Onnettomuuden uhrit ja omaisten avustaminen

Onnettomuuden uhrien määrästä oli heti onnettomuuden jälkeinä päivinä useanlaisia lukuja. Aamulehti kertoi 10.9.1929 otsikossaan tiedossa olleen jo 143 uhria, eli vain kolme päivää onnettomuuden jälkeen. Todellinen luku on myöhemmin osoittautunut pienemmäksi, joskaan ei kiistattomaksi. Tiedot jouduttiin keräämään katoamisilmoitusten ja kuolleiden naarauksen perusteella.

Onettomuus sai melko laajaa kansainvälistä huomiota ja surunvalitteluja lähetettiin eripuolilta maailmaa. Uhrien naaraukset lopetettiin 27. päivä syyskuuta, koska työ oli viimeaikoina osoittautunut tuloksettomaksi. Uhreja oli kuljetettu kotipitäjiinsä sitä mukaan, kun saatiin ylös. Jo 10. päivä vietiin Länsi-Teiskoon ja Kuruun yhteensä seitsemän vainajaa ja seuraavana päivänä viisitoista vainajaa. Kaikenkaikkiaan 133 hukkuneen joukko jakaantui 18 pitäjän osalle, joista eniten hukkui kurulaisia, 45 henkeä. Teiskolaisia hukkui 29 henkeä, joista enin osa oli länsi-teiskolaisia. Kolmanneksi eniten uhreja oli Tampereen kaupungista, kaikkiaan 28 henkeä.

Onnettomuuden uhreista suurin osa oli viljelijäperheistä (n. 50 henkeä) tai työväestöä (lähes 60 henkeä), josta monet olivat 16-25 vuotiaita tehtaantyttöjä. Kokonaisuudessaan uhreista oli lähes 60 alle 25 vuotiaita. Laivan henkilökunnan kahdestatoista jäsenestä yhdeksän hukkui ja menipä Kurun mukana syvyyksiin muutama maakunnallinen vaikuttaja. Moni perhe menetti useamman jäsenen ja lähes 30 henkeä jäi leskeksi, 80 puoliorvoksi ja yli 20 lasta orvoksi.

Onnettomuus herätti myötätuntoa uhrien omaisia kohtaan koko maassa. Tampereen kaupunginhallitus päätti 9.9 tehdä esityksen 50 000 markan avustuksen myöntämisestä tamperelaisten hukkuneiden yhteishautaamiseksi ja omaisten avustamiseksi. Samoin oli valtioneuvosto myöntänyt määrärahan uhrien nostamiseksi ja omaisten avustamiseksi. Niinikään Tampereen kaupunki perui jo valmiiksi suunnitellut 150-vuotis juhlat ja päätti myöhemmin vielä myöntää 200 000 markkaa onnettomuuden johdosta pystytettävää muistomerkkiä varten. Samoin myös muut uhrien asuinkunnat osoittivat avustusvaroja uhrien hautaamiseen ja omaisten auttamiseen. Pelastusarmeijakin osallistui parhaansa mukaan omaisten ahdingon lieventämiseen. Kaupungin naisjärjestöjen toimesta pidettiin 12. päivä kokous, jossa päätettiin ryhtyä järjestämään koko maan kattava avunkeräys. Toimikunnan nimeksi valittiin Kurun onnettomuusuhrien avustustoimikunta ja keräyksen lupaa anottiin sisäministeriöltä. Samoin anottiin lupaa kerätä kaikissa maan kirkoissa kolehti uhrien omaisten auttamiseksi.

Keräys tuotti hyvin ja monet tahot lahjoittivat avokätisesti rahaa omaisten auttamiseksi. Mm Maakuntain Pankki Oy lahjoitti 10 000, liikemies Kroheim Dresdenistä 2500 markkaa ja Tampereen säästöpankki 5000 markkaa. Samoin lahjoitti tasavallan presidentti 2000 markkaa. Vuoden 1930 kevääseen mennessä keräys oli tuottanut 1 300 000 markkaa. Avustuksia alettiin jakaa heti ja ensimmäisenä vuonna sitä sai 84 perhettä. Koska avustusten katsottiin jatkuvan vähintään toistakymmentä vuotta, päätettiin 13.12.1929 avustustoimikunnan ja varojen siirtämisestä perustettavalle säätiölle, johon tulisi jäseniä Tampereen kaupunginvaltuustosta kaksi, Hämeenläänin maaherra valitsisi kaksi, sekä Kurun ja Teiskon kunnat ja Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli kukin yhden. Säätiön toiminta tulisi lopettaa tammikuun 1. päivään 1950 mennessä. Varat siirrettiin säätiölle tammikuussa 1931, jolloin varoja oli vielä jäljellä 1 180 000 markkaa. Vuonna 1939 avustettavana oli vielä 44 henkeä ja 1942 enään 22 henkeä. Vuoden -42 lopulla rahaa oli enään vain 95 700 markkaa jäljellä. Itse kurulaiset saattoivat jäädä muita pitäjäläisiä heikommalle avustuksissa, sillä väitettiin, että Kurun köyhäinhoitolautakunnan lausunnot avustuksista olisivat olleet muita tiukempia. Marraskuussa 1929 Höyrylaivaosuuskunta Kuru päätti luovuttaa seuraavan kymmenen vuoden voitostaa 50 prosenttia uhrien omaisille.

Onnettomuus kosketti pahiten juuri kuru- ja teiskolaisia, jotka menettivät suhteessa eniten väestöstään. Näillä paikkakunnilla tapaus muistettiin syvästi vielä vuosien kuluttua. Kaikenkaikkiaan onnettomuus sai niin laajaa julkisuutta, että avustustoimintaa ei voitu jättää vähälle huomiolle.