Valta vaihtuu Tampereella

Tampereen punakaarti määrättiin liikekannalle tammikuun 26. päivänä. Kaartilaisia majoitettiin muun muassa työväentaloon, raittiusyhdistys Taiston taloon, Kansan Lehden taloon, kaupungintaloon ja VPK:n taloon sekä useisiin kouluihin. Punaisten esikunta asettui Teknilliseen opistoon. Illalla 26.1. punakaarti lähetettiin vartioimaan Tampereen-Helsingin rataa. Vallan vaihtuminen Helsingissä 27.1. ei näkynyt heti Tampereen katukuvassa. Vasta maanantaina 28.1. alkoi tapahtua: Punakaarti miehitti puhelinkeskuksen ja sulki porvarillisten lehtien toimitukset. Vielä tuona päivänä ehtivät porvarilliset lehdet ilmestyä. Tiedonsaanti oli tästä eteenpäin pitkälti Tiedonantajan ja Kansan Lehden varassa. Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui 29. ja 30. päivänä sekä epävirallisesti vielä 2.2., minkä jälkeen se lopetti toimintansa. Myös raastuvanoikeuden ja maistraatin toiminta loppui. Rahatoimikamari sen sijaan oli vielä jonkin aikaa avoinna, samoin kuin sen alaiset laitokset, kuten rakennuskonttori. Rahatoimikamarin kassa oli kuitenkin tyhjä, eikä uusia rahoja ollut saatavilla, sillä Suomen Pankki oli suljettuna.

Tampereen punakaartilainen. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kaupungin ylimmäksi päättäväksi elimeksi muotoutui Tampereen työväenjärjestöjen johtava komitea, jonka puheenjohtajaksi nimitettiin aluksi Juho Peura. Helmikuun 2. päivänä komitea alisti kaupungin virkakunnan Kansan Lehden toimittajan August Lindellin alaisuuteen. Komitean päätöksen mukaan "ne kaupungin virka- ja palveluskuntaan kuuluvat henkilöt, jotka eivät alistu asioiden näin ollessa järjestettynä tehtäviänsä suorittamaan, poistetaan toimistaan." Komitea asetti kaupunginvaltuustoa korvaamaan 16-jäsenisen "väliaikaisen valtuuskunnan", jonka merkitys jäi kuitenkin vähäiseksi. Sen syrjäytti käytännössä raha-asian toimisto, jonka komitea oli muodostanut jatkamaan rahatoimikamarin toimintaa.

Vallankumous kaupunkikuvassa

Työväenjärjestöjen johtavan komitean alainen kauppa- ja teollisuusjaosto otti haltuunsa kaupungin pankit, kaupat ja tehtaat ja alkoi huolehtia niiden toiminnasta. Kaupunkiin jäivät vallan vaihtumisesta huolimatta lisäksi ainakin Ruotsin, Norjan, Englannin ja Italian konsulaatit. Koulut sulkivat ovensa. Johtava komitea tosin vastusti koulujen sulkemista, mutta ei pystynyt sitä estämään. Muuten vallanvaihto ei Tampereen kaduilla ei juurikaan näkynyt.

Tampereella vallanvaihdon hetkellä oleskellut senaattori Juhani Arajärvi poistui kaupungista Vaasaan 28.1. ensin jalan, sitten hevoskyydillä Kangasalan, Teiskon ja Kurun kautta kiertäen. Punakaarti otti 29.1. haltuunsa rautatieaseman ja Tampereen suojeluskunnan päämajan. Se onnistui pidättämään neljä keskeisessä asemassa olevaa suojeluskuntalaista; kaikkiaan sodan ensimmäisinä viikkoina pidätettiin Tampereella 150 suojeluskuntalaista, jotka useimmiten kuitenkin päästettiin samantien vapaaksi. Punakaartin tavoitteena oli lähinnä aseiden takavarikointi.

Tampereen kadut tavoitti 29.1. Mannerheimin allekirjoittama sähkösanoma, jossa ilmoitettiin, että Pohjanmaan väestö on alkanut liikehtiä ja riisunut aseista 5 000 venäläistä sotilasta, ja jossa uhattiin ankaralla rangaistuksella ja 35 000 miehen armeijalla laillista hallitusta vastaan kapinoivia. Porvarillisissa piireissä tieto tästä otettiin innostuksella vastaan: Suomalaisella yhteiskoululla aloitettiin jopa salainen sotilaallinen harjoittelu Mannerheimin joukkoja odoteltaessa.

Elämänmeno kaupungissa tasaantui muutama päivä valtauksen jälkeen. Ihmiset olivat kuitenkin hermostuneita ja tunsivat itsensä turvattomiksi, mikä näkyi esimerkiksi kirkossa käynnin yleistymisenä. Kaupat olivat auki, ja elintarvikkeita oli saatavilla riittävästi. Teollisuuslaitosten toiminta keskeytyi aluksi, mutta käynnistyi punajohdon käskystä pian uudelleen. Valtaosa tehtaista pysyi toiminnassa, ja ihmiset kävivät töissä tavalliseen tapaansa. Sisällissota näkyi kaupungissa vain joukkojen liikkumisena ja harjoitteluna sekä tiedonsaannin yksipuolisuutena. Punaiset joukot harjoittelivat päivittäin Pyhäjärven jäällä, samoin Kissanniityllä ja Aleksanterintorilla.

Tampereelta pohjoiseen paennut 118 miehen suojeluskuntalaisosasto joutui 31.1. takaa-ajoon lähteneiden punaisten piirittämäksi Markkulan talossa, joka sijaitsi Suinulan kylässä Kangasalla. Piiritetyt suojeluskuntalaiset olivat jo antautuneet, kun punaisten joukosta avattiin tuli osastoa kohti. Tulituksessa kuoli 17 valkoista ja lisäksi 26 haavoittui. Tieto tästä Suinulan verilöylynä tunnetusta tapahtumasta levisi nopeasti Tampereellekin, joskin eri tavoin väritettyinä versioina. Pääosa punaisen puolenkin kannattajista tuomitsi teon, mutta valkoisella puolella siitä tuli suorastaan propagandavaltti: teko ruokki huhumyllyä punaisten veritöistä, ja Suinulan tapauksella oli myös vaikutuksensa siihen, millaisia ohjeita valkoisten johto myöhemmässä vaiheessa antoi punakaartilaisten kohtelusta. Varsinkin Tampereen porvarillismielisen väestön keskuudessa suhtautuminen kumoukseen muuttui tapauksen vuoksi entistäkin kielteisemmäksi.

Punaistenkin puolella tunnettiin Suinulan tapauksen vuoksi huonoa omaatuntoa, mikä näkyi muun muassa siten, että Tampereelle Suinulasta tuotuja haavoittuneita ja vangittuja suojeluskuntalaisia kohdeltiin erityisen hyvin. Lisäksi Kansan Lehdessä julkaistiin punakaartin piiriesikunnan määräys, jossa kiellettiin vankien epäinhimillinen kohtelu.

Seuraava viikko