Viikko 28
6.7. - 12.7.1918
| Selaa viikkoja | |
 |
 |
| Edellinen | Seuraava |
 |  |
| Suunnista | Artikkelit |
 | |
| Kommentoi | |
Monarkia, Itä-Karjala ja suurvallat
Karjala ja kruunu
6.7. Suomi ilmoitti Berliiniin hyväksyvänsä Ruotsin tarjouksen välittää rauhanneuvotteluiden aikaansaamiseksi lännen kanssa, pidättyvänsä lähiajoiksi sotilaallista toimista ja ryhtyvänsä rauhanneuvotteluihin Venäjän kanssa. Ruotsi halusi saada sekä keskus- että ympärysvallat hyväksymään Suomelle Itä-Karjalan voidakseen saada Ahvenanmaan välityspalkkiona. Itä-Karjala olisi ollut Suomelle paljon Ahvenanmaata arvokkaampi. Saksa ei pitänyt ajatuksesta, jonka se katsoi sitovan käsiään ja vetävän Suomea ententen puoleen, ja päätti välittää rauhanneuvotteluissa Suomen ja Venäjän välillä; lisäksi se luopui pidättyväisyydestään valtiomuotokysymyksessä alkaen liputtaa vahvasti monarkian puolesta: se pelkäsi että tasavaltainen Suomi olisi saattanut liukua ententen käsiin. Saksalaisten Suomen-joukkojen johtaja von der Goltz sai keisarin luvan esittää puolivirallisen lausunnon, jonka mukaan Saksa voisi tukea Suomen Itä-Karjalan-pyrkimyksiä vain sillä ehdolla että maassa olisi kuningas.
Monarkistit ajoivat edelleen asiaansa tynkäeduskunnassa (josta sosialidemokraatit oli suljettu pois), vaikkei heillä sielläkään ollut mahdollisuuksia saada monarkiaa läpi riittävällä enemmistöllä. He vetosivat Itä-Karjalan asiassa tarvittavaan Saksan tukeen. He eivät toiveistaan huolimatta saaneet keisari Vilhelmiä lupaamaan poikaansa Oskaria Suomen kuninkaaksi. Vilhelm kallistui lopulta ulkoministeriönsä kannalle, eikä suostunut lähettämään poikaansa tai ketään muutakaan preussilaista prinssiä horjuvalle Suomen valtaistuimelle; Hohenzollernien arvovalta ei olisi sallinut antaa kuninkaan kaatua, mikä olisi vaikeuttanut Saksan asemaa vastaisuudessa. Lisäksi vasemmistolaiset ja pikkuruhtinaat olisivat katkeroituneet, kun Hohenzollernit näin olisivat itsekkäästi ajaneet sukunsa etuja. Svinhufvud ja von der Goltz kävivät neuvotteluja sotilasliitosta Suomen ja Saksan välillä, mutta loppujen lopuksi Saksa katsoi ajatuksen liian sitovaksi omalta kohdaltaan, ja puheet keskeytettiin.
Eino Leino 40 vuotta
Suuri runoilijamme sai syntymäpäiväonnittelut Helsingin Sanomissa Severi Nuormaalta; eritoten huomioitiin hänen isänmaallinen taistelunsa maamme itsenäisyyden puolesta hengen asein ja hänen avara humanisminsa.
Vankileirien olot
Senaattori Thesleff vastasi välikysymykseen vankileireillä vallitsevista oloista. Hänen mukaansa olot eivät olleet joka suhteessa tyydyttäviä, mutta niiden parantaminen oli ylivoimainen tehtävä maassa vallineen elintarvikepulan vuoksi. Asiaan oli luvassa helpotusta pikapuoliin, kun 20000 vankia päästettäisiin toistaiseksi vapaalle jalalle. Thesleff otti myös osaa Suomen armeijan perustamiskomiteaan.
Yhteiskunnallinen juopa
8.7. Paasikivi totesi senaatin ja porvarillisten eduskuntaryhmien kokouksessa, jota kutsuttiin yhteisvaltuuskunnaksi (se oli kokoonpanoltaan sama kuin eduskunta vailla kolmea siinä jäljellä ollutta sosiaalidemokraattia), ettei punaisilla “henkisesti sairailla” saa olla oikeutta osallistua hallitusmuodon valintaan. Aikakaudelle ominaisen rasistisen rotuajattelun vaikutus tuntui voimakkaana hänen lausunnossaan.
Eduskunta koolla
9.7. Eduskunta hyväksyi valtiorikosoikeuden tuomitsemien rangaistusten täytäntöönpanon. Lisäksi ehdotukset työväen tapaturmavakuutuksesta ja 8 tunnin työaikalaista lähetettiin suureen valiokuntaan.
Elintarvikepula
9.7. Helsingin Sanomissa nähtiin ilmoitus jonka mukaan oli ”kaikenlainen Kerman kauppa ja tarjoilu 7. pstä asti ruokaloissa, ravintoloissa ja kahviloissa kielletty.” Lisäksi julkaistiin lehdessä seuraavanlainen tarina nimeltä Ajankuva: ”Kiertävän teatteriseurueen johtaja astuu esiin näyttämölle ja ilmoittaa : - Voi, jota näytetään tässä näytöksessä, ei ole oikeaa voita.”
Hallitusmuodon valinta
10.7. Paasikivi valehteli yhteisvaltuuskunnalle, että jos valtiopäivät nielisivät monarkian, niin Saksa hoitaisi Itä-Karjalan asian Suomelle mieluisasti. Tosiasiassa Saksa suhtautui asiaan penseästi. Se väitti että Suomen ja Venäjän suhteet muodostuisivat kestämättömäksi, jos koko Itä-Karjala kuuluisi Suomelle. Saksa ei halunnut joutua vastaisuudessa sotaan Venäjää vastaan Suomen takia.
Paasikiven argumentti oli painokas. Suomella oli monta syytä toivoa Itä-Karjalaa. Itä-Karjalan raja olisi helposti puolustettavissa, ja seutu olisi arvokas niin taloudelliselta kuin kansalaisromanttiseltakin kannalta. Suomi ei voinut marssia suoraan Itä-Karjalaan, koska silloin luultavasti oltaisiin jouduttu suoralta kädeltä ententevaltojen kanssa sotaan; armeija tuskin siihen kunnolla olisi kyennytkään. Yleensä toivottiin Saksan painostavan Neuvosto-Venäjää neuvotteluissa, jotta Itä-Karjala voitaisiin liittää Suomeen rauhanomaisesti. Monet, esimerkiksi Paasikivi, epäilivät että jos se Suomeen liitettäisiin, jouduttaisiin sotaan ympärysvaltojen kanssa, tapahtuipa yhdistäminen millä tapaa hyvänsä - liittoutuneethan eivät tunnustaneet neuvostovaltaa. Paasikivi halusi vaatia Itä-Karjalaa siitä huolimatta, eikä pelännyt sotaa Englantia vastaan, toisin kuin monet muut. Sokea luottamus Saksaan, sen hyväntahtoisuuteen ja sen varmaan voittoon oli kuitenkin tavallista, joten Paasikiven näkökanta ei tuntunut järjettömältä monarkistien silmissä.
Rauhanneuvotteluja odotellessa
12.7. Kenraali Wilkman allekirjoitti ehdotuksen, jonka takana luultavasti olivat yleisesikunnan saksalaiset upseerit. Se vastasi myös saksalaisen sodanjohdon näkemyksiä. Sen mukaan Suomen piti hyökkäämän Muurmannille brittien karkottamiseksi sieltä. Suomi saisi palkkioksi pääosan Itä-Karjalaa, ja vastineeksi Venäjä saisi maata Karjalan kannakselta. Tämä paperi jäi odottamaan Suomen ja Venäjän rauhanneuvotteluita, joiden ilmoitettiin alkavan Tallinnassa 20.7.