KAUPUNKI
1870-1900

Kaupunki 1870-1900

1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä Tampere kasvoi teollisuuden ympärille syntyneestä pikkukaupungista Suomen kolmanneksi suurimmaksi kaupungiksi. Vuosien 1870-1900 välillä kaupungin pinta-ala kolminkertaistui ja väkiluku viisinkertaistui. Väkiluku kasvoi muuttovoiton ansiosta etenkin 1890-luvulla.

1870-luvulla Tampereen kaupunki käsitti nykyisen keskusta-alueen kosken länsipuolella. Vuonna 1869 oli hyväksytty uusi asemakaava, joka levitti asutusta edelleen länteen, kun uusi asuinalue, Amuri, perustettiin. Kaupunginosa sai nimensä Siperian Amurinmaasta, jonne suomalaisia oli lähtenyt siirtolaisiksi. Amurin koettiin sijaitsevan kovin kaukana kaupungin keskustasta, joten mielleyhtymä Siperiaan oli aikalaisille selkeä. 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä asutus Amurissa levisi kaavoitetun alueen ulkopuolelle.

Rautatieaseman portailta otettu kaupunkikuva vuodelta 1880. Etualalla kaupunkiin uutena alueena liitetty Kyttälä, taustalla häämöttävät Finlaysonin ja Pellavatehtaan rakennukset. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kyttälän liitoksen yhteydessä Tampere laajeni kosken itäpuolelle. Vuonna 1877 kaupunki osti Hatanpään kartanolta alueen, jolla oli asutusta varsinaisen Kyttälän lisäksi sen pohjoispuolella Juhannuskylässä. Ostettu alue oli kaksi kertaa "vanhaa kaupunkia" suurempi, ja sen rajoina olivat pohjoisessa Näsijärvi, etelässä Viinikanoja, lännessä Tammerkoski sekä idässä Kaupinojasta Vuohenojalle vedetty linja. Alueen sisälle jäänyt Järvensivu ei kuulunut Hatanpäälle, joten se jäi edelleen osaksi Messukylän pitäjää.

Kyttälän kaupunginosa oli 1870-lukuun mennessä muodostunut työläisten tiheään asuttamaksi esikaupungiksi, josta oli lyhyt matka kosken toisella puolella sijaitseviin tehtaisiin. Kyttälässä eikä Juhannuskylässä ollut minkäänlaista rakennusjärjestystä, vaan Hatanpään kartanon torpat oli rakennettu sikin sokin. Alueen maine oli huono, sillä ahtauden ja köyhyyden myötä terveydelliset olot olivat heikot ja siellä esiintyi paljon rikollisuutta. Tampereen kaupunki oli suunnitellut Kyttälän ostoa jo 1850-luvulta, mutta viimeinen sysäys kaupalle oli päätös rautatieaseman rakentamisesta kaupunkialueen ulkopuolelle Kyttälän taakse 1870-luvun alussa.

Kyttälälle oli piirretty asemakaava jo ennen kauppakirjan allekirjoittamista, ja samalla rautatien itäpuolinen alue oli kaavoitettu Tammelaksi. Suurin osa Kyttälän numerotorppien vuokrasopimuksista irtisanottiin vuonna 1890 pois uuden asemakaavan alta. Osa irtisanotuista muutti Tammelaan, joka houkutteli uusia asukkaita niin, että Tammelan väkiluku kasvoi 1890-luvun aikana muutamasta sadasta hengestä yli seitsemään tuhanteen.

Entisiä kyttäläläisiä muutti myös kokoaan pois kaupungin alueelta Pispalaan ja Järvensivulle. Alueen saneerauksen alkaessa 1892 jäljellä oli vielä noin 2 000 kyttäläläistä, joille kaupungin oli osoitettava uudet tonttipaikat Soukanlahden kallioilta. Häädetyt saivat viisi armonvuotta, joilta ei tarvinnut maksaa vuokraa tontista, ja näin uutta aluetta alettiin kutsua Armonkallioksi.

Vuonna 1900 kaupungissa oli jo yhteensä viisitoista virallista kaupunginosaa. Myös kaupunkikuva oli alkanut muuttua, kun matalien puutalojen sekaan oli alkanut ilmestyä korkeita kivitaloja ja Hämeenkadusta oli tehty kaupungin pääkatu, jonka varrella sijaitsivat uudet liikekiinteistöt. Myös kauppatorin ympäristöä oli alettu rakentaa uuden tyylisuunnan, jugendin, hengessä.