Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Suomen Sosialidemokraattinen puolue
"Sosialidemokratinen puolue Suomessa"
Vuonna 1899 perustettu Suomen Työväenpuolue otti 1903 nimekseen "Sosialidemokratinen puolue Suomessa". Tällöin hyväksyttiin myös marxilaiseen luokkataisteluajatukseen perustuva puolueohjelma. Ohjelma oli itse asiassa käännös Itävallan sosialidemokraattisen puolueen 1901 hyväksymästä ohjelmasta.
Eduskunnan suurin puolue
Vuoden 1906 eduskuntauudistuksen jälkeen järjestetyissä vaaleissa sosialidemokraatit saivat 80 paikkaa uuteen yksikamariseen kansanedustuslaitokseen. Puolueesta tuli selvästi eduskunnan vahvin. Vahva asema eduskunnassa osoittautui pysyväksi. Menestyksen takana oli sekä kaupunkien työväestön että maaseudun vähäosaisten (maatyöläiset, torpparit ja pientilalliset)laaja kannatus. Lisäksi puolueella oli poikkeuksellisen kehittynyt organisaatio.
Poliittinen aloite sosialisteille
Keväällä 1917 SDP sai aseman, jossa se pääsi toden teolla tavoittelemaan johtoasemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Venäjällä 1917 tapahtuneen maaliskuun vallankumouksen jälkeen eduskunta kutsuttiin koolle 1916 vaalien mukaisessa koostumuksessa. Eduskuntavaaleissa 1916 Sosialidemokraattinen puolue oli saavuttanut ehdottoman enemmistön edustajapaikoista. Vaikka osallistuminen hallitustyöhön porvarillisessa järjestelmässä oli sosialisteille ongelmallinen asia, SDP lähti mukaan myös hallitukseen. Puolue ei kuitenkaan halunnut sitoutua tukemaan muodostettua senaattia. Taustalla oli periaate, jonka mukaan puolueen piti pysyä erillään vallankäytöstä porvarillisessa yhteiskunnassa - sen sijaan sen tuli vahvistaa joukkovoimaansa ja antaa yhteiskunnan sisäisten prosessien johtaa kapitalistisen järjestelmän kukistumiseen. Senaatin talousosaston varapuheenjohtajaksi eli hallituksen johtoon astui Suomen Ammattijärjestön puheenjohtajan paikalla toiminut Oskari Tokoi, josta tuli samalla myös maailman ensimmäinen sosialistinen pääministeri.
Kansallista luokkapolitiikkaa
Venäjän porvarillisen väliaikaisen hallituksen käytellessä korkeinta valtaa Suomessa katsoivat suomalaiset sosialistit, ettei voitu tyytyä maaliskuun manifestissa palautettuihin autonomisiin olosuhteisiin. Kevään kuluessa alkoi puolueen piirissä selkiintyä käsitys siitä, että Suomen tulisi tavoitella täyttä itsenäisyyttä. Venäjällä yhä vaikutusvaltaisemmaksi kohoamassa olevan bolsevikkipuolueen taholta rohkaistiin pitämään kiinni tästä tavoitteesta. Heinäkuussa sosialistit saivat eduskunnassa hyväksytyksi valtalain, joka merkitsi eduskunnan julistautumista korkeimman vallan haltijaksi Suomen asioissa. Valtalakihanke merkitsi pyrkimystä kansalliseen itsemääräämisoikeuteen ja sosialisteille myös vahvan eduskunta-asemansa hyödyntämisyritystä ja puolueen valtiollisten ihanteiden mukaista eduskunnan nostamista ylimmäksi valtioelimeksi. Väliaikainen hallitus vastasi hajottamalla eduskunnan. Uusissa vaaleissa sosialistit menettivät enemmistöasemansa eduskunnassa.
Synkkä syksy
Valtalakihankkeen epäonnistuttua kariutuivat sosialistien toiveet muuttaa yhteiskuntaa nopeasti eduskunnan kautta. Legitiimin järjestysvallan puuttuminen, sosiaalisten uudistusten viivästyminen, elintarviketilanteen vaikeus, työttömyys ja inflaatio pahensivat tilannetta niin, että puolue joutui kasvavassa määrin pohtimaan keinoja tyytymättömien joukkojen rauhoittamiseksi paikallistasolla. Marraskuussa 1917 puoluejohto julkaisi Me vaadimme -julistuksen, jossa vaadittiin valtalain voimaansaattamista, virkamieskunnan ja oikeuslaitoksen uudistamista, uuden senaatin eroamista, torpparien välitöntä vapauttamista sekä 8-tunnin työaikalain ja kunnallislakien vahvistamista. Me vaadimme -julistuksen vaatimukset olivat selvästi sellaisia, että jo etukäteen tiedettiin porvarillisen eduskunnan ja E.N.Setälän tynkäsenaatin hylkäävän ne. Tilanne oli edennyt siihen pisteeseen, että oltiin jo sisällissodan kynnyksellä. Itse asiassa samana päivänä, jolloin eduskunnassa oli esillä Me vaadimme -julistus, käsiteltiin sosialidemokraattien puoluetoimikunnan kokouksessa suunnitelmaa vallankumouksen toteuttamisesta.
Sodan kurimus ja uusi alku
SDP oli puolue, jonka osaksi tuli seistä hävinneiden riveissä vuoden 1918 sodassa. Vallankumousyrityksen jälkeen puolue joutui vaikeuksiin, mutta saavutti vuoden 1919 eduskuntavaaleissa taas suurimman puolueen aseman.
Kirjallisuutta
Heikkilä, Jouko: Kansallista luokkapolitiikkaa. Helsinki 1993.
Soikkanen, Hannu: Kohti kansanvaltaa 1, Vaasa 1975.
Suomen työväenliikkeen historia. Toimituskunta: Haataja, Hentilä, Kalela ja Turtola. Joensuu 1976.
Kirjallisuusluettelo
Tekijä: Pekka Haavisto < lopehaa@uta.fi>