Kaupunginhallinto ja taistelu demokratiasta

Kaupunginhallinnon muodot

Kaupunkien kunnallishallinto säilyi autonomian ajan loppuun saakka muodoltaan pääpiirteissään sellaisena, miksi 1873 säädetty kunnallisasetus sen määritti. Hallinnon keskuksena oli valtuusto. Valtuusmiesten lukumäärää lisättiin Tampereella useaan otteeseen kaupungin väkiluvun kasvaessa. Vuodesta 1894 valtuusmiehiä oli 42. Valtuuston jäsenet valittiin "kukkarovaalilla", eli äänioikeus riippui veroäyreistä ja äänimäärä äyrien lukumäärästä. Työväkikin sai vuodesta 1897 alkaen periaatteessa ottaa osaa valtuusmiesten vaaliin, mutta vain jos veroäyrejä oli riittävästi. Käytännössä Tampereen ylivoimaisesti suurin väestöryhmä pysyi yli kansalaissodan kunnallisen päätöksenteon ulkopuolella.

Voimaa ja valtaa. Etualalla Tammerkosken keskisuvanto ja taustalla hallinnon keskus Raatihuone. Kuva: B. Blom. Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kaupunginhallinnon keskeinen toimeenpanoelin oli rahatoimikamari. Sen seitsemän jäsentä olivat valtuuston valitsemia luottamusmiehiä, joilla oli apunaan aluksi ainoastaan kolme virkamiestä: kamreeri, kasööri ja arkkitehti. Rahatoimikamarin tehtävät lisääntyivät kaupungin tehtäväkentän kasvaessa. Sen virkakuntaa jouduttiin kasvattamaan jatkuvasti, ja vähitellen kehitys johti siihen, että rahatoimikamarin toiminta oli kokonaisuudessaan uudistettava.

Senaatti vahvisti Tampereen kaupungin rahatoimikamarin uuden ohjesäännön elokuussa 1901. Siinä päätösvalta ja toimeenpanovalta oli erotettu selkeästi toisistaan. Ohjesäännön mukaan rahatoimikamarin johdon muodostivat edelleen valtuuston valitsemat seitsemän luottamusmiesjäsentä. Tärkeä muutos oli se, että rahatoimikamari jaettiin neljäksi eri virastoksi: rahatoimikamarin kansliaksi, rahatoimikonttoriksi, rakennuskonttoriksi ja satamakonttoriksi. Rahatoimikamarin tehtäväksi vahvistui entisestään kaupungin yleisen taloushallinnon johtaminen. Se valvoi muun muassa kansakoulujen, köyhäinhoidon, terveydenhoidon ja palotoimen varojenkäyttöä, kiinteistöjä ja irtaimistoja, vaikka mainitut hallintokunnat muuten olivat oman hallintonsa alaisia.

Rahatoimikamarin rinnalla, valtuuston alaisuudessa, oli siis myös muita pysyviä hallintokuntia, kuten terveydenhoitolautakunta, köyhäinhoitohallitus, palotoimisto, kunnallisten sairaalain hallituskunta, kansakoulujen johtokunta, sähkölaitoksen hallintokunta ja työnvälitystoimiston johtokunta. Valtuuston alaisuudessa toimi useita muitakin johtokuntia sekä enemmän tai vähemän tilapäisiä valiokuntia ja komiteoita. Pysyviä valiokuntia olivat valtuuston alituinen valmistava valiokunta ja raha-asiainvaliokunta.

Myös maistraatti oli edelleen olemassa, mutta se ei ollut valtuuston alainen, vaan sen tehtävänä oli valvoa valtuuston päätösten ja niiden toimeenpanon lainmukaisuutta sekä hoitaa eräitä muita, sille perinteisesti kuuluvia tehtäviä. Maistratti kuului siihen kunnallisesta itsehallinnosta erilliseen kaupunginhallintoon, johon kuuluivat myös kaupungin oikeuslaitos ja vankeinhoito, kaupunginviskaali ja kaupunginvouti sekä poliisitoimi ennen valtiollisen poliisilaitoksen perustamista vuonna 1891. Tämä hallintomuoto oli erikoinen jäänne vanhasta korporatiivisesta kaupunkijärjestelmästä; se luettiin valtion viranomaisten toimipiiriin kuuluvaksi, mutta suoranaista valtionhallintoa se ei ollut.

Maistraatin kaksoisrooli hallintoelimenä ja tuomioistuimena päättyi huhtikuussa 1904, jolloin maistraatti ja raastuvanoikeus erotettiin toisistaan. Maistraattiin tuli kuulumaan kunnallispormestari, oikeusneuvosmies ja kunnallisneuvosmies. Raastuvanoikeuteen taas tuli oikeuspormestari sekä kolme vanhempaa ja kaksi nuorempaa oikeusneuvosmiestä. Raastuvanoikeus toimi kahtena osastona, ensimmäinen oikeuspormestarin ja toinen vuosittain määrättävän puheenjohtajan johdolla.

Poliisilaitos oli siirtynyt valtion määräysvaltaan vuoden 1891 asetuksen nojalla. Kaupungin poliisimestarin esimies oli läänin kuvernööri. Kaupunki maksoi kuitenkin tämän jälkeenkin vajaan kolmanneksen poliisikunnan palkoista sekä huoneistokulut. Sillä oli vastavuoroisesti oikeus antaa sellaisia järjestyssääntöjä, joiden noudattamista poliisin tuli valvoa. Tampereen kaupungin ensimmäinen oma poliisijärjestys tuli voimaan maaliskuussa 1892. Poliisikamarin vahvuus oli tällöin 26 poliisimiestä, mutta vuosisadan vaihtuessa poliiseja oli jo 60 ja vuonna 1904 tasan 100. Vuonna 1899 kaupunki jaettiin poliisipiireihin ja -osastoihin. Osastoja olivat järjestys- eli piiripoliisi, etsivä poliisi, keskus- eli opetuspoliisi ja siveyspoliisi.