Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Väinö Tanner
Väinö Tanner (vuoteen 1895 Thomasson) syntyi Helsingissä köyhään Valtion rautateiden jarrumiehen ja torpparin tyttären perheeseen vuonna 1881. Taustastaan huolimatta hän valmistui ylioppilaaksi 1900 luokkansa priimuksena ja suoritti Suomen Liikemiesten Kauppaopiston. Tämän jälkeen Tanner perehtyi valtion stipendiaattina osuustoimintaan Saksassa. Tällöin hän tutustui Saksan keskeisen osuustoimintamieheen Heinrich Kaufmaniin. Kaufmanin vaikutuksen myötä Tanner omaksui sosialistisen ja ateistisen maailmankatsomuksen hyläten kotinsa kristillissuomettarelaisen ajatusmaailman. Tultuaan takaisin Suomeen hän liittyi SDP:seen ja nousi kansanedustajaksi vuonna 1907. Jo tuolloin hänet leimattiin oikeistososialidemokraatiksi ja revionistiksi, koska hän vastusti luokkasotalinjaa. Hän ehti toimia kansanedustajana ennen sisällissotaa 8 ja puoluetoimikunnan jäsenenä 7 vuotta. Ennen sisällissotaa hän kuitenkin keskitti voimavarojaan eniten osuustoimintaan. Hänet valittiin Elannon hallintoneuvostoon 1907, sitten sihteeriksi ja lopulta SOK:n hallintoneuvostoon ja sen puheenjohtajaksi 1909. Tannerin uran nousu oli selvästi kytköksissä hänen puolueensa, SDP:n, nousuun yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi suurlakon jälkeen.Tanner ehti kokeilla myös muitakin aloja ennen päätymistään Elannon toimitusjohtajaksi 1915. Sanomalehtialalla hän toimi Viipurissa ja Porissa. Lainopin tutkinnon hän suoritti Helsingin yliopistossa 1908-11, minkä jälkeen toimi asianajajana. Hän avioitui 1909 Linda Attilan kanssa. Porvariston ja työväenliikkeen välissä tasapainoilemaan pyrkineen Elannon johtoon Tannerin nosti hänen kokemuksensa osuustoiminnasta ja liike-elämästä sekä ideologia, joka perustui oikeistososialidemokraattiseen ajattelutapaan. Tanner painotti yhteistyötä maltillisen porvariston kanssa.
Ensimmäisen maailmansodan aikana Elannon toiminta ja liikevaihto nousivat vahvaan kasvuun, joka mahdollisti toiminnan laajentamisen elintarvikealalta vaatetus- ja apteekkitoimintaan. Venäjän sotaponnistelut toivat maahan rahaa ja kulutus lisääntyi. Elanto laajensi toimintaansa ja samalla laajeni Tannerin yhteiskunnallinen vaikutusvalta, sillä elintarvikekysymys oli muuttumassa tuotanto-ongelmasta yhteiskunnalliseksi- ja jakelukysymykseksi.
Juuri Tannerin yhteiskunnallinen asema vei hänet aivan uudelle tasolle yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Käännekohtana voidaan pitää maaliskuun vallankumouksen jälkeen Pietariin lähetetyn delegaatioon valintaa. Delegaatio, jossa Tanner, Tokoi ja Wiik toimivat sosialidemokraattien edustajina, keskusteli Suomen autonomisten oikeuksien palauttamisesta väliaikaisen hallituksen kanssa. Matkan jälkeen alettiin muodostaa uutta senaattia. Porvarit katsoivat, että uuden senaatin muodostaminen oli sosialidemokraattien tehtävä. Tämä osoittautui kiperäksi ongelmaksi sosialidemokraateille, sillä luokkasotalinja, jota edustivat mm. Manner, Sirola ja Kuusinen, vastusti yhteistyötä porvarillisten voimien kanssa. Tämä seikka poisti halut monelta sosialidemokraattiselta johtomieheltä senaattorin paikkaan. Tanner oli siinä mielessä oivallinen valinta valtionvaraintoimituskunnan päälliköksi.
Uutta senaattia alettiin kutsua Tokoin senaatiksi ja sen muodosti kuusi sosialidemokraattia ja kuusi porvaria. Sosialidemokraattisten senaattorien asemaa vaikeutti puolueen kanta yhteistyöhön porvarien kanssa; he eivät voineet luottaa omiensa tukeen. Valtionvarainsenaattorin toimialan lisäksi Tanner sai hoitoonsa myös elintarvikekysymyksen, joten voidaan sanoa, että hänen käsiinsä oli kertynyt kaksi merkittävintä jokapäiväiseen hyvinvointiin vaikuttavaa kansakunnallista toimialaa. Elintarvikekysymyksen hoito siirtyi huhtikuussa 1917 Wäinö Wuolijoen hoidettavaksi. Lyhyen senaattorikautensa aikana Tannerin tehtäväkenttään kuuluivat mm. viljakaupat ulkomailta, valuuttalainat, valuuttakysymyksen ja valtiontalouden hoito. Kesän kuuma peruna eduskunnassa olikin valuuttalainananto Venäjälle, mikä jakoi mielipiteet SDP:ssa. Lainananto kariutuikin juuri sosialidemokraattien vastustukseen, vaikka oma mies, Tanner, yritti lainanantoa ajaa läpi. Tämä oli ensimmäinen vakava yhteentörmäys Tannerin ja puolueenjohdon välillä. Tannerin aikaansaannoksena voidaan pitää elintarvikelain säätämistä. Se auttoi elintarvikkeiden jakelua ja säännöstelyä puuttumalla aikaisempaa voimakkaammin yksityiseen omistusoikeuteen
Tokoin senaatin aika lähestyi loppuaan, kun eduskunta hajotettiin ja SDP:n halut jatkaa senaatissa hiipuivat vallankumouksellisen linjan voimistuessa. Senaatti oli jättänyt eronpyyntönsä parlamentaarisista syistä jo valtalain säätämisen jälkeen, mutta väliaikainen hallitus viivytteli hyväksyntää. Yhteiskunnallisen tilanteen kiristyessä syksyllä 1917 SDP:n johto katsoi parhaaksi kutsua edustajansa pois senaatista, mutta Tanner ja Paasivuori jäivät edelleen jatkamaan tehtävissään, koska väliaikainen hallitus ei ollut heidän eroanomustaan vielä hyväksynyt. Puoluejohdon uhmaaminen johti painostustoimiin, ja lopulta Tanner erosi 7. syyskuuta.
Eronsa jälkeen Tanner seurasi politiikkaa sivusta, ja keskittyi Elannon johtamiseen. Marraskuun ylimääräisessä puoluekokouksessa SDP:n sisäiset ongelmat terävöityivät. Vallankumouslinjan kannattajiin lukeutuivat mm. edellä mainittujen lisäksi Ali Aaltonen ja Eero Haapalainen, kun taas parlamentaarisella toimintalinjalla olivat mm. Tanner, Wiik, Gylling ja Salin. Tällöin nousi esiin ajatus uuden lehden, Suomen Sosialidemokraatin, perustamisesta Työmiehen rinnalle ajamaan parlamentaarisen sosialidemokratian tavoitteita. Kokouksen julkilausuma jätti suhtautumisen toimintalinjaan avoimeksi puolueen hajoamisen pelossa.
Sisällissodan puhjettua vallankumousjohto yritti turhaan houkutella Tanneria riveihinsä tarjoamalla finanssiministerin paikkaa Kansanvaltuuskunnassa. Vaikutusvaltaisena ihmisenä Tanner sai olla suhteellisen rauhassa punakaartin toimilta. Helmikuun alussa punakaarti solmi Elannon kanssa sopimuksen muonituksen järjestämisestä rahaa vastaan, jotta punakaartin turvautuminen oman käden oikeuteen loppuisi Elannon omistamissa liikkeissä. Myöhemmin Elantoa vaadittiin viemään vaihtokassansa suoraan Suomen Pankkiin, koska vaihtoraha oli alkanut käydä vähiin ihmisten sitä aitona metallina hamstratessa. Tanner selvisi pälkähästä vetoamalla vähittäiskaupan alituiseen vaihtorahan tarpeeseen. Sodan kestäessä Elantokin joutui rahakysymyksissä yhä kasvaviin ongelmiin, kuten vaihtorahan puute ja Kansanvaltuuskunnan painattamat suuret setelit, jotka poikkesivat aidoista vain sarjanumeroiden osalta. Tannerin onnistui kuitenkin saada haltuunsa niiden sarjanumerot, ja kassoille annettiin käsky laittaa nämä rahat kiertämään.
Sodan loppuvaiheessa punakaartin antipatiat sodasta ulkopuolelle jääneitä revisionisteja kohtaan kasvoivat. Tanneria koskeva pidätysmääräys tehtiinkin 8.4., mutta Tanner oli saanut tuntemattomalta liikemieheltä varoituksen punakaartin aikeista ja vältti pidätyksen muuttamalla pois Helsingin asunnostaan.
Koko sisällissodan ajan Tanner kävi neuvotteluja mahdollisuuksista lopettaa sota maltillisten porvareiden ja sosialidemokraattien kanssa, mutta ne eivät johtaneet konkreettisiin tuloksiin. Maaliskuun alkuviikkoina Tanner oli kosketuksissa puoluesihteeri G. Möllerin johtamaan ruotsalaislähetystöön, jonka välitysapu torjuttiin punaisten johdon taholta. Työmiehessä julkaistiin 10.4.1918 sovintoehdotus, jonka yksi allekirjoittaja oli Tanner. Samana päivänä maltilliset sosialidemokraatit ja porvarit, Tanner mukaan lukien, kokoontuivat Hannes Ryömän luokse keskustelemaan keinoista saada punakaarti luopumaan Helsingin puolustamisesta, tuloksetta.
SDP:n toiminta jatkui maan alla saksalaisten vallattua Helsingin. Jo 14.4. pidettiin kokous, jossa mm. Tanner oli läsnä. Saksalaiset ymmärsivät puolueessaan revisionisteiksi leimattujen sosialidemokraattien tärkeyden yhteiskunnallisten olojen normalisoimisessa. Niinpä saksalaisten joukkojen komentaja von der Goltz pyysi Tanneria ja muita revisionisteja kirjoittamaan antautumiskehotuksen vielä taisteluissa mukana oleville punaisille. Niinpä 16.4. julkaistiin Julistus Suomen työväelle, jonka allekirjoittivat lähes samat henkilöt kuin 10.4. julkaistussa sovintoehdotuksessa.
Seuraava Tannerin työpuhde oli uuden sosialidemokraattisen lehden, Suomen Sosialidemokraatin, perustaminen. Vastoin laillisen hallituksen kantaa julkaistu näytenumero ilmestyi 6.5. Siinä tuomittiin jyrkästi kapina, bolsevismi ja anarkistiset menettelytavat, mutta hyökättiin myös konservatiivejä vastaan. Tanner vaati eduskunnan hajottamista ja uusien vaalien järjestämistä. Lehden ilmestyminen aiheutti voimakkaan reaktion porvareiden keskuudessa ja lehti takavarikoitiin välittömästi. Lehti pääsi aloittamaan toimintansa uudelleen vasta syyskuussa.
Tanner pyrki auttamaan valkoisen terrorin uhreja ja järjestämään puoluetovereilleen turvapaikkoja Ruotsista kevään ja kesän aikana. Ehkäpä hänen merkityksellisin aikaansaannoksensa kesällä 1918 oli matka Ruotsiin ja Tanskaan, jonka aikana hän luovutti sikäläisille sosialidemokraateille luotettavia tietoja punaisten vankileirien oloista ja elintarvikepulasta. Näin käynnistyi ulkomailta tullut painostus hallitusta vastaan. Oikeiston piirissä esiintyi ajatuksia työväenliikkeen lopullisesta kukistamisesta. Nyt valkoisten rintama alkoi lohkeilla, viranomaiset tarttuivat vankileirikysymykseen ja Svinhufvudin armahduspolitiikka vauhdittui. Tämän lisäksi SDP pääsi jo syksyllä toimimaan vapaammin, vaikka asiaan vaikuttivat muutkin seikat.
Tanner oli niitä harvoja johtavia sosialidemokraatteja, jotka olivat pysytelleet sodan ulkopuolella. Hänellä oli pitkä ura takanaan työväenliikkeessä ja arvovaltaa sekä työväkeen että porvareihin päin. Hän oli rohkea ja hänellä oli kyky aggressiiviseen toimintaa hetkellä, jolloin sitä ei odotettu. Hänen kannattamansa oikeistososialidemokraattien ja vasemmistoporvarien yhteistyö oli ehkäpä niitä ainoita mahdollisia toimintalinjoja, joita SDP:lla oli sisällissodan jälkeen. Oli varsin luonnollista, että hän nousi puolueen johtoon sodan jälkeen. Tanner valittiin yhdessä Paasivuoren kanssa väliaikaisen puoluetoimikunnan johtoon ja myöhemmin ylimääräisessä puoluekokouksessa joulukuussa puolueen puheenjohtajaksi. Hän joutui aluksi toimimaan kahden tulen välissä, kun sekä äärioikeistolaiset että äärivasemmistolaiset pyrkivät asettamaan kapuloita rattaisiin, Tanner mm. pidätettiin kahdesti.
Kirjallisuutta
Kirjallisuusluettelo
Internet-linkkejä
Tekijä: Pekka Salmi <ps56310@uta.fi>