Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Suurlakko
Koko vuoden 1917 syksy oli ollut Suomessa levotonta aikaa. Elintarvikkeista oli pulaa, työttömyys korkea ja poliittinen tilanne kireä. Sosiaalidemokraatit olivat menettäneet enemmistönsä eduskunnassa, jonka oli ratkaistava korkeimman vallan kysymys. SDP lähti uuteen eduskuntaan julkaisemalla "Me vaadimme" -ohjelman, jossa esitettiin työväestön tavoitteet. Painostaakseen eduskuntaa hyväksymään sosiaalidemokraattien esityksen, määräsi Suomen ammattijärjestö SAJ yleislakon.
Suurlakosta päätti vallankumouksellinen keskusneuvosto marraskuun 13.-14. päivien välisenä yönä ja se astui voimaan heti. Keskusneuvosto ei ollut päätöksessään yksimielinen ja lakon pelättiin johtavan levottomuuksiin ja pahentavan jo ennestään huona elintarviketilannetta. Lakkoon ryhtymiseen vaikutti erityisesti Turun SAJ:n voimakas painostus ja Venäjän bolshevikkien lakkokehoitus. Suurlakkoon ryhtyminen oli työväenliikkeen johdon epätoivoinen yritys saada joukot järjestykseen ja rivit kuntoon, sillä toisena vaihtoehtona olisi ollut vallankumous, jonka onnistumista pidettiin epätodennäköisenä.
Lakko kehittyi erilailla eri paikkakunnilla, mutta missään se ei alussa ollut täydellinen ja osa paikkakunnista, kuten Kuopio säästyi yleislakolta kokonaan. Pitäväksi lakko alkoi muodostua vasta kun työväestön järjestyskaartit ryhtyivät valvomaan lakkoa. Järjestyskaartit miehittivät strategiset kohteet ja pysäyttivät liikenteen ja viestimet. Lisäksi järjestyskaartit valvoivat lakkolaisten turvallisuutta suojeluskuntia vastaan.
Järjestyskaartit pyrkivät riisumaan suojeluskuntalaiset aseista ja myös pidättivät suojeluskuntalaisia ja muita työväenliikkeen vastustajia. Tämä johti yhteenottoihin ja lakon aikana menehtyi ainakin 9 suojeluskuntalaista ja 3 työväenkaartilaista näiden välisissä yhteenotoissa. Kaikenkaikkiaan 34 ihmistä kuoli suurlakon aikaisissa levottomuuksissa.
Lakon aikana työväenkaarti eriytyi järjestyskaarteihin ja punakaarteihin. Punakaartit eivät olleet keskusneuvoston komennossa ja aiheuttivat sille paljon vaivaa. Punakaartit syyllistyivät lakon aikana moniin laittomuuksiin, mm. murhiin.
Vaatimukset lakon lopettamisesta voimistuivat 17. päivään mennessä. Syynä tähän oli erityisesti kaartien karkaaminen johdon kontrollista. Vallankumouksellinen keskusneuvosto päätti 18.11. lakon lopettamisesta ja siirtymisestä "luokkataisteluun ilman suurlakkoa", mikä tarkoitti pyrkimystä muodostaa punainen hallitus. Lakkoliikkeen johto ei kuitenkaan uskaltanut julkistaa lopettamispäätöstä peläten lakkolaisten, erityisesti kaartien reaktioita. Kaartit halusivat jatkaa lakkoa, sillä pelättiin lakon jälkeisiä oikeudenkäyntejä ja porvareiden kostoa. Lakkoa jatkettiinkin Viipurissa, Kotkassa ja Helsingissä kun muualla se oli jo loppunut. Lakko saatiin loppumaan vasta 19.11. kun alettiin levittämään huhua punaisen hallituksen muodostamisesta.
Lakon seuraukset olivat moninaiset. Se onnistui painostamaan hallituksen hyväksymään osan "Me vaadimme" -ohjelman kohdista, kuten kahdeksan tunnin työaikalain ja kunnallislait. Muuten lakon seuraukset olivat lähinnä negatiivisia. Työväenliikkeessä oli tapahtunut selkeä kahtiajako, kun SAJ katkeroitui SDP:n johdolle ja eduskuntaryhmälle. Samalla työväenliikkeen johto menetti otteensa niistä kaarteista, jotka kannattivat radikaalimpia toimia. Porvarit ja suojeluskuntalaiset olivat myös katkeria lakon aikana tapahtuneista laittomuuksista ja kostomentaliteetti kyti pinnan alla.
Vuoden 1917 aikana järjestettiin ainakin 500 lakkoa, joihin osallistui 225 000 lakkolaista. Menetykset työpäivissä olivat kaksi miljoonaa.
Kirjallisuutta
Salkola, Marja-Leena, Työväenkaartien synty ja kehitys punakaarteiksi 1917-1918 ennen kansalaissotaa 2. Teossarjassa Punaisen Suomen historia 1918. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1985.
Haapala, Pertti, Kun yhteiskunta hajosi. Suomi 1914-1920. Painatuskeskus oy, Helsinki 1995.
Kirjallisuusluettelo
Tekijät: Petri Hiltula < hipehi@uta.fi>