Jälkitoimet

Huhtikuun 8. päivänä Tampereella järjestettiin tilaisuus, jossa jaettiin kunniamerkkejä ja huomionosoituksia taisteluissa kunnostautuneille. Samana päivänä Mannerheim tarkasti henkilökohtaisesti Vöyrin sotakoulun pataljoonan, jonka sotilaille jaettiin ylennyksiä. Joitakin päiviä Tampereen antautumisen jälkeen Mannerheim vieraili sairaalassa Johanneksen koululla. Ruumiita korjattiin pois kaupungin kaduilta. Tampereella vapaaehtoisena taistellut 17-vuotias suojeluskuntalainen Pentti Tapio muisteli huhtikuun 8. päivän tapahtumia seuraavasti: Puhdistustöissä kaupungilla. Kerättiin kaatuneiden vihollisten ruumiita hevoskuormittain hautausmaan luo suuriin pinoihin ja kaatuneet hevoset, joita oli kaikkialla oli korjattava pois myöskin. Tällaista puhdistamista kesti siellä viikonpäivät, me kuitenkin pääsimme kotiin lomalle, jonka piti alkaa huomenna. Vahdissa vielä yöllä klo 2:sta 5:een.

Valtauksen jälkeen ihmiset etsivät kaupungin kaduilla omaisiaan ja tuttaviaan. Kuva: Suomen vapaussota vuonna 1918. Otava, Helsinki 1924.

Lempäälässä taisteltiin yhä, ja niinpä etelästä kuului läpi huhtikuun alkupuolen tykistön jylyä. Jotkut pelkäsivät kaupungin joutumista jälleen kapinallisten käsiin.

Komendantinviraston toimenpiteet

Komendantinvirasto kielsi sodan aiheuttamien vaurioiden valokuvaamisen kaikilta muilta kuin toimitusjohtaja Isak Räsäsen siihen erityisesti valtuuttamilta - jo otetut valokuvat piti toimittaa rakennusmestarin konttoriin. Tämän määräyksen vuoksi sodan hävityksistä on jäänyt varsin vähän valokuvia. Huhtikuun 9. päivänä virasto määräsi jokaista talonomistajaa laatimaan tarkan luettelon kaikissa talossaan asuvista henkilöistä. Määräyksen tarkoituksena oli edistää yhä piileskelevien punakaartilaisten kiinni saamista. Sen mukaan:

Jos talossa tavataan asumassa luetteloon merkitsemätön henkilö, tulee talonomistaja ja vuokralainen, jonka luota sellainen tavataan, asetettavaksi syytteeseen sotaoikeudessa.

Huhtikuun 14. päivän aamuna aloitettiin komendantinviraston toimesta suurratsia, jonka tarkoituksena oli vielä piileskelevien kapinallisten kiinni saaminen. Tarkastuksen alkaessa koko kaupunki jaettiin tarkastuspiireihin. Tarkastuspiiriltä toiselle ei päässyt liikkumaan ennen kuin kaikki talot oli tarkastettu. Iltaan mennessä oli suurin voimin toimitettu tarkastus suoritettu: haaviin jäi suuri joukko yksityisten hallussa olleita aseita ja ampumatarvikkeita sekä joitakin piiloutuneita punaisia.

Kaupungin kaduilla esiintyi sala-ammuntaa vielä ainakin 8.4. Komendantti julkaisi 9.4. kaupungin sanomalehdissä kuulutuksen, jossa todettiin: "- - jokaisesta sotilashenkilön tai suojeluskuntalaisen salamurhasta tai sellaisen yrityksestä, paitsi rikoksen tekijää, tulee heti armotta ammuttavaksi kymmenen sotavankia." Uhkaus ei kuitenkaan tehonnut heti, mutta huhtikuun puoliväliin mennessä sala-ammunnat olivat ainakin niistä tehtyjen ilmoitusten perusteella jotakuinkin loppuneet.

Vankilat

Tampereelle perustettiin viisi vankilaa punavankeja varten. Niistä suurin sijaitsi Kalevankankaalla venäläisten kasarmeilla, joihin sijoitettiin enimmillään noin 8 000 entistä punakaartilaista, naiset ja miehet sekaisin; naiset tosin siirrettiin muutaman päivän jälkeen muualle. Kasarmialue oli ympäröity piikkilanka-aidalla, ja aitauksen kulmissa oli sotilas konekivääreineen estämässä karkaamisyrityksiä. Vartijoita kasarmeilla oli enimmillään 270. Kasarmeilla sijainneen vankileirin päälliköksi nimettiin 9.4. henkikirjoittaja Oskar Hellemaa.

Muut väliaikaiset vankilat sijaitsivat raittiusseura Taiston talossa, Aleksanterin kansakoululla, Puutarhakatu 17:ssä sijaitsevassa talossa ja Aaltosen kenkätehtaalla. Vankilat olivat vankien suuren määrän vuoksi erittäin ahtaita. Kenttäoikeus toimi Tampereen työväenyhdistyksen talossa. Vankiloista etsittiin punaisten johtomiehiä ja venäläisiä. Heidän kohtalonaan oli lähes poikkeuksetta ampuminen. Punavankeja säilytettiin Tampereen vankiloissa toukokuun puoliväliin saakka, venäläisillä kasarmeilla aina vuoden 1919 alkuun saakka.

Vankiloissa punavangit joutuivat kärsimään ahtaudesta, kulkutaudeista ja nälästä. Omaisten sallittiin aluksi tuoda kasarmialueella oleville vangeille ruokaa, mutta 13.4. ruoan tuominen ja vankien tapaaminen kiellettiin. Syyksi esitettiin pyrkimys estää aseiden salakuljettaminen vangeille.

Edellinen viikko

Seuraava viikko