko täysin tyhjenemään. Myös verenpaine saattaa hetkellisesti laskea. Kaikki haittavaikutukset ovat ohimeneviä ja hoidettavissa olevia.
Epiduraalipuudutuksen hyvä puoli on, että se lievittää tehokkaasti kipua. Kivulias synnyttäjä hengittää usein pinnallisesti ja siten hapettaa huonosti sekä itsensä että vauvansa. Riittävä ja oikea-aikainen kivunlievitys lisää synnyttäjän kokemusta siitä, että hän on saanut osallistua synnytyksessänsä päätöksentekoon ja on hallinnut oman kehonsa tuntemuksia ja muutoksia. Liian kivulias synnytys vaikuttaa haitallisesti myönteisen synnytyskokemuksen muodostumiseen ja saattaa siten hidastaa varhaisen vuorovaikutuksen luonnollista kehittymistä.
Kun synnytys on käynnissä ja synnyttäjä kokee supistukset kivuliaina, voidaan kivunlievitykseksi valita spinaalipuudutus. Etenkin uudelleen synnyttäjille spinaalipuudutus on useimmiten sopivampi vaihtoehto kuin epiduraalipuudutus, koska spinaalipuudutuksen vaikutus alkaa nopeammin. Uudelleen synnyttäjä hyötyy nopeasta avusta, koska usein synnytys on nopeampi kuin ensisynnyttäjällä. Spinaalipuudutus saattaa oikein ajoitettuna auttaa myös ponnistusvaiheen tuntemuksiin ja kipuun. Sen sijaan ensisynnyttäjä hyötyy ponnistusvaiheen tuntemuksista, eikä siksi ole tarkoituksenmukaista spinaalipuudutuksella poistaa niitä.
Spinaalipuudutuksen laittaa aina anestesialääkäri. Puudutuksen laiton ajan synnyttäjä makaa kyljellään sängyssä, vaihtoehtoisesti hän voi myös istua sängyn laidalla. Kätilö auttaa synnyttäjää hyvän ja turvallisen asennon saavuttamisessa ja ylläpitämisessä. Puudutuksen laiton ajan on tärkeätä, että synnyttäjä pystyy olemaan liikkumatta.
Ennen puudutuksen laittoa synnyttäjän ja vauvan hyvinvointi varmistetaan ja niitä tarkkaillaan huolella puudutuksen laiton ajan ja sen jälkeen.
Spinaalipuudutus voidaan pääsääntöisesti laittaa vain yhden kerran synnytyksen aikana.
Spinaalipuudutukseen liittyy joitain ohimeneviä haittoja, kuten esimerkiksi kutinaa. Lisäksi osalla voi olla puudutuksen alussa tuntemuksia lihasheikkoudesta tai puutumisesta alaraajoissa, joka saattaa aiheuttaa sen, että puudutuksen vaikutuksen aikana voi olla vaikeuksia tunnistaa pissahätää. Myös verenpaine saattaa hetkellisesti laskea. Kaikki haittavaikutukset ovat ohimeneviä ja hoidettavissa olevia.
Spinaalipuudutuksen hyvä puoli on, että se lievittää tehokkaasti ja nopeasti kipua. Se puuduttaa lantion aluetta auttaen siten myös ponnistusvaiheen kipuun.
Avautumisvaiheen jälkeen tulee ponnistusvaihe. Kun kohdunsuu on täysin auki ja vauva on laskeutunut syvälle äidin lantioon, alkaa ponnistusvaihe. Äiti useimmiten tuntee kovaa ponnistamisen tarvetta. Kun vauvan pää laskeutuu alaspäin, se tuntuu kovana paineena takapuolessa, ja se helpottaa äitiä löytämään oikean suunnan ponnistuksille. Ponnistusvaiheessa äiti pääsee vihdoinkin aktiivisesti omalla toiminnallaan vaikuttamaan siihen koska vauva syntyy. Ponnistusten välissä kannattaa huokaista, hieman rentoutua ja kerätä voimia seuraavaan supistukseen. Kätilö ohjaa milloin ja miten ponnistaa ja milloin voi vain odotella. Ensisynnyttäjällä ponnistusvaihe kestää yleensä noin 30 – 60 minuuttia ja uudelleen synnyttäjällä 15 – 30 minuuttia.
Väliliha on emättimen ja peräaukon välinen alue, jossa ihon alla on useita lihaskerroksia. Se on ikään kuin vatsaontelon ”lattia”. Välilihan ja lantiopohjan lihaksistoa on hyvä treenata helpolla harjoituksella läpi koko elämän. Harjoittelu kannattaa aloittaa viimeistään raskausaikana ja jatkaa taas pian synnytyksen jälkeen. Sillä voidaan ehkäistä tahatonta virtsankarkailua ja myös lisätä seksuaalista nautintoa.
Välilihan suojelu synnytyksessä
Ennen lapsen syntymää, kätilö voi ponnistusvaiheessa lämmittää välilihaa lämpöisellä hauteella. Se saattaa estää välilihan repeämisen, tai ainakin vähentää repeämistä, ja useimmat synnyttäjät kokevat sen helpottavan kiristävää tunnetta vauvan pään painuessa alaspäin. Synnytyksen viime hetkillä, juuri lapsen syntyessä, kohdistuu kova paine peräaukon seutuun ja välilihaan (kova kakkahädän tunne). Peräsuoli tyhjenee, jos siellä on ulostetta jäljellä. Kätilön tukee kädellään välilihaa estääkseen repeämiä. Samalla kätilö ohjaa syntyvää vauvaa oikeaan suuntaan. Usein tässä kohtaa kehotetaan hidastamaan ponnistamista, että väliliha pääsisi luonnollisesti joustamaan eikä repeäisi. Tavallista on, että välilihaan tulee pieniä repeämiä, joihin voidaan tarvittaessa laittaa muutama ommel synnytyksen jälkeen.
Välilihan leikkaus eli episiotomia
Välilihan leikkaus ei ole rutiinitoimenpide, ja se tehdään vain syystä. Esimerkiksi syntyvän lapsen hyvinvoinnille voi jossain tapauksissa olla eduksi nopeuttaa ponnistusvaihetta. Joskus leikkaus joudutaan tekemään välilihan joustamattomuuden takia, jotta vältytään isoilta repeämiltä. Mikäli kätilö arvioi, että väliliha on tarpeen leikata, se puudutetaan ennen leikkausta.
Välilihan ompelu
Mikäli väliliha on leikattu tai siihen on tullut repeämiä, se ommellaan heti synnytyksen jälkeen. Ennen ompeleiden laittoa kätilö lisää puudutusta.
Keisarileikkaus on toimenpide, jossa vauva syntyy vatsanpeitteiden ja kohdun seinämän läpi tehtyjen viiltojen kautta. Suomessa noin 16 % lapsista syntyy sektiolla. Sektio voidaan tehdä suunnitellusti, eli elektiivisesti, tai siihen voidaan päätyä päivystyksellisesti synnytyksen aikana.
Keisarileikkauksen syyt vaihtelevat sen mukaan, onko kyseessä suunniteltu vai päivystyksellinen sektio. Suunnitellun sektion syitä voi olla mm. vauvan poikkeava asento kohdussa, kuten esim. perätila, vauvan koko, äidin pelko alatiesynnytystä kohtaa tai jokin muu syy. Päivystyksellinen sektio tehdään vauvan, äidin tai molempien vointiin vaikuttavien syiden vuoksi. Tällaisia syitä voivat olla esim. vauvan uhkaava hapenpuute tai synnytyksen kohtuuton pitkittyminen ja edistymisen pysähtyminen.
Suurin osa sektioista tehdään selkäpuudutuksessa, jolloin synnyttäjä on hereillä ja näkee heti vauvan sen synnyttyä. Myös tukihenkilö voi halutessaan olla synnyttäjän vierellä sektion aikana.
Sektion jälkeen kipua hoidetaan tehokkaasti, kuitenkin siten että vauvan hoito ja imetys ovat mahdollista.
Kun vauva on syntynyt, alkaa jälkeisvaihe. Jälkeiset eli istukka, napanuora ja sikiökalvot syntyvät useimmiten itsestään kohdun supistusten auttamana n. 5 – 30 minuuttia vauvan syntymän jälkeen. Äiti voi tuntea painetta hieman samanlaisena kuin ponnistusvaiheessa, mutta kevyempänä. Kätilö tunnustelee kohtua äidin vatsanpeitteiden päältä jälkeisten syntymän yhteydessä ja heti niiden syntymisen jälkeen. Kohtu tyhjennetään sinne kertyneestä verisestä vuodosta kohtua painamalla. On tärkeää tarkastaa, että jälkeiset ovat syntyneet kokonaan, jotta kohtu pystyy hyvin supistumaan ja palautumaan raskauden ja synnytyksen jälkeen. Kohtu on suuri lihas, joka aivan kuin mikä tahansa lihas, on arka kovan lihastyön jälkeen. Jälkeisten syntymisen jälkeen tarkastetaan ja ommellaan mahdolliset alapään repeämä tai leikkaus.
Heti syntymän jälkeen vauva laitetaan äidin rinnalle ihokontaktiin. Vauva on ihokontaktissa heti synnytyksen jälkeen alastomana ja myöhemmin vaikkapa pelkässä vaipassa, siten että mahdollisimman iso osa vauvan ihoa koskettaa äidin ihoa.
Ihokontaktin hyödyt vauvalla
Ihokontaktissa vauva rauhoittuu kuullessaan äidin sydämen sykkeen ja hengityksen. Nuo äänet ovat tulleet tutuksi jo kohdussa. Tutuksi on tullut myös äidin ja isän puheen äänet, joten vauvalleen voi jutella hiljakseen ja huomata hänen reagoivan siihen silmiään availemalla.
Ihokontakti auttaa vauvaa myös ylläpitämään lämpönsä. Kohdun tasainen lämpötila ja ihokontaktin lämpö muistuttavat toisiaan.
Ihokontaktissa vauva tutustuu äitinsä tuoksuun. Vauva oppii nopeasti tunnistamaan oman äitinsä tuoksun perusteella, joten voimakkaita hajusteita kannattaa välttää. Mikäli äiti ei voi pitää vauvaa ihokontaktissa, vauva voi olla isällä ihokontaktissa. Hänet voidaan laittaa isän paidan sisälle lämmittelemään, kuuntelemaan isän sydämen ääniä ja mukautumaan kohdun ulkopuoliseen elämään isän suojassa.
Ihokontaktin hyödyt äidille
Ihokontakti vauvan kanssa lisää äidin oksitosiinihormonin eritystä. Oksitosiini auttaa kohtua supistumaan synnytyksen jälkeen, jolloin synnytyksen jälkeinen verenvuoto on vähäisempää. Oksitosiini auttaa äitiä toipumaan synnytyksestä nopeammin ja vaikuttaa imetykseen myönteisesti, se lisää maidon eritystä.
Ihokontaktissa äidin ja vauvan varhainen vuorovaikutus alkaa. Äidin oksitosiini lisää hänen hoivaviettiään ja se luo lujan siteen äidin ja vauvan välille. Ihokontakti isän kanssa lisää myös isän oksitosiinin eritystä auttaen isää lujittamaan suhdettaan vauvaan.