Kansalaisyhteiskunta

Tamperelainen kenttä

Raittiusliikkeeseen kuuluneita yhdistyksiä perustettiin jo 1880-luvun alkupuolella. Niissä toimi aktiivisesti ihmisiä kaikista yhteiskuntaryhmistä. Raittiusyhdistysten toiminta antoi mallin monelle myöhemmin perustetulle yhdistykselle. Erilaisten ammatin- tai liiketoiminnan harjoittamiseen liittyvät vapaaseen kansalaistoimintaan perustuvat yhdistykset saivat mallinsa niitä edeltäneistä, lailla perustettavaksi määrätyistä kauppias- ja käsityöläisyhdistyksistä.

Raittiusliike

Tampereen Raittiusseura perustettiin vuonna 1884. Seuraavana vuonna se hankki oikeuden muodostaa toisistaan poikkeavia paikallisyhdistyksiä. Tamperelaiseen raittiusliikkeen kenttään tulikin tämän jälkeen Liitto, Aamurusko ja Toivo, joista viimeinen eli vain kaksi vuotta. Vuosina 1887-1907 toimi kokonaan itsenäisesti Taisto, joka syntyi eräänlaisena vastalauseena Liiton ja Aamuruskon uskonnollissävyiselle vanhoillisuudelle. Vuosisadan lopulla tamperelainen raittiusliike pirstoutui yhdistysten lukumäärän noustessa kahdeksaan. Raittiusliike oli kuitenkin tamperelaisen kansalaisyhteiskunnan muotoutumisen kannalta erityisen kiinnostava, sillä sen kautta väkijuomakysymys nousi erityisen keskeiseen asemaan kaupungin poliittisessa elämässä.

Raittiusliike oli Tampereella selvästi työväenluokkainen, vaikka sen johtopaikkoja miehittivätkin usein sivistyneistöön kuuluvat. Liikkeen eteenpäin vievänä voimana oli eritoten Tampereella työväestö ja käsityöläiset, joista molempia esiintyi raittiusjärjestöjen hallituksissa kumppaneinaan maaseudun köyhälistöstä tai torppareista lähtöisin olevat kansakoulunopettajat. Poliittisessa mielessä merkitystä näistä oli vain opettajilla, jotka suomalaisen puolueen ja paikallisesti Suomalaisen Klubin kautta olivat yksi poliittinen voima sekä valtiollisessa että paikallisessa politiikassa.

Raittiusliikkeen merkitys oli siinä, että se kokosi sisäänsä kansalaisliikkeen, jonka jäsenininä oli sekä ylhäisiä että alhaisia. Sen huippukohta Tampereella oli 1890-luvun lopun juomalakkoliike, mutta väkijuomakysymyksen painoarvon vähetessä tamperelaisessa paikallispolitiikassa raittiusliikkeen merkitys kutistui.

Poliittiset klubit

Kaupungin poliittiset klubit rakentuivat ensin kielipolitiikan varaan. Vuonna 1891 perustettiin Suomalainen Klubi, joka toimi myös suomalaisen puolueen paikallisosastona. Se oli vahvasti suomenmielinen ja -kielinen yhdistys, jota usein kutsuttiin nimellä maisteripuolue. Sen jäsenistön pohjan muodostivatkin opettajat ja muut asemaltaan virkamiestaustaiset henkilöt. Suomalaisen Klubin lehti oli Aamulehti, joka tosin ajoittain oli myös nuorsuomalaisten käsissä.

Kaupungin ruotsinkielisten etuja ajoi Konversationsklubb, jota suomenkielisten keskuudessa kutsuttiin Konversationiklubiksi. Vuonna 1884 perustettu yhdistys oli kaupungin rahaelämän edustajien tyyssija, jonka valta näkyi kaupunginhallinnossa, sillä varakkailla ruotsinkielisillä oli käytössään paljon ääniä. Konversationsklubbin äänenkannattajana toimi pitkään Tammerfors Nyheter.

Kielitaistelu ei noussut Tampereella kuitenkaan niin suureksi asiaksi kuin väkijuomakysymys, jossa Konversationsklubb edusti alkoholin anniskelulle ja myynnille myönteistä kantaa vastustaen Suomalaisen Klubin ja työväestön raittiuslinjaa.

Uudempia tulokkaita ryhmään olivat nuorsuomalaiset, jotka 1890-luvun puolivälissä irtaantuivat suomalaisesta puolueesta. Heidän ensimmäinen yhdistyksensä perustettiin vuonna 1897 nimellä Nuoren Suomen Klubi. Se hajosi kuitenkin jo pari vuotta myöhemmin. Tämän jälkeen nuorsuomalaisten toiminta jatkui Tampereella Suomalaisen Klubin sisällä. Vuonna 1904 he irtaantuivat uudelleen ja uuden yhdistyksen nimeksi tuli Tampereen Kunnallisklubi. Nuorsuomalaisten sanomalehti Tampereella oli vuodesta 1904 lähtien Tampereen Sanomat.

Työväenyhdistykset

Tampereen Työväenyhdistyksestä kasvoi ajanjaksolla 1900-1918 jäsenistöltään selvästi laajin tamperelainen seura. Sen synnyn tausta on osa wrightiläisen työväenliikkeen historiaa, joka oli olemukseltaan voimakkaasti sivistyneistön ja teollisuudenharjoittajien itsensä ohjailemaa toimintaa. 1890-luvun lopussa yhdistys radikalisoitui ja lähti selvemmin sosialismin suuntaan. Työväenliikkeen äänenkannattajana toimi vuodesta 1899 lähtien Kansan Lehti.

Ulkotyöväenyhdistys oli kenenkään isäntävaltaan kuulumattomien työläisten yhdistys, joka monessa suhteessa ponnisti hieman erilaisista lähtökohdista kuin Työväenyhdistys. Tamperelaiset työväenyhdistykset erosivat toisistaan siinä, että työväenyhdistys syntyi vahvasti osana suomalaiskansallista sivistysliikettä, kun taas Ulkotyöväenyhdistyksen synnyssä oli annos työläisistä itsestään lähtenyttä toimintaa. Ulkotyöväenyhdistys oli toiminnassaan myös enemmän ammattiyhdistysmäinen.

Työväenliike saavutti äänioikeuden vuoden 1906 eduskuntauudistuksen yhteydessä, mutta ei päässyt suoralta kädeltä vaikuttamaan Tampereen paikallispolitiikkaan ennen kansalaissodan jälkeistä äänioikeusuudistusta.

Naisliike

Naisliikkeen toiminta oli ajanjaksolla kaksijakoista. 1890-luvun alkupuolella alkoi erillinen, vain yläluokan naisia koonnut "naisten oikeus liikehdintä", jonka edustaja Tampereella oli Naisyhdistys. Aivan 1890-luvun loppupuolella työväenliike radikalisoitui ja samaan aikaan syntyivät myös työläisnaisten omat järjestöt ilmauksina luokka- ja sukupuolivastakohdista. Tampereella tätä suuntausta edusti työväenyhdistyksen alainen Sosialidemokraattinen Naisyhdistys.

Naisliike astui kansalaisyhteiskuntaan kiinnittäen huomionsa erityisesti äänioikeustaisteluun, jossa tamperelaiset naisasiaa ajavat yhdistykset olivat hieman eri linjoilla. Lähellä Suomalaista klubia ollut Naisyhdistys kannatti ensisijaisesti omaisuuteen perustuvan äänioikeuden laajentamista myös naisiin. Sosialidemokraattinen Naisyhdistys taas ajoi sekä miehille että naisille laajenevaa, omaisuudesta riippumatonta äänioikeutta.

Elinkeinon harjoitukseen ja asiantuntemukseen liittyvät klubit

Vuoden 1868 elinkeinoasetus oli määrännyt kaupunkien teollisuuden, käsityön ja kaupan harjoittajia muodostamaan yhteisiä elimiä säätelemään elinkeinonsa kehitystä. Tässä yhteydessä syntyikin mm. käsityöläis- ja kauppiasyhdistys, jotka eivät kuitenkaan juuri mainitun syntyhistoriansa takia kuuluneet kansalaisyhteiskunnan piiriin.

Vapaata kansalaistoimintaa sen sijaan harjoitettiin vuonna 1886 perustetussa Tampereen Kauppaseurassa, joka ajoi kaupungin raha- ja kauppaelämän etuja. Sen jäsenistöllä oli omaisuutensa ansiosta paljon valtaa kunnallispolitiikassa, mistä osoituksena oli se, että monet kaupungin tärkeimmistä virkamiehistä olivat Kauppaseuran miehiä.

Kauppaseura osallistui usein kunnallisvaaleihin omine ehdokkaineen ja seuran linjasta tiedotti vuoteen 1905 saakka sanomalehti Tampereen Uutiset. Kauppaseuran kanssa samankaltainen taho oli Talonomistajayhdistys, joka kokosi ympärilleen tamperelaisia kiinteistönomistajia. Tämä yhdistys oli kunnallispolitiikassa Kauppaseuran liittolainen.

Hieman toisentyyppinen yhdistys oli vuonna 1893 perustettu Tampereen Teknillinen Seura. Se yhdisti paikkakunnan insinöörejä ja teknikoita, sekä valvoi näiden ammattikuntien etuja. Teknillisen Seuran merkitys oli siinä, että se pystyi vaikuttamaan kaupungin suuriin teknisiin ratkaisuihin. Tätä edesauttoi se, ettei kaupungin palkkalistoilla ollut vielä ajanjaksolla 1900-18 tarpeeksi teknistä alaa hallitsevia asiantuntijoita. Poliittisissa kysymyksissä kuten suhtautumisessa väkijuomakauppaan Teknillisen Seuran linja oli neutraali, eikä se osallistunut omana ryhmänään kunnallisvaaleihin. Sen jäsenistöllä oli kuitenkin vahvat yhteydet Kauppaseuraan ja ruotsinkielisten Konversationsklubbiin.