Kahakoinneista taisteluihin

Liikehdintää pohjoisella rintamalla, Karjalassa ja Uudellamaalla

9.2. Punaiset valloittivat Kavantsaaren aseman Karjalan kannaksella.

Uudenmaan taistelut jatkuivat ja ulottuivat myös maakunnan länsiosiin Siuntion Svidjaan.

Suomen Pankin johtokunta uusittiin. Kansanvaltuuskunta nimitti aiemmin toisena raha-asiain valtuutettuna toimineen Edvard Gyllingin Suomen Pankin esimieheksi. Punaisten käsiin jäi rahaa noin 160 miljoonaa markkaa. Myös asetus helsinkiläisten yksityispankkien lakon murtamisesta annettiin. Suomen Pankki hoiti sellaisten pankkien maksut, jotka ilman raha-asiain osaston lupaa pitivät konttoreitaan suljettuina.

Vilppulan taisteluissa oli hieman rauhallisempaa. Tosin valkoisten partio pistäytyi 9.-10.2. punaisten puolella ja vaurioitti vakavasti Siitaman rautatiesiltaa Oriveden lähellä.

Helsingin vallankumousoikeus aloitti toimintansa. Käsiteltäväksi otettiin syytteet vangittuja "lahtareita" vastaan. Kaikki syytetyt olivat kuuluneet Helsingin "lahtaripoliisiin". Moni heistä oli tavallinen työmies ja liittynyt omien sanojensa mukaan työttömyyden pelosta. Mukana syytetyissä oli myös entisiä poliiseja. Ensimmäisenä istuntopäivänä langetettiin 12 tuomiota.

Työmies kirjoitti porvariston olevan hapuilemassa apua ulkomailta.

Kansanvaltuuskunta aloitti toimenpiteet tavaraliikenteen järjestämiseksi.

Ukraina ja Saksa solmivat rauhan, jossa Saksa tunnusti Ukrainan itsenäisyyden.

10.2. Valkoinen päällikkö vapaaherra Silverhjelm käski Porvooseen vetäytyneitä joukkojaan hajaantumaan. Jääkäri Väinö Petrelius siirtyi kokoamansa 400-miehisen suojelukuntaosaston kanssa Pellingin saaristoon.

Länsi-Uudenmaan taistelut alkoivat. Punaiset hyökkäsivät noin 400 miehen voimin Siuntion Svidjan kartanoon. Noin 200 valkoista torjuivat hyökkäyksen luutnantti Wardin johdolla. Raskaiden tappioiden jälkeen punaiset lähtivat hakemaan tuekseen tykkejä.

Valkoiset valtasivat edellisenä päivänä menettäneensä Kavantsaaren takaisin.

Uudenkaupungin suojeluskunta saapui kapteeni Fabritiuksen johdolla Kumlingeen, Ahvenanmaalle ja ryhtyi riisumaan Ahvenanmaan venäläistukikohtia aseista.

Neljä ruotsalaista upseeria ilmottautui Mannerheimille päämajassa Seinäjoella. Puolueeton Ruotsi ei voinut virallisesti lähettää sotilasapua Suomeen, mutta valkoisten taistelu herätti myötätuntoa Ruotsin porvaristossa. Tämän takia Suomeen halunneille upseereille myönnettiin auliisti lomia. Ylipäällikön veli Carl Johan Mannerheim johti värväystoimintaa.

Brest-Litovskin rauhanneuvottelut katkesivat, kun Trotskin johtama neuvostovaltuuskunta poistui paikalta. Neuvostohallitus ei hyväksynyt saksalaisten esittämiä rauhanehtoja. Trotski ilmoitti Venäjän irrottautuvan yksipuolisesti sodasta. Trotski piti myös aiheettomana Saksan esittämää vastalausetta, jossa Saksa arvosteli vallankumouksellisen Suomen tukemista vastoin aseleposopimuksen henkeä.

Valkoisten "Suomen virallinen tietotoimisto" aloitti toimintansa Vaasassa.

Helsingin valkoisten maanalaisen lehden "Vapaa Sana- Fria Ord" ensimmäinen numero ilmestyi.

Työmies kirjoitti Lahdessa ja Kouvolassa olevan rauhallista: "Lahtareita ei ole missään näkyvissä". Lehden mukaan myös Porissa oli asema ennallaan.

Porissa asetettiin valkoisen vangin ampuja sotaoikeuden tuomittavaksi. Työmies julisti, ettei vankeja saanut surmata.

Porissa katosi porvarillisen Satakunnan Kansa -lehden toimittaja. Joukko punakaartilaisia oli hakenut toimittajan tämän kodista luvaten vapauttaa miehen vielä samana iltana. Mies kuitenkin katosi eikä punaisten esikunnassakaan tiedetty hänen kohtalostaan mitään. Esikunnassa arveltiin, että mies oli ammuttu.

Kiivaita taisteluja

11.2. Valkoiset torjuivat punaisten hyökkäyksen Mäntyharjulla. Hyökkääjiä oli yhteensä noin 800, joista parisataa oli vallankumouksellisesta innostaan tunnettuja latvialaisia tarkka-ampujia.

Punaiset hyökkäsivät tosissaan Kannaksen Kavantsaaressa, niin etelästä, lännestä kuin idästä, siellä olevan Pullilan kylän suunnasta. Valkoisia johtanut jääkäri Viljo Brander (Paloheimo) antoi joukoilleen vetäytymiskäskyn. Punaiset valloittivat myös toisen kylän Kannaksella, Ahvolan.

Savon valkoisten joukkojen komentajaksi määrättiin kenraalimajuri Ernst Löfström.

Punaiset lähtivät ajamaan takaa Pellingin saaristoon paenneita valkoisia tukenaan ainakin yksi tykki. Taistelut kestivät koko päivän ja valkoiset onnistuivat torjumaan konekivääreillään punaisten hyökkäyksen. Punaisten menetykset olivat noin 20 kaatunutta. Illalla valkoiset kuitenkin patruunoiden loppuessa jättivät asemansa ja hajaantuivat eri tahoille.

Suomen punaisten aseellinen kaappaus ei saanut Ruotsin sosiaalidemokraattien tukea, mutta he eivät myöskään hyväksyneet valkoisten hyväksi tehtyä interventiota.

Danzigista lähtivät kohti Suomea rahtilaivat Poseidon ja Mira mukanaan aseita ja 85 jääkäriä.

Kahakointi Vilppulassa jatkui.

Punakaarti valtasi Rauman ja Uudenkaupungin valkoisten vetäytyessä lähiseudulle. Osan suojeluskuntalaisista uskottiin palanneen kotiseuduilleen.

Työmies kirjoitti valkoisten värväyksestä otsikoiden "Lahtareiden pakkovärväily". Alavudella oli kansakoulun opettaja värvännyt jopa 16-vuotiaita poikia valkoiseen armeijaan.

12.2. Antreassa valkoisten ylipäällikkö Wärnhjelm antoi evakuoimiskäskyn Kavantsaareen ja Ahvolaan tunkeutuneiden punaisten lähenemisen pelossa. Jääkärikapteeni Aarne Sihvo kuitenkin peruutti käskyn ja hätäisesti kyhätyn panssarijunan avulla valkoiset valtasivat Ahvolan takaisin.

Vilppulassa syntyi yhteenotto partio- ja etuosastojen välillä. Kumpikin puoli kärsi kiusallisen tappion menettämällä alijohtajansa.

Mäntyharjun ja Mikkelin välillä käytiin kiivaita taisteluja. Punaiset joutuivat saarroksiin, mutta raivasivat itselleen ulospääsyn pakottaen valkoiset perääntymään.

Myös Joutsenossa taisteltiin ja Pellingessä käytiin tykkitaisteluja.

Työmies kirjoitti Uudenkaupungin olevan virallisesti valloitettu. Valkoiset pakenivat lehden mukaan taisteluitta.

Kansanvaltuuskunta lakkautti kirkollisiin tarkoituksiin menevät maksut ja verot.

Suomi liittyi Maailman postiliittoon.

"Eteenpäin!"

13.2. Taistelut pohjoisella rintamalla jatkuivat.Valkoisten Vilppulan asemien murtamisen epäonnistuttua eversti Svetsnikov suuntasi voimia Vilppulasta länteen, Ruovedelle. Kurun kautta edenneitä noin 700 punaista ja venäläistä johti vänrikki Stolbov. Venäläisiä joukossa oli noin 400, joista 338 Itämeren laivaston mustalippuisia anarkistimatruuseja. Punaiset hyökkäsivät kolmeen suuntaan: Paarlammille, Pekkalan kartanoon ja Jäminkipohjan kartanoon. Paarlammilla valkoiset pysäyttivät hyökkäyksen, myös Pekkalan kartanon mailla hyökkäys tyrehtyi lapualaiskomppanian tulitukseen. Pimeän tultua kumpikin osapuoli vetäytyi taistelumaastosta. Jäminkipohjan suunnalla punaiset valtasivat Yläpohjan talon ja pakottivat sitä puolustaneet valkoiset vetäytymään. Aamulla palanneet valkoiset ajoivat kuitenkin vartioimaan jätetyn pienen joukon helposti pakosalle. Hyökkäyksen epäonnistuttua punaiset vetäytyivät Kuruun. Hyökkäys aiheutti punaisille raskaat tappiot. Suurin osa anarkistimatruuseista kyllästyi maasotatoimiin ja palasi kotikaupunkiinsa Minskiin.

Algot Untolan agitaatiokirjoitus "Eteenpäin!" ilmestyi Työmiehessä. Untola palautti mieleen 1916 julkaistun "Porvarikirjeensä" ennustuksen kansalaissodan syttymisestä. Untola kirjoitti sodan syttymisen syynä olleen porvariston aseistautumisen. Tämän takia oli otettu askel, jota ei koskaan voida ottaa takaisin, sillä kaikki paluutiet oli tuhottu.

Työmies kirjoitti Suodenniemellä käydyistä kiivaista taisteluista sekä kertoi valkoisten puhdistaneen Uudenkaupungin elintarvikkeista ennen kaupungista lähtöään.

Saksan sodanjohto päätti Bad Homburgissa pidetyissä neuvotteluissa sotilaiden painostuksesta sanoa aseleposopimuksen irti ja aloittaa vihollisuudet uudelleen 18.2. Sodan oikeutuksen legimitoinnin vuoksi Saksa päätti hankkia "avunpyyntöjä" Liettuasta, Virosta, Suomesta ja Ukrainasta. Näin voitiin lähettää sotilaallisia retkikuntia bolsevistisen vallankumouksen tukahduttamiseksi.

Punaiset kävivät hyökkäykseen vallatakseen Ahvolan kylän Kannaksella takaisin. Ilman tykistön tulivalmistelua hyökkäys oli kuitenkin toivotonta ja valkoiset pystyivat pitämään asemansa.

Ahvenanmaalla sattuneiden levottomuuksien johdosta varustettiin ruotsalainen retkikunta kommendöörikapteeni Abermanin johdolla lähtemään Ahvenanmaalle. Jäänmurtaja I ja höyrylaiva Runeberg lähtivät yöllä panssarilaiva Thorin saattamina Ahvenanmaalle hakemaan hätään joutuneita ahvenanmaalaisia ja ruotsalaisia.

Oulun piiripäällikkö julisti asevelvollisuuden koskien jokaista 18-50-vuotiasta miestä. Suojeluskuntaan kuulumattomien tuli ilmoittautua kutsuntalautakunnalle. Ilkka-lehti Vaasassa totesi asiasta:"Niin olisi vetelysten kanssa kaikkialla meneteltävä".

"Punainen senaatti" kokoontuu

14.2. Valkoiset hyökkäsivät Mäntyharjulla. Yhdeksän tunnin kiivaan taistelun jälkeen punaiset säilyttivät asemansa. Tästä huolimatta oli tilanne punaisten päällikön mielestä niin uhkaava, että hän määräsi joukkonsa vetäytymään vielä avoinna olevaa rataa pitkin etelään. Punaiset vetäytyivät Mouhualle, jonne rintama pysähtyi.

Punaisen Suomen korkein päättävä elin kokoontui ensimmäisen kerran. Pääneuvostoon valittiin 48 SDP:n ammattijärjestön, punakaartin ja Helsingin työväenjärjestöjen edustajaa. Pääneuvosto asetti eduskunnan mallin mukaan valiokuntia, joista perustuslakivaliokunta ryhtyi heti laatimaan jo kansanvaltuuskunnan valmistelemaa perussääntöä. Pääneuvoston tehtävä oli käyttää korkeinta valtaa kansanvaltuuskunnan kanssa, kunnes kansan hyväksymä n uuden valtiosäännön mukainen korkeinta valtaa käyttävä elin kokoontuu.

Suomen senaatin edustajat Berliinissä, Edvard Hjelt ja Rafael Erich pyysivät, Saksan sodanjohdolta sotilaallista apua Suomelle.

Jääkäreiden pääjoukko lähti Danzigista kohti Suomea.

Valkoiset miehittivät Sottungan ja Präston.

Kansanvaltuuskunta ja Punaisen kaartin johto asettivat komitean tutkimaan vallankumousaikana Helsingissä ja sen ympäristössä tapahtuneita murhia ja väkivaltaisuuksia.

Punaisten valloittaman Uudenkaupungin hallintoa alettiin järjestelemään.

Venäjällä tuli voimaan gregoriaaninen kalenteri eli sama ajanlasku kuin Suomessa.

Ruotsalaiset Ahvenanmaalle

15.2. Ruotsin laivaston risteilijä Thor, Jäänmurtaja I ja höyrylaiva Runeberg saapuivat Ahvenanmaalle kiinnittyen Eckerön redille. Ruotsi oli päättänyt ottaa Ahvenanmaan suojelukseensa. Ruotsi vetosi humanitaarisiin syihin lähettäessään sotalaivansa evakuoimaan saariston väestöä taistelujen tieltä, vaikka todellisuudessa se halusi saada saaret omaan hallintaansa.

Karjalassa käytiin suuri taistelu Antrean lähistöllä. Työmies kirjoitti valkoisten olevan täydellisessä piiritystilassa. Lehden mukaan punaiset olivat sivuuttaneet Vuoksen joen ja Imatran putouksen linjan. He olivat myös valloittaneet Antrean aseman ja Vuoksen yli johtavan sillan.

Vaasassa pidetyssä kansalaiskokouksessa vaadittiin Antrean rintaman komentajaa jääkärikapteeni Aarne Sihvoa Mannerheimin sijaan ylipäälliköksi. Pohjalaiset olivat tyytymättömiä Mannerheimiin ja hänen nimittämäänsä ruotsinkieliseen, Venäjällä palvelleeseen päällystöön. Antreaan matkustanut lähetystö halusi saada ylipäälliköksi suomalaisen miehen. Sihvo kuitenkin käännytti lähetystön kehottamalla sitä luopumaan ajatuksesta.

Tampereen työväenyhdistyksen puheenjohtaja August Lindell valitti Tampereen punakaartin esikunnalle häiriöistä, joihin työväen talolla majailevat kaartilaiset olivat syyllistyneet. Kaartilaiset olivat mellastaneet öisin ja varastelleet talon ravintolasta ruokailuvälineitä.

---

Kuva: Helsingin vallankumoustuomioistuin, Lähde: Työväen Arkisto

---

Kirjallisuutta ja lähteet

Suomen itsenäistymisen kronikka. Jyväskylä 1992

Itsenäistymisen vuodet 1917-1920: 2 Taistelu vallasta. Helsinki 1992

Suomen historian pikkujättiläinen. Porvoo 1987

Työmies 9.2-15.2.1918

Ilkka 9.2-15.2.1918

Kirjallisuusluettelo

---

Tekijä: Annina Pennonen <ap61340@uta.fi>

---

Etusivulle

---