Teksti Kirsi Nurmio
Sosialidemokraattinen liike Tampereella
[Sosialidemokraattista kunnallispolitiikkaa Tampereella]
[Sosialidemokraattinen liike Tampereella]
[Kiistoja porvarien ja kommunistien kanssa]
[Sosialidemokraatit ja eduskuntavaalit]
Sosialidemokraattinen liike Tampereella kansalaissodan ja
talvisodan välisenä aikana oli paljon muutakin kuin
sosialidemokraattista kunnallispolitiikkaa. Itse asiassa
suurimmalle osalle tamperelaisista sosialidemokraateista se oli
enimmäkseen jotain aivan muuta. Jos työläisille oli selvää
ketä piti äänestää, yhtä selvää oli myös mitä lehteä
piti lukea, missä kaupassa piti käydä, mihin pankkiin piti
rahansa tallettaa, missä kuorossa laulettiin, missä
urheiluseurassa voimisteltiin ja missä teatterissa käytiin.
Kaikki tehtiin omassa porukassa, erillään porvareista. Eikä
vastaavasti ollut vaaraa, että porvareita istuisi Tampereen
Työväen Teatterin katsomossa. Moinen ihme nähtiin
ensimmäisen kerran talvisodan aikana.
Iloinen kakskytluku
Työväenliikkeen taloudellinen tilanne oli vaikea
kansalaissodan jälkeen. Työväentalo oli kaupungin hallussa
takavarikossa, velka Osuusliike Voimalle oli suuri. 1920-luvun
ensimmäisellä puoliskolla myös työväenyhdistyksen ja
puolueosastojen poliittinen toiminta oli lamassa, edes
vuosikokouksiin ei juuri ilmaantunut väkeä.
Työväenyhdistyksen huvitoiminta sen sijaan keräsi innostuneita
osallistujia. Tanssi-iltamia työväentalossa jouduttiin jopa
rajoittamaan, jotta muullekin toiminnalle olisi tilaa. Myös
puolueosastojen teatterikerhot pyörivät
voimalla.Työväenyhdistyksen vuokraamassa Viikinsaaressa
pidetyissä juhlissa kävi myös paljon väkeä. Työväen
Sivistysliitto perustettiin ja työväenopiston kurssivalikoima
monipuolistui. Työväenopisto pääsi pois työväentalon
melusta omaan huoneistoonsa (Vanhaan) Kirjastotaloon vuonna 1924.
Työväentalossa vallitsi suuri tilanahtaus, laajennusta
suunniteltiin. Työväentalon viides laajennus Hallituskadun
vielä rakentamattomaan osaan valmistui vuonna 1930.
|
Artturi Vasama oli sosiaalidemokraattien johtohenkilöitä Tampereelle 1920-30-luvulla. Kuva: Tampereen muesoiden kuva-arkisto.
|
Lama-ajan tukikohta
Unto Kanerva kirjoittaa Tampereen työväenyhdistyksen
100-vuotishistoriassaan, ettei työväentalo ollut pelkästään
"poliittisen puolueen paikallinen päämaja" vaan
työväestön kulttuurisen harrastuksen keskus. Työväentalo oli
monelle jäsenelle suorastaan toinen koti. Näin oli erityisesti
lamavuosina 1920-ja 1930-luvun vaihteessa. Kansan Lehti laski
sunnuntaina 23.3.1931 työväentalossa käyneet: heitä oli
yhteensä 7691 henkilöä. Myös Lauri Viita kirjoittaa
työväentalon tärkeydestä kirjassaan Moreeni: "Sateella
ja pakkasella tai muuten vain ilkeällä säällä oli tietysti
mukavinta pistäytyä kahvilaan tai työväentaloon kokousta
pitämään." Myös Tampereen Työväen Teatteri sai
yleisöönsä tuoreen lisän aloitettuaan viiden markan
näytäntönsä. Työttömät miehet, joita ei ennen ollut
teatterissa näkynyt, siirtyivät työväentalon käytäviltä
vetelehtimästä ja portailta istumasta katsomoon.
Raittiuden asialla
Vuonna 1919 Suomessa tuli voimaan kieltolaki. SDP,
kansanedustaja Väinö Voionmaa etunenässä, oli
raittiusliikkeen tukipylväitä. Myös Pohjois-Hämeen piiri
käsitteli raittiusasiaa ja kehoitti kaikkia yhdistyksiä
liittymään Raittiusliittoon. Kieltolain päätyttyä vuonna
1932 suhtautuminen alkoholiin ei ollut juuri tullut
myönteisemmäksi, monet sosialidemokraatit äänestivät lain
kumoamisen puolesta vain, jotta mustan pörssin kauppa saataisiin
loppumaan.
Työväenyhdistyksen rahatilanne ei kuitenkaan ollut
kehuttava, nyt kun Osuusliike Voimakin vaati velkojaan takaisin,
ja niinpä työväenyhdistyksen johtokunta päätti niukalla
enemmistöllä esittää vuosikokoukselle anniskeluoikeuksien
hakemista työväentalon ravintolalle. Vuosikokouksessa nousi
myrsky. Erityisesti Sosialidemokraattinen naisyhdistys vastusti
alkoholin anniskelua. Anniskeluoikeuksien hakemista kannattava
kanta voitti kuitenkin niukasti. Asiasta kiisteltiin joka
ainoassa työväenyhdistyksen vuosikokouksessa aina vuoteen 1936
asti.
Työläisurheilua
Tampereella oli tarpeeksi työväestöä, jotta kaiken
toiminnan tapahtuminen omissa järjestöissä oli mahdollista.
Tilanne muualla maassa oli toinen. Tämä näkyi työväen
urheilun kohdalla. 1930-luvun puolessavälissä Työväen
Urheiluliiton valtakunnallinen johto alkoi kallistua SVUL:n
kanssa tehtävän yhteistoiminnan kannalle.Tähän oli syynä se,
että haluttiin mahdollisuus osallistua yleisiin kansainvälisiin
kilpailuihin, ei vain työläisten omiin. Tampereella työväkeä
oli niin paljon, että kilpailujen taso oli kova ja vastusta
riitti taitavimmillekin urheilijoille. Myöskään avustuksen
saaminen kaupungilta ei tuottanut punaisessa Tampereessa
vaikeuksia. Niinpä TUL:n Tampereen piirissä ei ollenkaan
ymmärretty valtakunnallista luokkapetturuutta. Tamperelaiset
työväenurheilijat puolustivatkin vuosikymmenen ajan
"puhdasta työväenurheilua". Työväenurheilu nähtiin
keinona työväenluokan luokka-asemasta johtuvien haittojen
poistamiseksi sekä samalla voimien ja taistelun kasvattamiseksi
näiden epäkohtien poistamiseen. Työväenluokka tarvitsi
sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseen terveitä, voimakkaita,
vastustuskykyisiä sekä henkisesti ripeitä ja rohkeita miehiä
ja naisia.Tavallinen työläisurheilija, kuten muutkin tavalliset
toverit, ajatteli kuitenkin luultavasti samoin kuin
mänttäläinen Veikko Mäkinen, joka työnantajansa kysymykseen:
"Miksi urheilunkin pitää olla poliitikointia?"
vastasi: "Ei se minun osaltani mitään politiikkaa ole.
Totta kai minä urheilen siellä, missä minun kaverenikin
urheilevat."
Opetusministeriön asettaessa ehdoksi TUL:n valtionavun
jatkamiseksi sääntömuutosta, jossa TUL luopuisi valtiollisesta
toiminnasta, Tampereen piiri vastusti ehtoon suostumista
kiihkeästi. Kun vuosien 1937 ja 1939 liittokokouksien välillä
keskusteltiin TUL.n ja SVUL:n yhteistoiminnasta, oli Tampereen
piirissä jo yhteistoiminnalle myönteistäkin mieltä. Muun
muassa TUL:n Tampereen piirin puheenjohtaja sanoi
liittotoimikunnan kokouksessa vuonna 1938, että kyse ei ollut
enää, kuten valtionapukiistan aikoihin, periaatteesta
luopumisesta vaan muuttuneisiin olosuhteisiin sopeutumisesta,
viisaan taktiikan valinnasta.
TUL:n Tampereen piirin kääntyminen yhteistoiminnan kannalle
1930-luvun lopussa on merkki yleisestä, vähittäisestä
lähentymisestä porvarillisen ja punaisen Tampereen välillä.
Talvisodan ihme tuskin nyhjäistiin tyhjästä ja Tuntemattoman
sotilaan työväenluokkaiset suomalaissotilaat tuskin olisivat
kehoittaneet venäläisiä "hakemaan leipänsä päälle
voita", jos lähentymistä ei olisi alkanut tapahtua jo
ennen sotaa. Lähentymistä tapahtui niin poliittisen toiminnan
tasolla kuin kulttuurissakin, porvari saattoi nyt käydä
työväenteatterissa ja työläinen saattoi osallistua yhteiseen
maaotteluun porvarien kanssa. Ja lopulta talvisodan taisteluita
keräännyttiin yhdessä muistelemaan Kalevankankaan
hautausmaalle.Alkoi asevelitoiminnan
aika.
|