LOTAT

Jatkosodan syttyessä Tampereen lotat työskentelivät sekä sota-, että kotirintamalla komennusmääräysten mukaan. Tamperelaisia muonittajalottia työssään on kuvannut Veikko Kanninen. Tampereen sotaveteraanipiirin kokoelma.

Sodankäynnin yhteydessä on aina tarvittu avustavia ryhmiä, joihin usein kuului naisia. Lotta Svärd-järjestö oli kuitenkin ainoa laatuaan. Se oli suurimittainen suhteessa asukasmäärään, hyvin organisoitu ja itsenäinen. Lotta Svärd oli ennen kaikkea työjärjestö. Sen tehtäviin oli alunperin kuulunut sotilaiden avustaminen. Lottien tuli auttaa saniteettitarpeiden valmistamisessa ja suojeluskuntien vaatettamisessa. Liikekannallepanon sattuessa heidän tuli toimia miesten sairaanhoitajina ja muonittajina. Tarvittavat varat he hankkivat järjestämällä juhlia, arpajaisia, keräyksiä ja talkoita.

Lotta Svärd-järjestö oli virallistettu 30-luvulla. Tampereen lottia koulutettiin Karkun lottaopistossa eri tehtäväryhmiin. He antoivat juhlallisen lottalupauksensa Tuomiokirkossa: "Minä N. N. lupaan kunniassanallani, että rehellisesti ja omantunnontarkasti avustan suojeluskuntajärjestöä sen puolustaessa uskontoa, kotia ja isänmaata ja täytän minulle uskotut maanpuolustustehtävät noudattaen Lotta-Svärd järjestön sääntöjä".

Pikkulottien alaikäraja oli varsinaisesti 8 vuotta, mutta aikuisten apuna oli jopa 6-vuotiaita tyttöjä. Lottajärjestö laati heille ohjeiksi "Pikkulottien kultaiset sanat". 17 vuotta täytettyään he pääsivät varsinaisiksi lotiksi.

Lottien piti aina esiintyä asianmukaisesti pukeutuneina. Lottapuku oli järjestön näkyvä tunnus, sen piti olla siisti ja määräysten mukainen. Kaulus kiinni, lottamerkki sen alla keskellä. Hihat alhaalla, pitkät mustat tai harmaat sukat ja tummat kengät. Hameen helman piti olla ainakin 18 cm päässä lattiasta. Päällysvaatteet oli napitettava eikä käsiä saanut pitää taskussa. Juhlatilaisuuksien asuissa oli yleensä reikäompelein koristetut kaulukset ja hihansuut.

Neljäkymmentäluvun alussa lottajärjestö oli itsenäinen, mutta toimi suojeluskuntien yhteydessä. Pohjois-Hämeen lottapiiriin kuului noin 7 000 toimivaa lottaa ja lähes 1 600 kannatusjäsentä.

Lotta Svärd-järjestön Tampereen paikallisosasto jakaantui lääkintäjaostoon, muonitusjaostoon, varusjaostoon sekä keräys- ja kansliajaostoon. Toiminnasta vastasi johtokunta, jossa oli 6 varsinaista ja 2 varajäsentä. Siihen tuli muutoksia vuonna 1941, kun lääkintäpäällikkö Ila Pakkala, pitkäaikainen muonitupäällikkö Fanny Tirkkonen sekä varuspäällikkö Irene Friman luopuivat tehtävistään. Puheenjohtajana jatkoi May Helminen. Varuspäällikkönä ja varapuheenjohtajana toimi Anni Tuomola, sihteerinä ja kansliapäällikkönä Sigrid Stenius, rahastonhoitajana ja keräyspäällikkönä Valma Durchman, muonitupäällikkönä Helvi Strömberg ja lääkintäpäällikkönä Hilja Jalanne. Varajäseninä olivat lääkintälotta Kaisa Jalava ja muonittaja Kaisu Rae. Sotatoimien alettua Fanny Tirkkonen jäi vielä huolehtimaan puolustusvoimien muonituksesta Tampereen paikallisosastossa.

Alueellisesti lotat toimivat alaosastoissa, joita ennen oli nimitetty kyläosastoiksi. Erilliset osastot olivat Valtion Lentokonetehtaalla, Tampellalla ja Karjalan siirtolaisilla. Lisäksi oli tyttöosasto pikkulotille.

Talvisodan päättyessä vuonna -40 Tampereen osastossa toimi yli 2000 aktiivista lottaa. Seuraavana vuonna 598 uutta jäsentä antoi juhlallisen lottalupauksen tuomiokirkossa. Lottatyttöjä oli vuoden -41 lopussa 177.

Lyhyt rauhan aika

Päämajan tiedoituksista tutuksi tullut "Taistelu jatkuu" oli ollut myös työrintaman tunnus talvisodan aikana. Työtä jatkettiin sodan päätyttyä, ja uuden sodan uhka tuli pian.

Helmikuussa -41 lotat muuttivat takaisin korjattuun ja laajennettuun Ratinanlinnaan. Heillä oli käytössään kolme toimistohuonetta, pieni keittiö, kaksi luentosalia, suuri varastohuone ja kolme kellaria. Lisätilaksi vaatevarastolle oli vuokrattu autotalli Tuomiokirkonkadulta. Tiloja tarvittiin paljon kun huolehdittiin suojeluskuntalaisten varusteista ja kerättiin myyjäistavaroita sekä valmistauduttiin muonituksiin, keräyksiin ja talkoisiin. Ompeluiltoihin kokoonnuttiin sekä päämajaan että eri puolille kaupunkia.

Tampereen lotilla oli paljon yhteisiä harrastuksia; lukukerhot, laulukuorot ja urheilutoiminta. Joka toinen vuosi Tampereen harmaapukuiset lotat lähtivät valtakunnallisille lottapäiville. Kahdesti kuukaudessa ilmestyi oma lehti, "Lotta-Svärd":. "Joulu-Lottaa" painettiin enimmillään yli 100 000 kpl. "Pikkulotta"-lehteä ilmestyi 8 numeroa vuodessa.

Lotat järjestivät isänmaallisia juhlatilaisuuksia, pukuesittelyjä ja lastenjuhlia. Yleisöjuhlissa esiintyi oma lottakuoro. Suurimmat tulot saatiin kaupungintalolla pidetyistä myyjäisistä, jotka järjestettiin vuosittain touko- ja joulukuussa. Kaupattavan tavaran hankkiminen pula-aikana oli vaikeaa, mutta kekseliäisyydellä saatiin vanhasta uutta. Näppärät lotat purkivat neuleita ja tekivät tilkuista täkkejä. Arpajaisiin hankittiin voittoja keräämällä yhteisesti ostopisteitä. Joskus saatiin tavaraa säännöstelyn ulkopuolelta.

Suomen ja Ruotsin välisessä maaottelumarssissa lotat myivät yli 23 000 marssimerkkiä. 5 mk hintaisen merkin tuotosta puolet meni kuluihin, toinen puoli lahjoitettiin sotainvalideille. Lottaosastot haastoivat toisiaan marssimaan, ja Valtion Lentokonetehtaan osastossa marssi 96,9 % jäsenistä. Kuntoaan lotat pitivät yllä hiihtämällä ja kävelemällä. Osatolla oli omat hiihtokilpailut, mutta sen jäsenet osallistuivat myös suojeluskuntapiirin kilpailuihin ja "Prosentti" eli "Männyn muistohiihtoon".

Vuonna -41 Tampereen lotat saivat tilaisuuden aloittaa pitkään suunnittelemansa liiketoiminnan. Hallituskatu 5:ssä vapautui huoneisto kun sotilaskoti sai uudet tilat Kalevankankaalla. Huoneiston remontoinnin jälkeen Lotta-kahvila ja -ruokala avattiin 1. päivänä kesäkuuta. Vakinaista henkilökuntaa oli 20.

Lottien muonitusjaosto oli hoitanut Vuoreksen työmaan ruokalaa Messukylässä, ja ruokalan omistava Puolustusvoimat tarjosi sitä kokonaan paikallisosastolle. Sopimus oli edullinen; puhtaasta tuotosta meni 5% teollisuuspiirille, eikä vuokraa tarvinnut maksaa. Emännöitsijä ja 6 palkattua lottaa aloittivat työn.

Valtion Lentokonetehtaan henkilökunta ja jotkut reserviläisjoukot toivoivat myös Härmälään lottakahvilaa. Elokuun alussa johtokunta teki siitä päätöksen, ja myyntikoju saatiin vuokrattua Nuolialantien ja Lentokonetehtaantien risteyksestä.

Jatkosodan työ

Tampereen lotista kaikkiaan 40 toimi ilmavalvonnasssa. Heidän paikkansa olivat tärkeimpiä, vaativimpia ja usein myös uhanalaisia. Ilmavalvontalotat saivat heti liikekannallepanon alkaessa määräykset ilmavalvontakekukseen ja ilmavalvontatorniin. Kymmenellä heistä ei ollut muuta työtä ja he hoitivat päivävuorot. Muut jakoivat keskenään ilta- ja yövuorot. 7 lottaa oli koko ajan tornissa ja yksi sotilaspiirin keskuksessa. Muualla tarvittiin vielä 4 radiosähköttäjää ja kolme säähavaintolottaa. Rintamalle lähti 5 ilmavalvontalottaa ja 5 viestilottaa.

Lääkintälotista osa oli tottunut vereen ja kuolemaan, mutta uudessa sodassa toiminta oli paljon suurimittaisempaa. Lääkintäjaoston koulutetut lotat toimivat hyvin erilaisissa tehtävissä. Veripalvelussa toimi 10 "verilottaa", jotka kuljettivat oikeantyyppistä verta haavoittuneille. He tekivät vuoden aikana lähes sata matkaa, lyhin niistä Hämeenlinnaan ja pisin Äänislinnaan kaukaisessa Itä-Karjalassa. Usein he lähtivät normaalin työpäivän jälkeen kuljettamaan elintärkeää verta.

Kenttäsairaaloissa sotarintamalla työskenteli lähes 40 tamperelaislottaa. Kolme heistä oli raskaassa tehtävässä kaatuneiden evakuointikeskuksessa. He laittoivat vainajat kuntoon arkkuihin kotiin lähettämistä varten. Kotikaupungin sotilassairaaloissa työskenteli noin 150 ja suojeluskuntakomppaniassa toistakymmentä lääkintälottaa. Muutamia oli kuljettamassa lapsia Ruotsiin, hammasklinikoilla, sotilaiden koulutuskeskuksessa ja kaupungissa toimivalla vankileirillä. Lääkintälottia tarvittiin myös pakkaamaan kenttäsairaalavarusteita, huoltamaan siirtoväkeä ja avustamaan sotainvalideja.

Lotat olivat saaneet tehokoulutuksen talvisodan aikana. Muonittajat eivät enää hämmästelleet reseptiä, jonka alussa luki: "Otetaan puolikas sianruhoa...". Kenttäkeittiön niksit olivat tiedossa. Kuva Veikko Kanninen, Tampereen sotaveteraanipiirin kokoelma.

Tamperelaisia muonituslottia oli sodan aloitusvuonna lähes 900. Joukkojen kuljetuksen aikana heitä tarvittiin rautatieasemalla ja muissa muonituspisteissä. Sen jälkeen riitti tehtäviä sekä kaupungin sotilaskeskuksissa että rintamalla kanttiineissa. Mainittakoon, että lotat jakoivat ruoka-annoksia Tampereen kautta Ruotsiin kulkeville lapsille ja Helsinkiin matkustaville siirtolaisille. Kaksi kertaa he järjestivät saksalaisen sotilasjunan matkustajille kuumaa vettä.

Varuslottia oli 225. Heistä osa toimi Puolustusvoimien Härmälän vaatetusvarikolla ja myöhemmin Rantaperkiön työväentalolla. Heidän päätyönään oli sotilaiden vaatteiden ja varusteiden kunnostaminen, sillä uusien valmistamiseen oli harvoin kangasta saatavissa. He korjasivat varusteita myös ompelimoissa, joita perustivat Sotasairaala 10:n eri osastoihin. Kesällä he järjestivät pesulan ja varustekorjaamon Rantaperkiön kansakoululle. Muiden lottien mukana he valmistivat tuhansia paketteja, jotka lähetettiin "tuntemattomille sotilaille". Yksi varuslotista toimi pesuambulanssin johtajana.

Koulutuksesta riippumatta lotat osallistuivat tärkeäksi katsottuun toimintaan, järjestivät vaikka lastenjuhlia. Tilaisuuksiin osallistui myös järjestön ulkopuolelta naisia, jotka halusivat toimia yhteisen asian hyväksi. Kesällä 1941 lotat ompelivat ahkerasti varusteita armeijalle ja suojeluskunnalle. Esimerkiksi sotasairaalaa varten valmistettiin erilaisia patjoja 362 kpl, sekä tyynypusseja ja tyynyliinoja molempia noin 1 500 kpl. Potilaiden leikkauspöydälle sitomiseen tarvittavia vöitä valmistettiin 44 kpl.

Keräys- ja kansliajaostoon kuului vuoden 1941 lopussa 597 lottaa. Yleensä heidän varojenkeruunsa onnistui hyvin, vaikka yleinen niukkuus vallitsi. Esimerkiksi Työn ja taistelun lainan obligaatioita he myivät melkein 80 000 mk:lla. Toimistolotista 40 oli komennettu sotatoimialueelle. Heistä kaksi menehtyi sodan loppuvaiheessa.

Lotat tunsivat keskenään syvää yhteenkuuluvuutta. Kun lotta Saimi Knuuttila menehtyi sodan ensimmäisten uhrien joukossa, monet hänen tamperelaisista ystävistään ja työtovereistaan osallistuivat hautajaisiin. Kuva Sakari Soinnun kokoelmasta.

Rintamalotista kannettiin erityistä huolta. Heillä oli niin paljon työtehtäviä, että he usein lähettivät vaatteensa "kotilotille" huollettaviksi. Puutteen keskelläkin heille hankittiin parhaat mahdolliset varusteet. Arkiasiat auttoivat myös unohtamaan kaikkialla vaanivan kuoleman ja haavoittumisen uhan. "Illalla nukkumaan käydessä emme tiedä, näemmekö seuraavaa aamua", kirjoitti eräs tamperelaislotta kotiinsa. Toinen kirjoitti: "Matka on ollut niin jännittävä, että en unissanikaan olisi koskaan voinut kuvitella mitään sellaista kokevani. Olen onnellinen, että pääsin tänne mukaan."

Rintamaolosuhteissa tarvittiin loputtomasti kekseliäisyyttä ja joustavuutta. Harmaata pitkää villamanttelia jouduttiin käyttämään milloin peittona, milloin patjana ja monessa muussakin "virassa". Usein majoituttiin tilapäissuojiin ja lähdettiin lyhyellä varoitusajalla. Vartiolotat päivystivät yksinäisissä paikoissa ja yllätysten varalta heille oli opetettu taskuaseen käyttö.

Lotta-Svärd järjestö lakkasi toimimasta samalla tavoin ja samaan aikaan kuin suojeluskuntajärjestökin. Samanlaisella kiireellä lotat järjestivät arkistopaperinsa luovutuskuntoon. Ne jätettiin Pirkka-Hämeen lottapiirille, josta ne toimitettiin Helsinkiin. Sota-arkistoon niitä jäi useita paksuja kansioita.

Tampereen paikallisosaston johtokunta ja eri osastojen puheenjohtajat pitivät yhteisen kokouksen marraskuun 6. päivän jälkeen. Siellä osastot valtuutettiin kukin kohdallaan päättämään omaisuutensa käytöstä. Kaikki huolehtivat kummilapsistaan, joita oli yhteensä 12. Heille varattiin rahamäärä, joka riitti avustukseeen 17-vuoden ikään asti. Kuukausiavustus oli 300-450 mk. Jos lapsi kuolisi aikaisemmin, jäljellä olevat varat siirtyisivät Mannerheim-liiton sotakummivaliokunnalle käytettäväksi vastaavaan tarkoitukseen. Muusta omaisuudesta osa luovutettiin Sotainvalidien Veljesliitolle käytettäväksi sotavammaisten huoltoon. Loppuosa siirrettiin Suomen Naisten Huoltosäätiö r.y.:lle. Sen oli Lotta Svärd keskusjohtokunta perustanut samana vuonna. Se myönsi avustuksia "Kristillisessä ja isänmaallisessa hengessä toimivien järjestöjen naisille".

Tampereen paikallisosasto johtokunnan viimeinen kokous pidettiin 22. päivänä marraskuuta. Omaisuuden luovutus vahvistettiin. Suomen Naisten Huoltosäätiölle luvutettiin arvopapereita yhteensä 397 402 markan, eli nykyrahassa noin 58 400 euron, edestä sekä Tampereen Säästöpankin tilillä olevat paikallisosaston varat, 399 402 mk (nykyrahassa noin 58 700 euroa). Rouva Lilli Raevuori valtuutettiin hoitamaan asia käytännössä. Tuomari Aarne Palomäki valtuutettiin myymään paikallinen lottakahvila ja annosruokala. Kauppahinnan ylijäämä lahjoitettiin Sotainvalidien Veljesliitolle.

Paikallisosaston irtaimistosta lahjoitettiin huonekaluja "Lasten ystävät" nimiselle lastenkodille ja Kaupunkilähetyksen lastenkodille. Pöydällä pidettävä Mannerheim-patsas lahjoitettiin Hämeen museoon. Paikallisosaston lippu sai saman kohtalon kuin suojeluskuntalippukin.