Suunnista
Artikkelit
Kommentoi
Suomalainen puolue
Säätyvaltiopäivien kokoontuminen 1863 loi edellytykset suomalaiskansallisen fennomania-liikkeen muotoutumiselle Suomalaiseksi puolueeksi. Näin J.V.Snellmanin viitoittama aatemaailma aloitti varsinaisen käytännöllispoliittisen toimintansa. Taistelu Suomen kielen aseman puolesta autonomisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa olikin puolueen ehdottomasti keskeisin poliittinen tavoite ensimmäisinä vuosikymmeninä. Kielipuolueen hahmoja olivat poliittinen johtaja Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen ja pää-äänenkannattaja Suometar-lehti (vuodesta 1869 Uusi Suometar).
1890-luvulla puolueesta erkaantui liberalismia ja perustuslaillisuutta kannattanut nuori polvi, joka 1894 perusti Nuorsuomalaisen puolueen. Suomalaisen puolueen, jota tämän jälkeen alettiin kutsua Vanhasuomalaiseksi puolueeksi, poliittiseksi linjaksi muodostui konservatismi ja myötyväisyys Venäjän-kysymyksessä. Linja piti myös helmikuun manifestin jälkeen koko ensimmäisen sortokauden ajan.
Eduskuntauudistuksen toteutuessa 1906 myös Vanhasuomalainen puolue sai ensimmäisen puolueohjelmansa. Konservatiiviseksi puolueeksi sen linja keskeisissä maa- ja työväenkysymyksissä oli varsin uudistusmielinen. Vuosien 1907-1917 eduskuntavaaleissa puolueen paikkaluku vaihteli välillä 32-59.
Toisella sortokaudella puolueen johto, johon tällöin kuuluivat mm. Lauri Ingman, J.R.Danielson-Kalmari ja J.K.Paasikivi, luotsasi vanhasuomalaiset maltilliseen konservatismiin ja passiiviseen vastarintaan. Epäilevä kanta itsenäisyyskysymyksessä jatkui aina lokakuun vallankumoukseen saakka, jolloin puolue siirtyi varauksettomasti kansallisen itsenäisyyden taakse.
Työväenliikkeen radikalisoituminen, lakot ja levottomuudet vuosina 1917 ja 1918 siirsivät Vanhasuomalaisen puolueen painotuksen yhä enemmän lain ja järjestyksen korostamiseen. Osoituksena tästä oli puolueessa vallalle päässyt monarkistinen linja.
Puolue hajaantui, paitsi valtiomuotokysymyksessä, myös muissakin keskeisissä asioissa. Sen pääosa muodosti joulukussa 1918 muiden porvarillisten monarkistien kanssa Kansallisen Kokoomuspuolueen. Sen edustajista P.E.Svinhufvud (vuonna 1917 vielä nuorsuomalainen) ja J.K.Paasikivi tulivat myöhemmin tasavallan presidenteiksi.
Kirjallisuutta
Borg, Olavi, Suomen puolueet ja puolueohjelmat 1880-1964. WSOY, Helsinki 1965.
Itsenäistymisen vuodet 1917-1920, osa 1. Irti Venäjästä. Päätoimittaja Ohto Manninen. VAPK-kustannus, Helsinki 1992.
Jussila, Osmo et al., Suomen poliittinen historia 1809-1995. WSOY, Juva 1996.
Leino-Kaukiainen, Pirkko, Suomalaiskansallien Kokoomus, osa 1. Suomalaisen puolueen ja Kokoomuspuolueen historia vuoteen 1929. Suomen kansalliskirja, Helsinki 1994.
Rasila, Viljo et al., Suomen poliittinen historia 1809-1975, osa 2. Vuodet 1905-1975. WSOY, Juva 1977.
Kirjallisuusluettelo
Tekijät: Maarit Mäntykenttä < mm52722@uta.fi> ja Petteri Mäkinen <pm52718@uta.fi>