Etusivulle

Suunnista
Suunnista

Artikkelit
Artikkelit

Kommentoi
Kommentoi


Sirola

Kuva: Sirola

Yrjö Elias Sirola (1876-1936) - sosiaalidemokraattinen puoluemies, kansanedustaja ja kirjailija.

Yliopisto-opinnot lopetettuaan Yrjö Sirola antautui sanomalehtialalle työskennellen esimerkiksi Kotkan Sanomissa ja Tampereen sosiaalidemokraattisessa Kansan Lehdessä sekä vuodesta 1906 eteenpäin Työmies-lehdessä. Vuoden 1905 suurlakon jälkeen hän alkoi osallistua aktiivisemmin sosialidemokraattisen puolueen toimintaan ja oli muun muassa sen puoluesihteerinä vuosina 1906-09. Vuonna 1909 hänet valittiin jopa puoluetoimikunnan toiseksi puheenjohtajaksi.

Sirola saavutti monipuolisella ja aktiivisella toiminnallaan suurta suosiota työväen keskuudessa ja hänet valittiin kansanedustajaksi eduskunnan neljillä ensimmäisillä valtiopäivillä. Syksyllä 1910 hän muutti Yhdysvaltoihin ja toimi siellä Duluthin suomalaisen työväenopiston johtajana vuoteen 1913 asti pitäen kuitenkin yhteyttä kotimaan työväenliikkeeseen työväen julkaisuihin kirjoittamalla.

Venäjän maaliskuun vallankumouksen puhjettua Sirola palasi jälleen kotimaan poliittiselle näyttämölle. Hän toimi ensin jonkin aikaa kumouksen jälkeen perustetun työläismiliisin päällikkönä, kunnes puolueen johto lähetti hänet toukokuussa Tukholmaan, missä hän viipyi lopulta syksyyn saakka toimien eräänlaisena Suomen työväenliikkeen lähettiläänä.

Eduskuntavaaleissa syksyllä 1917 Sirola valittiin eduskuntaan Uudenmaan läänin vaalipiiristä. Valtiopäivätoiminnassaan Sirola esitti nyt aiempaa jyrkempiä kantoja, ja puolueessaankin hän kannatti radikaalimpaa vasemmistolaista linjaa. Marraskuun 9. päivänä muodostettuun Työväen vallankumoukselliseen keskusneuvostoon, jonka puheenjohtajana toimi Kullervo Manner, Sirola valittiin sihteeriksi.

Vuoden 1918 tapahtumien aikana Sirola kuului punaisen puolen johtaviin miehiin toimien muun muassa kansanvaltuuskunnan ulkoasiainvaltuutettuna. Ennen sisällissodan päättymistä hän pakeni Pietariin. Sodan jälkeen Sirolan toiminta jatkui Neuvosto-Venäjällä: hän oli vuonna 1918 vasta perustetussa Suomen Kommunistisessa Puolueessa keskuskomitean puheenjohtajana ja oli myöhemmin mukana muun muassa Kominternin toiminnassa.



Kuva: Yrjö Sirola. Lähde: Kansallinen elämäkerrasto, osa V. WSOY, Porvoo 1934.

Kirjallisuutta

Kansallinen elämäkerrasto, osa V. WSOY. Porvoo 1934.

Suomen kansanedustajat 1907-1982. Eduskunnan matrikkelitoimikunta. Valtion painatuskeskus & Arvi A. Karisto Oy Hämeenlinna, Helsinki 1982.

Salomaa, Erkki: Yrjö Sirola. Sosialistinen humanisti. Kustannusosakeyhtiö Savon Sanan Kirjapaino, Kuopio 1966.

Kirjallisuusluettelo


Tekijät: Sami Suodenjoki< ss58677@uta.fi> ja Lauri Ojanperä<lo58739@uta.fi>

Etusivulle