Aihearkisto: Yleinen

Kauden 2021-2022 Cup-voittaja sekä kevätpulinat

KepaDI-cup sai arvoisensa lopetuksen Wapputunnelmissa kaljamailissa. Hyvää meininkiä sekä tarinoitavaa jälkipolville syntyi tälläkin kertaa. Erityismaininta miesten kaljamailin kärkikaksikolle Antton Sankelolle sekä Akseli Kaupille.

Mutta itse cupin lopputuloksiin. Kauden 2021-2022 voiton vei nimiinsä Marjaana Nurmo, saaden KeparDI-pokaalin takanreunukselleen vuodeksi komeilemaan, onnittelut! Takana oli tiukkaa, niin kuin kuuluukin. Keijon tulospalvelu on kuitenkin lahjomaton ja toimitti lopullisen järjestyksen tälläkin kertaa. Kakkospallilla kestomenestyjä Aaro Ruohola ja kolmantena mies Kortesjärveltä, Antton Sankelo.

Kauden 2021-2022 Kepardi-cupin TOP6

KeparDIen onnistunut kausi on näkynyt maailmalla joka sektorilla. Nyt tuoreiden Tanskan MM-kisavalintojen johdosta voidaankin todeta, että Kepardeja nähdään vuonna 2022 suunnistuksen kolmen eri lajimuodon (hisu, pysu ja tossu) MM-kilpailuissa! Ei ole ihan jokapäiväistä tämä, edes KeparDI:lle. Lisäksi Mynämäen Jukola sekä muut kesän hienot koitokset odottavat, joten tilanne on erinomainen!

KeparDI palaa taas syksymmällä avajaispolkujuoksun sekä saunan merkeissä!

Kepardi-cupin finaali: Kaljamaili

Shortly in english below

Moro,

KeparDI-cup lähenee loppuaan ja on viimeisen osakilpailun aika. Kauden 2021-2022 voittajaa leivotaan kansainvälisesti tunnetun ja standarDIsoidun kilpailuformaatin eli Kaljamailin merkeissä 26.4 klo 13.

Perinteinen KeparDIn kaljamaili kirmataan jälleen etunurtsilla. Kaljamaili koostuu mailin juoksusta ja neljästä oluesta järjestyksessä: olut, varttimaili juosten, olut, varttimaili, olut, varttimaili, olut, varttimaili. Nopeimmille tarjolla huikeat palkinnot!
Sarjoja on miehille ja naisille, sekä alkoholiton simasarja. Pyydämme osallistujia tuomaan omat juomat (hiilihapollinen, 33cl annoksissa nautittava ja alkoholipitoisuus >3%). Juoman ei siis ole pakko olla olutta ja alkoholivaatimus ei koske simasarjaa. Tarvittavat juomat on myös mahdollista ostaa järjestäjältä.

Nopeimmalle jaossa täydet 1000 cup-pistettä tölkin sisällöstä riippumatta, seuraavat kilpailijat ansaitsevat pisteensä aikaeron mukaisesti. Kaljamaili löytyy myös vuoden 2022 wappukalenterista: suomensuurinwappu.fi

Mitä: Kaljamaili
Missä: Tuni Hervannan kampus, etunurmikko
Milloin: 26.4 kello 13:00
Vapaaehtoinen ilmoittautuminen ja tulokset: https://webpages.tuni.fi/kepardi/tulospalvelu/2021-2022/Kaljamaili

Traditional KeparDI’s Beer Mile is run again in Hervanta Campus front grass. Beer Mile consist of 4 beers and mile of running in following order: beer, quater mile, beer, quater mile, beer, quater mile, beer, quater mile. There will be awards for the quickest competitors.
There are own categories for men and women and also alcohol free sima category. Please bring your own drinks (sparkling, >3% of alcohol, in 33cl portions). So, the drinks do not have to be beer and the alcohol limit does not touch the sima category. It is also possible to purchase the drinks from the organizator.

-Topias, KeparDI:n päävalmentaja

Talviseikkailut Seikkailtu

KeparDI:n talviseikkailu vietettiin 23.03.2022 legendaarisen StandarDI:n ja tietovisan merkeissä. Sää oli keväisen aurinkoinen ja jäisellä tiestöllä isoimmilta raajarikoilta vältyttiin. Saunomisen jälkeen tietovisassa oli Kepardien aika laittaa kaikki tietämyksenä ja onnensa likoon. Kisakoneisto oli varautunut varsin suureen pulinaan, mutta odotusarvoon nähden paremmuusjärjestyksen löytäminen sujui yllättävän sulavasti.

Parhaiten lenkkeilijöistä tietämyksensä todisti Minna, joka koppasi mukaan täydet 1000 pistettä. Tänä päivänä jaettiin myöskin KeparDI:n historian ensimmäiset etänä hankitut cup-pisteet. Näin ollen menestystä MM-Kemissä niittänyt Eevert Toivonen sekä sairasvuoteelta toipuva maailman nopein hisu-kamera, eli kerhon puheenjohtaja Teemu Eerola saivat napattua kotisohviltaan pisteet pois kuleksimasta .

KeparDI-cupin tilanne kiristyy kevään mittaan, kärjessä pyyhältää kestosuosikki ja tuore Diplomi-insinööri Aaro Ruohola 4891 pisteellä. Toisena aivan kirietäisyydellä kärkkyy kasvavaa hisu-kuntoa tarjoava Joona Huila 4604 pisteellä. Kolmantena on ensimmäistä KeparDI-kauttansa hurmoksessa kisaava Marjaana Nurmo 4475 pisteellä.

Hiihtomestikset 2022 // XC-Skiing Champs 2022

Shortly in english below


Moro!

KeparDI -cup jatkuu taas vuodenvaihteen jälkeen ja vuorossa on KeparDI:n hiihtomestaruuskilpailut, jotka ovat samalla myös avoimet Tampereen Yliopiston hiihtomestaruuskilpailut. Luminen talvi jatkuu vahvasti tarjoten erinomaiset hiihto-olosuhteet. Kilpailussa on pakkasrajana -15*C, jota järjestelytoimikunta eli allekirjoittanut tarkkailee jatkuvasti ja tarvittaessa puhaltelee lukemaa pakkasmittarista alemmas. Tutustukaa yliopiston koronaohjeistuksiin ennen paikanpäälle saapumista.
 
Aika ja paikka: 8.-9.2. Suolijärven urheilumajalla aka Hiihtostadionilla.

Ilmoittautuminen: Ilmoittautumiset tiistain kilpailuun ensisijaisesti KeparDI:n tulospalvelun kautta 7.2.2022 klo 23.59 mennessä: https://webpages.tuni.fi/kepardi/tulospalvelu/2021-2022/Hiihtomestaruus%20P 
Jälki-ilmoittautuminen mahdollista paikan päällä kello 16.45 saakka. Osallistumismaksua ei ole. Keskiviikon lähtöajat määräytyvät tiistain tulosten perusteella, joten erillistä ilmoittautumista ei silloin tarvita. Halutessasi voit osallistua rennommin vain toisena päivänä, cup-pisteet tosin tulevat vain yhteisaikojen perusteella.

Lähtöajat ja numerot: Lähtölistat arvotaan. Kilpailussa käytetään numerolappuja. Numeroiden jako kello 16.50. 

Ti 8.2. Perinteisen hiihtotyylin kilpailu väliaikalähdöllä, lähdöt klo 17:00 alkaen. Kilpailumatkana 1 kierros Suolijärven kuntoradalla pienellä lisälenkillä eli noin 5,0 km. 

Ke 9.2. Vapaan hiihtotyylin kilpailu takaa-ajolla, lähdöt klo 17:00 alkaen. Kilpailumatkana 2 kierrosta Suolijärven kuntorataa eli noin 9,0 km. 

Alla reittikartta virallisesta kilpailuladusta. Tulkaa sankoin joukoin paikalle kisailemaan KeparDI-cupin pisteistä ja hiihtomestaruuksista. Hyvää meininkiä on tarjolla kaikille, sekä mainetta ja kunniaa niitä janoaville. Muistakaa tarkistaa välineiden kunto, jotta korventavilta välinerikoilta vältytään.

Sporttisin terveisin,
Topias Helminen, tuore päävalmentaja

In English:
Hi! It is time for The 2022 KeparDI and Tampere University Cross-Country Skiing Championships. The championships take place at Suolijärvi. If the weather is below -15 *C then the race will not be held. The organizers are following the temperatures on a daily basis. First start on both days is at 17:00 and the number bibs are given at 16:50. Please read about the Covid-19 instructions from Tampere Universitys webpage before attending this event.  On Tuesday 8.2 we have a 5,0 kilometer classic style race. On Wednesday 9.2 the racing continues as a 9,0 km pursuit race with free style.
Registration through KeparDI’s results service by 7.2 at 23:59 by pressing ”ilmoittaudu” and then adding your name and choosing series:https://webpages.tuni.fi/kepardi/tulospalvelu/2021-2022/Hiihtomestaruus%20P
Late registration at Suolijärvi at 16.45. No need to register for wednesday’s pursuit race. 

Best regards, 
Topias Helminen, Headcoach

Suolikon Sinko ja koronaviruksen vaikutus KeparDIn toimintaan

Terveiset pitkästä aikaa rakkaat kepardinpennut!
Lukuvuosi 2020-2021 on aluillaan ja sitä myötä myös KeparDIn toiminta heräilee taas eloon pitkän kesän jälkeen. Koronaviruspandemian vuoksi kerhon tapahtumia jouduttiin perumaan ja ne siirrettiin alustavasti tälle syksylle. Koronaviruspandemian toinen aalto on kuitenkin nostanut päätään ja esimerkiksi TREY on päättänyt perua kaikki yli 50 henkilön tilaisuutensa tältä syksyltä. Nykytilanteessa KeparDIn hallitus on myös päättänyt perua jo keväällä kertaalleen perutut Kaljamailin ja Hallilan haupitsin sekä syksyn avajaissaunan. Kerhon tapahtumiin on tänä syksynä koronaviruspandemian vuoksi suurin osallistujamäärä 50 henkilöä. KeparDI-cupin uusi kausi päästään kuitenkin aloittamaan Suolikon singon merkeissä jo ensi viikolla!
Moni varmasti myös miettii mitä tapahtuu KeparDIn kerhohuoneelle sähkötalon kellarissa, päivittäisille kahvihetkille sekä vlogien katsomiselle. KeparDIn kerhohuone on pieni, mutta sen käyttöaste on matala eikä kerhohuoneella yleensä oleskele viittä henkilöä enempää. Kerhohuoneella on myös omia istumapaikkoja monille ja turvavälin (1-2 metriä) pitäminen on  hieman helpompaa kuin monilla muilla järjestöillä. Edellä mainittujen syiden takia KeparDIn hallitus on päättänyt pitää kerhohuoneen auki ja on jokaisen kerhohuoneilijan vastuulla huolehtia turvaväleistä. Kerhohuoneelle on myös hankittu käsidesiä, jotta sitä on jokaisen kerholle tulijan saatavilla. Kerhohuoneelle tulijalta vaaditaan käsidesin käyttöä.
Pyydän jokaista kerhon toiminnassa edes jollain tavalla mukana olevaa tutustumaan Yliopiston sekä TREY:n ajankohtaisiin ohjeisiin koronavirustilanteessa toimimisesta. Yliopiston ohjeet löydät täältä ja TREY:n ohjeet löydät täältä.
KeparDI-Cupin kausi 2020-2021 alkaa!
KeparDI-cupin kausi alkaa Suolikon Singolla ke 2.9.2020! Kyseessä on maastojuoksukilpailu Suolijärven ympäri. Tapahtumassa on mahdollisuus kerätä pisteitä KeparDI-cuppiin ja nauttia kauniista syyssäästä. Juostavan reitin pituus on 4,3 km. Reittiä ei ole merkitty maastoon, mutta siihen voi käydä tutustumassa etukäteen. Reittikartta alla.
Huomioikaa muuttunut ilmoittautuminen koronaviruspandemian vuoksi!
Lähtö: 2.9.2020 klo 18:00
Ilmottautuminen: Koronaviruspandemian vuoksi ehdoton ennakkoilmoittautuminen viimeistään 2.9 kello 16.00. Ilmoittautumiset allekirjoittaneelle joko sähköpostilla tai Telegramilla/Whatsapilla. Pyydän myös jokaista viime hetken osallistujaa tekemään ennakkoilmoittautumisen, mutta tilanteen salliessa ilmoittautuminen myös paikanpäällä Suolijärven ulkoilumajalla (Suolijärvenkatu 7, 33720 TAMPERE) viimeistään klo 17:50. Järjestäjä ei voi kuitenkaan taata jokaisen osallistumista.
Osallistumismaksu: 0€
Terveisin,
Aaro Ruohola
Päävalmentaja 2020

Rusko-Tuska 2019

Rusko-Tuska käytiin tänään raikkaassa pakkaskelissä Ruskon kauniissa talousmetsässä. Tämän vuoden Tuska oli kovatasoisin vuosiin ja kisan aikana nähtiinkin monia hyviä letkoja sekä vielä parempia reitinvalintoja. Iso porukka hajosi jo  kahdella ensimmäisellä rastilla ja viidennellä rastilla Joona Huilan etumatka oli jo liki 20 minuuttia, kun pääletka teki todella ison virheen toiselle rastille. Porukka oli luullut olevansa viivalla ja sai itsensä kartalle vasta siinä kohtaa, kun näkivät tiellä kulkevan auton.  Kuudennella rastilla Huila kuitenkin ajettiin kiinni ja matka jatkui taas porukalla. Lopussa nähtiin vielä muutamia eroja reitinvalinnoissa ja loppusuoralle voittokamppailuun selviytyivät Eevertti ja Make. Tiukan kirin vei lopulta Make muutaman sekunnin erolla.

Naisten sarjassa Lotta ja Sanni tekivät tasaisen varmaa työtä koko matkan ajan ja selviytyivät virheittä.

Jälkipelit voi käydä GPS-seurannan kautta ja Facebookin live-videoiden avulla. Onnittelut kaikille kisailijoille ja erityiset onnittelut voittajille! Ensi vuotta odotellessa…

Alla vielä kootut pummit sekä tulokset:

Tulokset:

  D (8,5 km):    
1. Lotta Karhola 02:06:30 1000
1. Sanni Kymäläinen 02:06:30 1000
       
  H (13,8 km):    
1. Markus Räsänen 02:08:00 1000
2. Eevert Toivonen 02:08:05 999
3. Joona Huila 02:12:38 964
4. Jiri-Pekka Rissanen 02:18:33 918
5. Antti Saikko 02:31:23 817
6. Mikko Hölli 02:31:23 817
7. Ulrika Uotila 02:51:03 939
8. Tuukka Senttula 03:17:50 454
9. Antti Nummela 05:16:31 1
  Teemu Eerola DNF 1
       
  Aaro Ruohola   939

 

Aloitussuunnistuksen tulokset

Aloitussuunnistus pidettiin sprinttinä Hervannassa, jonka jälkeen saunottiin.

Tulokset 5.9.2018
Miehet Aika Ero
1. Juho Korpi 11:35 +0:00
2. Vojta Illner 12:32 +0:57
3. Joonas Kuisma 12:35 +1:00
4. Fryderyk Pryjma 12:44 +1:09
5. Antti Saikko 12:50 +1:15
6. Oula Järvensivu 13:18 +1:43
7. Väinö Liukko 14:36 +3:01
8. Lauri Kuusisto 17:46 +6:11
Naiset
1. Hanna Varjus 17:40 +0:00

 

Talviseikkailun tulokset

Talviseikkailu 27.3.2018

Seikkailu käytiin Yliopiston sprinttikartalla n. 5 km radalla. Kielletyt alueet toivat haastetta reitinvalintaan ja aiheuttivat myös muutamat hylkäykset.

  Nimi Aika Ero Pisteet
1. Antti Saikko 00:17:37 +00:00 1000
2. Jiri-Pekka Rissanen 00:18:35 +00:58 945
3. Markus Räsänen 00:19:18 +01:41 904
4. Oula Järvensivu 00:20:16 +02:39 850
5. Mikko Knuuttila 00:21:15 +03:38 925
6. Heikki Virekunnas 00:21:25 +03:48 906
  Samuel Hyyppä DSQ   1
  Henri Määttä DSQ   1
       
  Santeri Sainio     925

Ruskoyöviestin karttaäänestys

Valitettavasti Ruskoyöviesti on jouduttu perumaan, sillä ilmoittautuneita joukkueita ei ollut tarpeeksi. Äänestyksen tulokset kuitenkin alla:

  • Peruskartalla  (33%, 13 Votes)
  • Ankkuriosuus peruskartalla (30%, 12 Votes)
  • Maken kartalla  (28%, 11 Votes)
  • Ei sillä kartalla niin väliä (8%, 3 Votes)
  • Peruskartta + polkuja (3%, 1 Votes)

Avajaissuunnistuksen tulokset

Kauden 2017-2018 Avajaissuunnistus juostiin Hervannan ytimessä 2,2 km radalla aurinkoisessa kelissä.

Tulokset 6.9.2017

Miehet
1. Markus Räsänen 9:22
2. Fryde Pryjma 9:31
3. Mikko Knuuttila 9:49
4. Antti Saikko 10:33
5. Mikko Hölli 10:56
5. Heikki Virekunnas 10:56
7. Aaro Ruohola 11:00
8. Oula Järvensivu 11:19
9. Joonas Kuisma 11:26
10. Henri Määttä 11:52
11. JP Rissanen 12:01
12. Jakub Janda 13:41