Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Asevelvollisuus- ja sotalaitoskysymys
Oman sotalaitoksen tarpeellisuudesta ja muodosta keskusteltiin Suomessa vuosien 1917-18 aikana vilkkaasti. Ratkaisu venyi kuitenkin aina vuoden 1919 tammikuuhun asti, jolloin eduskunta hyväksyi uuden, väliaikaisen asevelvollisuuslain.
Sotalaitoskysymys autonomian ajalla
Venäjällä astui voimaan vuonna 1874 yleiseen asevelvollisuuteen perustuva sotalaitoksen uudistus. Samalla myös suomalaisille lankesi velvollisuus osallistua valtakunnan puolustukseen. Autonomiaansa vedoten Suomi sai erillisen asevelvollisuuslain vuonna 1878. Laissa määriteltiin Suomen sotaväki valtakunnan muusta sotalaitoksesta erilliseksi. Sortokaudet muuttivat kuitenkin tilanteen ja keisari vahvisti vuonna 1901 Suomelle uuden asevelvollisuuslain. Päätös merkitsi Suomen oman sotalaitoksen lakkauttamista ja mahdollisuutta suomalaisten sotilaiden sijoittamiseen minne tahansa Venäjän valtakuntaan sekä rauhan että sodan aikana.
Ensimmäiset uuden lain mukaiset asevelvollisuuskutsunnat oli määrä järjestää vuonna 1902. Suomalaiset pyrkivät estämään lain täytäntöönpanon mm. järjestämällä kutsuntalakkoja. Vaikeuksien vuoksi laki peruutettiinkin vuonna 1905. Korvaukseksi siitä, että suomalaisten ei tarvinnut osallistua sotapalvelukseen, valtiopäivät suostuivat maksamaan Venäjälle vuosittain 10 miljoonaa markkaa kolmena vuonna kunnes sotapalvelu olisi Suomessa laillisesti järjestetty uudelleen. Näitä niin kutsuttuja sotilasmiljoonia maksettiin kuitenkin aina vuoteen 1916 asti, yhteensä noin 195 miljoonaa markkaa.
Keskustelu vuoden 1917 aikana
Vuoden 1901 asevelvollisuuslain peruuttamisen jälkeen Suomessa oli voimassa vuoden 1878 laki. Sitä tosin ei oltu sovellettu käytäntöön sitten vuoden 1905. Maaliskuun vallankumouksen 1917 jälkeen Suomessa alkoi keskustelu oman sotalaitoksen perustamisesta. Venäjän väliaikainen hallitus osallistui keskusteluun toivomalla, että suomalaiset lähettäisivät väkeä sotaan.
Suomessa oikeiston ja vasemmiston kannat erosivat toisistaan. Suomen Sosialidemokraattinen puolue oli määritellyt virallisen kantansa asevelvollisuuskysymykseen jo vuonna 1903 Forssan puolueohjelmassa. Aatteellisena pyrkimyksenä oli pysyvän rauhan aikaansaaminen ja yleinen aseistariisunta. Puolueessa esiintyi kuitenkin vuonna 1917 myös puolustushenkistä näkemystä. Sotalaitosohjelma aiheutti epäselvyyttä mm. työväenkaarteihin suhtautumisessa. Puolustushenkiset sosialistit näkivät järjestyskaartit työväestöä suojaavana miliisinä, pasifistit vastustivat jyrkästi kaikkea aseistautumista ja vallankumoukselliset sosialistit taas pitivät koko sotalaitoskysymystä sivuasiana. Maaliskuussa puolue päätti asettua Forssan ohjelman mukaisesti kansanmiliisin kannalle. Kesäkuussa Suomen Sosialidemokraattinen puolue liittyi vielä kansainväliseen sosiaalidemokraattien sodanvastaiseen liittoon, Zimmerwaldin internationaleen. Liitto velvoitti suhtautumaan torjuvasti kaikkiin sotilaallisiin laitoksiin.
Porvarillisista puolueista Maalaisliiton vuoden 1917 vaaliohjelmassa oli todettu, että Suomen ei tulisi ylläpitää sotaväkeä hyökkäyssotaa varten. Rauhan aikana maanpuolustuksesta huolehtisi kansalliskaarti. Sodan uhatessa kutsuttaisiin koko miespuolinen väestö aseisiin kansalliskaartista tulevan päällystön johdolla. Myös muut porvarilliset puolueet: Nuorsuomalainen puolue, Kansanpuolue, Suomalainen puolue ja Ruotsalainen kansanpuolue pyrkivät lähes yksimielisesti luomaan sotalaitoksen ja saattamaan asevelvollisuuden voimaan.
A. Mikkolan anomusehdotus puolustuslaitoksen perustamiseksi
Marraskuussa 1917 nuorsuomalaisten kansanedustaja Antti Mikkola teki eduskunnalle anomusehdotuksen, jossa hän esitti kansallisen puolustuslaitoksen perustamista torjumaan maata sisältä ja ulkoa uhkaavaa vaaraa. Mikkolan ehdotuksen perustana oli vuoden 1878 asevelvollisuuslain mukaisen sotaväen perustaminen ja kansanmiliisin aikaansaaminen. Kansanmiliisiajatuksen taustalla oli ilmeisesti toive saada maalaisliittolaisten ja maltillisten sosiaalidemokraattien tuki esitykselle.
Mikkolan ehdotusta käsiteltiin eduskunnan täysistunnoissa vuosien 1917-18 vaihteessa. Porvarilliset puolueet kannattivat esitystä lähes yksimielisesti. Sosiaalidemokraatit asettuivat sitä vastaan. Puolueen kansanedustajien eduskunnassa käyttämissä puheenvuoroissa heijastui erityisesti huoli porvarien aikomuksesta käyttää sotavoimia työläisten ja sosiaalidemokratian kukistamiseen. Sosiaalidemokraatit pyrkivät jarruttamaan anomusehdotuksen käsittelyä pitämällä pitkiä puheita ja lopulta eduskunta päätti siirtää asian perustuslakivaliokuntaan 9.1.1918. Samana päivänä senaatti pyysi eduskunnalta valtuuksia luoda maahan luja järjestysvalta. Näin senaatti jätti anomusehdotuksen sen arkaluontoisuuden vuoksi odottamaan ja pyrki huolehtimaan maan sisäisestä turvallisuudesta muilla keinoin.
1918-
Tammikuun 1918 yhteenotot punakaartien ja suojeluskuntien välillä kiristivät maan tilannetta. Senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud antoi 16.1 kenraaliluutnantti C. G. Mannerheimille tehtäväksi järjestysvallan palauttamisen maahan. Määräystä täydennettiin tammikuun lopussa nimittämällä Mannerheim ylipäälliköksi ja julistamalla suojeluskunnat hallituksen joukoiksi.
Vuoden 1878 asevelvollisuuslakia alettiin uudelleen soveltaa käytäntöön senaatin asetuksella helmikuussa 1918. Sodan päätyttyä keskustelu oman sotalaitoksen tarpeellisuudesta ja muodosta jatkui. Tammikuussa 1919 eduskunta hyväksyi uuden, väliaikaisen asevelvollisuuslain.
Ensimmäinen kuva: Mielenosoitus yleistä asevelvollisuutta vastaan tammikuussa 1918. Lähde: Juva, Einar, Suomen kansan aikakirjat X. Otava, Helsinki 1938.
Toinen kuva: Antti Mikkola. Lähde: Suomen vapaussota 1918, Kivijärvi, Erkki (toim). Helsinki 1918.
Kirjallisuutta
Itsenäisen Suomen historia 1. Rajamaasta tasavallaksi. Jukka Tarkka (päätoim.). Weilin & Göös, Jyväskylä, 1991.
Manninen, Ohto, Kansannoususta armeijaksi. Asevelvollisuuden toimeenpano ja siihen suhtautuminen valkoisessa Suomessa kevättalvella 1918. Historiallisia tutkimuksia 95. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1974.
Tervasmäki, Vilho, Eduskuntaryhmät ja maanpuolustus valtiopäivillä 1917-39. Politiikan tutkimuksia 4. Valtiotieteellisen yhdistyksen julkaisusarja, Helsinki, 1964.
Terä, Martti, Tervasmäki, Vilho, Puolustushallinnon perustamis- ja rakentamisvuodet. Tammi, Helsinki 1973.
Kirjallisuusluettelo
Tekijät: Liisa Leppänen < ll59157@uta.fi> ja Riika Lempiäinen <rl58439@uta.fi>