Tampere oli esikuntapaikkana vuonna 1937 perustetulle teollisuuspiirille, jonka päällikkönä oli K. Oksanen. Sodan varalta sen oli selvitettävä ja ilmoitettava puolustusministeriölle mahdollisuudet tuotannon tehostamiseen. Kriisitilanteessa tärkeitä kysymyksiä olisivat sähkön saatavuus ja teollisuuden suojausjärjestelyt. Ennen liikekannallepanoa piiri tarkisti kortisto- ja tilastotiedot, varasi sotatarviketeollisuuden työvoiman ja kaluston sekä laati hankintasopimuksia. Tehtaille annettiin koetilauksia, jotta saataisiin selville aseiden valmistukseen liittyvät kysymykset. Laajamittainen ammustuotanto edellytti valmisteluja, jotka oli aluksi pidettävä salassa tehtaiden johdolta.
Teollisuuspiirin liikekannallepano alkoi, kun osa henkilöstöä kutsuttiin palvelukseen 4. päivänä lokakuuta. Varsinaisia evakuointisuunnitelmia ei ollut, mutta marraskuun alussa piirin esikunta sai käskyn evakuoida Helsingissä toimivan Asevarikko I:n. Se siirrettiin Vammalaan, samoin kuin pääosa kiväärivarastoa ja ammusvarastoa. Vammalaan evakuoitiin myös tamperelainen pukutehdas Kuusinen Oy. Viipurissa toiminut pukutehdas Kauranen Oy puolestaan sijoitettiin Tampereelle. Teollisuuspiiri osallistui siirtojärjestelyihin myös muualla Suomessa.
Väestönsuojelu
Paikallinen väestönsuojelukeskus oli perustettu vuonna 1937. Kaupunki myönsi sille vain niukasti varoja, ja asukkaille oli vain muutamia väestönsuojia. Pitkäaikainen ja jyrkkä poliittinen kahtiajako rajoitti toimintaa. Monet yhteisöt olivat kuitenkin kouluttaneet väestönsuojeluhenkilöstöä. Suojeluskunnassa oli kaksi väestönsuojelukomppaniaa, ja Lotta Svärd -järjestö koulutti jäseniään jatkuvasti. Teollisuuslaitokset paransivat valmiuttaan YH: n aikana. Ne harjoittivat palokuntiaan, varustivat ja kouluttivat ensiapuryhmiä sekä suorittivat koehälytyksiä valmiuden testaamiseksi.
Väestönsuojelun esittäjät sammuttavat tulen näytöksessä vuonna 1939. Kuva: Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Kun sodan uhka oli ilmeinen, päätti kaupunginhallitus kokouksissaan 11. ja 17. päivänä lokakuuta 1939 perustaa kolme uutta lautakuntaa; kansanhuolto- väestönsuojelu- ja työvelvollisuuslautakunnat. Samalla myönnettiin väestönsuojelutarkoituksiin varoja kaikkiaan 600 000 mk, mikä vastaisi noin 175 000 euroa vuonna 2002. Marraskuussa kaupungin arkkitehtitoimisto laati suunnitelman kaupungin virastojen suojelusta. Tässä yhteydessä laskettiin keskustan väestösuojiin tarvittavan noin 0, 5 milj. mk, vastaavasti n. 146 000 euroa.
Uhkaavien pommitusten aikana palokunta oli avainasemassa. Kun sota oli alkanut, kaupunki myönsi sille määrärahan palotoimen laajentamiseen. Se hankki lisää kalustoa, palkkasi henkilökuntaa ja jakoi palokunnan itsenäisiin yksikköihin eri puolelle kaupunkia. Väestönsuojelukeskus alkoi toimia kiinteässä yhteistyössä kaupungin palokunnan ja poliisilaitoksen kanssa. Teollisuuslaitokset oli liitetty yhteiseen väestönsuojeluun, ja niissä oli käynnistetty henkilöstön koulutus. Vuoden loppuun mennessä oli yli 100 henkilöä eri tehtaista saanut suojelujohtajakoulutuksen.
Tampereen seutu muodosti oman ilmapuolustusalueensa. Jo syyskuussa oli Pyynikin näkötornissa ja kaupungin ympäristökunnissa ollut valmiina ilmavalvonta-asemia, joihin oli järjestetty puhelinyhteydet. Aseistus ei kuitenkaan ollut riittävä kaupungin suojaukseen. Joulukuun alussa oli käytettävissä 3 tehokasta 76 mm:n Vickers-tykkiä, neljä muuta tykkiä, 3 ilmatorjuntakonekivääriä, 15 muuta konekivääriä, 17 konepistoolia ja 850 kivääriä. Kalevankankaalle varustettiin raskas ilmatorjuntapatteri, jonka ampumaetäisyys oli noin 6 km. Ilmatorjunta-asemilla Pyynikin näkötornissa, Näsinlinnassa, Valtion Lentokonetehtaalla Härmälässä sekä Klingendahlin- ja Tampellan tehdaskatoilla oli kevyitä ilmatorjuntakonekiväärejä. Niillä voitiin ampua vain alle 1 km korkeudella lentäviä koneita. Myöhemmin Sulkavuoreen koulutettiin täydennyspatteri. Sen tykit vaurioituivat kuitenkin jo ensimmäisessä taistelutehtävässä, eikä se ehtinyt toimintakuntoon ennen sodan päättymistä.
Suojeluskunnan vapaaehtoiset yksiköt täydensivät ilmapuolustusta muodostamalla kiväärijoukkueita. Niiden tuliasemat sijaitsivat kymmenen suuren rakennuksen katolla. Tampellan ja Valtion Lentokonetehtaan sk-osastot perustivat ilmatorjuntakonekiväärikomppaniat suojaamaan teollisuuslaitoksia. Järeän aseistuksen puuttuessa kaupunki oli kuitenkin avuton tehokkaita pommittajia vastaan.
YH:n alkaessa 6. päivänä lokakuuta tuli Tampereen seudun ilmapuolustuksen päällikölle T. Maunulalle käsky ilmapuolustuksen järjestämisestä. Harjoitukset alkoivat; yksiköt miehitettiin vakinaisen väen joukoilla, suojeluskuntalaisilla ja lotilla. Täydennyskoulutusta järjestettiin ilmavalvontalotille ja myöhemmin myös viestihenkilöstölle.
Yksikössä aloittivat ensin talous- ja lääkintätoimisto, sitten tekninen -, torjunta-, valvonta- ja viestitoimistot. Käytännön toiminta nojautui suojeluskuntajärjestöön, jonka esikunnan kassasta myös nostettiin tarvittavat rahavarat. Lotat huolehtivat Teknilliselle Opistolle ja sen lähellä oleviin kiinteistöihin saapuvan miehistön majoituksesta ja muonituksesta.
Suurin osa miehistä saapui siviilivaatteissa. Suojapukujen ja jalkineitten hankinnassa avusti Tampereen sotilaspiiri, ja muita varusteita saatiin lahjoituksina. Suurin ongelma oli aseiden ja välineiden puuttuminen. Käytettävissä oli vain vähäisiä määriä pioneerivälineitä, kaasunaamareita ja 50 kivääriä patruunoineen. Miehet alkoivat heti valmistaa kattolavoja ja puisia tukijalkoja konekivääreille. Muutamat lähtivät kaatamaan metsää Kalevankankaalta ilmatorjuntapatteristoa varten. E. Saarela aloitti viestiyhteyksien rakentamisen. Tarvittavan 10-linjaisen puhelinkeskuksen saamista jouduttiin odottamaan marraskuun lopulle.
Suojeluskunta kutsui kaupungin johtohenkilöitä ja teollisuuslaitosten edustajia keskustelemaan ilmatorjunta-aseistuksen hankkimisesta. Kokouksessa päätetty keräys tuotti rahaa ja sitoumuksia yhteensä 13 milj. mk; vuoden 2002 rahaksi muutettuna n. 4.1 milj. euroa. Tästä summasta yli 80 % ehdittiin käyttää talvisodan suojeluaseistukseen.
Linnoitustyöt
Puolustusministeriö oli huhtikuussa 1939 hyväksynyt esityksen vapaaehtoisesta linnoitustyöstä valtakunnanrajalla. Ne alkoivat 4. päivänä kesäkuuta. Touko-kesäkuun vaihteessa monet kaupunkilaiset lähtivät lapiotöihin rinta rinnan ja arvoasteista piittaamatta. Lotta Svärd -järjestön Tampereen paikallisosasto ja sotilaspojat huolehtivat keräyksistä, joilla rahoitettiin matkakulut ja hankittiin muonitusvarat.
Linnoitustöihin lähteneet kaupunkilaiset viipyivät yleensä viikon, mutta jotkut työskentelivät yli kuukauden ajan. Tampereen suojeluskuntalaiset tekivät lähes tuhat miestyöviikkoa. Miesryhmän mukana lähti kaksi lottaa, jotka olivat leirillä 2-3 viikkoa kerrallaan. Lottien aamuherätys oli klo 5 sillä työväki söi aamupalan klo 6. Sitten ryhmä lähti työmaalle, jossa oli kahvitunti klo 9. Aamiaisen lotat tarjosivat muonituspaikalla. Klo 14 he veivät kahvin työmaalle, jossa työt lopetettiin klo 16. Sauna lämpisi joka päivä, ja sen jälkeen lotat tarjosivat päivällisen klo 17. He pitivät linnoituspaikoilla siirrettäviä kenttäkauppoja, kanttiineja. Niiden tuntumassa vietettiin iltaa ja pidettiin konsertteja. Kesä oli harvinaisen lämmin ja aurinkoinen.
Kesäkuun 16. päivänä säädettiin laki yleisestä työvelvollisuudesta ja puolustusvalmiuden tehostamisesta sodanvaaran aikana. Linnoitustyöt jatkuivat vapaaehtoisvoimin lokakuulle asti. Sitten niitä jatkoivat työvelvolliset ja muutamat ulkomaalaiset vapaaehtoiset. Kansainvälinen tilanne Euroopassa; Tsekkoslovakian ja Puolan kohtalo sekä Neuvostoliiton vaatimukset alueluovutuksista saivat aikaan pelon ilmapiirin. Rajojen vahvistamisesta tuli kansanliike. Sotilaspojat repivät uusiokäyttöön otettua piikkilankaa irti 7 milj. kg. Lokakuun 10. päivänä suojeluskuntapiireille annettiin käsky varusteiden ja materiaalin keräämisestä. Monet kaupungin liikelaitokset, yhdistykset ja yksityiset henkilöt lahjoittivat rahaa puolustustarkoituksiin.
Kaupunkisotilaat
Puolustusvoimien käskystä suojeluskunnat syyskuun 26. päivän jälkeen perustivat armeijaa täydentävät Kotijoukot. Niiden tehtävänä oli kenttäarmeijan ja muiden puolustusjoukkojen täydentäminen, ja uusien perustaminen. Ne kouluttivat omaan käyttöönsä tulevan henkilöstön ja turvasivat kotialuetta yhdessä suojeluskunnan kanssa. Ne järjestivät siltojen, teiden, rautateiden, voima-asemien ja teollisuuslaitosten vartioinnin.
Lokakuun 12. päivän jälkeen myös suojeluskuntapoikien sovellettua sotilaskoulutusta tehostettiin. Pojat alkoivat toimia lähetteinä ja monissa kotijoukkojen avustustehtävissä.
Miehet lähtevät - ja naiset
Suojeluskunnan organisaatio huolehti liikekannallepanosta, kun miehet kutsuttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Virallisen ilmoituksen mukaan niiden syynä olivat Kannaksen linnoitustyöt. Suursota oli käynnissä, ja Suomen hallituksen edustajat oli kutsuttu Moskovaan neuvotteluihin. Tunnelma oli painostava ja sitä kuvasi hyvin Sillanpään marssilaulu: Tervehdys pojalleni ylimääräisiin.
Miehet jakaantuivat kenttäarmeijaan joutuviin ja niihin, jotka jäivät kotirintaman eri tehtäviin. Koulujen opetustyö keskeytyi, sillä ne toimivat sotilasyksikköjen kokoontumispaikkoina. Varalan liikuntaopiston laajoihin tiloihin sijoitettiin kuormastokomppania. Sen 200 miestä majoittuivat voimistelusaliin.
Rintamalle lähtevät naiset sijoitettiin kotipaikkakunnan miesten kanssa samoihin osastoihin. Lotta Svärd-järjestön naiset saivat liikekannallepanomääräykset. Tampereen jaosto oli kouluttanut jäsenensä sairaanhoitoon, muonitukseen, ilmavalvontaan, puhelinliikenteen hoitoon ja erilaisiin toimistotehtäviin. Myös kenttäsairaalat lähtivät liikkeelle YH: n aikana. Tampereen lääkintälotat olivat varustaneet 50-paikkaisen kenttäsairaalan.
Tampereen ilmavalvontalotat hälytettiin asemiin 6. päivänä lokakuuta vapauttamaan miehiä varsinaisiin taistelutehtäviin.
Talvisotaan lähdettäessä muonaa ei puuttunut. Kokonainen hirvikin päätyi evääksi. Kuva: E.M. Staf, Tampereen museoiden kuva-arkisto.
Suojeluskuntapäällikkö Aaro Pajari muodosti palvelukseen kutsutuista reserviläisistä jalkaväkirykmentin JR16. Sen II ja III pataljoona koottiin suojeluskuntapiirin pohjois- ja itäosien miehistä, joiden joukossa oli useita palkittuja urheilijoita. I pataljoona muodostettiin kaupungin reserviläisistä, joista suurin osa oli työväestöä. Poliittiset jännitteet huolestuttivat komentajaa. Yhteinen uhka oli kuitenkin yhdistänyt kansalaisia. Heinäkuussa Väinö Tanner oli sanonut, että "työväestö alkaa olla kypsä liittymään suojeluskuntiin". YH merkitsi 6 viikon lisäkoulutusta, jonka aikana miehistä tuli toimiva taistelujoukko.
