Kuru-laivan onnettomuus 7.9.1929

Onnettomuuden jälkipuinti:

Syyt ja seuraukset

Kurun onnettomuuden jälkiselvittelyissä oli paljon samoja piirteitä kuin yli 60 vuotta myöhemmin Estonian onnettomuutta selvitettäessä. Syiden ja syyllisten etsintä käynnistyi jo onnettomuusiltana. Jo maanantaina lehdet tiesivät kertoa, ettei laivan miehistöä voitu syyttää virheistä tai laiminlyönneistä. Onnettomuuden syyksi todettiin hyökyaallot, jotka olivat täyttäneet keulakannen ja matkustajatilat vedellä kaataen lopulta aluksen.

Kuru-laiva korotettuna eli sellaisena kun se oli onnettomuuden tapahtuessa. Kuva: Valokuvaamo Aira. Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Tutkimuksissa turman keskeiseksi syyksi saatiin laivan rakenne. Kapeana aluksena Kuru ei noussut hyvin aaltojen harjalle, vaan katkaisi ne. Laivan kansirakennetta oli myös korotettu hiljattain, mikä sai aluksen uimaan entistä syvemmällä. Kurun korkea kansirakenne aiheutti sen, että aluksen painopiste oli ylhäällä ja tuulikuorma suuri. Näin kaatuminen oli väistämätöntä sen jälkeen kun vesimassat olivat kallistaneet alusta riittävästi. Myös etukannen umpinainen reelinki ja puuttuvat myrskyportit edesauttoivat onnettomuutta, sillä vesi ei näin päässyt poistumaan laivan etukannelta.

Merenkulkuhallituksen kallistuskokeissa ja mittauksissa todettiin, että laivan painopiste oli aivan liian ylhäällä, erityisesti kun mukaan laskettiin matkustajien ja tavaroiden paino. Merenkulkuhallituksen johtaja kirjoittikin jo 12.9.1929 Helsingin Sanomissa, että suurin osa Suomen sisävesilaivoista oli Kurun kaltaisia kapearunkoisia aluksi, jotka eivät sopineet suurille ja tuulisille järvenselille. Kurun onnettomuuden seurauksena merenkulkuhallitus tiukensikin laivojen tarkastus- ja katsastusohjeita erityisesti vakauden, kansirakenteiden tuulikuorman ja myrskyporttien osalta. Lisäksi vesikannelle johtavat ovet piti tehdä vain ulospäin aukeaviksi.

Oikeudenkäynneiltäkään ei vältytty. Huhun mukaan aluksen alkuperäisen rakentajan Sommers&Hällström&Waldensin konepajan insinöörit olivat varoittaneet Kurun omistajia Ahlströmin konepajalla tehdyn korotuksen vaarallisuudesta. Varoitusta ei kuitenkaan voitu näyttää toteen, eikä laivan omistajia vastaan näin ollen nostaa syytettä. Osa onnettomuuden uhrien omaisista sen sijaan haastoi Kurun kapteenin Onni Saarisen oikeuteen. Asiaa käsiteltiin Tampereen raastuvanoikeudessa kokonaista viisi kertaa. Sitä että laivan koneiden pysäyttämisellä olisi ollut osuutta Kurun haaksirikkoon ei voitu osoittaa. Kun kapteenilla ei katsottu olleen myöskään tietoa laivan epävakaudesta kovassa myrskyssä vapautti ensin raastuvanoikeus, ja lopulta joulukuussa 1931 myös hovioikeus, Onni Saarisen kaikista syytteistä.

Kurun onnettomuus herätti huomiota laajalti aina ulkomailla asti. Surunvalittelujen lisäksi alkoi pian tulla myös lupauksia taloudellisesta tuesta uhrien omaisille. Yhteishautajaiset kustannettiin kunkin kunnan toimesta ja tamperelaisten naisjärjestöjen aloitteesta alettiin puuhata kansalaiskeräystä. Syyskuun 19. päivä 1929 koko maan kirkoissa koottiin ylimääräinen kolehti turman uhrien omaisille. Vuoden 1930 kevääseen jatkunut kansalaiskeräys tuotti noin miljoona markkaa. Rahoja valvomaan perustettiin säätiö joka avusti uhrien perheitä taloudellisesti ja jakoi rahaa erityisesti orvoiksi ja puoliorvoiksi jääneiden lasten ja nuorten koulutukseen.