Pitkiä aukioloaikoja

Vähittäiskauppojen myymälähuoneet olivat avaria, korkeita ja talvella kylmiä kakluuneista huolimatta, ovet kun olivat jatkuvasti auki. Myyjien olikin pidettävä lakkia päässään kesää lukuunottamatta. Terveydelle haitallisia olivat myös lämmittämättömät varastot, joissa heidän oli järjesteltävä tavaroita tai viivyttävä inventoimassa niitä vuodenvaihteen pakkaspäivinä. Suurliikkeissä oli useampia apulaisia, joiden välillä oli arvoero sekä töihin että asemaan nähden. Suurissa liikkeissä oli myös varasto- ja ajomiehiä tarpeen mukaan ja omia hevosiakin.

Apteekkari ja myyjiä työssään apteekissa. Kuva: Matti Luhtala, 1900-luvun alku. Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Kauppojen asiakkaat olivat tottuneet saamaan palvelua lähes mihin vuorokaudenaikaan hyvänsä. Aukioloajat olivat vakiintuneet vähitellen, mutta ne olivat pitkät. Teollisuudesta tuttua vuorotyötä ei kaupan alalla tunnettu, joten kaupan aukioloaika oli yhtä kuin liikeapulaisten työaika. Vuorottelua oli vain sen verran, että kukin myyjä saattoi pitää päivän aikana kaksi tunnin mittaista ruokatuntia. Vuoteen 1919 saakka kauppojen aukioloa rajoitti ainoastaan rikoslaki. Sunnuntaiaukiolot olivat sen mukaan uskonnollisista syistä kielletty, joskin elintarvikkeiden myynti "hätätarpeiksi" oli sallittu kirkonmenojen jälkeen. Liikeapulaisten tärkein ammatillisen järjestäytymisen motiivi olikin juuri työajan lyhentäminen.

Tampereen rautakaupat tekivät 1903 myyjien kanssa sopimuksen, jonka mukaan liikkeiden ovet avattiin aamuseitsemältä ja kaupanteko jatkui kesäaikaan iltaseitsemään ja talvella kahdeksaan. Markkinoiden aikana ja joulun alla nämäkään rajoitukset eivät päteneet, vaan aukioloja jatkettiin tarpeen mukaan myöhäisemmiksikin. Suurlakon aikana osuuskaupat suostuivat liikeapulaistensa vaatimukseen 11-tuntisesta työpäivästä (klo 8-19) arkisin ja 10-tuntisesta (klo 8-18) lauantaisin. Vastaavanlaisia vaatimuksia esitettiin yksityiskaupoissakin. Kahdeksantuntiseen työpäivään siirryttiin 1917 ja aukioloajat lyhenivät vastaavasti. Lyhyempi työpäivä oli tervetullut kauppojen työntekijöille, mutta samalla se vaikeutti kaupassakäyntiä niiden osalta, jotka itsekin olivat töissä lähes koko kauppojen aukioloajan.