Tampere antautui

Punainen Tampere antautui

6.4. Vielä aamulla klo 6.15 punaiset torjuivat valkoisten hyökkäyksen Epilänharjulla, mutta varsin pian tämän jälkeen he lähettivät neuvottelupyynnön. Eversti Ausfeld ilmoitti kaartilaisten neuvottelijoille, että heidän tulisi jättää aseensa klo 11 mennessä Aleksanterin kirkon edustalle, sekä luovuttaa kaikki varusteensa ja varastonsa. Valkoisten vaatimuksesta kaartilaiset antautuivat heti neuvottelijoiden palattua omiensa luokse n. klo 8.30, jolloin Pyynikin näkötornin huipulle kohotettiin valkoinen vaate. Saatuaan tiedon antautumisesta, tilasi Mannerheim heti Vehmaisten päämajassaan pullon shampanjaa. Punaiset vangit koottiin aluksi torille. Koska punaisten sala-ampujat jatkoivat kuitenkin taistelua, ilmoitti valkoisten kommendantti 9. päivänä lehdissä ampuvansa kymmenen vankia jokaista valkoista uhria kohti. Joka tapauksessa valkoiset teloittivat lähes välittömästi noin 150 punaista ja kaiken kaikkiaan noin 300 punaista, sekä lisäksi kaikki 200 kaupunkiin jäänyttä venäläistä sotilasta. Satunnaiset teloitukset jatkuivat vielä muutaman päivän Mannerheimin 5. huhtikuuta antamasta käskystä huolimatta. Punaisia joutui vangiksi noin 10000 ja sotasaaliiksi saatiin 30 tykkiä, 70 kuularuiskua, sekä tuhansia kivääreitä.

Saksalainen prikaati nousi maihin Loviisassa

7.4. Saksalaisen prikaatin ensimmäinen osa nousi maihin Loviisassa eversti Otto von Brandersteinin johdolla. Heidän tehtävänään oli estää punaisten yhteys Viipuriin ja Pietariin katkaisemalla ensiksi Kouvolan-Lahden rata. Sekä Suomenlahden vahva jääpeite että venäläisten evakuointikuljetukset hidastivat prikaatin kuljetusta Tallinnasta, mikä tapahtui useammassa erässä. Näin ollen kesti useita päiviä päästä taisteluvalmiuteen.

Valkoisen armeijan jako

7.4. Tampereen valtauksen jälkeen Mannerheim jakoi valkoisten joukot maassa kahteen operaatioryhmään, itä- ja länsiarmeijaan, koska katsoi sotatoimien johtamisen käyvän yhdestä komentokeskuksesta mahdottomaksi. Itäarmeijan komentajaksi tuli kenraalimajuri Ernst Löfström. Nimenomaan itäarmeijalla tuli olemaan pääpaino ja joukkoja tultiinkin keskittämään erityisesti Karjalan kannakselle. Tätä helpotti saksalaisten tulo etelä-Suomeen. Länsiarmeijan komentajaksi tuli kenraalimajuri Martin Wetzer.

7.4. Ilmoituksia Työmiehessä

Syntynyt terve punakaartilainen. Helsinki 28.3 Ester ja Einar Hovila

Sotasaaliin luovutus

8.4. Tampereen valloituksesta punaisilta Suomen valtion omaisuudeksi langennut sotasaalis oli luovutettava valtiolle. Sotasaaliin haltuunotto ja piilottaminen katsottiin varastetun tavaran salaamiseksi sota-aikana. Tämän vuoksi tuli kaikkien Suomen tasavallan kansalaisten, joiden hallussa oli sotasaalista tai niiden piilopaikoista tiesi, tehdä välittömästi siitä ilmoitus Etappikomissarion sotasaalistavaran konttoriin.

Kansanvaltuuskunta Viipuriiin

8.4. Kansanvaltuuskunta "päätti" siirtyä Helsingistä Viipuriin. Muodollisesti punakaartin johdon tekemän evakuointipäätöksen takana oli saksalaisten maihinnousu. Tämä aiheutti hämmennystä kaupunkia puolustavien punakaartiosastojen keskuudessa ja he pyrkivätkin estelemään kansanvaltuuskunnan lähtöä. Seuraavana päivänä punakaartilaiset vaativat kansanvaltuuskuntaa palaamaan edes Riihimäelle.

Saksalaiset kohti Helsinkiä

9.4. Saksan Itämeren divisioona, joka nousi maihin Hangossa, oli matkalla kohti Helsinkiä. Matkan varrella saksalaiset olivat joutuneet taisteluihin punaisia vastaan. Saksalaiset olivat edenneet yhdeksän kilometrin päähän Kirkkonummelta länteen ja heidän yksi siipensä aina Lohjalle saakka.

Manner diktaattoriksi

10.4. Työväen pääneuvosto, kansalaisvaltuuskunta sekä punakaartin johto päättivät Viipurin kokouksessa uudistaa täysin Suomen sotilas- ja siviilihallinnon. Lähes yksimielisesti päätettiin vallankumouksen johtoon asettaa ylipäällikkö diktaattorin valtuuksin. Hänellä olisi rajaton valta niin sotilas-, kuin siihen suoraan liittyvissä siviiliasioissakin. Tätä tehtävää valittiin myös lähes yksimielisesti hoitamaan Kullervo Manner ja hänen esikuntaansa tulivat punakaartilaiset Eloranta, Rahja, Rinne ja Hausen.

Vienan Kemin valtausyritys

10.4. Everstiluutnantti Malm yritti vallata Vienan Kemin Mannerheimin vastakkaisista käskyistä huolimatta. Huhtikuun 1. päivänä Malm lähti miehineen kohti Muurmannin rataa ja Vienan merta, jossa pyrkimyksenä oli ennen varsinaista hyökkäysta katkaista rautatie sekä kaupungin etelä- että pohjoispuolelta. Hanke kaatui, koska räjähdysaineet unohdettiin ottaa mukaan ja sillan polttaminenkin epäonnistui. Malm ei odottanut kaikkien joukkojensa saapumista, vaan lähti epäonnistuneeseen valtausyritykseen vain osalla joukoistaan. Vähitellen he joutuivat pakenemaan.

Juomavesi keitettävä

10.4. Aamulehti kirjoitti: Jokaisen kaupunkilaisen ja sotilaan tulisi tietää, että "keittämättömän veden nauttiminen on nykyään vaarallista ja saattaa aiheuttaa mitä turmiollisinta haittaa terveydelle". Jokaisessa talossa toivottiin olevan sotilaiden saatavilla puhdasta vettä ja kaikkia ehdottomasti kiellettiin nauttimasta keittämätöntä vettä.

Punaisten ylipäällikön päiväkäsky

11.4. Punaisten ylipäällikkö Kullervo Manner antoi seuraavanlaisen päiväkäskyn: " Koska muutamilta porvarikaartien uhkaamilta paikkakunnilta on lähtynyt ja edelleenkin lähtee pakolaisia suurin joukoin, määrätään täten, että sellaisten kaartiin kuulumattomien henkilöiden, joita ei kotipaikallaan uhkaa välitön vaara tahi vaino, ei ole lähdettävä epävarman matkan taakse pakolaisina harhailemaan, vaan on pysyttyvä rauhallisina kotiseudullaan, sikäli kuin eivät sotatoimet tilapäistä siirtymistä lähiseudulle vaadi".

Viimeiset punaiset Turusta

12.4. Viimeiset punaiset lähtivät Turusta 12. päivän aikana ja kaupunki jäi venäläisten sotilaiden haltuun, jotka olivat julistautuneet puolueettomiksi. Punaisten evakuointikäsky oli saapunut Turkuun jo 3.4., mutta punaisten päällikkö Lundberg ei ollut tästä kuitenkaan piitannut. Uhan ja patistelun edessä hän kuitenkin aloitti evakuoinnit 8.4., jolloin myös suunnitelma koko Lounais-Suomen vetäytymiseksi valmistui.

Päämajan tiedonanto

12.4. Päämaja tiedotti, että Satakunnan rintamalla valkoiset olivat valloittaneet Noormarkun, Pomarkun ja Kellahden sekä tällä hetkellä olivat Ruosniemen kylässä kolmen kilometrin päässä Porista. Savon ja Joutsenon rintamilla oli punaisten hyökkäykset torjuttu. Punaisten sotilaallinen tilanne alkoi käydä heikoksi koko maassa. Saksalaiset aloittivat rynnäkön Helsinkiin. Punakaartilta puuttui keskitetty ja suunnitelmallinen johto, eivätkä he kyenneet estämään saksalaisia valtaamasta Helsinkiä. Punaisten lopullinen tappio Helsingissä koitti 14.4.

Lähteet

Itsenäistymisen vuodet II : Taistelu vallasta. Painatuskeskus Helsinki 1993.

Suomen itsenäistymisen kronikka. Gummerus oy Jyväskylä 1992.

Ylikangas Heikki: Tie Tampereelle. WSOY Porvoo 1993.

Suomen historia VI : sortokaudet, itsenäistyminen. Weilin+Göös Espoo 1987.

Aamulehti 1918.

Työmies 1918 .

---

Kuvat: Punaisia vankeja Tampereen keskustorilla. Lähde: Lenin-museo
Suomen Punaisen kaartin ylipäällikön päiväkäsky. Lähde: Lenin-museo.

---

Kirjallisuusluettelo

---

Tekijä: Jani Viitanen <jv58691@uta.fi>

---

Etusivulle