Talvisota

Palopommista syttyneen tulen sammutusta . Kuva Yrjö Ingman, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Rajaseudun ystävät järjestivät konsertin Tampereen teatterissa lokakuun 12. päivänä 1939. Aulikki Rautavaara lauloi, mutta sali kaikui tyhjyyttään. Konserttiin oli myyty paljon lippuja Suojeluskunnan ja Lotta Svärd -järjestön jäsenille, mutta heidät oli hälytetty valmiustehtäviin. Lähes kaikkien kaupunkilaisten pitkä työvuoro maanpuolustuksen palveluksessa oli alkanut. Miehet lähtivät ylimääräisiin kertausharjoituksiin 16.-17.10.

Hevoset olivat pääasiallisin kulkuneuvo talvisodan rintamilla. Ne odottivat YH-lähtöä 17. päivänä lokakuuta. Kuva: E. M. Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tampere kuului Satakunta-Hämeen sotilaslääniin, jossa perustettiin talvisodan 6. divisioona. Useita tamperelaisia taisteli ja kaatui sen rykmenteissä JR16, JR17, JR18 ja KTR6, sekä erilliskomppanioissa. Liikekannallepano keskeytti koulujen toiminnan ja Tampereen työväenopisto keskeytti toimintansa. Kaupungin lastenkodit evakuoitiin lähikuntiin.

Tampere oli tärkeä teollisuuskeskus. Tampellassa valmistettiin sotatarvikkeita ja Valtion Lentokonetehdas oli Suomen ilmavoimille tärkein teollisuuslaitos. Rauhan aikana Lentokonetehtaan henkilöstömäärä oli 800. Siellä korjattiin lentokoneita ja niiden moottoreita, sekä valmistettiin koneita armeijan tilauksesta. Kaupunki oli myös rautateiden solmukohta.

Sodan uhatessa asukkaat odottivat pelolla ilmaiskuja. Lehdet julkaisivat puolustusministeriön ohjeet, joissa kehotettiin pitkäaikaissairaita, alle 16-vuotiaita huoltajineen ja työstä vapaita yli 60-vuotiaita lähtemään kaupungista. Monet muutkin lähtivät maaseudulle pommitusten pelossa. Varattomille jaettiin asemilla ilmaisia lippuja. Julkaistiin myös hätätilaohjeita, ja sinisen merkkivalon käyttö kiellettiin muilta kuin poliiseilta. Kaasuhyökkäyksen uhka lisäsi pelkoa; kaupunkilaiset hankkivat suojanaamareita. Kun niiden saanti oli vaikeaa, valmistivat lotat yli 3 000 myrkkyä suodattavaa hiilipussia.

Tampereen osalta pommitukset alkoivat 21. päivänä joulukuuta 1939 ja jatkuivat maaliskuun 3. päivään 1940, jolloin oli suurin ja tuhoisin ilmaisku. Neuvostoliiton koneet suorittivat 9 päivänä yhteensä 12 pommituslentoa, joihin osallistui 247 lentokonetta. Niiden suurin nopeus oli 350 km/h, suurin lentokorkeus 8 km ja pommikuorma enimmillään 1000 kg. Ne käyttivät tukikohtinaan pääasiassa Viron lentokenttiä. Kaikkiaan kaupunkiin pudotettiin noin 1800 miina- tai palopommia. Miinapommeista aiheutui ääni- ja painevaikutus ja palopommit sytyttivät suuren määrän tulipaloja. Kaikkiaan laskettiin 73 talon palaneen kokonaan ja 243 vaurioituneen. Tuhannet kaupunkilaiset menettivät asuntonsa. Samanaikaisesti kaupungin asukasmäärä lisääntyi noin 8000:lla, josta pääosa oli Karjalan siirtoväkeä.

Lähes kaikki suuremmat teollisuuslaitokset vahingoittuivat, samoin monet liikelaitokset. Sotatarviketeollisuus kärsi vain vähän, sillä Valtion Lentokonetehdasta ei pommitettu. Lentokenttä oli kohteena vain yhdessä hyökkäyksessä, ja sen vauriot korjattiin nopeasti.

Kaupunginhallitus arvioi tuhojen suuruudeksi 120 milj. mk, mikä vastaa noin 35 milj. vuoden 2002 euroa. Kaupungin omien kiinteistöjen osuus siitä oli vastaavasti noin 876 000 euroa. Kustannusten kokonaismäärä osoittautui kuitenkin paljon suuremmaksi.

Inhimilliset kärsimykset

Haavoittunut paareilla 17.2.1940. Kuva: Yrjö Ingman, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Vuosisadan kylmin talvi oli samalla Tampereen ankarin pakkastalvi 50. vuoteen. Tammikuun keskilämpö oli -13.2 astetta, kun normaali oli -6.7 astetta. Alin lämpötila kaupungissa oli -36 astetta. Tämä vaikeutti palokunnan työtä ja lisäsi uhrien kärsimyksiä. Pommituksissa kuoli 14 henkilöä ja haavoittui 45. Muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna uhreja oli vähän, ja moni kaupunkilainen pelastui toimivan pelastusjärjestelmän ansiosta. Sodan aikana annettiin yhteensä 60 ilmavaroitusta tai -hälytystä. Kaupungin asukkaat joutuivat olemaan lähes viisikymmentä tuntia suojautuneina.

Puolustushallinnon päällikkölääkäriksi määräämä V. Tuomikoski perusti lokakuussa Sotasairaala 10:n. Sen käyttöön otettiin Tampereen yleinen sairaala, Hatanpään sairaala, Keski-Hämeen parantola ja myöhemmin vielä osa Tampereen keuhkotautiparantolaa. Potilaita voitiin ottaa yhteensä 720 sotilas- ja 216 siviilipaikalle. Tampereella toiminut autovarikko 3 kuljetti haavoittuneet sairasjunista eri osastoille. Hoitopäiviä kertyi sodan aikana yhteensä yli 122 000. Henkilökunta suoritti leikkauksia, amputointeja ja paljon paleltumavammojen käsittelyä. Myöhemmin sairaalan esikunta perusti toipilaskodit Vääksyn kartanoon ja Kangasalan Kotitalousopiston tiloihin. Erillinen hammaspoliklinikka Tammelan kansakoululla teki yli tuhat hammashoitoa.

Monet kaupungin liikelaitokset ja yksityiset henkilöt tekivät lahjoituksia sairaaloille sekä perustamisvaiheessa, että myöhemmin niiden jo toimiessa. Lahjoitusvaroilla hankittiin tiloja, varustettiin potilashuoneita ja ostettiin sairaalatarvikkeita. Useat lääkärit ja sairaanhoitajat suorittivat ilmaista työtä.

Ensimmäiset sankarihautajaiset olivat Kalevankankaalla 23. päivänä joulukuuta. Sen jälkeen viikottain kulkivat mustapukuiset omaiset saatona valkoisten arkkujen jäljessä. Sotilassotilassoittokunta esitti usein hitaan juhlallisen Narvan marssin. Talvisodan tunnuslauluksi tuli Oi kallis Suomenmaa . Kirkot täyttyivät, kun surevat ihmiset etsivät lohdutusta. Aikaa oli kuitenkin vähän, ja työtä paljon. Jokaisen kaupunkilaisen työpanosta tarvittiin sodan jälkien korjaamiseen ja tuotannon pyörittämiseen. Esimerkkinä oli 75-vuotias Kari Hjelm, joka tuli päivittäin työhön kaupungin sähkölaitokselle. Häntä kutsuttiin maan vanhimmaksi sähkömieheksi.

Totaalinen sota yhdisti eri etupiirejä ja sai aikaan ennennäkemättömän avustustoiminnan. Sodan jälkeen polttavin kysymys oli asuntojen hankkiminen sekä aseveljien ja heidän perheidensä muu avustaminen.