Viikko 8
16.2. - 22.2.1918
| Selaa viikkoja |
|
 |
 |
| Edellinen | Seuraava |
 |
 |
| Suunnista | Artikkelit |
 |
|
| Kommentoi | |
Taistelut kiihtyvät
Punaiset järjestelevät olojaan
16.2. Kansanvaltuuskunta antoi kuulutuksen, että kotitarkastuksiin vaadittiin tästä lähtien paikallisen esikunnan lupa. Helsingissä oli nimittäin tehty joitain epämääräisiä kotitarkastuksia, joita oli myöhemmin jouduttu selvittelemään. Samana päivänä kerrottiin yövartion asettamisesta lisääntyneen ryöstelyn kuriin saamiseksi.Ulkonaliikkumiskielto annettiin pääkaupunkiseudulla. 21.00 jälkeen ulkona liikuskelu ilman punakaartin lupatodistetta oli kiellettyä. Näiden määräysten rikkojia kohtasi ankarin mahdollinen rangaistus.
Työväenneuvosto teki päätöksen punakaartin palkkauksesta. Monet olivat joutuneet jättämään työnsä ja elinkeinonsa kaartiin liittyessään ja taloudellisia menetyksiä yritettiin palkkauksen avulla pienentää. 19.2. palkkoja päätettiin nostaa.
17.2. Kansanvaltuuskunta antoi Työmies-lehdessä ilmoituksen, jonka mukaan "puhelinkeskustelut oli tästä lähtien sallittu vain suomen- ruotsin ja venäjänkielellä". Jos puheliskeskusteluja käytiin muilla kielillä ne tultaisiin keskeyttämään.
Helsingistä lähti juna Siperiaan hakemaan sovittua viljalastia. Kansanvaltuuskunta oli sopinut suuresta viljamäärästä venäläisten kanssa, joka kuljetetaisiin rautateitä pitkin pääkaupunkiin. Rautatiekuljetukseen päädyttiin siitä huolimatta, että radat olivat paikoitellen poikki, huonossa kunnossa tai valkoisten hallinassa.
19.2. Kansanvaltuuskunta järjesti istunnon, joka samalla toimi mielenkohotusjuhlana omalle puolelle. Juhlassa esiintyi joukko merkittäviä henkilöitä mm. Kullervo Manner, Oskari Tokoi sekä Aleksandra Kollontai.
Sodankäyntiä tehostetaan molemmin puolin
17.2. Valkoisten joukot, jotka edelleenkin pitäytyivät puolustustaistelussa, jakoivat joukkonsa neljään ryhmään rintamalohkoittain. Suurhyökkäyssuunnitelmia vasta valmisteltiin ja taisteluita käytiin pääasiassa punaisten hyökkäysten torjumiseksi.Punaiset tekivät koko sodan ensimmäisen ilmalennon. Karjalan rintamalle suuntautunut tiedustelulento oli yksi niistä harvoista lento-operaatioista, joita kumpikaan puoli vuoden 1918 sodan aikana suoritti.
18.2. Vaasaan saapui ensimmäinen merkittävän kokoinen jääkärijoukko, 85 miestä. Saksasta saapui samassa lastissa myös valkoisten kauan kaipaamia konekivääreitä. Mannerheimin johtamat joukot saivat huomattavan lisävahvistuksen .
Vaasan senaatti antoi asevelvollisuusjulistuksen. Se noudatti ennen sortovuosia kaytössä ollutta asevelvollisuuslakia, jonka nojalla kaikki 21-40-vuotiaat miehet olivat velvollisia liittymään Suomen armeijaan. Asevelvollisuuslaki pantiin täytäntöön vain valkoisten hallitsemilla alueilla ja armeijaan ei hyväksytty polittisesti epäluotettavia henkilöitä (punaisia tai punaisiksi epäiltyjä). Aluksi oli joukot hankittu värväämällä, mutta mieslukumäärä jäi niin alhaiseksi, että Vaasan senaatin piti turvautua laittomiin keinoihin, ja se määräsi kutsunnat tapahtuvaksi ilman valtiopäivien päätöstä. 20.2. järjesteltiin suojeluskuntiakin uudestaan saman asevelvollisuuslain pohjalta.
Myös punainen puoli järjesteli joukkojaan uudestaan. Etenkin sen johto kaipasi tehostusta. Alarintamat ja päällekkäiset esikunnat pyrittiin poistamaan ja ratkaisuksi tuli kolmen päärintaman luominen. Uusia henkilöitä nimitettiin sotajohtoon ja punaisille muodostui selkeä operatiivinen elin. Näistä toimista huolimatta punaisen armeijan yksi pahimmista puutteista ei poistunut; koulutettua sotajohtoa oli edelleen erittäin vähän.
Saksan hyökkäys alkoi idässä uudestaan. Tulitauko itärintamalla oli syntynyt venäläisten lopetettua taistelut. Bolsevikit olivat kuitenkin kieltäytyneet tekemästä varsinaista rauhansopimusta ja Saksa aloittikin sotatoimet uudestaan. Vänäjän mahdollisuudet auttaa aatetovereitaan Suomessa vähenivät, sillä sen omat ongelmat veivät liikaa resursseja. Saksa taas sai syyn sekaantua aktiivisemmin Suomen tapahtumiin.
19.2. Punaiset hyökkäsivät yhdessä venäläisten joukkojen kanssa Godbyhyn Ahvenanmaalle, joka oli valkoisten ja ruotsalaisten hallussa. Punaiset epäonnistuivat kaupungin valtauksessa. Godby jäi lopulta pelkkien ruotsalaisten hallintaan, sillä juonittelun tuloksena heidän onnistui saada myös valkoisten joukot poistumaan. Koko Ahvenanmaa jäi nyt ruotsalaisille melko vapaasti vallattavaksi.
21.2. käynnistyi punaisten yleishyökkäys. Yksittäisiä pikkuhyökkäyksiä oli ennenkin tehty ja punaiset saavuttivat ensimmäisen merkittävän voittonsa Längelmäellä 16.2. Lenin oli joskus sanonut puolustuksen olevan vallankumouksen kuolema, niinpä vielä hieman valmistautumattomatkin punaisten joukot aloittivat laajamittaisen yleishyökkäyksen. Taustalla oli myös ajatus siitä, että punaisten piti hyökätä mahdollisimman pian saadakseen riittävä etumatka. Viivyttely vain antaisi lisäaikaa Mannerheimille ja valkoisille joukoille järjestellä rivejään. Hyökkäyksen tavoitteena oli ajaa valkoiset joukot pitkälle pohjoiseen ja vapauttaa niiden selustassa olevat, punaiselle hallinnolle tärkeät tukikohdat ja näin vahvistaa asemiaan keskisellä ja läntisellä rintamalla.
Punaiset kärsivät tappion Varkaudessa. Varkaus oli merkittävä tukikohta ajatellen Savossa käytäviä taisteluita Mikkelin ja Kuopion hallinnasta. Valkoiset valtasivat kaupungin ja taisteluita seurasi verinen jälkinäytös, jossa tehtiin paljon teloituksia paikanpäällä kenttäoikeuden päätöksillä ja ilmankin.
Suhteita ulkomaihin
16.2. Virosta lähetettiin kaksi suurta rykmenttiä Suomeen punaisten avuksi. Tarkoitus oli kuljettaa noin 1000-1500 miestä Suomenlahden yli, mutta miesmäärä supistui lopulta 350:een.17.2. Valkoisten jyväskyläläiset joukot valittivat kielivaikeuksia. Jatkuvasti oli lähetetty ruotsinkielisiä asiakirjoja ja määräyksiä, joita heikosti kielitaitoiset jyväskyläläiset eivät ymmärtäneet. Tämä loukkasi myös heidän kansallistunnetta ja vaarana alkoi olla sisäisen sodan syttyminen kieliriitojen takia.
21.2. Espanja ja Turkki tunnustivat Suomen itsenäisyyden.
Saksa antoi kenraali Ludendorfin välityksellä tiedon asiainhoitaja Hjeltille, että Saksa oli suostunut senaatin avunpyyntöön. Valmistelut saksalaisten joukkojen kuljettamiseksi Suomeen oli heti aloitettu. Saksalaisten suunnitelmissa oli asettaa tukikohta Ahvenanmaalle ja nousta sieltä myöhemmin maihin Länsi-Suomessa. Mannerheim oli alusta asti jarrutellut avun pyytämistä Saksalta, eikä senaatti ollutkaan sitä varsinaisesti tehnyt. Eräät yksityihenkilöt olivat ottaneet valtuudet omiin käsiinsä ja heidän avunpyyntöönsä Saksa auliisti vastasi. Ahvenanmaalle asettuneet ruotsalaisetkaan eivät olleet kovin innokkaita Saksan ehdotuksesta.
22.2. Suomalaisten talonpoikien lähetystö kävi Tukholmassa hakemassa apua Ruotsin kuninkaalta, vanhan tradition mukaisesti. Kuningas Kustaa V kieltäytyi antamasta aseellista tukea heille vedoten Ruotsin puolueettomuuteen. Hän antoi kuitenkin luvan ruotsalaisten vapaaehtoisjoukkojen värväykseen. Samana päivänä 22.2. Ruotsin valtiopäivät käsittelivät Ahvenanmaan valtausasiaa.
Otteet kovemmiksi
17.2. ilmoitti kapteeni Theslöf, että sabotaasin teossa tavatut punaiset henkilöt voitaisiin "muitta mutkitta ampua".21.2. Wasabladetissa, valkoisten äänenkannattajassa, vaadittiin kovia otteita "raakalaisia" kohtaan. Saman sisältöisiä kirjoituksia ja vaatimuksia ilmestyi useampiakin. Kapinallisten saamiseksi kuriin pitäisi käyttää kovempia keinoja. Verinen jälkinäytös oltiinkin jo nähty Varkauden taistelun päätteeksi. Keskustelua aiheutti kiista siitä, pitikö punaiset tuomita sotavankeina vai kapinallisina.
Kuva: Forssan punakaartin Punaisen ristin tyttöjä ahkeroimassa rintamavarusteita pojille, Lähde: Työväen Arkisto
Kirjallisuutta
Itsenäistymisen vuodet 1917-1920 ; 2. Taistelu vallasta. Toim. Ohto Manninen. Helsinki 1993.
Suomen itsenäistymisen kronikka toim. Jorma Keränen. Jyväskylä-Helsinki 1992.
Työmies
Wasabladet
Lappalainen, Jussi T., Itsenäisen Suomen synty. Jyväskylä 1971.
Tekijä: Maiju Lassi <ml60398@uta.fi>