Sodan lopputulos ratkeaa

Senaatin paluu Helsinkiin

4.5. Punaisten viimeinen suuri vetäytymisliike suuntautui Lahden kukistumisen jälkeen Kymenlaaksoon. Kouvola tyhjennettiin heti vapun jälkeen. Lopullinen antautuminen alkoi Inkeroisissa, jonne valkoiset tulivat 4.5. junalla ja keräsivät aseet antautuvilta punaisilta. Sieltä voitiin rautateitse edetä edelleen Haminaan ja Kotkaan. Asemille kokoontuneet punakaartilaiset antautuivat vastarinnatta. Tappiosta kiukustuneet naiskaartilaiset ampuivat Kotkan työväentalolta viimeiset mielenosoitukselliset laukaukset kaupunkiin marssivaan suojeluskuntalaisrivistöön.

4.5. Kymenlaakson kaartien vastarinta luhistui Kotkassa vain muutamia tunteja ennen kuin pakolaisia noutamaan tulleet kolme venäläistä höyrylaivaa saapuivat. Valkoiset joukot saivat Kotkan haltuunsa ilman merkittävää vastarintaa. Silti loppuselvitys oli välitön ja ankara: antautumista seuranneen viikon aikana valkoiset marssitivat lähes 300 punakaartilaista teloistusryhmän eteen Kymenlaaksossa. Punaisten ja valkoisten sodan päätyttyä Kymenlaakson kaartien sisäiseen luhistumiseen jäljellä oli enää yksi kolkka, Inon linnoitus Kronstadtin suulla.

4.5. Joukko sosialisteja, johtajinaan K.Karl ja paikallisen Eteenpäin-lehden toimittajat, asettuivat yhteyteen ulkomaiden konsulien kanssa ja julkaisivat antautumiseen kehottavan julistuksen lehden viimeisen numeron pääkirjoituksena. "Me seisomme nyt vallankumouksen raunioilla... Eteenpäin vievä tie on - ainakin toistaiseksi - tukossa. Perääntyminenkin on mahdotonta... mitä tehdä?... Me olemme jo tunnustaneet hävinneemme tämän taistelun... Muuta keinoa ei ole: aseet maahan. Meidän on luovuttava vastarinnasta. Se on katkeraa, mutta muuta emme voi. Vallankumouksemme katastrofi on nyt sillä asteella".

4.5. Vaasan senaatti palasi pääkaupunkiin, josta neljä senaattoria oli lähtenyt tammikuun lopussa. Sotatoimet olivat kestäneet kolme kuukautta. Hallituksen jäseniä ja ulkomaisia lähettiläitä kuljettanut juna saapui Helsinkiin n.14.30. Asemalle oli saapunut sekä saksalainen että suomalainen kunniavahtikomppania. Kaupungin valtuusto, kaupungin virkamiehistö sekä saksalaista että suomalaista sotilaspäällystöä oli runsaasti paikalla, lisäksi kymmeniintuhansiin nouseva yleisöjoukko. Ensimmäisenä junasta nousi Svinhufvud. Tervehdysten jälkeen piti Helsingin valtuuston puheenjohtaja puheen ensiksi senaattoreille ja sen jälkeen Saksan ja Ruotsin lähettiläille.

4.5. Mannerheim antoi seuraavan päiväkäskyn: "Aikomukseni on toukokuun 15. p:n tienoilla marssia Helsinkiin yhdessä länsiarmeijan kaikkien jalkaväkirykmenttien ja kenttätykistöosaston sekä Uudenmaan rakuunoiden, Etelä-Savon rykmentin, Ensimmäisen jääkärirykmentin ja jokaisesta muusta jalkaväkirykmentistä otetun komppanian kanssa. On valmistauduttava kuljettamaan joukot Helsinkiin. Rykmentit eivät tarvitse varamiehistöä marssia varten, mutta varustuksia olisi täydennettävä niin hyvin kuin vain on mahdollista, jotta kukin joukko-osato saataisiin asultaan yhtenäiseksi, ainakin päähineeltään."

4.5. Svinhufvud lupasi saksalaisretkikunnan komentaja von der Goltzille, että suomalaiset loisivat ensin saksalaisten ohjaamina voimakkaan armeijan ja sen jälkeen heinäkuussa tunkeutuisivat Aunukseen. Vienassa operaatiota jatkettaisiin myöhäissyksyllä. Itä-Karjalan hankkiminen oli maan ulkopoliittisen johdon päämäärä. Mannerheimin mielestä Pietariin oli palautettava järjestys. Hän oli kehittänyt tämän suunnitelman Itä-Karjalan retkeen liittyvien vaikeuksien vuoksi. Hän halusi välttää yhteentörmäystä Muurmannilla olevien liittoutuneiden kanssa.

5.5. Työmiehessä julkaistiin seuraava Helsingin paikallisen punakaartin esikunnan määräys: “Esikunta on katsonut olevan välttämätöntä, että Suomen kansanvaltuuskunta siirretään Helsingistä Viipuriin ja käskee Esikunta kaikkia laitoksiaan ja toimitsijoitaan antamaan kaikkea mahdollista apua tämän siirron helpottamiseksi”.

5.5. Viimeinen punainen osasto antautui Ahvenkoskella, hyväksyen saksalaisten antautumisvaatimuksen. Punaisten sota oli ohitse.

Senaatin voitonjulistus

6.5. Väinö Tanner julkaisi ensimmäisen numeron uutta sosialistista sanomalehteä Suomen Sosiaalidemokraatti, joka tuomiten bolshevismin lupautui herättämään henkiin työväenliikkeen. Lehti lakkautettiin heti. Samoin kävi sen yrittäessä uudelleen syyskuussa, ja vasta joulukuun puolivälissä se pääsi säännöllisesti ilmestymään.

6.5. Helsinkiin palannut senaatti piti ensimmäisen istuntonsa ja antoi voitonjulistuksen, jossa korostettiin suomalaisten joukkojen ja saksalaisten osuutta sekä hallituksen johtavaa asemaa. Mannerheimista julistus vaikeni vaikka hän oli valkoisen armeijan ylipäällikkö ja saksalaisetkin joukot oli muodollisesti alistettu hänelle.

6.5. Helsingin punakaartin esikunta ilmoitti Työmiehessä, että klo 2.00 aikaan kaikkien punakaartiin kuulumattomien miesten tulisi kokoontua kaartin kasarmin pihalle. Mukana oli uhkaus, että jos määräystä ei noudatettaisi, ryhtyisi kaarti tehokkaimpiin toimenpiteisiin.

7.5. Keskusvallat ja Romania solmivat rauhan

8.5. Varakansleri von Payen antoi Berliinissä valtiopäivien päävaliokunnassa lausunnon idän kysymyksestä: "Mitä Suomeen tulee on varsinainen perusaate toiminnassamme ollut luoda Pohjolaan niin sotilaallisesti kuin myöskin poliittisesti pysyvä rauhantila, joka tähän saakka ei ole ollut asian laita. On menty niin pitkälle, että venäläinen aluekomitea on julistanut Suomen hallitukselle sodan, joka lienee tapahtunut pietarilaisten viranomaisten tahdosta. Varmaa on kuitenkin, ettei asia ole vain paperilla, sillä mistä muutoin tulivat ne suuret määrät sotatarpeita, jotka joutuivat käsiimme Suomessa. Venäjä taistelee suomalaisten anarkistien avulla riistääkseen Suomelta vapauden, joka on nimenomaan tunnustettu sosialistiselta taholta. Marsiessamme Suomeen emme aio sekaantua Suomen sisäisiin asioihin ja se miten tulevat olot kehittyvät on Suomen sisäinen asia. Suomen vapauttamisella luulemme myöskin Ruotsille tehneemme tärkeän palveluksen, kun olemme luoneet suojamuurin itää vastaan. Meidän itäisen politiikkamme tarkoituksena on pysyvästi kehittää ystävällisiä suhteitamme Suomeen ja Ruotsiin".

Kuva: Ammuttuja punakaartilaisia Tampereen yleisen sairaalan ovenpielessä. (Sairaalan potilaita). Lähde: Lenin-museo.

5.-11.5. Sodanaikaisen valkoisen terrorin huippu osui näihin päiviin ja teloituksia suoritettiin keskimäärin 200 päivässä. Yksinkertaisia mielivaltaisia ampumisia sattui tavallisesti välittömästi taistelun jälkeen, ja lisäksi perustettiin myös omatekoisia tuomioistuimia, joita syntyi miltei jokaiseen vapautetun Suomen vähänkin suurempaan asutuskeskukseen.

---

Lähteet:

Tarkka, Pekka: Itsenäinen Suomi. Keuruu 1987

Ilkka 4.5. - 11.5.1918

Jägerskiöld, Stig: Mannerheim 1906-1917. Keuruu 1965.

Suomi 75: itsenäisen Suomen historia. Jyväskylä 1993

Kirjallisuusluettelo

---

Tekijä: Kirsi Hautamäki <kh61152@uta.fi>

---

Etusivulle