Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Rahanarvo
Suomen markan arvo oli ollut pitkään vakaa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Markan arvo oli vuosikymmenien aikana vaihdellut vain vähän ja jyrkkä rahan arvon lasku, inflaatio, oli tuntematon. Sodan vuosina suomalaiset joutuivat ensimmäistä kertaa tutustumaan markkinatalouden mekanismeihin. Opittiin, että kysyntä, tarjonta, hinnat, korot ja rahanarvo seuraavat toisiaan. Rahalla oli ihmisten mielissä ollut pysyvä arvo, ja tämä usko jatkui vielä sotavuosinakin. Inflaation todellisuus ja peruuttamattomuus valkeni suomalaisille vasta sodan jälkeen.
Rahan kuviteltu ja todellinen vakaus oli perustunut kultakantaan. Keskuspankki oli lunastanut setelit kullalla, mikä oli estänyt vakuudettoman paperirahan liikkeelle laskemisen. Venäjä luopui kultakannasta sodan sytyttyä ja Suomen Pankki seurasi perässä lopettamalla setelien kultaan lunastamisen marraskuussa 1914. Muilta osin Suomen Pankki kuitenkin noudatti kultakanta-ajan ohjesääntöä. Setelistön kasvu vuosina 1914-1917 perustui ohjesäännön mukaisen katteen eli ulkomaisten saatavien kasvuun.
Ruplan vaikutus
Heti sodan sytyttyä Suomeen alkoi virrata ruplia. Kesällä 1917 ruplien osuus setelikatteesta oli 76 prosenttia. Ruplia tuli Suomeen sekä kauppasuhteiden myötä että palkkoina venäläisille sotilaille ja varustöihin pestatuille suomalaisille. Myös ruplan ylihinta edisti niiden virtaa Suomeen. Markalla ja ruplalla oli aluksi kiinteä kurssi, minkä vuoksi Suomen Pankki joutui maksamaan ruplasta noin neljänneksen enemmän kuin sen kansainvälinen arvo oli.
Ylikurssin yksi seuraus oli myös se, että Suomi maksoi Venäjän tuonnistaan 25 prosenttia ylihintaa. Tämä tappio voidaan tulkita eräänlaiseksi sotatulliksi, jota Venäjä piti Suomen osuutena sotakuluista. Kun ruplan korkealla kurssilla kuitenkin tuettiin vientiä Venäjälle ja työllisyyttä Suomessa, eivät pankki- ja teollisuusmiehet pitäneet asiaa huonona. Päinvastoin korostettiin, että kurssin lasku veisi suomalaiset yhtiöt vaikeuksiin ja vähentäisi sotatarviketilauksia.
Ruplan pakkokurssista luovuttiin 1915, mutta Suomen Pankki noteerasi ruplan edelleen ylihintaan. Vasta maaliskuun vallankumouksen jälkeen ruplan kurssi realisoitiin ja ruplien vastaanotto lopetettiin kokonaan. Suomen Pankki korvasi kurssitappionsa painamalla kotimaista paperirahaa.
Paperimarkka
Suomalaisen paperirahan lisäämiseen ei ollut ulkoista painetta, vaan se perustui Suomen Pankin harkintaan. Sekä pankin johto että kansalaiset luottivat markan arvoon. Setelistön määrästä tuli kuitenkin ongelma vuonna 1917, kun se reaalitalouden heiketessä johti inflaatioon. Suomen Pankkia arvosteltiin paperirahan määrän kasvusta kesällä 1917, mutta yrityksistä än huolimatta pankki ei onnistunut vaikuttamaan asiaan. Eduskuntakaan ei kyennyt ensin hajotuksen ja sitten sisällissodan vuoksi tekemään asiasta päätöksiä.
Sisällissodan myötä tilanne vain paheni, sillä tämäkin sota rahoitettiin painamalla lisää seteleitä. Suomen Pankki jäi punaisten haltuun ja toimi näiden valtionpankkina. Vallankumousta rahoitettiin yhteensä 171 miljoonalla markalla. Tästä summasta osa oli vääriä seteleitä, jotka mitätö ;itiin heinäkuussa 1918. Vaasan hallitus rahoitti sotansa lainarahalla. Sitä saatiin Suomen Pankin yksityiskonttoreista, yksityisiltä pankeilta, Ruotsista, Norjasta ja kansalaisilta ns. vapauden lainoina. Kaiken kaikkiaan valkoiset lisä ;sivät erilaista paperirahaa suunnilleen yhtä paljon kuin punaisetkin.
Inflaatio
Setelistön kasvu ei purkautunut hintoihin sodan ensimmäisenä vuonna. Vuosina 1915-1916 rahan runsaus huomattiin, kun pankkitalletukset kasvoivat ja korot laskivat. Lisärahalle oli vielä kysyntää. Venäläinen väestö Suomessa kasvoi, Venäjän hallitus maksoi sotatarviketilauksiaan ja palkkoja suomalaisille, markkoja virtasi Venäjälle, vallitsi noususuhdanne, rahatalous yleistyi maaseudulla ja hinnatkin nousivat. Rahan todellisen kysynnän vuoksi setelistön lisääntyminen ei vielä merkinnyt inflaatiota.
Rahan ostovoima aleni vuoden 1916 aikana. Kaikkialla vallitseva tavarapula nosti maailmanmarkkinahintoja. Tavarapulan pahetessa vuonna 1917 hinnat nousivat nopeammin kuin paperirahan määrä. Reaalitalouden jyrkästi heikennyttyä syksyllä 1917 rahaa alkoi todella olla liikaa ja sen arvo laski nopeasti. Itsenäistymisen jälkeen hintojen nousu jyrkkeni edelleen. Vuonna 1918 elinkustannukset kolminkertaistuivat tavarapulan ja valtion setelirahoituksen takia. Hyperinflaatiolta kuitenkin vältyttiin, koska lujan poliittisen vallan ansiosta luottamus markkaan maksuvälineenä säilyi.
Suomalaiset osallistuivat ensimmäiseen maailmansotaan maksumiehinä. Venäjä leikkasi osan suomalaisten ostovoimasta itselleen painamalla setelirahaa ja siirtämällä sitä Suomeen. Suomen valtio teki samoin kansalais tensa suhteen. Yhteiskunnan sisällä inflaation vaikutukset jakautuivat epätasaisesti. Teollisuus hyötyi inflaatiosta siten, että vanhat velat kutistuivat ja uudet investoinnit tulivat edullisiksi. Elintarvikepulan sekä inflaation ansiosta kaupunkilaisten varallisuutta siirtyi maaseudulle. Torpparit hyötyivät inflaatiosta voidessaan lunastaa torppansa vuoden 1914 rahanarvon mukaan. Inflaatiosta hyötyjien määrä oli kuitenkin pieni verrattuna häviäjiin.
Kuva 1: 500 markan seteli vuodelta 1918. Painettu vaasalaisessa yksityispainossa.
Kuva 2: Setelistön määrä ja markan kotimainen ja ulkomainen ostovoima vuosina 1913-1922. Lähde: Haapala, Pertti. Kun yhteiskunta hajosi. Suomi 1914-1920.
Kirjallisuutta
Pertti Haapala: Kun yhteiskunta hajosi. Suomi 1914-1920.
Antti Suvanto: Raha- ja luottomarkkinat. Teoksessa Suomen taloushistoria. Osa 2. Teollistuva Suomi.
Kirjallisuusluettelo
Tekijät: Minna Airamaa < ma11490@uta.fi> ja Minna Takala <himima@uta.fi>