Suomi oli osa Venäjän keisarikuntaa, ja sieltä muuttanut väki muodosti myös maan suurimman ulkomaalaisryhmän 1870-1900-luvuilla. Venäjän alamaisten oikeudet olivat paremmat kuin muiden ulkomaalaisten, mistä oli hyötyä etenkin elinkeinoelämän edustajille. Suurimman venäläisryhmän muodostivat kuitenkin sotilaat, joita 1800-luvun lopussa oli maassa n. 9000. Vaikka valtaosa venäläisestä sotaväestä palasikin palveluksensa päätyttyä takaisin kotimaahansa, oli varuskunnilla monenlaisia aineellisia ja henkisiä heijastusvaikutuksia.

Vuonna 1900 suoritetun väestölaskennan mukaan Tampereen 407 ulkomaalaisesta Venäjältä muuttaneita oli hieman yli sata eli n. 26 %. Esimerkiksi Viipurissa venäläisten osuus ulkomaalaisista oli jopa n. 96 % ja Helsingissäkin n. 75%, mikä johtui ennen kaikkea venäläisistä varuskunnista. Tampereella ei vielä tuolloin ollut venäläistä varuskuntaa, mutta kaupunkiin muutti etenkin Hämeenlinnasta vapautunutta sotaväkeä ja muuta varuskuntien myötä maahan tullutta väkeä. Sillä jo vuonna 1858 oli annettu ukaasi, jonka nojalla entisillä sotilailla oli määrätyin ehdoin oikeus asettua Suomeen ja ansaita täällä elatuksensa. Tampereella toimikin esimerkiksi leipureina sotaväestä vapautuneita liettualaisia, ja kaupungin kauppiaskuntaan kuului muun muassa eronnut aliupseeri Ivan Ragulin.

Suomeen asettuneet venäläiset toimivat lähinnä kauppiaina, käsityöläisinä, teollisuuden harjoittajina ja virkamiehinä. Vuoden 1900 väestötilastossa Tampereella asuneiden venäläisten ammattialoiksi luetellaan muun muassa maanviljelys ja sen sivuelinkeinot, kirkko- ja opetuslaitos, "henkilöllinen palveluskunta," maakulkuneuvot, posti ja telegrafi, koroistaan elävät henkilöt, poliisi ja sotaväki. Kauppa ja teollisuus työllistivät kuitenkin ylivoimaisesti suurimman osan Tampereen venäläisistä.

Venäläisasukkaiden etninen tausta

Venäjän keisarikunta kattoi laajoja alueita ja sieltä Tampereelle muuttanut väkikin muodostui kansallisuudeltaan, uskonnoltaan, kieleltään ja kulttuuriltaan erilaisista ryhmistä. Tosin tavalliset tamperelaiset tuskin kiinnittivät venäläisasukkaiden etniseen taustaan kovinkaan paljon huomiota. Isovenäläisten lisäksi Tampereelle muutti ns. sukulaiskansojen edustajia, kuten virolaisia, inkeriläisiä ja vepsäläisiä. Venäläiseen yläluokkaan kuului myös monien eri eurooppalaisten kulttuuripiirien edustajia. Esimerkiksi Pietarista Tampereelle muuttanut Nottbeckien teollisuussuku oli baltiansaksalaista alkuperää. Toisaalta Tampereelle muutti myös Venäjällä asuneita ulkomaalaisia, joihin lukeutuivat esimerkiksi monet kaupungissa työskennelleet teollisuusosaajat.

Venäläisasukkaat olivat valtaosin ortodokseja, ja heidän olemassaolonsa tuli kaupungissa entistä näkyvämmäksi vuonna 1899 valmistuneen Tampereen ortodoksisen kirkon myötä.
Kuva: Toivo Paatola, Vapriikin kuva-arkisto.

Myös islaminuskoisia tataareja ja juutalaisia kuului Venäjältä 1870-1900-luvuilla muuttaneeseen väkeen. Esimerkiksi vuosina 1896-1905 Tampereella asui osoiterekisterien mukaan useita islaminuskoisia kauppiaita perheineen. Suomeen pysyvästi asettuneet tataarit olivat pääosin kauppiaita jo maahan tullessaan. Tamperelaisia tataareja olivat muun muassa Ismailin veljekset ja Bavautdin Kafiatulla. Juutalaiset eivät periaatteessa olisi saaneet Ruotsin vallan ajalta periytyvien lakien nojalla asettua maahan. Kuitenkin Venäjän armeijakunnan myötä maahan tuli juutalaisia, ja esimerkiksi vuonna 1889 myönnettiin 170 nimeltä mainitulle juutalaiselle oikeus asettua perheensä kanssa kotipaikkakunnalleen. Näiden paikkakuntien joukossa mainitaan myös Tampere. Vuoden 1890 väestötilaston mukaan Tampereella asui kolme juutalaista ja 13 islaminuskoista.

Venäläiset kauppiaat näkyivät katukuvassa

Tavalliset tamperelaiset olivat kanssakäymisissä varsinkin venäläisten kauppiaiden kanssa. Vuonna 1900 Tampereen torikauppiaista jopa n. 14% oli venäläisiä. Tampereella oli kunnallisveroluetteloiden mukaan vuonna 1901 myös 45 kaupungille veroa maksavaa venäläistä, joista suurin osa oli kauppiaita. Etenkin hedelmäkauppa oli venäläisten käsissä, sillä hedelmät tulivat tuolloin pääosin Venäjältä. Kaupungin venäläissyntyisiä hedelmäkauppiaita olivat esimerkiksi W. Dubatscheff, P. Golowatscheff ja N. Bosoff, jonka valikoimiin kuului myös monia muita tuotteita. Venäläiseen kauppiaskuntaan kuului myös hattumaakari J.M. Naparstock, joka perusti myöhemmin Nappari Oy:nä tunnetun yrityksen Kyttälään. Venäläisillä ja tamperelaisilla kauppiailla oli kaiken kaikkiaankin varsin paljon Venäjältä tuotuja myyntiartikkeleita, kuten elintarvikkeita, kenkiä, vaatteita, kankaita ja porsliinia.

Yleinen poliittinen tilanne vaikutti paljon siihen, miten Venäjältä muuttaneeseen väkeen suhtauduttiin. Ns. ”laukkuryssistä,” jotka olivat suurimmaksi osaksi vienankarjalaisia, oli käyty värikästä keskustelua sanomalehdissä jo pitkään. Tampereella tilanne kärjistyi vuonna 1901, kun osittain sortokauden vastarinnan muotona - osittain taloudellisen kilpailun tähden - kaupunkiin perustettiin Venäläisyyden vastustamiskomitea. Kauppaseuran, Suomalaisen Klubin ja Konversationsklubbenin organisoiman vastustamiskomitean päätoimintamuotona oli propagoida boikottia venäläisiä kauppiaita vastaan. Komitean jäsenillä oli valtaa kaupungin hallinnossa ja elinkeinoelämässä, ja niinpä sen toimilla oli myös vaikutusta. Erityisen hyvin komitean toimet tehosivat pienimpiin yrittäjiin kuten torikauppiaisiin, sillä venäläisperäisten torikauppiaiden määrä putosi vuodessa runsaasta 13 prosentista noin viiteen prosenttiin.

1800-1900-lukujen vaihteessa Tampereen torikauppiaista varsin suuri osa oli venäläisiä.
Kuva: Daniel Nyblin, 1893, Vapriikin kuva-arkisto.