Valkoinen valta Tampereelle

Mannerheim esitti 1.4. uhkavaatimuksen, että kaupunki joutuisi järeän tykistön pommitukseen, jos se ei antautuisi. Kaupungille levinnyt tieto vaatimuksesta pelästytti myös porvarillista väestönosaa. Punaisten esikunta torjui äänestyksen jälkeen antautumisvaatimuksen yhden äänen enemmistöllä.

Kevät saapui vuonna 1918 aikaisin, sillä huhtikuun alussa lumi oli Tampereen tienoilta jo sulanut. Kaupunki alkoi näyttää yhä siivottomammalta: valkoisten lopullista hyökköystä odottavassa kaupungissa vain ruumiit ehdittiin korjata pois, ja esimerkiksi kuolleet hevoset jäivät jo katujen reunoille lojumaan.

Tampereen valtaus

Jo useaan kertaan peruutettu käsky valkoisten lopullisen hyökkäyksen aloittamiseksi annettiin tiistaina 2.4. Tampere oli määrä valloittaa seuraavana päivänä alkavalla hyökkäyksellä. Valkoisten johto jakoi joukoilleen yksityiskohtaiset ohjeet hyökkäyksen toteuttamisesta. Joukot oli nyt asetettu eversti Wetzerin komentoon ja jaettu kolmeen osaan: Majuri Malmbergin johtama ryhmä A valmistautui hyökkäämään kaupunkiin Lapin esikaupungin ja Kosken maantien väliseltä alueelta. Eversti Ausfeldin komennossa olleen ryhmä B:n oli määrä hyökätä Kalevankankaalta käsin. Ryhmä C:n, jonka johdossa oli eversti Grafström, oli tarkoitus hyökätä Pyhäjärven ja Iidesjärven välisen alueen kautta kohti Ratinanniemeä.

Tampereella valkoisten joukoissa taistellut kälviäläinen Pentti Tapio muistelee huhtikuun 2. päivää seuraavin sanoin:

Tänään valmistauduttiin lopulliseen rynnistykseen Tampereen valtaamiseksi. Jokaisen tuli laittaa kuusenoksa lakkiinsa ja taskuun kirjelappu, jossa tuli olla nimi sekä lähimmän omaisen nimi ja osoite. Kaiken valmistelun tuli olla valmiina klo 12 yöllä.

Keskiviikon vastaisena yönä alkoi hyökkäystä valmisteleva kiivas tykkituli. Tämän valtaisan moukaroinnin myötä tuhoutui lyhyessä ajassa suuri määrä Tampereen rakennuksia etenkin kaupungin itäosissa. Myöskään varakkaamman väestön asuttamat kaupungin etelä- ja länsiosat eivät kokonaan säästyneet. Verkatehdas syttyi palamaan. Kaikkein pahimmin moukaroinnista kärsi Kyttälä. Hämeenkadun varrella paloi suuri joukko taloja. Valkoisten lähes 70 kenttätykkiä käsittänyt tykistö ampui Tampereen kaupungin alueelle viitisentuhatta laukausta huhtikuun alkupäivinä. Pentti Tapio kuvaili pommitusta näin:

Pommitus tykistöllä alkoi kello 2 ja kesti tunnin. Se oli sellaista musiikkia, jota ei unohda koskaan. Oma tykistö ampui takaa ja punaisten edestä. Ei kuulunut juuri yksityisiä laukauksia ollenkaan, yhtä pauhinaa ja jyrinää vaan. Taivas oli tulimerenä ja palavan kaupungin sauhu sekä lieska nousi kohti öistä, tummaa taivasta. Tykkitulen jälkeen alettiin hyökkäys.

Kyttälä oli pahimmin pommituksista kärsinyt Tampereen kaupunginosa. Kuvassa palanut Hällströmin palatsi Hämeenkatu 10:ssä kaupungin valtauksen jälkeen. Kuva: Tampere-Seura.

Hyökkäys käynnistyi kello 3 aamuyöllä. Eduard Ausfeldin suunnitelman mukaan valkoisten tarkoituksena oli vallata kaupunki vauhdikkaalla sen keskelle suunnatulla rynnäköllä. Suunnitelma kuitenkin kaatui heti alkuunsa, kun hyökkäys alkoi pian alkamisensa jälkeen kangerella.

Tampereen itäpuolelta hyökkäneistä joukoista läpimurrossa onnistui vain kärjessä edennyt osasto, Erik Melinin johtama komppania, joka oli koottu Pohjanmaan ruotsinkielisistä. Se ryntäsi punaisten linjoista läpi ja Tammerkosken rantaan verkatehtaan kohdalla. Muun pataljoonan oli tarkoitus seurata komppanian perässä, mutta näin ei tapahtunut. Syy Melinin komppanian läpipääsyyn oli ilmeisesti pukeutumisessa: komppania oli puettu niin, että punaiset luulivat heitä omikseen. Samasta syystä komppania sai aiheutettua kohtaamilleen punaisille huomattavia tappioita. Kosken rantaan päästyään Melin miehineen ylitti kosken verkatehtaalta kattohuopatehtaalle johtanutta Neulapatoa pitkin.

Melinin komppanian miehiä. Kuva: Suomen vapaussota vuonna 1918. Otava, Helsinki 1924.

Kosken länsipuolelle päästyään Melinin komppania suuntasi kohti määränpäätään Näsilinnaa. Komppania valtasi Näsilinnan ilman mainittavaa vastarintaa, ja valtauksen yhteydessä osa Näsilinnaan majoittuneista paristasadasta ihmisestä teloitettiin. Aamun valjetessa punaiset ryhtyivät hyökkäykseen vallatakseen Näsilinnan takaisin, ja Näsilinnaa tulitti myös sekä valkoisten että punaisten tykistö. Molemmat osapuolet kärsivät huomattavia tappioita. Illalla Melinin joukot vetäytyivät Näsilinnasta omien puolelle Näsijärven jäätä ja Porin rautatiesiltaa pitkin.

Eteläisellä rintamanosalla Wilkmanin komentoon kuuluneen Grafströmin joukot onnistuivat etenemään Hatanpään vainioiden yli Ratinnaniemelle. Joukot onnistuivat iltaan mennessä etenemään ortodoksisen kirkon ohi aina kosken partaalla sijainneelle verkatehtaalle asti. Ne kärsivät silti huomattavia tappioita: esimerkiksi Ratinanniemelle edennyt keskisuomalaiskomppania menetti päivän aikana puolet miehistään. Punaiset vetäytyivät Ratinanniemeltä Laukontoria ympäröivien rakennusten suojiin.

Wetzerin osasto hyökkäsi Tammelaan pohjoisen suunnasta, Lapin esikaupungista. Se sai vallatuksi rautatieasema kello 13:n aikaan, ja eteneminen jatkui saman tien Kyttälän puolelle. Tammelassa ja Tullin alueella valkoiset jatkoivat hyökkäystään punaisten konekivääripesäkkeinä toimineita rautatieläisten taloa eli Toralinnaa ja Tammelan koulua vastaan. Osa niitä miehittäneistä punaisista kuoli yrittäessään pakoon, osa taas antautui taistelun jälkeen, mutta heistäkin suuri osa joutui saman tien teloitetuksi. Jotkut punaisten päälliköt tekivät itsemurhan. Kyttälän puolelle edenneet valkoiset kävivät kiivaita taisteluja muun muassa Johanneksen kirkolla. Kello 17:n aikoihin valkoiset olivat työntyneet jo Tammerkosken rantaan, mihin hyökkäys pysähtyi. Kosken yli sen länsipuolelle valkoiset saattoivat päästä vain pitkin kolmea siltaa, jotka oli suojattu piikkilankaestein ja paperimassapaalein.

Huhtikuun 4. päivän aamuna valkoiset jatkoivat hyökkäystään. Punaisten pesäkkeinä toimineita teatteritaloa ja kaupungintaloa tulitettiin tykein ja konekiväärein lyhyeltä etäisyydeltä. Punaisten takaisin valtaama Näsilinna joutui myös rajun ammunnan kohteeksi. Ausfeldin osasto onnistui ylittämään pohjoisessa rautatiesillan, vaikka kärsikin tuntuvia tappioita punaisten konekivääritulessa ja joutuessaan juoksemaan oman tykistökeskityksen läpi. Osasto valtasi Näsilinnan, minkä jälkeen se suuntasi kohti kaupungin keskustaa. Valkoisten eteneminen etelään päin pitkin oli hidasta, sillä punaiset tekivät tiukkaa vastarintaa katutaisteluissa.

Etelämpänä Grafströmin johtamat joukot ylittivät Neulapadon kello seitsemän jälkeen aamulla. Myös Hämeensilta ylitettiin konekiväärin verkatehtaalta ampuman suojatulen turvin. Teatteritalo joutui kovan tulituksen kohteeksi ja tyhjentyi vähitellen punakaartilaisista, joissa oli mukana myös naiskaartilaisia. Valkoiset miehittivät rakennuksen iltapäivällä kello neljän jälkeen. Iltaan mennessä valkoiset olivat edenneet sekä pohjoisessa että etelässä Esplanadille asti. Punaisten vastarinta keskustan alueella jatkui kuitenkin yhä. Punaisilla ei kuitenkaan ollut enää yhtenäistä johtoa, ja hajanaisia kaartilaisryhmiä alkoi paeta Pyynikille päin.

Myös lännestä Epilänharjun suunnasta yrittivät valkoiset edetä Tampereelle, mutta yritys epäonnistui.

Valkoiset jatkoivat keskustan puhdistamista punaisista seuraavana päivänä. Aamulla 5.4. valkoiset valtasivat kaupungintalon, yhden punaisten viimeisistä pesäkkeistä. Viimeiset punaiset vetäytyivät kohti Pispalaa ja Pyynikkiä. Punaisia myös antautui joukoittain, ja vankeja alettiin koota Kauppatorille. Illalla 5.4. keskustaa voitiin pitää vallattuna.

Joukko punaisia onnistui pakenemaan kaupungista pitkin järvien jäitä: Pyhäjärven kautta yrittänyt 120 miehen ryhmä kärsi valkoisten tulituksessa tappioita, mutta onnistui pääsemään läpi ja pakenemaan Hämeenlinnaan. Näsijärveä pitkin onnistui iltapimeällä 5.4. pujahtamaan läpi vielä suurempi puolen tuhannen miehen joukko. Se eteni Hämeenkyrön kautta kiertäen omiensa puolelle. Tähän joukkoon kuului ilmeisesti myös koko joukko punaisten johtomiehiä, kuten Ali Aaltonen, Verner Lehtimäki, Aatto Koivunen ja K. M. Evä. Kaupungista lähti myös muita pienempiä ryhmiä ja yksittäisiä ihmisiä, jotka onnistuivat usein pääsemään saartorenkaan ulkopuolelle.

Antautuminen ja puhdistustoimet

Aamulla 6.4. valkoiset olivat jo ryhtyneet valmistelemaan etenemistä kohti Pyynikkiä ja Pispalaa, kun punaisten lähetystö saapui sopimaan valkoisten johdon kanssa antautumisesta. Neuvottelujen aikana punaisten lentokone kävi vielä pudottelemassa lentolehtisiä, joissa luki: "Toverit! Puolustakaa itseänne juoksuhaudoissa. Apuun tullaan 6/IV klo 18." Sillä ei kuitenkaan enää ollut merkitystä. Neuvottelijat palasivat omiensa luokse, ja kello 8.30 Pyynikin näkötorniin kohotettiin valkoinen vaate punaisten antautumisen merkiksi.

Epilänharjulla taistelleet punaiset antautuivat viimeisinä. Pispalassa ja Epilässä antautuneista muodostettu vankijono marssitettiin Pirkkalan valtatietä pitkin kaupunkiin. Kaupungissa nämä vangit liittyivät Keskustorille teatteritalon eteen koottuun vankijoukkoon. Pentti Tapio kertoo huhtikuun 6. päivän tapahtumista seuraavasti:

Kaupungin kukistuessa oli osa vihollisista perääntynyt Pispalaan ja piti siellä vielä puoliaan. Vaasan rykmentti sai käskyn hyökätä sinne ja valloittaa Pispala. Meidän joukkomme joka nyt myös kuului Vaasan rykmenttiin, komennettiin mukaan. Marssimme Pyynikille valmiina hyökkäämään. Punaiset katsoivat kuitenkin parhaaksi antautua joten säästyimme tästä leikistä. Muodostettiin ketju Pyynikiltä kauppatorille kahta puolta katua, jonka kautta tämä antautuneiden kirjava joukko kulki kauppatorille. Kyllä sieltä tuli monenlaista miestä ja naista. Ne marssivat neljä miestä rinnan, aseet otettiin pois Pyynikin laidassa. Kesti neljä tuntia seisoa siinä ketjussa, ennen kuin kaikki olivat tulleet. Kauppatori tuli täyteen vangeista, heitä taisi olla yli kymmenentuhatta, alakuloista joukkoa punaisine nauhoineen.

Samaan aikaan taisteluja piileskellyt siviiliväestö alkoi nousta kellareista tai muualta piilosta esiin. Kirkkojen suojassa oleskellut väki pääsi myös poistumaan ahtaasta majapaikastaan. Tampereelle tulleet, yhä hengissä olevat pakolaiset lähtivät vaeltamaan takaisin kotiseudulleen.

Punaisten antauduttua valkoiset jatkoivat talojen tarkastamista. Puhdistustoimien yhteydessä menetti vielä moni antautunut henkensä, vaikka Mannerheim olikin 26.3. varoittanut joukkojaan omankädenoikeuden käytöstä. Toisaalta hajanaista punaisten sala-ammuntaa esiintyi vielä muutama päivä antautumisen jälkeen. Kun Tampereen porvarit liittyivät mukaan puhdistustyöhön neuvomalla mistä punaisia ja näiden päälliköitä löytyi, muuttui puhdistustyö vielä väkivaltaisemmaksi. Myös punakaartiin kuulumattomat saattoivat näissä oloissa helposti joutua vangeiksi tai jopa teloitetuiksi. Monen vangiksi otetun matka päättyi ampumiseen Hämeensillalla matkalla kohti rautatieasemaa, jonne vankeja oli määrä koota. Myös monet punaisten sairaaloista tavoitetut haavoittuneet kaartilaiset joutuivat teloitetuiksi; kaikkiaan punaisten ensiapuasemilla oli antautumishetkellä 1 500 potilasta.

Kaduille jääneitä punaisten ruumiita ei useinkaan korjattu nopeasti pois, vaan ne saattoivat jäädä lojumaan useiksi päiviksi pelotusvaikutuksen aikaansaamiseksi. Valkoiset kaatuneet sen sijaan toimitettiin pois viipymättä. Ruumiiden ryöstely oli tavallista. Kalevankankaan hautausmaalle muodostui sata metriä pitkä, metrin korkuinen ruumisröykkiö. Pienempiä ruumispinoja oli esikaupungeissa ja keskusta-alueellakin.

Mannerheim määräsi kaupungin komendantiksi kapteeni G. A. Finnen, joka aloitti tehtävässään 6.4. Komendantin tehtävänä oli vastata kaupungin yleisestä järjestyksestä ja vahtipalveluksesta sekä rakennusten ja laitosten turvallisuudesta. Komendantinvirasto asettui työväentaloon. Komendantin vastuulla oli muun muassa Tampereelle sijoitettavien sotilaiden majoittaminen sekä kaupungissa toimivien virastojen ja laitosten sijoittaminen kaupungin rakennuksiin. Myös kodittomiksi jääneiden 500 perheen majoittamiseksi oli ryhdyttävä toimiin. Hotelli Emmaukseen perustettiin erityinen ruumiskanslia huolehtimaan ruumisten toimittamisesta pois kaduilta. Terveydellisten vaarojen torjumiseksi komendantti velvoitti heti 6.4. talonomistajat ja talonmiehet puhdistamaan katuosuudet ja pihamaat kaatuneista, eläintenraadosta ja törystä. Valkoisten ruumiiden pois korjaaminen alkoikin ripeästi, mutta punaisia kuolleita jätettiin tahallaan lojumaan kaduille jopa useiksi päiviksi.

Jo huhtikuun 6. päivänä Komendantinvirasto sai ilmoituksia löydetyistä punaisten asekätköistä, minkä vuoksi virasto määräsi järjestettäväksi tarkastuksia kaupungissa. Omankädenoikeuteen turvautumisen ehkäisemiseksi virasto antoi lisäksi kuulutuksen, että tarkastuksia saivat toimittaa ainoastaan komendantin valtuuttamat miehet. Komendantinvirasto määräsi, että kaikki punakaartilaisilta jääneet aseet oli tuotava kansliaan rautatien rahtitavara-asemalle. Määräyksen mukaan rikkomukset tätä käskyä vastaan rankaistaisiin ampumisella. Aamupäivällä 7.4. komendantivirastolle tehtiin ilmoituksia sala-ammunnoista ja muutaman sotilashenkilön murhasta. Virasto laittoi esille julistuksia, joissa talonomistajia velvoitettiin huolehtimaan, ettei heidän taloissaan ole sala-ampujia tai tapahdu mitään epäilyttävää liikettä.

Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui heti päivällä 6.4. Rafael Haarlan yksityisasunnossa. Valtuusto kiinnitti ensimmäisenä huomionsa elintarvikeasioihin, puhdistuslaitokseen ja järjestystoimiin. Kaupungin asukkaille antamassaan julistuksessa valtuusto totesi:

Tässä mielessä on kaupunginvaltuusto katsonut tarpeelliseksi käskeä kaikkia kunnan viranomaisia, hallintokuntia, toimikuntia ja yksityisiä toimihenkilöitä heti aloittamaan toimintansa. Kunnan viranomaisten on heti tehtävä kaikkensa olojen ja elämän säännölliselle uralle saattamiseksi, laillisten olojen ja järjestyksen palauttamiseksi.

Samalla valtuusto kehottaa kaikkia liikkeenharjoittajia, teollisuudenharjoittajia, kauppiaita ja käsityöläisiä avaamaan heti liikkeensä ja työlaitoksensa. Ellei niitä heti voida koko laajuudessaan saada käyntiin, on osittainen työ kuitenkin aloitettava. Etenkin on kaikkien elintarviketuotannon tai -kaupan alalla toimivien muistettava velvollisuutensa tässä suhteessa.

Valtuuston toiminnan käynnistyttyä ryhtyivät toimeen myös kaupungin virastot. Kaupungin virkaatekeväksi poliisimestariksi määrättiin 6.4. ratsumestari Carl Gustaf von Kraemer. Muutamia päiviä myöhemmin entinen poliisimestari Pekka Lönngren vangittiin. Lönngren oli toiminut yhteistyössä punavallan kanssa, vaikka hän olikin ollut toimessaan jo keväästä 1917 lähtien. Kaikki punavallan kanssa yhteistoiminnassa olleet virkamiehet pidätettiin virantoimituksesta 7.4.

Punavangit

Vankeja saatiin Tampereella kaikkiaan noin 11 000; kaikki vangit tulivat luetteloiduiksi tosin vasta pari kuukautta myöhemmin. Punakaartilaisten ohella heidän joukossaan oli myös siviilejä. Vankien hoidosta vastasi aluksi vankeinhoito-osaston johtaja Gunnar Backström. Vankien väliaikaisena säilytyspaikkana toimi muun muassa ratapihan peltimakasiini. Suuri joukko vankeja vietiin aluksi myös Kauppatorille, jossa he joutuivat ilman ruokaa seisomaan paikallaan koko huhtikuun 6. päivän. Seisoskelun aikana valkoiset pyrkivät seulomaan joukosta esille punaisten johtajia. Illalla näitä vankeja alettiin viedä vankileireille.

Punavankeja Kauppatorilla 6. huhtikuuta. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Komendantin määräyksestä kaupungit lakimiehet aloittivat vankien kuulustelun 7.4. Alkupäivinä järjestetyt kuulustelut jäivät kuitenkin puutteellisiksi, ja ne jouduttiin uusimaan myöhemmin. Tuloksena oli lähinnä vain joiden aiheettomasti pidätettyjen vapauttaminen.

Paluu rauhantilaan

Kansan Lehden viimeinen numero ilmestyi 3.4. Porvarilliset lehdet sen sijaan aloittivat ilmestymisensä uudelleen: Aamulehden ensimmäinen numero ilmestyi jo 5.4., sillä sen oma kirjapaino oli säästynyt taisteluissa tuhoilta. Lisäksi Aamulehden kirjapainossa painettiin ilmestymisensä myös aloittanut Tammerfors Aftonblad. Tampereen Sanomien kirjapaino oli tuhoutunut, ja niinpä lehti painettiin ensin Työkansan kirjapainossa ja myöhemmin Kansan lehden kirjapainossa.

Huhtikuun 7. päivänä pidettiin Johanneksen kirkossa jumalanpalvelus, johon myös armeija koottiin. Jumalanpalveluksen jälkeen järjestettiin torilla paraati ja joukkojen ohimarssi. Ennen sitä valtuuston edustajat kävivät kiittämässä tilaisuuteen osallistunutta Mannerheimia "Tampereen kaupungin vapauttamisesta".

Kenraali Mannerheim tervehtimässä joukkoja Kauppatorilla 7.4.1918.
Kuva: Suomen vapaussota vuonna 1918. Otava, Helsinki 1924.

Edellinen viikko

Seuraava viikko