Kansalaisyhteiskunta

Alamaisista kansalaisiksi vapaan kansalaistoiminnan avulla

Tampereella ei 1800- ja 1900-luvun vaihteessa kiistelty pelkästään puoluepolitiikan merkeissä, sillä eri eturyhmät olivat järjestäytyneet erilaisiin klubeihin, yhdistyksiin ja seuroihin, jotka toimivat usein virallisen hallinnon ulkopuolella. Monet Tamperetta koskevat tärkeät asiat pohjustettiinkin ensin klubien tai seurojen kabineteissa ja alistettiin vasta sitten kunnalliseen päätöksentekoon. Mielipiteiden esilletulon ja keskustelun kannalta tärkeässä asemassa olivat sanomalehdet, jotka aikakaudella olivat lähes poikkeuksetta jonkin klubin, yhdistyksen tai seuran äänenkannattajia.

Raittiustoiminta yhdisti eri kansanosia. Kuvassa raittiuskulkue 1900-luvun vaihteesta. Kuva: Juho Holmstén-Heiniö. Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Klubit, seurat ja yhdistykset olivat keskeisessä asemassa pääasiassa siksi, että paikallishallinnossa päätökset tehtiin pienessä piirissä, johon vähempiosaisilla ei ollut asiaa. Tämä johtui ns. kukkarovallasta, mikä tarkoitti sitä, että enemmän veroja maksanut henkilö sai enemmän ääniä käytettäväkseen kunnallisvaaleissa. Saadakseen edes yhden äänen käyttöönsä henkilöllä piti olla jonkin verran tuloja. Järjestelmä johti väistämättä siihen, että Tampereenkin asioista päätti pieni raharikas eliitti köyhemmän kansanosan jäädessä valtaa vaille. Vaalien ehdokaslistat laadittiinkin iltaisin yhteiskunnallisen eliitin klubitiloissa. Tamperelaisista yhdistyksistä Kauppaseuralla, Konversationsklubbilla ja Suomalaisella Klubilla oli säännöllisesti omat vaalilistansa.

Huonommassa asemassa ollut työväestö ei kaikesta huolimatta jäänyt kokonaan ilman vaikutusmahdollisuuksia. Sen keinona oli vaikuttaa asioiden kulkuun epävirallista tietä, kansalaisyhteiskunnan yhteyksien kautta. Valtaapitävien oli myös otettava työväestö aina jotenkin huomioon, sillä Tampere oli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa asujaimistoltaan poikkeuksellisen työläisvaltainen kaupunki.

Tampere oli myös naisvaltainen kaupunki. Koko Tampereen tekstiiliteollisuutta oli 1800-luvun lopulla rakennettu halvan naistyövoiman varaan. Valta Tampereella, niin kuin koko maassa, oli kuitenkin miesten käsissä. Tämä johti siihen, että naiset saivat selvästi pienempää palkkaa kuin miehet ja olivat vielä enemmässä määrin vailla mahdollisuutta koulutukseen kuin työväenluokan miehet. Naiset eivät myöskään voineet vaikuttaa äänestämällä vaaleissa. Kansalaisyhteiskunnan syntyessä 1800-luvun lopulta lähtien naiset nousivatkin haastamaan miehistä valtaa ja järjestäytyivät muuttamaan sukupuolisesti määräytyneen politiikanteon ehtoja.

Tamperelaiset klubit, yhdistykset ja seurat eivät olleet jäsenistöltään kovinkaan kiinteitä ryhmiä, vaan monet henkilöt olivat vaikuttamassa samanaikaisesti usean eri yhdistyksen toimintaan. Yhteydet kansalaisyhteiskunnassa eivät myöskään noudattaneet aina puoluerajoja, eivätkä vielä tuolloin sosialisti-porvari jaottelua.

Vähiten valtaa omaavat työväenyhdistykset olivat jäsenistöiltään selvästi tamperelaisen kansalaisyhteiskunnan suurimpia. 1900-luvun alkuvuosina sekä Tampereen Työväenyhdistyksessä että ulkotyöväenyhdistyksessä oli keskimäärin yli 400 jäsentä. Seuraavana tuli tuolloin ruotsinkielisten Konversationsklubb, jonka jäsenmäärä oli vielä tuolloin noin kahdensadan tuntumassa. Suomalaisella Klubilla, Teknillisellä Seuralla ja Kauppaseuralla jäseniä oli vuosisadan alussa noin 150.

Vuoteen 1915 mennessä Työväenyhdistys oli vakiinnuttanut asemaansa Tampereen suurimpana seurana, sillä sen jäsenmäärä hipoi tuolloin jo kolmea tuhatta. Kauppaseura ja Teknillinen Seura olivat pysyneet 150:en tuntumassa ja Konversationsklubb oli pudonnut samaan kastiin. Suomalainen Klubi oli selkeästi kasvanut, sillä sen jäsenmäärä hipoi jo 250:tä. Suomalaisuustyö ja työväestön järjestäytymispyrkimykset näyttävät ajanjaksolla tuottaneen selviä tuloksia.