Kansalaisyhteiskunta

Tamperelaisen kansalaisyhteiskunnan sisäisiä suhteita

Väkijuomakysymys oli 1900-luvun alkuvuosien paikallispolitiikassa monella tapaa ratkaisevassa asemassa. Vuodelta 1909 peräisin olevan valokuvan tamperelainen herraseurue ei selvästikään tunnustanut raittiusaatetta. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Paikallispolitiikka ei vuosisadan alussa ollut pitkäjänteistä puuhaa, sillä erilaisia vaaleja oli joka vuosi ainakin yhdet ja toisina useampia. Poliittiset liittoumat muuttuivat usein. Niitä solmittiin porvarillisten seurojen, yhdistysten ja klubien huoneistoissa, jotka astuivat kunnallispolitiikkaan 1890-luvun kuluessa.

Aluksi vallassa oli Suomalainen Klubi, mutta vuonna 1903 Kauppaseuran ja ruotsinkieliset yhdessä nousivat valtuuston suurimmaksi ryhmäksi. Tämä asetelma jatkui seuraavat kymmenen vuotta, kunnen Suomalainen Klubi palasi johtavaan asemaan vuosiksi 1913-1914. Vuosien 1915-1916 kunnallisvaaleissa porvarilliset mielipiteet yhtyivät, kun kiistakumppanit Kauppaseura ja Suomalainen Klubi olivat voitokkaassa vaaliliitossa. Vuonna 1917 vaaleja ei pidetty vireillä olleen kunnallisvaaliuudistuksen takia, ja seuraavan vuoden vaalit esti kansalaissota.

Ilman kunnollista äänioikeutta ollut työväestö boikotoi usein vaaleja, eikä käyttänyt vähiä ääniään kenenkään tueksi. Jos työväestö osallistui vaaleihin, tuki se 1800-luvun lopulla Suomalaisen Klubin listaa ja 1900-luvun puolella silloin tällöin perustuslaillisia. Kaiken kaikkiaan työväestön oli yritettävä vaikuttaa tehtyyn politiikkaan pääasiassa vapaan kansalaistoiminnan kautta.

Tärkeitä asioita Tampereen paikallispolitiikassa kansalaisyhteiskunnan muotoutumisen ajanjaksolla, joka ulottuu 1800-luvun loppupuolelta aina 1910-luvun loppuun asti, olivat väkijuomakysymys, äänioikeustaistelu ja lopulta suurlakon jälkeen alkanut porvariston ja vasemmiston eriytyminen toisistaan. Nämä olivat asioita, jotka olivat useiden liittoutumien ja vastakkainasetteluiden taustalla.

Tampereella yhdistysten välisiä suhteita määritteli aina 1890-luvun alkupuolelta 1900-luvun ensimmäisiin vuosiin asti väkijuomakysymys. Alkoholituotteiden menekki oli toiselle taholle vakava sosiaalinen ongelma, toiselle taas erittäin hyvin tuottava liiketoimi. Toinen osapuolien välejä jännittänyt asia oli kielitaistelu.

Väkijuomakysymyksessä Suomalaisen Klubin ja työväenyhdistysten edut yhtyivät raittiusliikkeen muodossa. Tämä yhtymä tavoitteli eri aikoina joko väkijuomakaupan täydellistä kieltämistä tai siitä saadun tulon alistamista yleishyödylliselle yhtiölle. Raittiusasian puolella olivat myös molemmat tamperelaiset naisyhdistykset.

Vastavoimana näille oli erityinen viinapuolueeksi kutsuttu blokki, johon kuuluivat vaikutusvaltaiset Konversationsklubb, Kauppaseura ja Talonomistajayhdistys. Nämä kaupungin rahavaltaa edustaneet tahot eivät halunneet rajoittaa väkiviinakauppaa, joka oli monelle seurojen jäsenistä kukoistava liiketoimi. Lisäksi Konversationsklubbin ja Suomalaisen Klubin välillä käytiin yhä kielitaistelua, joka osaltaan leimasi osapuolien suhtautumista väkijuomakysymykseenkin.

Kuviossa sivuilla ovat yhdistysten muodostamat ryhmittymät ja keskellä osapuolia erottavat tai yhdistävät tärkeät kysymykset. Viivat kysymysten ja yhdistysten välillä osoittavat miten ajan tärkeät asiat joko samalla puolella yhdistivät tai vastapuolella erottivat yhdistyksiä toisistaan.

Forssan kokous vuonna 1903 selkeytti työväenliikkeen tavoitteita, joista eturintamaan nousi tuolloin vaatimus yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta. Myös porvarillisella puolella tilanne muuttui seuraavana vuonna, kun perustuslailliset irtaantuivat Suomalaisesta Klubista erimielisyyksien takia, jotka koskivat suhtautumista venäläistämistoimiin.

Väkijuomakysymys väistyi etualalta, vaikkakin se edelleen jonkin verran yhdisti työväestöä ja vanhasuomalaisiin kuuluneita Suomalaisen Klubin jäseniä. Esiin nousi suhtautuminen venäläistämistoimiin sekä äänioikeuskysymys, joissa perustuslaillisten ja työväestön edut yhtyivät. Tampereella osapuolten yhteistyö henkilöityi erityisesti työväenliikkeen kansallista linjaa ajaneeseen Yrjö Mäkeliiniin.

Nuorsuomalaiset ymmärsivät kansallisen edun vaativan työväestön ottamista mukaan yhteiseen päätöksentekoon. Perustuslaillisia huolestuttaneet venäläistämistoimet taas näyttäytyivät työväestölle vanhoollisen sortovallan kuristusotteena. Sosialidemokraattinen naisyhdistys oli työväenyhdistyksen mukana rintamassa, mutta se oli erityisesti äänioikeusasiassa varuillaan, ettei työväenliike tyydy vain miehiä koskevaan yleiseen äänioikeuteen ja jätä naisia yksin taistelemaan.

Äänoikeusasiassa entisen harvainvallan jatkamisen puolesta taas olivat Kauppaseura, Konversationsklubb ja Suomalainen Klubi, joista viimeksi mainittu oli kuitenkin eri linjoilla kahden muun kanssa väkijuoma- ja kielikysymyksestä. Tampereen Naisyhdistys oli äänioikeusasiassa tavallaan omalla linjallaan, sillä se ajoi äänioikeutta naisille, mutta omaisuuteen perustuvan vaalijärjestelmän mukaisesti.

Vuosien 1903-1905 aikana tärkeiksi asioiksi Tampereen paikallistasolla nousivat suhtautuminen käynnissä oleviin venäläistämistoimiin ja toisaalta suhtautuminen työväestön vaatimuksiin äänioikeudesta. Ryhmittymiä oli nyt kolme.

Suurlakkoa ja vuoden 1906 eduskuntauudistusta seuranneet ensimmäiset eduskuntavaalit vuonna 1907 muokkasivat taas Tampereen yhdistysten kenttää. Työväestö ja naiset saivat mahdollisuuden valtiolliseen vaikuttamiseen, mutta paikallistasolla kenttää muutti yhä jatkuva paikallisdemokratian viive. Työväestö oli jo valtiollisessa vallassa kiinni, eikä se enää tarvinnut etujensa ajamiseksi porvarillista kumppania. Tästä oli yhtenä yksittäisenä osoituksena J. W. Snellmanin 100-vuotisjuhlallisuudet, joiden aikana työväestö marssi jo erillään muista, myös perustuslaillisista.

Myös porvarillisella puolella oli entistä enemmän tarvetta yhteistyöhön. Eduskuntauudistuksen toteutuessa valtiollinen valta meni uusjakoon, jolloin porvariston käsissä edelleen ollut paikallinen valta nousi tärkeäksi. Suomalaista Klubia muista porvarillisista yhdistyksistä erottanut väkijuomakysymys menetti merkitystään kunnallishallinnossa, eikä kielitaistelukaan toisen venäläistämiskauden paineessa ollut enää päällimmäisenä. Samoilla linjoilla oli porvarillinen Naisyhdistys, joka kuienkin keskittyi politikoinnin sijasta enemmän käytännön toimintaan.

Tampere oli vahvasti työläisvoittoinen kaupunki, jonka paikallishallinnon yhteyteen porvarillisten yhdistysten oli eduskuntauudistuksen jälkeen tarkoituksenmukaista ryhmittäytyä. Uusi selvempi oikeisto-vasemmisto jako näkyi hyvin jo vuonna 1913 pidetyllä Suomalaisen työn viikolla, jolla porvarillisen puolen kansalliset ja kaupalliset edut yhtyivät. Työväestölle kyseinen tapahtuma taas edusti isänmaallisuuden käärepaperiin kiedottua kaupallisuutta.

Heikommassa asemassa olleet ihmisryhmät, joihin kuuluivat työläismiehet ja -naiset pääsivät osaksi kunnallisdemokratiasta vasta vuoden 1918 kansalaissodan jälkeen. Yhteiskunnan demokratisoituessa kansalaisyhteiskuntaan liittyneen vapaan kansalaistoiminnan merkitys väheni.

Suurlakon jälkeen ja viimeistään 1910-luvulla jako työväestön ja porvariston välillä alkoi tulla yhä selvemmin esille. Ryhmittymiä oli nyt kaksi, kun porvarillinen puoli järjestäytyi hallinnassaan pitämänsä kunnallisen vallan ympärille. Vasemmistoa ja oikeistoa yhdistäneet kysymykset eivät enää olleet tärkeässä asemassa.