Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Ensimmäinen maailmansota
Ensimmäistä maailmansotaa käytiin vuosina 1914-1918. Vastakkain taistelivat Saksan ja Itävalta-Unkarin johtamat keskusvallat sekä lähinnä Ison-Britannian, Ranskan, Venäjän ja Yhdysvaltojen muodostamat ympärysvallat. Raskas sota päättyi keskusvaltojen tappioon ja muutti Euroopan valtiollisia rajoja perinpohjaisesti.
Sarajevon laukaukset
Kesäkuun 28. vuonna 1914 ampui serbinationalisti Gavrilo Princip Itävalta-Unkarin kruununperillisen arkkiherttua Frans Ferdinandin Sarajevossa. Princip kuului salaiseen Musta käsi -järjestöön, jolla oli yhteyksiä Serbian kuningaskunnan tiedustelupalveluun. Itävalta-Unkarille tämä oli todiste siitä, että Serbian tavoitteena oli horjuttaa kaksoismonarkian asemaa Balkanilla.
Vajaa kuukausi attentaatin jälkeen Itävalta-Unkari jätti Serbialle uhkavaatimuksen, jossa vaadittiin Serbiaa lopettamaan Itävalta-Unkarin vastainen kampanjointi, erottamaan kiihoitukseen syyllistyneet virkamiehet, hajoittamaan nationalistiset järjestöt ja lisäksi sallimaan kaksoismonarkian virkamiesten osallistuminen attentaatin tutkimuksiin. Serbia ei voinut suostua näihin vaatimuksiin menettämättä suveriniteettiään. Tästä seurasi, että 27.7.1914 Itävalta-Unkari julisti Serbialle sodan.
Tilanne kärjistyi pian kansainväliseksi kriisiksi. Venäjä toimeenpani varotoimenpiteenä liikekannallepanon, uhkasihan Itävalta-Unkari pientä slaavilaista ystäväkansaa. Itävalta-Unkarin liittolainen Saksa julisti tämän seurauksena puolestaan 1.8.1914 sodan Venäjälle. Saadakseen etulyöntiaseman Venäjän läheiseen liittolaiseen Ranskaan verrattuna. Saksa julisti 3.8.1914 sodan myös Ranskalle ja hyökkäsi puolueettoman Belgian kautta maahan. Tätä taas Englanti ei voinut hyväksyä, ja julisti puolestaan sodan Saksalle. Itävalta-Unkarin pieni rankaisuretki Serbiaan oli laajentunut kansainväliseksi konfliktiksi. Ensimmäinen maailmansota oli syttynyt.
Miksi sota syttyi?
Historiantutkijat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen ensimmäisen maailmansodan syttymisen syistä. Heti sodan jälkeen tutkijat olivat sitä mieltä, että Saksa oli yksin syypää sotaan. Nykyään ollaan kuitenkin yksimielisiä siitä, että sodan syttymiseen vaikuttivat monet syyt, eikä varsinaista syyllistä voida nimetä.
Vuosisadan alun Euroopassa suurvallat kilpailivat kiivaasti keskenään niin taloudellisesta kuin poliittisestakin vaikutusvallasta. Saksasta oli kehittynyt taloudellinen mahti, joka haastoi tosissaan Englannin kilpailemaan Euroopan markkinoista. Vaikka Saksa ja Englanti, kuten myös Saksa ja Ranska, olivat toisilleen myös tärkeitä kauppakumppaneita, lisäsi taloudellinen kilpailu jännitystä suurvaltojen välillä.
Kauppapolitiikan oleellisena osana oli kilpailu siirtomaista. Suurin osa Afrikasta ja Aasiasta oli vuosisadan alkuun mennessä tosin jo jaettu, lähinnä Ranskan ja Englannin kesken. Saksa oli jäänyt tässä kilpajuoksussa häviölle. Sen paineet alusmaiden lisäämiseksi olivat suuret, ja ne kohdistuivat pääosin Turkin heikentyneeseen imperiumiin Lähi-idässä. Muut suurvallat eivät kuitenkaan katsoneet hyvällä Saksan tavoitteita lähentyä Turkin kautta Persianlahtea.
Ilmapiiriä Euroopassa kiristivät myöskin kansalliset ristiriidat. Saksa oli vuonna 1871 valloittanut Ranskalta Elsass-Lothringenin alueen, ja Ranskassa eli edelleen haave saada tuo alue takaisin. Itävalta-Unkarilla ja Venäjällä oli taas ristiriitoja koskien Balkanin alueen slaavilaisia kansoja. Kaksoismonarkia tuki Bulgarian kuningaskuntaa ja Venäjä Serbiaa. Venäjän suunnitelmat Turkin salmien omistuksesta eivät miellyttäneet Itävalta-Unkaria, joka pelkäsi Venäjän saavan liian hallitsevan aseman Balkanilla.
Taloudellinen kilpailu markkinoista, kilpajuoksu siirtomaista sekä kansalliset ristiriidat lisäsivät jännitystä Euroopassa, mutta eivät olleet suoranainen syy ensimmäisen maailmansodan puhkeamiselle. Suurempi vaikutus oli sitävastoin asevarustelulla ja jatkuvilla, pienemmillä kansainvälisillä kriiseillä. Vanhat viholliset Saksa ja Ranska olivat jo kauan varustautuneet toisiaan vastaan lisäämällä rauhanajan armeijoidensa kokoa. Samaan aikaan Saksa ponnisteli rakentaakseen laivaston, joka olisi vertailukelpoinen Englannin laivaston kanssa. Englanti oli perinteisesti ollut ylivertainen merellä, mutta nyt Saksan määrätietoinen laivasto-ohjelma uhkasi konreettisesti saarivaltakunnan turvallisuutta. Englanti puolestaan vastasi Saksan uhkaan kiihdyttämällä oman laivastonsa laajentamista.
Lopullinen syy siihen, että paikallisesta Itävalta-Unkarin ja Serbian välisestä kriisistä tuli nopeasti kansainvälinen suursota, johtui liittolaissuhteista. Ranska ja Venäjä olivat ennen sotaa solmineet liittosopimuksen, joka oli suunnattu Kolmiliittoa - Saksaa, Itävalta-Unkaria ja Italiaa - vastaan. Italia tosin oli käytännössä jättäytynyt Kolmiliiton ulkopuolelle solmimalla hyökkäämättömyyssopimuksen Ranskan kanssa. Ranskan ja Venäjän sopimus velvoitti osapuolet suorittamaan liikekannallepanon sodanuhkan ollessa ilmeinen jompaa kumpaa osapuolta vastaan. Itävalta-Unkarin liittolainen Saksa puolestaan tulkitsi Venäjän toimet sodanjulistukseksi ja uhkaksi itselleen ja liittolaiselleen. Saksan toimet ja liittolaispolitiikka toivat nopeasti myös epäröivän Englannin mukaan sotaan. Malttamattomat maat vetivät näin harkitsevaiset liittolaisensa mukaan suursotaan.
Sodan alkuvaiheet
Länsirintaman sodasta odotettiin lyhyttä. Saksan sodanjohdon laatiman Schlieffenin suunnitelman mukaan saksalaiset hyökkäsivät Belgian kautta Ranskaan ja arvioivat valtaavansa Pariisin parin viikon kuluessa. Tämän jälkeen voimat oli tarkoitus koota hitaasti toimivaa Venäjän armeijaa vastaan. Vastaavasti ranskalaiset uskoivat voivansa vallata Elsass-Lothringenin alueen takaisin ja sitten uhkaamalla Saksan ydinalueita saavuttaa aselevon. Niin Pariisissa kuin Berliinissäkin kansanjoukot lähettivät sotilaat riemusaatoissa rintamalle.
Molemmat suunnitelmat kuitenkin epäonnistuivat, ja syyskuussa 1914 rintamalinja oli vakiintunut Koillis-Ranskaan. Rintamalinjoja eivät juurikaan muuttaneet edes vuoden 1916 kulutustaistelut Verdunissa ja Sommessa.
Itärintamalla Venäjän asevoimien mobilisaatio eteni hitaasti. Venäläisten hyökkäys Itä-Preussiin pysäytettiin elokuun 1914 lopulla Tannenbergin taistelussa ja viikkoa myöhemmin Masurian järvialueen taistelussa venäläiset pakotettiin vetäytymään Saksan alueelta. Seuraavan vuoden elokuuhun mennessä saksalaiset olivat edenneet jo Varsovaan, Vilnaan ja Brest-Litovskiin, ja lopulta rintama vakiintui Riikan - Brest-Litovskin tasolle aina vuoteen 1918 asti.
Ympärys- ja keskusvallat
Kun sodan pitkittyminen oli käynyt selväksi, alkoi keskusvaltojen (Saksa, Itävalta-Unkari) ja ympärysvaltojen (Venäjä, Ranska, Englanti) välillä kilpailu liittolaisista. Turkki liittyi pian keskusvaltojen puolelle, koska koki Venäjän suurimpana uhkana itselleen. Myös Bulgaria liittyi myöhemmin keskusvaltojen rintamaan Venäjän aiheuttaman uhan vuoksi.
Italia oli sodan alkaessa puolueeton. Tämä johti liittoutumien väliseen ”tarjouskilpailuun” siitä, kumpi pystyy tarjoamaan Italialle suuremmat alueliitokset jos se liittyy mukaan sotaan. Ympärysvallat lupasivat Italialle laajoja aluelaajennuksia Itävalta-Unkarin kustannuksella, ja maa liittyikin mukaan sotaan ympärysvaltojen liittolaisena keväällä 1915. Samoin lupauksin myös Romania liittyi sotaan seuraavana vuonna, mutta joutui keskusvaltojen miehittämäksi pian tämän jälkeen. Ympärysvaltojen avokätiset lupaukset liittolaisilleen vaikeuttivat sodan jälkeen huomattavasti rauhanneuvotteluja ja uuden Euroopan rakentamista.
Tammikuun lopussa 1917 Saksa julisti aloittavansa rajoittamattoman sukellusvenesodan Englannin ja Ranskan huoltoyhteyksien katkaisemiseksi. Sukellusvenesota merkitsi uhkaa Yhdysvalloille, joka oli toistaiseksi pysytellyt puolueettomana, mutta tunsi suurta sympatiaa erityisesti Englantia ja Ranskaa kohtaan. Nyt Yhdysvaltain taloudelliset edut olivat vaarassa ja sen ulkopoliittinen arvovalta kokemassa tappion. Sisäpoliittisista syistä maa kuitenkin pysytteli edelleen puolueettomana. Vasta kun keväällä 1917 paljastui, että Saksa oli yrittänyt houkutella Meksikoa hyökkäämään Yhdysvaltoihin, se antoi sodanjulistuksen Saksalle ja liittyi avoimesti ympärysvaltojen rintamaan.
Venäjä vetäytyy sodasta
Maaliskuussa 1917 Venäjän tsaari Nikolai II syrjäytettiin ja Venäjän johtoon asettui Kerenskin johtama väliaikainen hallitus. Uusi hallitus vakuutti liittolaisilleen, että se tulee jatkamaan sotaa. Venäjän armeija oli kuitenkin joutunut kaaokseen. Kun Venäjän piti heinäkuussa 1917 ryhtyä suurhyökkäykseen, reservit kieltäytyivät menemästä taisteluun ja upseerit olivat haluttomia tottelemaan tsaarin vanginnutta hallitusta. Suurhyökkäyksestä oli luovuttava, ja Venäjän sotatoimet käytännössä pysähtyivät.
Lokakuun vallankumous syrjäytti väliaikaisen hallituksen ja neuvostot ottivat vallan Venäjällä. Uusi, valtaapitävä kansankomissaarien neuvosto ilmoitti, että sen tavoitteena on pikainen rauha Saksan kanssa. Aseleponeuvottelut alkoivat joulukuun alussa, ja aselepo solmittiin Brest-Litovskissa 15.12.1917. Kun Neuvosto-Venäjä ei hyväksynyt Saksan helmikuussa 1918 itsenäiseksi julistautuneen Ukrainan kanssa tekemää rauhansopimusta, Saksa vastasi valtaamalla lisää alueita edeten Pietarin lähistölle asti. Kansankomissaarien neuvosto joutui nyt tukalaan tilanteeseen, eikä sillä ollut muuta mahdollisuutta kuin suostua rauhaan. Brest-Litovskissa 3. maaliskuuta 1918 solmitussa rauhassa Neuvosto-Venäjä luopui Puolasta ja Baltiasta ja sitoutui tunnustamaan Suomen ja Ukrainan itsenäisyyden.
Sodan loppuvaiheet
Neuvosto-Venäjän erillisrauhan myötä ympärysvaltojen tilanne heikkeni huomattavasti. Saksa aloitti maaliskuun 1918 lopulla länsirintamalla suurhyökkäyksen ja kykenikin etenemään Pariisin edustalle saakka. Yhdysvaltain panos kuitenkin pysäytti etenemisen. Tuoreet merentakaiset joukot lisäsivät ratkaisevasti ympärysvaltojen voimia pannen saksalaiset joukot koetukselle.
Vaikka Saksan sukellusvenesota vaikeuttikin huomattavasti Englannin ja Ranskan joukkojen huoltoa ja kotirintaman toimintaa, oli taloudellinen tilanne keskusvalloissa vielä pahempi. Saksa ja Itävalta-Unkari olivat käytännössä saarroksissa. Kotirintamilla kärsittiin vakavasta ruokapulasta ja valtioiden taloudet olivat vararikon partaalla. Vaatimukset rauhasta lisääntyivät keskusvalloissa. Saksan liittolaiset Turkki ja Bulgaria solmivat syksyllä 1918 aselevon ympärysvaltojen kanssa. Kun vielä Itävalta-Unkari, joka kärsi vielä enemmän kuin Saksa sotaväsymyksestä, solmi lopulta marraskuun alussa aselevon, oli aika kypsä sodan lopettamiseksi myös Saksan osalta. Ilman liittolaisia ja kotirintaman tukea Saksan sodanjohdolla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin suostua aselepoon. Ensimmäinen maailmansota päättyi 11.11.1918 kello 11.00.
Versailles’n rauha
Sodan voittajat kokoontuivat suurvaltojen johdolla tammikuussa 1919 Pariisin Versailles’hin keskustelemaan Euroopan uudesta jaosta. Mukaan ei huolittu häviäjiä eikä myöskään sisällissodassa kamppailevaa Neuvosto-Venäjää. Yhdysvallat, Ranska ja Englanti olivat erimielisiä rauhan päämääristä, mutta lopulta sopu löytyi ja keskusvallat kutsuttiin kuuntelemaan rauhanehtojen sanelua.
Saksalle Versailles’n rauha merkitsi ennen kaikkea aluemenetyksiä. Elsass-Lothringen luovutettiin takaisin Ranskalle ja Puolan syntyminen erotti Preussin itäosasta maata. Ranskan vaatimuksesta Reininmaa demilitarisoitiin ja Saksan asevoimia rajoitettiin huomattavasti. Lisäksi Saksa määrättiin maksamaan valtavat sotakorvaukset, jotka käytännössä osoittautuivat mahdottomaksi maksaa takaisin.
Itävalta-Unkarin kaksoismonarkia hajosi lukuisiin kansallisvaltioihin, eikä entisestä keisarikunnasta jäänyt jäljelle kuin erilliset valtiot Unkari ja Itävalta. Uudet valtiot Puola, Tshekkoslovakia ja Jugoslavia syntyivät sen suurvallan entisille alueille. Myös Itävalta ja Unkari määrättiin maksamaan valtavat sotakorvaukset.
Ensimmäinen nykyaikainen sota
Ensimmäinen maailmansota oli monessa suhteessa ensimmäinen nykyaikainen sota. Sen aikana otettiin käyttöön useita uusia aseita ja aselajeja. Sukellusveneet ja lentokoneet laajensivat ensimmäistä kertaa sodan kauaksi varsinaisista rintamalinjoista. Rintamataisteluissa maavoimia uhkasivat uudet vaarat: panssarivaunut, liekinheittimet ja taistelukaasut. Tykistö, kranaatinheittimet ja konekiväärit olivat entistä tehokkaampia ja aiheuttivat suuria miehistötappioita.
Uusi piirre ensimmäisessä maailmansodassa oli myös kotirintaman totaalinen valjastaminen sotaponnisteluiden hyväksi ja talouden ratkaiseva vaikutus sodan lopputulokseen. Kun rintamilla ei pystytty nopeasti ratkaisemaan sodan voittajaa, ratkaisevaksi tekijäksi muodostui taloudellinen kestävyys. Voittajaksi selviytyi lopulta se osapuoli, jolla oli käytössään suurimmat kokonaisvoimavarat. Sotakoneiston tehokkuus ei loppujen lopuksi ratkaissut sodan lopputulosta.
Kuva: Suomalaisia jääkäreitä juoksuhaudassa Riianlahden rannalla. Lähde: Suomen kansan aikakirjat, osa IX, s. 577. Helsinki 1937.
Kirjallisuutta
Christensen, Chr. A. R: Maailmansodat. Teoksessa Carl Grimberg, Kansojen historia, osa 21. Helsinki 1984.
Gilbert, Martin: The First World War: a complete history. New York, 1994.
Hovi, Kalervo: Wienin kongressista ensimmäiseen maailmansotaan. Teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen. Toim. Seppo Zetterberg. Helsinki 1988.
Taylor, A. J. P: Ensimmäinen maailmansota. Porvoo 1971
Torbacke, Jarl: Ensimmäinen maailmansota. Helsinki 1995.
Torbacke, Jarl: Ensimmäinen maailmansota. Teoksessa Otavan suuri maailmanhistoria, osa 16. Toim. Erling Bjöl. Helsinki 1986.
Kirjallisuusluettelo
Internet-linkkejä
Tekijät: Ilpo Jäppinen < hiilja@uta.fi> ja Erik Tirkkonen <hierti@uta.fi>