Asevelihenki herää

Valtion tasolla asevelihenki näkyi muun muassa siinä kun, puolustusvoimain lippujuhla siirrettiin pahoja muistoja hävinneille punaisille kantavasta 16. toukokuusta kesäkuun neljänteen. Tampereella taas Hämeen pohjoisen vaalipiirin sosialidemokraattinen piirijärjestö esitti kaupunginvaltuustolle "vakaumuksensa puolesta kaatuneiden työläisten" joukkohaudalle Kalevankankaalle muistomerkkiä. Piirillä oli itsellä kerättynä 155.000 markkaa ja kaupunginvaltuusto myönsi kenenkään vastustamatta loput 55.000 markkaa. Myös seurakunta oli yhtä mieltä.

Kaupunki, jonka johto ei vielä 1933 ollut suostunut osallistumaan Turun kaupungin 300-vuotisjuhliin, koska myös Mannerheim oli kutsuttu, rakensi nyt ilman poikkipuolista sanaa Mannerheimin patsaan Messukylän Vehmaisiin.

Tamperelaiset osallistuivat talvisodassa Tolvajärven taisteluun. Kesällä 1940 taistelua muisteltiin Tampereella. Tämänkaltaisia muistotilaisuuksia voidaan hyvällä syyllä pitää elokuussa 1940 järjestötoiminta alkaneen asevelitoiminnan esivalmisteluna. Valokuva Aamulehti 30.6.1940. Tampereen museoiden kuva-arkisto.

Elokuun seitsemäntenä päivänä 1940 perustettiin Tampereen työväentalolla Tampereen Aseveliyhdistys. Mukaanpyrkiviä oli niin paljon, että poliisi joutui käännyttämään suuren osan pois. Työväentalon konserttisalilla oli lupa vain 500 hengelle. Puheenjohtajaksi valittiin Summassa kunnostautunut reservinkapteeni Olavi Palmu, kun sosialidemokraatit eivät suostuneet aktiiviupseerin valintaan. Aseveliyhdistyksen näkyvin hahmo oli kuitenkin sosialidemokraattinen toiminnanjohtaja, myöhempi kaupunginjohtaja, Erkki Lindfors.

Vuoden 1940 lopulla Aseveliyhdistyksessä oli jo 3000 jäsentä. Siitä oli tullut kaikkein väkirikkain kansalaisjärjestö. Aseveliyhdistys järjesti välirauhan mielialoja nostaakseen juhlia ja kulkueita. Itsenäisyyspäivänä Keskustorille paukkuviin pakkasiin kokoontui 15.000 tamperelaista - enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin. Sosialidemokraattinen kansanedustaja Väinö Hakkila piti erään isänmaallisimmista puheistaan. Yhdessä väki osoitti kunnioitustaan paitsi talvisodan sankarihaudoilla, myös niin valkoisten kuin punaistenkin haudoilla. Suojeluskunnat lakkasivat pitämästä omia juhliaan. Työväenyhdistyksen Soittokunta soitti sulassa sovussa Suojeluskuntien Soittokunnan kanssa sotainvalidien ja sotaleskien hyväksi järjestetyssä juhlassa. Tampereen Aseveliyhdistys perusti työpaikkakohtaisia asevelirenkaita, jotka keräsivät rahaa jonkun onnellisen valitun sotainvalidin tai sodassakaatuneen ja hänen perheensä auttamiseksi. Viisi tai kymmenen markkaa jokaiselta asevelirenkaan jäseneltä muodosti mukavan summan.

Jo ennen Aseveliyhdistyksen perustamista monia tamperelaisia kosketti ilmapuolustuksen parantamiseksi järjestetty kultakeräys. Kultakeräyksen järjestivät Lotta Svärd, Suomen työväen naisliitto ja Suomen Ilmapuolustuksen liitto. Tarkoituksena oli kerätä eritoteten kultasormuksia Suomen Pankkiin sulatettavaksi.

Ei aivan niin auvoista

Kaikki suomalaiset eivät kuitenkaan olleet yhtä mieltä porvarien ja työväenluokan yhteistoiminnan siunauksellisuudesta. Vuonna 1940 elintaso aleni ja monien kansalaisten turvallisuutunne väheni. Toukokuussa 1940 perustetun Suomen ja Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden seuran järjestämiin joukkomielenosoituksiin ilmestyi, järjestön vastustajien suureksi yllätykseksi, paljon ihmisiä. Syksyllä 1940 seuralla oli jo 35.000 jäsentä. Seuran kannatus oli erityisen suurtajuuri Etelä-Suomen kaupungeissa. Yksimielistä käsitystä ei kuitenkaan ole voitu muodostaa siitä, oliko suomalaisten aktiivisuus SNS-seurassa osoitus laajalti levinneestä oppositiomielialasta vai liittyikö se yleiseen välirauhan aikana Suomessa vallineeseen järjestäytymisintoon. Saihan myös Aseveliliitto liikkeelle kymmeniä tuhansia suomalaisia ja SAK:ta kohtasi keväällä 1941 oikea jäsenvyöry. "Kotimaisten kommunistien muodostaman yhdistyksen (SNS-seura)häikäilemätön agitaatio johti (kuitenkin sellaisiin) rettelöihin järjestysvallan kanssa", kuten SDP:n vuonna 1949 julkaisemassa puolueen historiassa asia sattuvasti sanotaan, että seura oli lakkautettava jo syksyllä 1940.

Myös Sosialidemokraattinen Puolue hajautui. Puolueesta erotettiin elokuussa 1940 ns. kuutoset, kuusi kansanedustajaa, jotka olivat toistuvasti esittäneet kansallista yksimielisyyttä uhkaavia ajatuksia. Jopa eräs ruotsalainen toimittaja ihmetteli, miten suomalainen mies (kansanedustaja Helo kyseisen toimittajan haastattelussa Vecko Journalen -lehdessä)voi tällä tavalla liata oman pesänsä : "Meidän (suomalaisten) on mukauduttava venäläiseen elämäntapaan". Kuutoset jatkoivat puolueesta erottamisen jälkeenkin oman lehtensä, Vapaan Sanan julkaisemista. Vapaan Sanan kanta oli, että luokkataistelu oli yhä hengissä työväenluokan enemmistön mielissä ja että työväenliikkeen johdon yhteistoimintamiehet olivat alhaisia pettureita.

Vapaa Sana kertoi elokuun viimeisenä päivänä 1940, että "punaisessa Tampereessa" oli runsaasti kuutosten kannattajia ja Vapaan Sanan lukijoita. Vain Sosialidemokraattisen Puolueen johto, kunnallisjärjestön puheenjohtaja Erkki "Napoleon" Lindfors etunenässä, veljeili porvarien kanssa. SDP:n Tampereen kunnallisjärjestö masinoi kokouksia. Kansanedustaja K.H. Wiikiä, kuutosta, ei pyydetty kokoukseen puhumaan, vaikka sitä jäsenistössä toivottiin. Sen sijaan kunnallisjärjestön puheenjohtaja toi kokoukseen puhumaan erittäin asevelimyönteisen puoluesihteerin. Puolueen juhliin Tampereella sai pääsylippuja vain luotetut ja hyvässä taloudellisessa asemassa olevat toverit. Joskus lippuja annettiin jopa sellaisille henkilöille, jotka eivät olleet koskaan olleet SDP:n jäseniä. Tavallinen järjestöväki ei saanut lippua edes kunnallisjärjestön toimistosta. Konserttisalissa pidetyssä juhlassa paikalla ollut oikeistolainen toimeton massa istui hiljaa ja kuunteli demagogien puheita. Mm. Kansan Lehden päätoimittaja Rinne ja pormestari Hakkila ruoskivat ihmisiä puolueen vasemmiston ja Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja Ystävyyden Seuran vastaiseen toimintaan.

Oliko railo työväenliikkeen asevelijohdon ja tavallisen jäsenistön välillä näin ammottava? Varmaa on, että Tampereellakin oli opposition toimintaa. Työväentalon kioskissa myytiin myös Vapaata Sanaa, vaikka itse Työväenyhdistys oli enemmistön linjoilla. Vapaan Sanan luvaton myynti työväentalolla haluttiin kuitenkin estää. Tampereella myös perustettiin ensimmäisenä Suomessa Työläisrintamamiesten yhdistys Aseveliyhdistyksen luokkahenkiseksi vastineeksi - ja lopulta myös Työläisrintamamiesten liitto syyskuussa 1940. Monet ammattiosastot ilmoittivat kokouksensa Vapaassa Sanassa (Tampereen Metallityöväen ammattiosasto ja Tampereen Puusepät). Tampereen Puusepät kritisoivat julkilausumassaan sosialidemokraattista ammattiyhdistysliikettä sanomalla "ettei työläisillä oikeastaan ole muuhun oikeutta kuin työntekoon".

Enemmistö tamperelaisesta työväestä vaikuttaa kuitenkin olleen yhteistoiminnan kannalla. Aseveliviikkona Kansan Lehti haastatteli tyypillistä työläistä, vahtimestaria, joka on ollut mukana työväen järjestötoiminnassa ja taisteli Summassa. Vahtimestari tahtoi, että "tuttavuudet, mitkä solmittiin siellä missä takaisintulosta ei koskaan voinut olla varma, jatkuisivat rauhan oloissa". Tampereen Aseveliyhdistyksen toiminta keskittyi sodasta kärsineiden olojen lievittämiseen ja huonon työllisyystilanteen vallitessa jokaisen aseveljen toimeentulon turvaamiseen. Tampereen Aseveliyhdistyksen Työväentalon Konserttisalissa syyskuussa pidettyyn juhlaan tuli paikalle 300 henkilöä. Ja itsenäisyyspäivänä Keskustorilla järjestettyyn juhlaan tuli paikalle 15.000 tamperelaista. Kaikki nämä ihmiset tuskin olivat porvareita ja SDP:n johtomiehiä.