Kaarlo Juho Ståhlberg
Syntyi 28.1.1865 Suomussalmella
Kuoli 22.9.1952 Helsingissä
K.J. Ståhlberg oli suomalaisuusaatteen innokas kannattaja. Hän
oli perustuslaillinen, joka suhteessa venäläistämistoimenpiteisiin
kannatti Suomen lakien puolustamista passiivisen vastarinnan keinoin tilannekohtaisiin
arvioihin perustuen. Poliittisessa toiminnassaan Ståhlberg lukeutuikin
suomenmielisiin perustuslaillisiin, joista muodostui nuorsuomalainen
puolue.
Vuonna 1903 Ståhlberg erotettiin siviilitoimituskunnan (nyk. sisäasiainministeriö)
protokollasihteerin virasta, koska hän kieltäytyi laatimasta
laittomaksi katsomaansa asevelvollisuuslakiin liittyvää kirjelmää.
Vaikka joutuikin virkamiehenä avoimeen ristiriitatilanteeseen, hän
pysyttäytyi jatkuvasti maltillisena perustuslaillisena.Vuosina 1904-1905 Ståhlberg oli valtiopäivillä porvarissäädyn edusmiehenä ja eduskunnan
jäsenenä vuosina 1908-1910, 1913-1914,
1917-1918 ja 1930-1932. Edustajan työssään hän pyrki välttämään
Venäjän suoranaista ärsyttämistä,
mikä oli jyrkemmän linjan edustajille suoranainen kauhistus.
Maaliskuun vallankumouksen jälkeen 1917 Ståhlberg oli näkyvästi
mukana politiikassa pyrkien vakauttamaan Suomen aseman muuttuneessa tilanteessa.
Kansainvälispoliittisen tulevaisuuden varmistamiseksi hän pyrki
solmimaan suhteet englantilaisiin heidän Pietarissa olleen suurlähetystönsä
kautta. Suhteessaan ns. valtalakiin
Ståhlberg otti jyrkän vastustavan
kannan, koska se soti hänen mielestään sovitteluun ja yksimielisyyteen
tähtäävää linjaa vastaan. Keväästä
syksyyn 1917 Ståhlberg toimi puheenjohtajana ns. perustuslakikomiteassa,jonka tehtävänä oli selvittää Suomen laillinen
asema uusissa olosuhteissa ja tehdä perustuslakiesityksiä maan
valtiosäännön kehittämiseksi.
Itsenäisyysjulistuksen antamiseen Ståhlberg suhtautui kriittisesti.
Hänen mielestään kansakunnan piti saavuttaa suurissa kysymyksissä
suuri yksimielisyys ja siksi hän varoittikin toimimasta ilman sosiaalidemokraattien
hyväksymää menettelytapaa, koska pelkäsi kansan kahtiajakoa.
Ståhlbergin kompromissilinjaa ei kuitenkaan kuunneltu. Svinhufvudin
senaatin annettua 4.12.1917 itsenäisyysjulistuksen ja eduskunnan
sen hyväksyttyä Ståhlberg kiirehti tunnustuspyyntöjen
lähettämistä heti ja tasapuolisesti kaikille maailmansodan
osapuolille - Venäjälle, Saksalle ja länsiliittoutuneille.
Heti sisällissodan päätyttyä 1918 Ståhlberg
julisti artikkelisarjassaan Helsingin Sanomissa, että kehityksen oli
jatkuttava siitä mihin se oli keskeytynyt. Valtiomuototaistelussa
hän kuului tasavaltalaisten johtajiin. Saksan keisarikunnan kaaduttua
ja monarkiahaaveiden kariuduttua Ståhlbergille tarjottiin pääministerin
paikkaa keväällä 1919, mutta hän kieltäytyi ohjaten
kuitenkin tasavaltalaisen hallitusmuodon käsittelyä eduskunnassa
sen lopulliseen hyväksymiseen saakka. Heinäkuussa 1919 hallitusmuodon
isästä tuli myös sen ensimmäinen käytäntöön
soveltaja, kun Ståhlberg valittiin Suomen tasavallan ensimmäiseksi
presidentiksi. Oikeistoradikalismi nousun vuosina 1920-luvun lopulla Ståhlberg
vastusti määrätietoisesti lapuanliikettä. Vielä
vuosien 1931 ja 1937 presidentinvaaleissa Ståhlberg oli varteenotettava
ehdokas, mutta kärsi molemmilla kerroilla tappion muutamalla äänellä.
Kuva: K.J. Ståhlberg. Lähde: Suomen kansan aikakirjat X, 1917-1918. Esittänyt Einar W. Juva, Otava 1938.
Kirjallisuutta
Blomstedt, Yrjö, Lailllisuuden ja kansanvallan puolustaja K.J. Ståhlberg, teoksessa Suomi 75. Itsenäisen Suomen historia 2. Päätoim. Jukka Tarkka. Weiling+Göös, Jyväskylä 1991
Tasavallan presidentit 1919-1931. Tasavalta perustetaan. Päätoim. Raimo Väyrynen, Weiling+Göös, Jyväskylä 1992.
Virkkunen, Sakari, Ståhlberg. Suomen ensimmäinen presidentti. Suomen tasavallan presidentit 1. Otava, Keuruu 1978.
Kirjallisuusluettelo
Tekijät: Outi Kylväjä <
ok56579@uta.fi> ja
Teemu Sainio <ts55321@uta.fi>
Etusivulle