Kärsimättömyyden viikko

Suomen itsenäisyys julistuksesta todelliseksi

Viikon alussa Suomi kääntyi Ruotsin ja Saksan puoleen ja pyysi niitä tunnustamaan itsenäisyyden. Kummastakin maasta ilmoitettiin kuitenkin, että ensin täytyy Venäjän tunnustaa Suomen itsenäisyys. Saksa tiedusteli jopa itse venäläisiltä rauhanneuvottelijoilta neuvostohallituksen kantaa Suomen itsenäisyyteen. 14.12. tuli Berliiniin tieto, että Pietari ei asettaisi esteitä Suomen itsenäisyyden tunnustamiselle. Niinpä saksalaiset kehottivat Suomen hallitusta kääntymään neuvostohallituksen puoleen. Myös sosialidemokraatit osaltaan vauhdittivat senaatin kääntymistä kansankomissaarien neuvoston puoleen tekemällä asiasta eduskunnassa välikysymyksen.

Suomen itsenäisyysjulistuksen hyväksymisen jälkeen (6.12.) käytiin sosialidemokraattien ja Svinhufvudin senaatin kesken neuvotteluja yhteisen valtuuskunnan lähettämisestä Pietariin. Yhteistä valtuuskuntaa ei kuitenkaan saatu aikaan, koska sosialidemokraatit eivät siihen suostuneet. Syynä oli sosialidemokraattien näkökantojen sivuuttaminen itsenäisyysjulistusta hyväksyttäessä.

Sosialidemokraattien ja porvarien välinen yhteistyö itsenäisyyden tunnustamisasiassa ei kuitenkaan täysin katkennut. Yhteistyö eduskunnassa jatkui, vaikka "ulkomaailmassa" ristiriidat työväen ja porvarien välillä lisääntyivät. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ryhtyi 12.12. pohtimaan yhteistä adressia neuvostohallitukselle. Asian valiokuntakäsittelyyn vierähti kuitenkin kymmenen päivää ja valmistuttuaan adressi olikin jo sanamuodoiltaan vanhentunut, eikä sitä koskaan toimitettu perille.

9.12. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän valtuuskunta (Manner, Sirola, Huttunen) kävi neuvotteluja Smolnassa, Pietarissa Leninin ja Stalinin kanssa. Valtuuskunnalle vakuutettiin bolsevikkien suopeata suhtautumista Suomen itsenäistymiseen. Bolsevikit esittivät toiveensa, että jätettäisiin virallinen tunnustuspyyntö, jossa Kansankomissaarien neuvosto tunnustettaisiin Venäjän valtion hallitukseksi. Bolsevikit kehottivat sos.dem. puolueen johtoa tekemään vallankumouksen, mutta sitä ei asetettu ehdoksi Suomen itsenäisyyden tunnustamiselle.

Sosialidemokraatit perustelivat itsenäisyyden tärkeyttä bolsevikeille sillä, että kaikki suomalaiset olivat yksimielisesti sen takana. Itsenäisyyden kannattaminen oli siis sosialidemokraateille kansansuosiokysymys. Neuvostohallitukselle esitettyjen perusteluiden lisäksi itsenäisyydellä oli kuitenkin suomalaisille sosialidemokraateille myös itseisarvoa.

Myös porvarillinen valtuuskunta vieraili Pietarissa muutama päivä sosialidemokraattien jälkeen. Tällöin ei kuitenkaan tavattu bolsevikkeja vaan lähinnä mensevikkejä.

8.12. senaatti asetti komitean suunnittelemaan Suomen lippua. Mukana oli mm. arkkitehti Eliel Saarinen. Jo saman päivän iltana komitea oli saanut työnsä valmiiksi. Suomelle tuli kauppa-, kansallis-, ja merilippu. Kansallislipussa oli skandinaaviseen tapaa keltainen risti punaisella pohjalla. Lisäksi yläkulmassa oli Suomen heraldinen leijona. Kauppa- ja merilippu poikkesivat kansallislipusta hieman: Kauppalipussa leijonan tilalla oli yhdeksän valkoista ruusua.

Venäläiset joukot Suomessa

Itsenäisyysjulistukseen ei tullut mainintaa venäläisten joukkojen maastapoistumisesta, koska asian mainitseminen olisi todennäköisesti vaikeuttanut neuvostohallituksen Suomen itsenäisyyden tunnustamista.

14.12. Senaatti kuitenkin kääntyi maassa olevien venäläisten joukkojen komentajien puoleen pyytäen näitä viemään joukkonsa pois maasta. Keskustelua asiasta riitti eduskunnassa monta päivää. Eräät sosialidemokraattiset kansanedustajat protestoivat senaatin ilmoitusta vastaan. Osaksi syynä oli se, että sotilaissa nähtiin vallankumouksen potentiaalinen tuki, osaksi uskottiin joukkojen poistaminen silloisessa sotatilanteessa Venäjälle mahdottomaksi.

Kysymys venäläisistä joukoista kiristi SDP:n yhteyksiä erityisesti Maalaisliittoon, jonka kanssa oli muuten ollut parhaat edellytykset yhteistyöhön.

Eduskunnassa tavanomaisen kiihkeä viikko

11.12. Jatkettiin keskustelua sotalaitoksen aikaansaamiseksi Suomeen. Porvarit perustelivat sotalaitoksen tarvetta lähinnä maassa vallitsevalla yleisellä järjestyksenpuutteella. Sosialidemokraatit olivat jyrkästi sotalaitoksen perustamista vastaan. Osaksi syynä oli pasifismi (sosialidemokraatit olivat kesäkuun puoluekokouksessaan hyväksyneet Zimmerwaldin Internationaalin, jossa he sitoutuivat vastustamaan kaikkia sotilasmäärärahojen lisäyksiä), osaksi pelko joukkojen käyttämisestä työväkeä vastaan. Sosialidemokraatit esittivät myös, että jos oman armeijan perustamiseen tarvittavat varat sijoitettaisiin kansan olojen parantamiseen, olisi siitä järjestyksenpidollisestikin paljon enemmän hyötyä. Lisäksi varoitettiin, myös porvaripiireistä, että oman armeijan perustaminen tässä tilanteessa oli suorastaan syöksy kansalaissotaan.

12.12. Keskusteltiin marraskuussa hyväksyttyjen uusien kunnallislakien toimeenpanon lykkäämisestä. Porvaripuolella pidettiin maalisvaalien pitämistä uusilla vaaliluetteloilla käytännöllisenä mahdottomuutena. Sosialidemokraattien mielestä kyse oli tahallisesta viivyttelystä; jos käytettäisiin vanhoja vaaliluetteloita, jäisi moni nuori tai köyhä, uuden lain mukaan äänioikeutettu, vaille äänestämismahdollisuutta.

12.12. Päätettiin myös hyväksyä suurten tulojen vero. Tämä olikin ainoa suurempi asia, josta saatiin aikaan yksimielisyys eduskunnassa tällä viikolla. Suurten tulojen verossa kyse oli ensimmäisessä maailmansodassa keinoteltujen tulojen taannehtivasta verotuksesta. Kiistoja tuli lähinnä yksityiskohdista, mm. siitä miten ankarasti metsätuloja pitäisi verottaa.

12.12. Yli puolenyön venyneessä täysistunnossa pohdittiin myös elintarviketilannetta Suomessa. Vaadittiin ankaraa säännöstelyä, varastojen tarkempaa luettelointia ja rajahintojen tiukempaa noudattamista. Sosialidemokraattinen edustaja Edvard Gylling mainitsi, että elintarveasiain kunnollinen hoito oli edellytys rauhallisten olojen säilymiseen maassa lähiaikoina.

Kärsimättömyyttä ja kuohuntaa

Maan lehdet raportoivat jatkuvista järjestyshäiriöistä sekä suojeluskuntien että punakaartien puolelta. Myös venäläisistä sotilaista oli harmia: he mm. ryöstivät voivaraston Uudellamaalla.

Punaiset kansanjoukot piirittivät protestiksi erinäisiä kaupunginvaltuustoja: 7.12. - 8.12. työttömät piirittävät Viipurin valtuuston, 9.12. punakaarti vangitsi Tampereen valtuuston. Työväenjärjestöt pääasiassa tuomitsivat kansanjoukkojen omavaltaisen toiminnan, joskin kurista repeämistä alkoi esiintyä: mm. Tampereen sos.dem. kunnallisjärjestö kieltäytyi 13.12. tuomitsemasta Tampereen valtuuston vangitsemista.

Työväki lakkoili ja punakaartit vangitsivat upseereita. Turussa punakaarti piti yhä virastot hallussansa ja sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö käytti mm. poliisimestaria panttivankinaan saadakseen rahat poliisimiliisien palkkaan.

Myös punaisiin kohdistui monia hyökkäyksiä: 8.12. Mikkelin läänissä "porvarikaartilaiset" komentajanaan nimismies tunkeutuivat punakaartilaisten asuntoihin ja uhkailivat näitä. Useilla paikkakunnilla estettiin työväenjärjestöjä kokoontumasta ja määrättiin tunnettuja jäseniä kotiarestiin. Lahdessa erotettiin työmiehiä suurlakon kostotoimenpiteinä.

Helsingissä vuokraisännät nostavat vuokria perusteenaan Suomen muuttaminen tasavallaksi. Aiemmat säännöt eivät kuulemma enää päteneet. Aiemmin oli juuri tällaisia kiistoja varten perustettu huoneenvuokralautakunta, mutta sen neuvoa ei kysytty.

11.12. Pidettiin Helsingissä Suojeluskuntien edustajakokous. Kokouksessa laadittiin yleissuunnitelma, jonka mukaan etelän suojeluskuntalaisten tuli tosipaikan tullen siirtyä pohjoiseen, suojeluskuntien varsinaiselle tukialueelle. Kaikki joukot mobilisoitaisiin sitten pohjoisesta etelään päin.

Pulahysteriaa

Varsinaista nälkää ei juuri kärsitty, paitsi eräillä syrjäseuduilla: Muutamat pohjoisen kunnat hakivat ruoka-apua Skandinaviasta, Turun saaristosta ilmoitettiin viljavarastojen olevan tyhjät. Jos ruoka-apua ei pian tulisi, aiheuttaisi kelirikko nälänhädän saaristoon.

Huhut ilmoittamattomista varastoista, jatkuvat vääryydeksi koetut kotitarkastukset ja mustan pörssin kauppa kuitenkin nostivat kansan tunteet pintaan. Kansanjoukot valtasivat omatoimisesti varastoja.

Elintarvelautakunta varustautui ankaraan talveen mm. neuvottelemalla viljantuonnista Venäjältä ja Amerikoista. Helsingissä leipään lisättiin viljan säästämiseksi perunaa ja jopa jäkälän ravintoarvoa tutkittiin. Joskin arvovaltainen professori totesi jäkälän ravintoarvon olevan "yhtä tyhjän kanssa".

Huvia ja jouluvalmisteluja

Raskaat työt vaativat raskaat huvit. Näissäkään vaikeissa oloissa ei rentoutumista unohdettu: Työväki kävi sosialidemokraattisten puolueosastojen ja ammattiosastojen iltamissa katsomassa näytelmiä ja tanssimassa, hienompi väki taas teattereissa (Kansallisteatterissa pyöri Luulosairas ja Ibsenin Kansanvihollinen) ja Uudella ylioppilastalolla tansseissa. Elokuvateatterit, mm. Charlie Chaplin, kävivät kaikille huvitukseksi.

Joulua valmisteltiin: Työmies-lehti ilmoitti olevan aika toimittaa joulu- ja uudenvuodentervehdykset "luokka- ja taistelutovereille", jotta ne ehdittäisiin jouluksi julkaista. Joululahjoiksi työväkeä kehotettiin hankkimaan aatteellista ja muuten sopivaa kirjallisuutta. Helsingin Sanomat oli täynnä joululahjaideoita ja joulumatineailmoituksia, Työmiehessä joulu sai vähemmän huomiota. Joulun alkuperäistä tarkoitustakaan ei tyystin unohdettu: Hyväosaisia kehotettiin auttamaan hädänalaisia näin joulunaikaan ja Sos.dem. Naisliitto kehotti kaikkia "raatajatoverittaria" järjestämään joulupäivänä tilaisuuksia sotalaitoksen perustamista vastaan, rauhanaatteen puolesta.

---

Kuva: Punakaartilaiset rettelöitsemässä Wuoksenniskalla. Otsikko Helsingin Sanomista 11.12.1917

---

Kirjallisuutta

Kansa liikkeessä, toim. Mm. Risto Alapuro. Vaasa 1989.
Kohti kansanvaltaa 1, toim. Hannu Soikkanen. Vaasa 1975.
Kylävaara, Keijo, Vuosi seitsemäntoista, reportaasi. Helsinki 1967.
Lappalainen, Jussi T., Itsenäisen Suomen synty. Jyväskylä 1967.
Lappalainen, Jussi T., Punakaartin sota 1-2. Helsinki 1981.
Meri, Veijo, Ei tule vaivatta vapaus. Suomi 1870-1920. Otava, Helsinki 1995.
Paavolainen Jaakko, Väinö Tanner - senaattori ja rauhantekijä, elämäkerta vuosilta 1912-1923. Tammi, Helsinki 1979.
Suomi 1975: itsenäisen Suomen historia, osa 1. Rajamaasta tasavallaksi. Toim. Osmo Apunen. Weilin + Göös, Espoo 1991.


Kirjallisuusluettelo

---

Tekijä: Kirsi Nurmio <kn47614@uta.fi>

---

Etusivulle