Liikkuminen 1918-1940

Tampere oli luontainen liikenteen solmukohta. Teollisuuden kasvu oli vain lisännyt tarvetta kuljettamiseen ja matkustamiseen. Vuonna 1918 Tampere oli rautatieliikenteen ja vesiliikenteen solmukohta. Tavaraa ja ihmisiä kaupungissa kuljetettiin hevoskyydillä. Yksittäiset kaupunkilaiset liikkuivat pääasiassa jalan, sillä polkupyöriä oli vielä kansalaissodan jälkeen melko vähän. Puhelinkaan ei ollut vielä joka kodin yhteydenpitoväline.

1930-luvun loppuun mennessä kaupungin ympärille oli rakennettu esikaupunkien vyö ja alueliitokset toivat jo aikaisemmin rakentuneita alueita kaupungin hallinnolliseen yhteyteen. Lähes kaikki suuret tehtaat olivat lamasta selvittyään vain laajentaneet toimintaansa. Kulkemisen ja kuljettamisen tarve oli vain lisääntynyt. Rautatieliikenteen ja vesiliikenteen rinnalle oli noussut ympäröivältä maaseudulta Tampereelle suuntautunut linja-autoliikenne. Nopeasti laajentunut linja-autoliikenne vähensi 1930-luvun lopulla sekä rautateitse että vesitse matkustaneiden ihmisten määrää. Myös tavaraliikenne siirtyi vähitellen 1920- ja 1930-lukujen aikana proomuista ja tavaravaunuista kumipyörille, mutta muutos ei ollut mikään yhtäkkinen, ja sota-ajan poikkeusoloissa huomattiin toisaalta, että vanhassa vara parempi.

Viinikkaan menevä onnikka on jäänyt jumiin kelirikon pilaamalla tiellä. Kuva: Aamulehti 2.5.1934, Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Myös kaupungin sisäinen liikenne muuttui. Pika-ajurien ammattikunta oli hävinnyt ja kaupunkilaisia ja kaupunkiin saapuneita matkailijoita kuljetettiin vuokra-autoilla ja linja-autoilla. Kun raitiotietä ei koskaan kaupunkiin rakennettu, korvautui sen tarve nopeasti 1920-luvun alusta lähtien onnikoilla. Kaupungin sisäisen omnibusliikenteen osalta Tampere oli uranuurtaja. Kaupunkilaiset ryhtyivät käyttämään linja-autoja työmatkoillansa. Apostolinkyytiä käytettiin luonnollisesti yhä, ja polkupyöristä tuli 1930-luvun lopulla erittäin suosittu kulkuväline. Jotkut tankkasivat jo tuolloin omia autojaan kaupungin monilla huoltoasemilla, mutta oma henkilöauto, se oli vielä 1930-luvullakin harvojen ja valittujen kulkuväline. Puhelinta käytettiin yhä enemmän, mutta ei tietenkään kaikki kaupunkilaiset. Uuden viestintävälineen elintasoon sidottu luonne tuli hyvin näkyviin Pispalan liitoksen yhteydessä.