Kansalaisyhteiskunta

Vapaaseen kansalaistoimintaan kuuluivat myös erilaiset harrastusyhdistykset, kuten ompelu-, laulu-, näytelmä- ja urheiluseurat. Ryhmäkuvassa on Bowling Klubbenin, eli keilaklubin miehiä. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Mikä on kansalaisyhteiskunta?

Kansalaisyhteiskunta -termin määrittely ei ole yksiselitteistä. Useimmiten se kuitenkin ymmärretään vapaaksi toiminnaksi, jota kansalaiset tekevät yhdessä riippumattomina julkisesta vallasta. Valtion ja kansalaisyhteiskunnan tiukka erottaminen toisistaan ei kuitenkaan kerro koko totuutta, sillä kansalaisyhteiskunta limittyi monella tapaa valtion kanssa. Sääty-yhteiskunnan muuttuminen kansalaisyhteiskunnaksi oli kokonaisvaltainen murros, joka vaikutti kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin. Suomessa kansalaisyhteiskunnan synty tiivistyy sanontaan, jonka mukaan keisarin hallitsemista alamaisista tuli vilkkaan kansalaistoiminnan ansiosta kansalaisia.

Murroksen seurauksena alkoi sääty-yhteiskunnan demokratisoituminen. Yksilön kannalta tämä merkitsi sitä, että enää ei välttämättä synnytty ja kuoltu samassa yhteiskunnallisessa asemassa, eli mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun lisääntyivät. Kansalaisyhteiskunta ei kuitenkaan ollut pelkästään vapautumista säätyjärjestelmästä, vaan se rikkoi myös muita syväänuurrettuja jakoja. Murroksen aikana naiset nousivat aktiivisiksi toimijoiksi hierarkista sukupuolijärjestelmää vastaan, joka ilmeni naisten sortona jokaisessa yhteiskuntaryhmässä.

Kansalaisyhteiskuntaa rakensi 1800-luvulta lähtien erityisesti suomenmielinen sivistyneistö, jonka työlle oli useita motiiveja. Kansalaisten järjestäytyminen sivistyneistön komennossa antoi tälle oivan tukiryhmän kielitaistelussa, jonka yhtenä taustana oli taistelu valtion hallinnon virkapaikoista. Suomessa kansalaisyhteiskunnan syntyminen olikin vahvassa yhteydessä kansallisuusaatteen eli nationalismin rakentamiseen. Monessa muussa maassa nämä kaksi asiaa kehittyivät enemmän erillään.

Keskeinen asia alamaisten kasvamisessa kansalaisiksi oli vilkas yhdistystoiminta. Tätä edesauttoi yhdistysten perustamislainsäädännössä vuonna 1883 toteutunut muutos, joka antoi seurojen ja yhdistysten perustamisen vahvistusoikeuden Suomen senaatille. 1880-luvulla yhdistyksiä alkoikin syntyä vilkkaasti, mutta vuonna 1892 senaatin oikeuksia tässä asiassa kuitenkin rajattiin, ja joukkojärjestäytymisen huippukaudella 1899-1917 uusien yhdistysten perustaminen vaikeutui entisestään. Lainsäädäntö vaikutti osaltaan myös siihen, että suomalaisesta järjestökentästä tuli niin vahvasti ylhäältäpäin ohjattu. Myöhemmin syntyneiden yhdistysten oli toimintansa mahdollistamiseksi liityttävä jonkun jo olemassa olleen järjestön alaosastoksi.

Kansalaisyhteiskunnan synnyssä muutoksen avaimena voi pitää kansalaisyhteiskunnan ja sääty-yhteiskunnan eroa. Kun sääty-yhteiskunnassa vallitsi tiukka eri kansanosien välinen arvoasteikko, niin kansalaisyhteiskunnassa kaikilla ryhmillä oli samanlaiset mahdollisuudet järjestäytyä. Tasa-arvoisuuteen oli silti vielä matkaa, sillä eri ihmisryhmien sosiaalinen arvostus vaihteli suuresti.

Kansalaisyhteiskunnan synnyn aatteellista taustaa

Kansalaisyhteiskunta ei syntynyt nopeasti. Sääty-yhteiskunnan hajoaminen oli pitkä prosessi, jonka keskeisin kausi Suomessa oli 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku. Tärkeitä merkkipaaluja kansalaisyhteiskuntaan siirryttäessä olivat 1860-luvulla alkanut säätyvaltiopäivätoiminta, talouselämän vapautuminen, vuoden 1906 eduskuntauudistus, vuonna 1917 tapahtunut valtiollinen itsenäistyminen ja kansalaissodan jälkeinen kunnallisen äänioikeuden uudistus.

Aatevirtauksista tärkeitä olivat jo mainittu suomalaisuusasia ja suomalaisen kansallisvaltion rakentaminen. Lisäksi liberalistinen suuntaus vaati lisää yksilönvapauksia ja näin ollen esimerkiksi äänioikeuden saamista alemmille yhteiskuntaryhmille. Toisaalta 1800-luvun lopulla virinnyt valtiososialistinen ajattelutapa pyrki herättämään huono-osaisia vaatimaan aktiivisempaa roolia yhteiskunnan kehityksessä. Näitä sivistyneistön ylhäältä alaspäin liikkuneita virtauksia seurasivat itse kansasta lähtöisin olleet suuntaukset, jotka taas olivat enemmän alempien kansanryhmien omia, yhteisen toiminnan avulla yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamista ajavia liikkeitä.