ASEVELJET

Talkooväkeä Pyynikintorilla lähdössä rakentamaan Nekalan asevelikylää 5.5.1941. Kuva: Aamulehti 5.5.1941, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Aseveliliike alkoi spontaanisti talvisodassa syntyneestä yhteishengestä. Aluksi se korosti juhlallista isänmaallisuutta, mutta jatkossa sen toiminta keskittyi yhä enemmän sosiaaliseen huoltoon. Suomen Aseveljien Liiton julkilausuman mukaan mikään rakentava työ ei ole halpa-arvoista. Kunnolla tehdyn työn tulee turvata tekijälleen kohtuullinen toimeentulo.

Työläisrintamamiesliike suunnitteli järjestäytymistä Tampereella, jossa ammatillinen paikallisjärjestö järjesti kokouksen. Sosialidemokraatit luopuivat kuitenkin hankkeesta, ja puolueista riippumaton Tampereen Aseveljet RY. perustettiin 7. päivänä elokuuta -40. Se oli Suomen ensimmäinen paikallisyhdistys. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Klassillisen lyseon matematiikan lehtori Olavi Paunu.

27. päivänä marraskuuta opettaja Elli Turakainen kutsui joukon naisia keskusteluun kaupungintalolle. He perustivat rinnakkaisyhdistyksen Tampereen Aseveljien Naiset. Siihen liittyi välittömästi 300 jäsentä, ja yhdistys alkoi kokoontua kerran kuukaudessa. Se järjesti keräyksiä ja avusti vaikeuksissa olevia. Erityistä huomiota se kiinnitti lapsiin ja sotaorpoihin.

Kansallisen yhtenäisyyden hengessä kaupungissa luovuttiin Tampereen valtauksen vuosipäivän vietosta. Sen tilalle Aseveliyhdistys järjesti sankarivainajien muistojuhlan. Asevelisoittokunnan musiikki kaikui Työväentalon konserttisalissa, joka oli koristeltu havuköynnöksin, kynttilöin ja leijonankuvin. Juhlapuheen aihe oli Johanneksen evankeliumista: "Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että antaa henkensä ystävänsä edestä." Tilaisuudessa jaettiin vapaudenristejä talvisodassa kaatuneiden omaisille. Laskettiin myös muistoseppeleet sodan -18 molempien osapuolien sankarihaudoille, mikä tapahtui ensimmäistä kertaa Suomessa.

Joulukuussa -41 Aseveliyhdistys järjesti itsenäisyysjuhlan yhdessä muiden järjestöjen kanssa. Lumi tuiskusi, ja tuuli lisäsi pakkasen purevuutta. Noin 500 kaupunkilaista seisoi urhoollisesti lippurivistöjen kanssa Kalevankankaalla. Varuskuntasoittokunta kajautti "Sotilaspojan" ja "Suomen laulun". Varapuheenjohtaja Syrjänen piti tervehdyspuheen. Silloin vielä uskottiin, että sota on pian onnellisessa päätöksessä.

Talvisodassa oli kaatunut yli 300 tamperelaista. Suurin osa heistä oli perheellisiä, eikä valtion myöntämä pieni eläke turvannut omaisten toimeentuloa. Yhdistys keräsi lahjoituksia kaupungin liikeyrityksiltä ja avusti niillä sodasta kärsineiden omaisia. Avustajien luettelosta käy ilmi, että mukaan saatiin kaikki yhteiskuntapiirit. Apua annettiin asumiseen, vaatetukseen, ravinnon hankintaan ja elintarvikkeiden viljelyyn.

Tampere keskuspaikkana

Helmikuun alun kokouksessa vuonna -41 kansallinen liittotoimikunta vahvisti Suomeen 18 piirin rajat. Hämeen asevelipiiri oli maan suurin. Siihen kuului 63 yhdistystä, joissa oli yhteensä yli 1 100 jäsentä. Sen keskuspaikka oli Tampere, jossa myös teollisuuslaitoksiin oli perustettu useita asevelikerhoja. Huomattavimpia niistä olivat yli 300-jäseniset Tampellan- ja Valtion Lentokonetehtaan kerhot.

19. päivänä tammikuuta -41 alkoi ilmestyä Yhdysmies, Tampereen aseveljien tiedoituslehti. Vuosikokous pidettiin 23. päivänä helmikuuta, ja silloin yhdistys otti hallintaansa talvisodan aikana Tampereella perustetun Pohjois-Hämeen Maanpuolustajain Kukkasrahaston.

Tampereen Verkatehtaalla oli huhtikuussa 1944 kamppanja: Sunnuntaipäivän palkka aseveljille! Kuva Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Huoltotoiminta alkoi laajalla rintamalla. Tilasto puolen vuoden ajalta helmikuuhun -41 kertoo, että huoltotyö ulottui 1 087 aikuiseen aseveljeen tai kaatuneen omaiseen sekä 2 425 lapseen. Rahan lisäksi annettiin vaateavustuksia ja myönnettiin lainoja. Aseveljien oma työnvälitys hankki 191 työpaikkaa kaikkiaan 207:lle toimistoon ilmoittautuneelle. Huoltotoimintaan kuului lääkärinapu, jota 3 tamperelaista lääkäriä antoi maksutta kaikille tarvitseville. Usein maksettiin vielä määrätyt lääkkeet. Lakitieteellistä neuvontaa ja apua antoi 3 paikkakunnan juristia. Sodan jatkuessa vaikeuksiin joutuneiden reserviläisperheiden huolto järjestettiin yhdessä valtakunnallisen Vapaan huollon kanssa. Perustettiin reserviläisten huoltotoimisto, joka jakoi avustuksia noin 20 000 mk joka kuukausi.

Yhdistys oli mukana valtakunnallisessa talkootoiminnassaja Aseveljien Liiton aloittamassa raivausleiritoiminnassa.

Tampereen työpaikoilla sai alkunsa idea, joka nopeasti levisi koko maahan. Perinteisten hautausapurenkaiden mallin mukaan luotiin asevelirengas-järjestelmä. Perustettiin huoltorenkaita, joihin kuului paljon muitakin kuin aseveliyhdistyksen jäseniä. Kukin rengas otti huollettavakseen vähintään yhden puutteeseen joutuneen aseveliperheen. Innostusta kuvaa se, että Tampereella renkaita oli yli kaksi kertaa enemmän kuin Helsingissä. Syksyllä -44 kaupungissa oli 130 rengasta, jotka keräsivät avustuksia huollettaville. Rahaa oli jaettu 7 600 000 mk. Summa oli yli kolminkertainen pääkaupunkiin verrattuna, vaikka asukkaita oli vain neljäsosa sen asukasmäärästä.

Maanantaitalkoiden tunnuslause oli "He verellään, me työllämme..." Vetoomus tehosi kaupunkilaisiin, ja keräys onnistui yli odotusten. Mukaan tulleet luovuttivat kolmen kuukauden aikana maanantain ensimmäisen tunnin palkan. Kuukausipalkkalaiset lahjoittivat vastaavasti 2 % palkkasummastaan.

Tampereen sotainvalidikeskus perustettiin 31. päivänä maaliskuuta -41. Sinne kerättiin tarkat tiedot reserviläisistä ja heidän perheistään, sekä keskitettiin avustusten jako ja tukitoimien tarjoaminen.

Naisyhdistys järjesti kesällä -41 lomaleirin Kangasalan kesäsiirtolassa. 36 lasta sai viettää päivänsä maalla hoitotätien tarkassa valvonnassa. Kesällä -42 yhdistys perusti 2 kesäsiirtolaa; Kangasalle Haapaniemen koululle ja Teiskon Viitapohjaan.

Asevelikylä

Asuntokysymys oli kiireellinen varsinkin Karjalasta tulleille aseveljille. Yhdistys avusti asunnontarpeessa olevia monin tavoin. Se aloitti myös erityisen asevelikylän rakentamisen Nekalaan kaupungin lahjoittamalle maalle. Sinne rakennettiin 13 kahden perheen taloa, joihin Alvar Aalto oli laatinut tyyppipiirustukset. Asunnoissa oli 50 neliön sisätilat, ja niihin kuului oma piha ja sisäänkäynti. Talot saatiin lahjoituksina yrityksiltä ja yksityisiltä. Rakennustyön kaupunkilaiset tekivät talkoilla.

Rakennustalkoot alkoivat 5. päivänä toukokuuta -41. Työpukuinen joukko kokoontui klo 17 Pyynikintorille. 18 kuorma-autoa lähti viemään sementtisäkkejä, puutavaraa ja rakentajia. Autot oli varustettu iskulauseilla: "Menemme Nekalaan, autamme aseveljiä asumaan!" Asevelisoittokunta soitti marsseja, ja katsojia oli kokoontunut Hämeenkadun varrelle. Ensimmäisenä iltana uurasti 235 tekijää ja 13 hevosta. Työ jatkui päivittäin, ja myös Tampereen Ammatillinen Paikallisjärjestö kehoitti jäseniä osallistumaan. Lehdet kirjoittivat kuvauksia. "Itse kaupungin työpäällikkö näkyy iskevän kangella maahan, ja irtomaan heittää ylös kaupunginorkesterin kapellimestari. Monia muita tuttuja kasvoja vilahtelee ohi. Rinta rinnan tehdään samaa työtä. -Onko täällä ollenkaan palkattua työvoimaa? - Vain seitsemän kirvesmiestä. Päivällä he tekevät omaa työtään, mutta ovat kello 18 lähtien talkooryhmien esimiehinä."

Saksalaisia sotilasvieraita kävi tutustumassa asevelikylään vuonna -42. Kuva E. M. Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Jatkosodan puhkeaminen hidasti rakennustöitä. Ensimmäisen talon harjannostajaiset olivat helmikuussa -42 ja Asevelikylän vihkiäiset esällä -43.

Nälän torjunta

Vaikea elintarviketilanne sai Aseveliyhdistyksen toimimaan, ja se järjesti tuotanto-ohjelmia erityisesti perunan ja puutarhatuotteiden viljelyyn. Monet kaupunkilaiset halusivat viljelypalstan, eivätkä kaupungin siirtolapuutarhat enää riittäneet. Yhdistys hankki kaupungilta ja yksityisiltä 37 ha vuokramaata palstoja varten. Enemmän olisi tarvittu, sillä viikon kestävän ilmoittautumisen aikana merkittiin 42 ha maata yli 2 000:lle perheelle. Senkin jälkeen kävi kyselijöitä yhdistyksen toimistossa. Keskimäärin joka 8. kaupunkilainen halusi palstan.

Liiketoimintaa ja kulttuuria

Aseveliravintolasta yhdistys sai toivomansa pysyvän tulolähteen. Se aloitti toimintansa 23. päivänä maaliskuuta -41 Hämeenkatu 25:ssä. Sen sisustusta ja palvelua kiiteltiin sanomalehdissä, ja kaupunkilaiset kävivät siellä ahkerasti.

Sodan jatkuessa myös henkinen huolto katsottiin tärkeäksi. Vierailut sotarintaman miesten kanssa olivat molemminpuolisia. Kirjeitä lähetettiin paljon. Talvella -41-42 yhdistys käynnisti kirjakeräyksen rintamamiehiä varten, ja kaupunkilaiset lahjoittivat yli 20 000 kirjaa. Yhdistys toimitti myös sotilaille seurapelejä ja myönsi varoja viihdytystoimintaan. Kotirintamalla se järjesti aseveli-iltoja ja ns. murheentorjuntailtoja. Niiden tuotto käytettiin huoltotoimintaan.

Naisyhdistyksen toiminnassa raskainta oli käydä kodeissa, joiden puoliso ja isä oli kaatunut. Yhdistys käynnisti sotaleskille kerhotoiminnan perustamalla kansantanhu- ja laulukerhot. Sodan jatkuessa otettiin uudeksi toimintamuodoksi morsiuskurssit: "Mitä useammin koteja pirstoutui, sitä rohkeammin nuoret koettivat perustaa uusia..."

Lakkautusuhka

Aseveliliiton olemassaolo tuli uhanalaiseksi, kun 19. 9. -44 solmitun välirauhansopimuksen 12. artiklaa tulkittiin. Poliittisen ongelman muodostivat liiton yhteydet vuoden -18 sodan veteraaneja varten perustettuun Rintamamiesten liittoon. Rasitteena oli myös alkuvaiheessa perustettu Suomen Aseveljien Työjärjestö SAT, joka toimi kommunismia ja vasemmistolaisuutta vastaan. Sen toiminta oli ollut osittain salaista, ja sen tehtävät oli jatkosodan aikana siirretty Valtion Tiedoituskeskukselle. Keväällä -44 liitto oli leimaantunut rauhanteon vastustajaksi.

Liiton toiminnan määrittely oli vaikeaa, koska se oli kansainvälisesti ainutlaatuinen. Liitto oli maan suurin kansalaisjärjestö, jonka huoltoavustusten määrä sodan loppuvaiheessa oli 11.5 % valtion koko sosiaalimenoista. Se oli halunnut pysyä erossa poliittisesta toiminnasta, mutta ollut yhteistoiminnassa monien eri järjestöjen kanssa. Liiton jäsenillä oli ollut kiinteitä yhteyksiä sodan häviäjävaltioihin. Monet liittoon yhteydessä olleet päättäjät olivat joutuivaat valtakunnanoikeuteen vastaamaan sotasyyllisyydestään. Muuttuneessa poliittisessa tilanteessa kommunistit vaativat liiton lakkauttamista ja sen omaisuusmassan siirtämistä valtiolle.

Se pelastetaan, mitä voidaan

Liittotoimikunta ennakoi lakkautusuhkaa kokouksessaan 10. päivänä marraskuuta. Se halusi turvata liiton omaisuuden ja perusti säätiön, jolle varallisuus lahjoitettiin. Samoin toimivat jäsenyhdistykset. Huomattavimman taloudellisen lahjoituksen teki Tampereen Aseveljet RY. Se oli jo aikaisemmin lahjoittanut sosialidemokraattiselle kunnallistoimikunnalle 50 000 mk ja sodasta kärsineille perheille yhteensä 100 000 mk. Varsinaiset toimet omaisuuden turvaamiseksi yhdistys alkoi lokakuun lopulla. Se myi Aseveliravintolan ja osan sen irtaimistoa. Sitten se osti kaupungilta Nekalan asevelikylän taloja ja vuokrasi niiden tontit. Yleisessä kokouksessa perustettiin Tampere-säätiö. Sen tarkoitus oli "taloudellisen ja muun tarpeellisen huollon antaminen vuoden 1939 marraskuun 31. päivän jälkeen tapahtuneissa sotatoimissa kaatuneiden sekä muuten sodan johdosta henkensä menettäneiden perheille tai sellaisille läheisille omaisille, joiden elatus on heidän varassaan, sekä mainittuihin sotatoimiin osaa ottaneille, mikäli nämä ovat vähävaraisia tai suurperheellisiä..." Uuden säätiön asioita hoitamaan valittiin 12-jäseninen hallitus. Siihen kuului 11 oli elinikäistä ja yksi kaupunginhallituksen valitsema määräaikainen jäsen. Säätiölle luovutettiin e.m. rakennukset, Aseveljien Kukkaisrahaston varat sekä huomattavat muut omaisuuserät. Kaupunginhallitus kokoontui nopeasti ja myönsi säätiölle perustamisluvan. Säännöt vahvistettiin oikeusministeriön esittelyssä. Marraskuun lopulla myönnettiin vielä joitakin avustuksia. Lopuksi Tampereen Asevelirenkaat siirrettiin valtakunnallisen Vapaan Huollon Keskuksen valvontaan. Sitten oli aika antaa haastattelu Aamulehdelle. Sen teki Tampereen Aseveljien viimeinen puheenjohtaja Jaakko Hakala. Hän totesi, että yhdistyksen työohjelma on laaja ja monipuolinen asemiesten kotiutuessa. Siksi on katsottu välttämättömäksi järjestää asevelirenkaitten käytännön hoito ja ohjaus uudella tavalla.

Tampereen Aseveljien puheenjohtaja sai 5. päivänä maaliskuuta -45 kirjeen Sisäasiainministeriön asettamalta selvitystoimistolta. Yhdistys määrättiin viiden päivän kuluessa luovuttamaan kaikki omaisuus, tilit, talletuskirjat sekä arkisto selvitystoimistolle. Lakkautettu järjestö ei saanut pitää kokouksia eikä minkäänlaisia tilaisuuksia. Tampereen pankeille oli lähetetty ohjeet Aseveljien tilien lopettamisesta ja rahojen ohjaamisesta selvitystoimiston tilille. Yhdistyksen ja sen Kukkaisrahaston tileiltä lähetettiinkin yhteensä yli 800 000 mk. Toimintansa alkanut Tampere-säätiö piti lehdistölle tiedotustilaisuuden 30. päivänä lokakuuta -46, mutta Aseveliliiton omaisuusjärjestelyistä seurasi kaikkiaan 8 vuoden pesänselvitys.

Tampereelle oli ajan kuluessa muodostunut maan suurin paikallisyhdistys, jossa oli 5 700 jäsentä. Heidän lisäkseen asevelirengastoimintaan oli osallistunut lähes 8 000 henkeä. Neljän vuoden aikana huoltotoimintaan oli käytetty 12.6. miljoonaa markkaa, joka vastaa noin 1,8 miljoonaa euroa vuoden 2002 valuutassa.

Kuten kaikkialla Suomessa, oli yhdistyksen toiminta Tampereella vaikuttanut merkittävästi yleiseen asennemuutokseen. Oli syntynyt uusi sosiaalinen näkemys yhteisvastuusta. Tampereella aseveljien suhteet kaupungin johtoon ja päättäjiin olivat hyvät koko toiminnan ajan, ja yhteistyö toimi kitkattomasti. Aseveliliikkeellä oli suuri vaikutus kaupungin tulevaisuuteen.