Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Svinhufvudin senaatti
Pehr Evind Svinhufvudin senaatti nimitettiin virkaansa 27.11.1917. Sen edeltäjä oli ollut E. N. Setälän senaatti. Svinhufvud kokosi hallituksensa pelkästään porvaripuolueiden ehdokkaista, jotka olivat kaikki itsenäisyysmiehiä. Hallitukseen kuuluivat Juhani Arajärvi, Arthur Castrén, Jalmar Castrén, Alexander Frey, Kyösti Kallio, O. W. Louhivuori, E. Y. Pehkonen, Heikki Renvall, E. N. Setälä ja Onni Talas. Puheenjohtajana toimi siis P. E. Svinhufvud. Senaattoreista kuusi oli nuorsuomalaista, kaksi vanhasuomalaista, samoin kaksi maalaisliittolaista ja yksi ruotsalaisen puolueen kannattaja. Senaatin keskeisin tehtävä oli itsenäisyyden toteuttaminen ja myöhemmin senaattia onkin kutsuttu itsenäisyyssenaatiksi.
Heti joulukuun alussa senaatti jätti eduskunnalle tasavaltaista hallitusmuotoa koskevan esityksen, joka sisälsi itsenäisyysjulistuksen. Porvarien ja sosiaalidemokraattien välille tuli kuitenkin kiistaa julistuksen sanamuodosta ja itsenäisyyden toteuttamisesta suhteessa Venäjään. Eduskunta joutui äänestämään kahden eri ehdotuksen väliltä 6.12.1917, jolloin porvarien kanta voitti. Tämä tarkoitti sitä, että Suomi julistettiin itsenäiseksi ilman neuvotteluja bolsevikkien kanssa.
Svinhufvud pyysi heti ulkomaiden tunnustusta Suomen itsenäisyydelle, mutta nämä eivät olleet siihen halukkaita ennen kuin Suomi pääsisi yhteisymmärrykseen Venäjän kanssa ja saisi Pietarin tunnustuksen. Porvarit suhtautuivat kuitenkin hyvin epäluuloisesti bolsevikkeihin, mutta joulukuun lopulla senaatti päätti vihdoin kääntyä heidän puoleensa.
Kun senaatin lähetystö saapui 28.12. Pietariin, oli siellä jo kaikki valmista, koska sosiaalidemokraatit olivat jo ennättäneet keskustella V. I. Leninin kanssa. Valtuuskunta sai tiedon, että itsenäisyys tunnustetaan heti, kun senaatti vain sitä pyytää. Nyt senaatti toimi nopeasti ja uusi valtuuskunta P. E. Svinhufvudin johdolla lähti heti Pietariin. Vuoden viimeisillä minuuteilla kansankomissaarien neuvosto hyväksyi itsenäisyyden. Tämän jälkeen myös muut maat tunnustivat Suomen.
Tammikuun alussa levottomuudet lisääntyivät ja Svinhufvud alkoi varustautua sodan varalle. Hallitus pelkäsi punakaartin avointa vihamielisyyttä ja se pyysikin eduskunnalta valtuuksia vahvan järjestysvallan luomiseksi. Senaatti sai valtuudet ja C. G. Mannerheim määrättiin organisoimaan puolustusvoimat. Nämä senaatin toimet aiheuttivat epäluuloja työväestön piirissä.
Tammikuun lopulla Svinhufvudin senaatti lähetti kolme senaattoria Vaasaan turvatakseen maan laillisen järjestysvallan jatkumisen levottomuuksien varalta. Myöhemmin joukkoon liittyi vielä yksi senaattori ja he muodostivat valkoisen Suomen hallituksen, Vaasan senaatin. Helmikuun alusta tämä senaatti aloitti toimintansa vajaalukuisena, koska muut senaattorit joutuivat piileskelemään Helsingissä kansalaissodan alettua. Näin ollen Suomessa toimi tavallaan kaksi senaattia. P.E. Svinhufvudkin saapui vasta maaliskuun lopulla Vaasaan paettuaan pari viikkoa aiemmin Helsingistä.
Toukokuun alussa pidettiin ensimmäinen täyslukuinen istunto Helsingissä, kun Vaasan senaattorit pääsivät palaamaan pääkaupunkiin. Käsiteltäväksi otettiin heti saman kuun aikana kysymys hallitusmuodosta, josta aiheutuikin kiivas keskustelu monarkistien ja tasavallan kannattajien kesken. Senaattoreista suurin osa oli kuninkaan kannattajia. Keskustelu jatkui kuitenkin uuden puheenjohtajan johdolla, sillä 18.5.1918 P. E. Svinhufvud nimitettiin korkeimman vallan käyttäjäksi, valtionhoitajaksi, ja hänen tilalleen valittiin J. K. Paasikivi, jonka senaatti astui virkaan 27.5.1918.
Kirjallisuutta
Kansakunnan historia, Itsenäinen Suomi, osa 3, toimittaneet Huttunen, Veikko ja Aho, Teemu, Porvoo 1985.
Tarkka, Jukka ja Tiitta, Allan, Itsenäinen Suomi, Seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, Helsinki 1987.
Kirjallisuusluettelo
Tekijät: Tanja Grén < hitagr@uta.fi> ja Hanna Yli-Hinkkala <hy53052@uta.fi>