Jääkäriliike
Sana jääkäri (saksl. Jäger, metsästäjä) merkitsee nopeasti liikkuvaa
jalkaväkeä, jota tavallisesti käytetään tiedustelu-, hyökkäys- ja
suojaustehtäviin.
Jääkäriliikkeen synty
Jääkäriliike Suomessa sai alkunsa reaktiona Venäjän panslavistien
ja keisarivallan pyrkimyksille venäläistää Suomen suuriruhtinaskunta.
Jääkäriliikkeen juuret voidaan juontaa vuosisadan alun aktivisteihin.
Toinen sortokausi lisäsi venäläisvastaista mielialaa ja maailmansodan
sytyttyä Helsingin ylioppilaspiireissä syntyi uusia, toisistaan erillisiä
aktivistiliikkeitä, jotka vuoden 1914 venäläistämisohjelma yhdisti.
Ylioppilaat kokoontuivat 17.11.1914 Ostrobotnian kassahuoneella (nykyinen
jääkärihuone), samana päivänä kuin venäläistämisohjelma julkistettiin.
Nopea kokoontuminen osoittaa, että venäläistämisohjelma ei tullut täytenä
yllätyksenä. Muutamaa päivää myöhemmin ylioppilaskomitea otti
päämääräkseen Suomen täydellisen irroittamisen Venäjästä.
Itsenäisyysliikkeen uusi johtoelin, keskuskomitea, piti
välttämättömänä kansanarmeijan muodostamista itsenäisyystavoitteeseen
pääsemiseksi. Koska tällaisen tarvittavan sotilaskoulutuksen saaminen
Suomessa oli mahdotonta, otettiin yhteyttä ulkomaille. Ainoaksi
mahdollisuudeksi nähtiin lopulta vain Saksa, jonka sotilasviranomaisille
osoitettiin kirjelmä, jossa pyydettiin sotilaskoulutusta ja aseita
suomalaisille. Saksa suostuikin suomalaisten anomuksiin, koska sen etujen
kannalta oli järkevää tukea vallankumouksellista toimintaa Suomessa, joka
oli sen vihollisen, Venäjän, vallan alaisuudessa. Tammikuussa 1915
saksalaiset päättivät 200 suomalaisen kouluttamisesta 4-6 viikkoa
kestävillä kursseilla Saksassa.
Saksan myönteisen päätöksen tultua Suomeen ylioppilasjärjestöt
järjestivät värväyksen. Ensimmäistä Saksaan lähtenyttä joukkoa kutsuttiin
ns. Pfadfindereiksi (saksalainen partiolainen). Kurssin johtajana toiminut
majuri Maximilian Bayer halusi hankkeen salaamiseksi naamioida koulutuksen
partiotoiminnaksi. Ensimmäiselle kurssille osallistui yhteensä 189 henkeä,
joista suurin osa oli ylioppilaita ja ruotsinkielistä yläluokkaa. Osa
miehistä oli sodan vuoksi Saksassa internoituja suomalaisia.
Saksa suunnitteli keväällä 1915 erillisrauhaa Venäjän kanssa,
mutta neuvottelut katkesivat. Tällöin Saksan viranomaiset päätyivät sille
kannalle, että suomalaisten joukkojen määrää tulisi nostaa noin 2000
mieheen. Päätös tästä kirjoitettiin 28.8. Lisääntyneen miesmäärän vuoksi
myös värväystoimintaa Suomessa jouduttiin tehostamaan. Värväys tapahtui
monimutkaisia etappiteitä pitkin, joita myöten värvätyt pääsivät Ruotsin
kautta Saksaan. Mitään valtakunnallista organisaatiota värväyksen
toteuttamiseksi ei yrityksistä huolimatta saatu toimimaan, ja näin värväys
jäi pääasiassa paikalliseksi toiminnaksi. Värvärien, eli etappimiesten,
varovaisuudesta huolimatta venäläiset saivat vihiä jääkäriliikkeestä jo
syyskuussa 1915. Matkalla kiinnijoutuneet ja paljastuneet etappimiehet
joutuivat santarmien toimesta Pietariin, Spalernajan vankilaan,
maanpetoksesta tuomittuna. Spalernajan ollessa ajoittain ylikansoitettu
kalterijääkäreitä säilytettiin myös muissa Pietarin vankiloissa.
Jääkäreiden vaiheet Saksassa
Kaikkiaan Saksaan Lockstedtin leirille, jossa koulutus tapahtui,
saapui venäläisten vastatoimista huolimatta vajaa 1900 miestä. Jääkärien
ikäjakauma oli laaja (15- 50 vuotta), myös heidän sosiaalinen taustansa
oli laaja; eniten jääkäreitä tuli opiskelijoiden ja työläisten joukosta,
noin kaksi kolmasosaa koko määrästä. Lockstedtin kurssia onkin nimitetty
ylioppilaiden ja työläisten pataljoonaksi. Maantieteellisesti eniten
lähtijöitä oli Pohjanmaalta. Koulutus Lockstedtissa oli monipuolista ja
kurssin lopulla eräille jääkäreille annettiin myös upseeri- ja
aliupseerikoulutusta.
Suomalaisille jääkäreille päätettiin antaa myös rintamakokemusta.
Joukon liikekannallepanon yhteydessä, toukokuun alussa 1916,
suomalaisjääkäreistä muodostettiin Kuninkaallinen Preussin 27.
Jääkäripataljoona, jolla nimellä joukko tunnetaan myös Suomessa.
Pataljoona osallistui rintamalla ollessaan taisteluihin Saksan
itärintamalla Riian edustalla, Kuurinmaalla, Aajoella, Ekkau- Kekkaussa ja
Schmardenissa. Tsaarinvallan kaatuessa ja poliittisen tilanteen muuttuessa
pataljoona siirrettiin rintamalta Libauhun 25.3.1917. Rintamalla olon
aikana 11.6.1916- 25.3.1917 pataljoonan kokonaistappiot olivat noin 260
miestä, joista suurin osa oli sairastuneita. Kaatuneita oli vain 11.
Paluu ja toiminta Suomessa
Jo kesällä 1917 aktivistit laativat suunnitelman
jääkäripataljoonan kuljettamisesta Suomeen. Saksa vaati Suomelta kuitenkin
virallisen avunpyynnön jolloin saataisiin hyväksyttävä syy lähettää
pataljoona Suomeen. Suomen itsenäistyttyä ja tilanteen muututtua ei nähty
kuitenkaan enää perusteita sille, että pataljoonaa pidettäisiin Saksassa
pidempään, jolloin myöskään avunpyyntöä ei enää vaadittu. Jääkärit
saapuivat Suomeen kahtena pääjoukkona, joista jälkimmäinen saapui Vaasaan
25.2.1918.
Jääkärit osallistuivat vuoden 1918 taisteluihin Suomessa
valkoisten puolella merkittävällä panoksella. Vaikka jääkäreitä oli
useista kansanryhmistä, mitään poliittisia puhdistuksia ei jouduttu
suorittamaan, vaikkakin eräitä poliittisesti epäluotettavia yksilöitä oli
jouduttu jääkärien piiristä poistamaan ennen joulukuuta 1917. Eräät
punaisiin lukeutuvat olivat kuitenkin eronneet pataljoonasta, mutta joukko
ei kuitenkaan menettänyt kansanarmeijan luonnettaan. Taisteluihin Suomessa
osallistui 1261 jääkäriä, joista kaatui 131 ja haavoittui 238.
Myöhemmin jääkärit olivat merkittävässä osassa luotaessa ja
kehitettäessä itsenäisen Suomen puolustusvoimia. Heidän merkityksensä oli
tärkeä myös Suomen sodissa 1939- 45.
Kirjallisuutta
Apunen, Osmo: Itsenäisen Suomen historia 1; Rajamaasta tasavallaksi,
Gummerus Kirjapaino OY, Jyväskylä 1991.
Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin jääkäripataljoona 27, WSOY, Porvoo
1966.
Kirjallisuusluettelo
Tekijät: Mikko Nuppola ja Janne Viitala
Etusivulle