Suinulan tapahtumat 31. tammikuuta 1918

Suinulassa 31.1.1918 tapahtunut joukkomurha oli sisällissodassa ensimmäinen laatuaan. Vaikka punaiset syyllistyivät Suinulan jälkeen vielä eräisiin suurempiinkin terroritekoihin, muodostui nimenomaan Suinulan tapauksesta valkoiselle puolelle propagandavaltti, jolla oli sodan myöhemmässä vaiheessa oma vaikutuksensa myös punaisten vankien kohteluun.

Kun valta vaihtui Tampereella, lähti kaupungista illalla 30.1. pakoon 118 miehen suojeluskuntalaisosasto. Pohjoisen suuntaan matkanneen osaston tavoitteena oli päästä punaisten hallitsemalta alueelta omiensa puolelle, mutta matkan varrella pääasiassa käsiasein varustautuneet suojeluskuntalaiset pyrkivät myös aiheuttamaan sekasortoa punaisten selustassa ja hankkimaan lisää aseistusta. Aitolahden työväentalon räjäyttämistä ja rautatien katkaisemista yrittäneiden suojeluskuntalaisten takaa-ajoon lähetettiin Tampereelta punakaartilaisosasto. Se tavoitti suojeluskuntalaiset 31.1. Kangasalan Suinulassa. Markkulan talossa majailleet suojeluskuntalaiset joutuivat punaisten piirittämäksi ja huonosti aseistautuneina päättivät lyhyen tulitaistelun jälkeen antautua. Kirjallisen antautumissopimuksen laatimisen jälkeen antautuneet valkoiset asettuivat pihamaalle riviin, kun samaan aikaan paikalle saapui uusia punaisten apuvoimia, jotka koostuivat turkulaisista ja tamperelaisista kaartilaisista sekä muutamista venäläisistä. Yllättäen punaisten joukosta avattiin tuli antautunutta suojeluskuntalaisosastoa kohti. Silmittömässä tulituksessa kuoli 17 valkoista ja lisäksi 26 haavoittui.

Punakaartilaisia. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Suinulan verilöylyksi kutsuttuun tapahtumasarjaan liittyvä keskeinen ongelmakohta on se, miksi punaisten puolelta avattiin tuli antautuneita suojeluskuntalaisia kohti ja kuka tai ketkä ampuivat ensimmäiset laukaukset. Tulenavauksen syistä esitettiin jo pian tapahtuman jälkeen monenlaisia näkemyksiä. Myös myöhemmässä tutkimuksessa Suinulan tapahtumien kulusta on kiistelty ja esitetty useita vaihtoehtoisia tulkintoja. Omanlaisiaan versioita verilöylyn aloittaneista tapahtumista ovat esittäneet 1920-luvulta alkaen sekä niin sanottu vapaussotakirjallisuus että toisaalta niin sanottu luokkasotakirjallisuuskin. Uudemmassakin historiantutkimuksessa tapahtumista on esitetty toisistaan poikkeavia näkemyksiä.

K. V. Kaukovalta korostaa teoksessaan "Tampereen seudun kapinahistoria" vuodelta 1921, että syyllisiä ampumisen aloittamiseen olivat viime kädessä punaisten apujoukot, jotka saapuivat paikalle suojeluskuntalaisten antautumisen aikaan. Nämä pääosin turkulaisista koostuneet apujoukot olivat Kaukovallan mukaan "mitä äärimmäisen kiihkon ja raivon vallassa", ja apuvoimien etujoukkona saapuneet venäläiset olivat asettelemassa konekivääreitään paikoilleen Markkulan talon pihalle. Kaukovalta kertoo:

Äsken tulleiden ja pihalla jo ennestään olevien punakaartilaisten keskuuteen nousi tavaton hälinä. 'Kädet ylös!' karjasi heti joku turkulaisista vangeille, jotka heti tottelivat, ja nyt sekaantuivat eri joukot toisiinsa turkulaisten huutaessa, että Hyrskymurto oli käskenyt tappaa vangit, 'vallankumouksen petturit, kun säästävät vankeja', 'ei lahtareita saa säästää' y.m. Tämän sekavan hälinän kestäessä - kysymys oli vain muutamista sekunneista - kulki muuan ryssä kivääri kädessä vankien rivien editse päästä päähän ja paluumatkallaan tullessaan rivissä seisovan Teknillisen opiston oppilaan Tauno Pölläsen kohdalle yhtäkkiä vetäisi sapelinsa ja sivalsi sillä Pöllästä päähän, mutta isku sattui myös sormiin, jotenka hän jäi henkiin. Samassa kuului komennus: 'Ampukaa!' ja nyt alkoivat punaisten kiväärit paukkua.

Myös venäläisten käsittelemä konekivääri alkoi Kaukovallan mukaan ampua. "Itse punaistenkin täytyi hakea turvaa rakennusten suojassa kuularuiskutulelta, ja niin taukosi kiväärituli noin 5 minuuttia kestettyään, ja vähän jälkeenpäin ruiskuammunta." Kaukovallan mukaan tulituksen tauottua palasivat vielä "verenhimoisimmat punaiset paikalle, toiset ammuskelivat ruumiskasoja, toiset sohivat pistimillään liikahtelevia, toiset kolhivat haavoittuneita kiväärinperällä". Vimman lauhduttua ryhdyttiin korjaamaan haavoittuneita, "ja nyt herätti tapahtuneen näytelmän kaameus jo useissa punaisissakin kauhua".

Kaukovallan selityksessä korostuu verilöylyä edeltäneen hälinän ja sekasorron merkitys tapahtumasarjan laukaisijana. Pääsyyllisiksi hän näkee paikalle myöhemmin saapuneet turkulaiset, venäläiset ja tamperelaiset. Hän tosin toteaa, että jo aikaisemmin "punaiset suuriäänisesti ja ilkamoiden uhkailivat vankeja, ja eräs tamperelainen olisi ampunut yhden navetan takaa löytämänsä vangin, jolleivät toiset punaiset olisi sitä estäneet." Erityisesti Kaukovalta korostaa Tuomas Hyrskymurron punaisten apuvoimille antamien ohjeiden merkitystä; näissä ohjeissa Hyrskymurto olisi kieltänyt vankien ottamisen. Punaisia johtaneen Valdemar Sammaliston Kaukovalta vapauttaa verilöylyn alkamisen osalta vastuusta. Sammalisto oli hänen mukaansa yrittänyt painottaa paikalle saapuneille apujoukoille, "että vangit olivat antautuneet sopimuksen perusteella ja ettei heihin saanut koskea". Tämä ei ollut kuitenkaan tehonnut. Kaukovalta mainitsee: "Erään valkoisen kertoman mukaan koski koko hirveä tapaus Sammalistoon niin, että hän itki." Kaukovalta kertoo myös, että yksi tulituksesta henkiin jäänyt suojeluskuntalainen lähti punakaartilaisvartijoiden saattamana hakemaan Suinulan asemalta paareja, mutta joutui matkan varrella vastaan tulleiden kaartilaisten ampumaksi.

Tapahtumakuvaukseensa käyttämistään lähteistä Kaukovalta mainitsee nimimerkin J. W. K. kertomuksen Tampereen Sanomissa 16.4.1918, mutta muuten hän ei tietojensa alkuperää juurikaan erittele. Kaukovallan teos on kuitenkin kelvannut lähteeksi Suinulan tapauksesta moniin myöhempiin tutkimuksiin. Kaukovaltaan ovat tukeutuneet muun muassa Voionmaa (1935) ja Jutikkala (1979) Tampereen historioissaan sekä osaltaan myös Paavolainen (1967), Lehén (1978) ja Lappalainen (1981).

Suinulan haavoittuneita vankeja Hatanpään sairaalassa. Kuva: Voionmaa, Väinö,
Tampereen kaupungin historia, IV osa. Tampereen uusin historia. Tampere 1935.

Jaakko Paavolaisen teos "Punainen terrori", johon Suinulan tapauksen osalta on myös tukeuduttu monissa myöhemmissä tutkimuksissa, syyllistää veriteosta samoin Suinulaan saapuneet punaisten apujoukot. Paavolaisen mukaan: "Vankien ampuminen alkoi heti tämän apuretkikunnan saavuttua, ja aivan ilmeisesti turkulaiskomppania oli siinä päätekijänä; myös venäläisten konekivääri ehti ampua." Myös Paavolaisen mukaan punaisia johtanut Sammalisto oli syytön ampumisen alkamiseen: kaartilaiset toimivat omavaltaisesti, eikä Sammalisto voinut saada ampumista ehkäistyksi, koska hän "oli teloituksen alkaessa todennäköisesti sisällä Markkulan talossa". Paavolainen on käyttänyt lähteenä pääasiassa varatuomari R. Fahlgrenin Suinulan tapauksesta laatimaa tutkimusraporttia vuodelta 1919: Lisäksi hän on tukeutunut Torsten Lindbergin omakohtaiseen kuvaukseen "Suinula-tragedin" vuodelta 1921 sekä samana vuonna ilmestyneeseen Kaukovallan teokseen.

Paavolaiseen suurelta osin tukeutuva Eino Jutikkalan Tampereen historia esittää antautumissopimusta seuranneista tapahtumista seuraavanlaisen tulkinnan: "Heti kun sopimukseen oli päästy, saapui paikalle lisää punakaartilaisia - etupäässä turkulaista nuorisoa - ja venäläisiä; nämä joutuivat raivopsykoosin valtaan ja alkoivat teurastaa avuttomia vankeja kivääreillä ja sapeleilla." Jutikkala on hakenut lähdetietonsa Paavolaisen teoksen lisäksi Kaukovallalta sekä Arvid Luhtakannan teoksesta "Suomen punakaarti" vuodelta 1938.

Hyvin toisenlaisen kuvan Suinulan tapahtumista tarjoavat 1970-luvun loppupuolella eräät marxilaiset historiankirjoittajat, jossa ampumisen aloittamiselle esitetään lieventäviä asianhaaroja. Punaisten puolella taistellut Tuure Lehén kertoo teoksessaan "Punaisten ja valkoisten sota" ampumistapahtumasta käyttäen lähteenään mukana olleen punakaartilaisen Risto Arenin muistelmia, jotka on julkaistu teoksessa "Punakaartilaisten muistelmia Suomesta v. 1918" vuodelta 1933. Lehénin siteeraama muistelman pätkä kuvaa suojeluskuntalaisten antautumisen jälkeistä tapahtumasarjaa seuraavasti:

Lahtarit riisuttiin aseista ja asetettiin heidät makasiinin seinän viereen seisomaan sekä tarkastettiin talo. Tämä tarkastus tehtiin kuitenkin hyvin pintapuolisesti... joten sinne jäi joitakin lahtareita löytämättä. Nämä ampuivat laukauksen, mikä sattui erääseen venäläiseen sotilaaseen, ja tällöin kuului myös huuto: 'Kangasalan lahtarit tulevat'. Lahtarit nimittäin olivat heti tappelun alussa onnistuneet lähettämään 2 miestä hakemaan Kangasalan lahtareilta apua… Tästä huudosta ja laukauksesta kimpaantuneina avasivat punakaartilaiset tulen seinän vieressä seisovia lahtareita vastaan.

Lehén ei ota kantaa siihen, kuka tuon ensimmäisen laukauksen viime kädessä ampui. Hän kuitenkin tuomitsee selväsanaisesti antautuneiden ampumisen ja selittää sen syyksi punakaartilaisten "oikosulkumaiset reaktiot". Hänen mukaansa kaartilaiset toimivat räikeästi punakaartin päällystön antautuneiden kohtelusta ja omankädenoikeuden käytöstä antamia määräyksiä vastaan. Punakaartin johto oli hänen mukaansa nimenomaan voimakkaasti vastustanut ja pyrkinyt ehkäisemään vastaavanlaisia omavaltaisia toimia.

Viktor Holodkovski tukeutuu teoksessaan "Suomen työväen vallankumous 1918" pääasiassa Paavolaisen tutkimukseen punaisesta terrorista, mutta käsitellessään itse ampumistapahtumaa hän nojaa Tuure Lehénin teokseen. Myös Holodkovski painottaa siis sitä, että ampuminen alkoi piiloutuneen suojeluskuntalaisen laukauksesta, jonka seurauksena hermostuneet ja punakaartilaiset avasivat tulen, "koska vankien avuksi oletettiin tulevan valkoisia". Lehéniä mukaillen myös Holodkovski kuitenkin tuomitsee punakaartilaisten teon.

Opetusministeriön Punakaartin historiakomitean teettämässä teoksessa "Punakaartin sota" kirjoittaja Jussi T. Lappalainen näkee Suinulan tapauksen kulun suurelta osin samalla tavalla kuin Jaakko Paavolainen. Myös Lappalaisen mielestä verilöylystä olivat vastuussa antautumissopimuksen kirjoittamishetkellä paikalle saapuneet punaisten apujoukot. Hänen mukaansa: "Joko kiihdyksissään tai vahingonlaukauksen hermostuttamina tulijat avasivat heti tulen talon seinustalle paririviin ryhmittyneitä valkoisia vastaan". Tulitus saatiin lakkaamaan vasta Sammaliston juostua väliin. Lappalainen jättää siis avoimeksi kysymyksen, alkoiko ampuminen vahingonlaukauksesta vai oliko ensimmäinen luoti jo tappamiseen tarkoitettu: molemmat vaihtoehdot ovat hänen mielestään yhtä hyvin mahdollisia. Lappalainen on käyttänyt lähteenään Fahlgrenin tutkimusraporttia, Kaukovallan teosta ja punakaartilaisen Risto Arenin muistelmia; näiden toisistaan poikkeavat kuvaukset selittävät Lappalaisen päätymiseen kahteen vaihtoehtoiseen tulkintaan. Vahingonlaukaus mainitaan myös Fahlgrenin raportissa.

Teoksessa "Tie Tampereelle" vuodelta 1994 Heikki Ylikangas kuvaa Suinulan tapahtumia suurelta osin samaan tapaan kuin Paavolainen. Ylikangas tukeutuu itse ampumisen alkamisesta kertoessaan lähinnä vain Torsten Lindbergin omakohtaiseen kuvaukseen. Samoin kuin Kaukovalta ja Paavolainen, myös Ylikangas näkee verilöylyyn syypääksi Tampereelta lähetetyn apujoukon; hänen mukaansa Markkulan talon pihalle saavuttuaan apujoukko "ryhtyi oitis ampumaan kivinavetan seinustalle paririviin järjestäytyneitä pidätettyjä". Lindbergiin nojautuen Ylikangas esittää, että verilöylyn olisivat aloittaneet venäläiset kuularuiskut. Kuten Kaukovalta, myös Ylikangas viittaa miekallaan antautuneita lyöneeseen venäläiseen, mutta Ylikankaan mukaan venäläinen upseeri paljasti miekkansa ja alkoi lyödä sillä antautuneita vasta sen jälkeen, kun tulitus oli jo alkanut.

Myös Ylikangas esittää verilöylyn yhdeksi syyksi sitä, että Tuomas Hyrskymurto oli teroittanut Suinulaan saapuneille punaisten apujoukoille - joissa turkulaiskomppanian lisäksi oli "80 tamperelaista ja muutama venäläinen kaksine kuularuiskuineen" -, että vankeja ei saanut ottaa. Luhtakannan teokseen nojautuen Ylikangas toteaa, että ammunnan sai lopulta tyrehtymään punaisten johtaja Sammalisto yhdessä "hänen avukseen rientäneiden toisten kaartilaisten" kanssa.

Tampereen teknillisen opiston suojeluskuntakomppaniaa pro gradu -tutkielmassaan vuonna 1999 käsitellyt Marko Vainio pureutuu myös Suinulan tapaukseen. Valtaosa Suinulassa kuolleistahan oli nimenomaan teknillisen opiston oppilaita. Vainion mukaan ampumisen aloittivat "ilmeisesti paikalle tulleet venäläiset sotilaat, jotka ensimmäisenä aloittivat (kaikki lähteet ovat asiasta samaa mieltä) aseettomien vankien surmaamisen". Myös Vainio mainitsee Hyrskymurto korostaneen apuvoimiksi lähteneelle turkulaisosastolle, ettei vankeja saanut ottaa. Hän toteaa: "Johtuen Hyrskymurron sanoista tai ei, (...) turkulaisjoukko aloitti pihalle tultuaan antautuneiden ja aseettomien tamperelaisten suojeluskuntalaisten surmaamisen." Hieman Kaukovallan kertomuksen tapaan Vainio huomauttaa lisäksi, että yksi 17:stä kuolleesta suojeluskuntalaisesta tapettiin itse asiassa verilöylyn jälkeen tämän lähdettyä noutamaan Suinulaan lääkäriä Kangasalta. Itse ampumistapahtumasta kertoessaan Vainio käyttää lähteenään Fahlgrenin tutkimusraporttiin liittyneitä kuulusteluraportteja ja teknillisen opiston suojeluskuntakomppanian johtajan Jaakko J. Mikkolan kertomusta.

Vainion siteeraamassa kahden paikalla olleen turkulaiskaartilaisen, Kustaa Valdemar Rannan ja Oskar Vilhelm Oksasen, kuulusteluraportissa kerrotaan suojeluskuntalaisten antautumisen jälkeisten tapahtumien kulusta seuraavasti:

... vähitellen olivat kaikki turkulaiset, mukana ryssiäkin, kerääntyneet valkoisten ympärille ja muutamat käyttäytyneet uhkaavasti ja Vili Hellströmin (turkulainen) ilmoittaneen ettei "lahtareita saanut säästää" (...) tamperelaisten päällikkö Sammalisto oli revolveri koholla uhannut ampua jokaisen, joka kajoaisi vankeihin (...) tällöin Hellström oli uhannut ampua Sammaliston ensimmäiseksi (...) karjapihalta tullut ryssä oli mennyt sapeli kädessä ja browning aserevolveri toisessa valkoisia kohti (...) samassa oli kuulunut laukaus, kertojan kuitenkaan tietämättä kuka sen oli ampunut (...) heti sen jälkeen oli laukauksia kuulunut jokataholta (...) kaikkien punakaartilaisten kiväärien olleen silloin ampuma-asennossa...

... kertoja ei muistanut oliko ampumisen aikana hurrattu ja huudettu eläköön -huutoja (...) osa valkoisista oli heittääntynyt maahan ja juossut tallin solasta pakoon (...) kaikki oli kestänyt 5 minuuttia ja kertoja oli kuullut kovia valitushuutoja (...) samalla oli venäläisten kuularuisku alkanut rätisemään ja luodit lennelleet pitkin pihaa (...) vielä oli kuulunut yksittäisiä laukauksia (...) kertoja oli nähnyt paljon ruumiita ja punakaartilaisten ja ryssien ryöstävän ruumiit putipuhtaiksi (...) ja haavoittuneita pahoinpideltävän...

Vainio siteeraa myös tulituksesta hengissä selvinneen Jaakko J. Mikkolan tapahtumakuvausta:

... Sammalisto sai ankaralla komennuksella joukkonsa (tamperelaiset) rauhoittumaan (...) samalla kajahti pihalle toista sataa miestä käsittävän ryssäläisen ja turkulaisen hulikaani lauman huuto - kaikki tapetaan, ei yhtään jätetä henkiin! - (...) muuan ryssä hyppäsi lauman etunenässä sapeliaan heilutellen rivimme eteen ja löi sapelilla yhtä opistoomme kuuluvaa toveria päähän (...) Wielä silloin Sammalisto huusi - jos ammutte yhdenkään vangeista, ammun minä ampujan! - (...) tämä ei kuitenkaan tehonnut, venäläiset ja turkulaiset alkoivat kivääritulen johon osa tamperelaisistakin yhtyi ja alkoivat 2 kuularuiskuakin toimia (...) olin valmistunut pakenemaan, mutta kompastuin vierustoveriini (Oulasvirtaan) kun hän kuolleena kaatui jalkoihini (...) makasin paikoillani ja kuulin huutoja - pistäkää! pistäkää! (...) ryömin vajan alle ja luulin olevani aivan seulana (...) kuului heikko voivotus, kiroilua ja helvetillistä meteliä sekä kuolevain viimeiset, vaivalloiset korahdukset (...) kuului huuto - nouskaa ylös - ei enää ammuta! (...) mutta heti kuului yhteislaukaus ja ammunta jatkui...

Kummankin tapahtumakuvauksen mukaan venäläinen kävi lyömässä sapelilla yhtä antauneista jo ennen ampumisen alkamista, mikä poikkeaa Ylikankaan kuvauksesta. Fahlgrenin tutkimusraportiin liittyvää kahden turkulaiskaartilaisen kuulusteluraporttia ovat Vainion lisäksi lähteenään käyttäneet ainakin Paavolainen ja Lappalainen, joiden tapahtumakuvauksia Vainionkin näkemys pitkälti muistuttaa.

Marxilainen historiankirjoitus painottaa Suinulan verilöylyn alkaneen piiloutuneen suojeluskuntalaisen ampumasta laukauksesta. 1920-luvun vapaussotakirjallisuudessa ja uudemmassa tutkimuksessa nähdään kuitenkin syyllisiksi ennen kaikkea paikalle saapuneet punaisten apuvoimat, jotka koostuivat turkulaisista ja tamperelaisista kaartilaisista sekä muutamista venäläisistä. Kaikkia erilaisia tulkintoja yhdistää kuitenkin käsitys siitä, että punaisia johtanut Valdemar Sammalisto ei ollut vastuussa antautuneiden teloittamisen aloittamisesta, vaan tuli avattiin kiihtyneiden punaisten joukosta omavaltaisesti, oli tulenavausta sitten edeltänyt vahingonlaukaus tai ei. Mainittakoon, että tulitusta estämään pyrkinyt Sammalisto joutui ammutuksi Tampereen valtauksen jälkeisissä "puhdistuksissa": hänet löydettiin Pyynikiltä ammuttuna 17.4.1918.