Oikeistolaisia tuulia ja sosiaalidemokraattista kunnallispolitiikkaa 1918-1940

Tampere oli kansalaissodan aikana punaisen Suomen keskus ja symboli. Sen lisäksi, että kyseessä oli suuri ja verinen maataistelu, merkitsi valkoisten Tampereen valtaus symbolisesti paljon enemmän kuin kaupungin valtaaminen yleensä. Sitä se merkitsi erityisesti valkoisille, mutta myös punaiselle osapuolelle. Taistelu ja valtaus jäivät elämään ja vuotta 1918 käytettiin monella tavalla propagandasodassa kansalaisotaa seuranneina vuosina.

Jos vuosi 1918 merkitsi symbolisen taistelun alkamista, antoi kunnallisvaalilain muuttuminen mahdollisuuden osapuolten väliselle kamppailun jatkumiselle. Eräs vuoden 1918 sodan keskeinen syy oli varallisuuteen sidottu kunnallinen äänioikeus, jonka muuttamista sosiaalidemokraatit vaativat. Sodan jälkeen kunnallisvaalilain uudistus sitten toteutui ja Tampereen kaltaisessa työläiskaupungissa se merkitsi valta-asetelmien keikahtamista päälaelleen. Tehtailijoiden, kauppiaiden ja virkamiesten johtamasta valtuustosta siirryttiin työmiesten valtuustoon. Vaikka työläiset olivat hävinneet taistelun Tampereesta, oli tappio ehkä helpoin hyväksyä juuri Tampereella siitä syystä, että yleensä 60 prosenttia kunnallisvaalien äänistä annettiin vasemmistolle.

Vasemmisto jakautui koko maan tavoin Tampereellakin sosiaalidemokraatteihin, ja heistä aatteellisesti vasemmalla sijainneisiin ryhmittymiin. Vastustajat kutsuivat heitä kommunisteiksi, mutta Moskovassa 1918 perustetun ja Suomessa maan alla toimineiden kommunistien oli monesti sangen hankala ohjata esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeessä toimineiden vasemmistolaisten käytännön politiikkaa. Kommunistiksi leimaantuminen oli tuona aikana hyvin helppoa. Siihen riitti sosiaalidemokraattien vasemmalle puolelle asettuminen, siihen ei tarvittu kommunistiseen puolueeseen liittymistä, mikä oli käytännössä erittäin vaikeaa puolueen maan alla tapahtuneen toiminnan vuoksi.

Kunnallispolitiikassa kommunistit ottivat vastarannankiisken roolin, ja monissa asioissa edistyspuolueen ja kokoomuksen muodostama porvarillinen ryhmä ja sosiaalidemokraatit olivat asioista sangen samaa mieltä kommunistien vastustaessa. Tilanne muuttui hieman vuoden 1930 jälkeen, jolloin valtuustoon jäi kommunistilakien toimeenpanon jälkeen vain sosialidemokraattien ja porvareiden ryhmät.

Samaan aikaan myös poliittinen ja taloudellinen tilanne muuttui koko maassa. Äärioikeistolainen lapuan liike sai Tampereenkin ympäristössä jonkin verran kannatusta ja yleismaailmallinen talouslama ehti Tampereellekin. Sosiaalidemokraattinen Tampere joutui oikeistolaisten suoran toiminnan kohteeksi, mistä osoituksena oli oikeistososiaalidemokraattina tunnetun Tampereen pormestarin Väinö Hakkilan kyyditys vuonna 1930. Hakkilan ja entisen presidentin, Ståhlbergin kyyditykset osoittivat, että Lapuan liikkeen tähtäimmessä eivät olleet pelkät kommunistit.Tämä ei tarkoita sitä, että tamperelaiset tunnetut vasemmistolaiset olisivat unohtuneet lapualaisilta: kaupunginvaltuutetuista Emmanuel Lamminen kyydittiin vuonna 1930, mutta Kalle Renforsin kyyditys jäi yritykseksi. Näiden kyyditysten jälkeen kolme viidestä "kommunistisesta" valtuutetusta erosi "vapaaehtoisesti". Tilalle kutsutut varavaltuutetut ja eroamatta jääneet eivät enää osallistuneet valtuuston kokouksiin.

Vuoden 1918 sodan voittaneet suojeluskuntalaiset olivat näyttävästi katukuvassa sotien välisenä aikana. Tampereen valtaamista juhlittiin joka vuosi, mutta viiden vuoden välein valkoinen osapuoli järjesti kauppatorilla (1930-luvulta lähtien keskustori) isommat juhlat. Suojeluskunta oli näyttävästi esillä myös vuonna 1933 tapahtuneessa niin sanotussa lippujupakassa, jolloin sosiaalidemokraattien puoluekokouksen juhlaliputus puolueen punaisin lipuin revittiin alas ja korvattiin Suomen lipuin. Symbooleihin liittyviä taisteluita käytiin myös sotaan liittyvien muistomerkkien pystyttämisten yhteydessä.

Mannerheim vastaanottaa suojeluskuntalaisten paraatin Tampereen valloituksen 15-vuotispäivänä keväällä 1933. Kuva: Aamulehti, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Oman rikkansa soppaan heitti kirkko, joka pyrki pitämään kiinni työmiehenkin sielusta. Uskonnanvapauslaki antoi mahdollisuuden kirkosta eroamiseen. Tilanne, missä ihmiset eivät automaattisesti kuuluneetkaan valtiokirkon yhteyteen oli uusi ja pakotti kirkkoakin selkeyttämään politiikkaansa. Tampereella kirkko lisäsikin lapsille, nuorille ja työläisille suunnattua toimintaa sotien välisenä aikana.

Talvisota merkitsi todennäköisesti tamperelaisen kunnalliselämän valta-akselin syntymistä. Erityisesti monille nuorille tamperelaisille sosiaalidemokraateille talvisota merkitsi eräänlaista aatteellista selkiytymistä. Neuvosto-Venäjä oli vähitellen muuttunut heidän silmissään mielenkiintoisesta yhteiskunnallisesta kokeilusta imperialistiseksi ihmisarvoja polkevaksi maaksi. Koska Neuvostoliittoon ei voinut luottaa, oli yhteiskunnan oltava eheä sisältä. Käytännön johtopäätös tästä oli asevelitoiminta. Kun samanhenkistä ajattelutapaa löytyi myös porvarilliselta puolelta, käytti Tampereella seuraavlla vuosikymmenellä valtaa aseveliakselina tunnettu porvarillisten ryhmien ja sosiaalidemokraattien enemmistön yhteenliittymä.

Myös vasemmistolaisille ja jopa tunnetuille kommunisteille talvisota merkitsi aatteellista kriisiä. Taustalla oli osittain myös SKP:n toiminnan surkastuminen Stalinin Neuvostoliitossa. Jotkut jopa luopuivat tuolloin aatteestaan ja tehtävistään. Tunnetuimmat tekijät, myös tamperelaiset, oli koottu jo hyvissä ajoin ennen talvisotaa turvasäilöön. Talvisodan päätyttyä vasemmisto osallistui Tampereellakin sangen innokkaasti Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran eli niin sanotun SNS-1:n toimintaan.