Teksti Kirsi Nurmio
Sosialidemokraattista kunnallispolitiikkaa Tampereella
[Sosialidemokraattista kunnallispolitiikkaa Tampereella]
[Sosialidemokraattinen liike Tampereella]
[Kiistoja porvarien ja kommunistien kanssa]
[Sosialidemokraatit ja eduskuntavaalit]
Jos kansalaissodan aloittaminen olisi ollut tamperelaisesta
työväestä ja työväenliikkeestä kiinni, olisi se luultavasti
jäänyt aloittamatta. Punaisen valtuuskunnan aikanakin
alkuvuonna 1918 oli
tilanne Tampereella kohtuullisen rauhallinen. Heikki Ylikangas
kertoo kirjassaan Tie Tampereelle pahamaineisesta Suinulan
verilöylystä, että tamperelaiset punakaartilaiset olivat jo
saaneet Teknillisen opiston valkoiset antautumaan, kun
turkulaiset punaiset tulivat paikalle ja alkoivat teloittaa
vakeja. Kerrotaan että tamperelaiset punaiset saivat ampumisen
loppumaan vasta kun uhkasivat kohdistaa tulen turkulaisia
punaisia kohti.
Enemmistö äänistä ja paikoista
Heti kohta verisen Tampereen valtauksen jälkeen vakiintui
poliittinen tilanne Tampereella. Äänestysvilkkaus
kunnallisvaaleissa pysyi koko kuvatun ajankohdan matalampana kuin
eduskuntavaaleissa, mihin saattoi olla syynä se, että
valtuuston voimasuhteet tuntuivat pysyvän muuttumattomina
vuodesta toiseen tapahtui mitä tahansa. Paikkajako porvarien ja
sosialidemokraattien välillä ei monissa vaaleissa muuttunut
yhtään. Ihmisille oli selvää, mitä puoluetta tuli
äänestää. Ainoastaan henkilöt, jotka puolueita edustivat
vaihtuivat jonkin verran. Aivan kansalaissodan jälkeen valittiin
nimittäin kaupunginvaltuustoon paljon uusia kasvoja, mutta kun
muutama vuosi oli kulunut, alkoivat jo kansalaissotaa
edeltäviltä vuosilta tutut toverit ilmaantua takaisin
päättäviin elimiin.
Vakiintunut äänestyskäyttäytyminen toi vakautta ja
varmuutta kaupungin poliittiseen toimintaan. Tiedettiin missä
vastapuoli seisoi ja osattiin kunnioittaa
toisen mielipidettä. Usein valtuustoon ei edes tuotu pahimpia
kiistakysymyksiä, koska osattiin jo ennalta laskea millä
ehdotuksella oli mahdollisuuksia mennä läpi.
Sosialidemokraattien piirikokous Tampereella toukokuussa 1932. Kuva: Aamulehti 29.5.1932, Tampereeen museoiden kuva-arkisto.
Sosialidemokraateilla oli enemmistö kaupunginvaltuustossa
heti ensimmäisistä yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen
perustuvista kunnallisvaaleista lähtien. Ehdotonta enemmistöä
ei sentään saatu, koska myös porvarillisen puolen
äänestäjät olivat pysyviä. Vaikka kiistat kommunistien
kanssa ammattiyhdistysliikkeessä 1920-luvulla olivat olleet
kovat, siirtyivät kommunistien äänestäjät lähes yhtenä
miehenä sosialidemokraattisen listan äänestäjiksi, kun
kommunistien julkinen toiminta vuonna 1930 määrättiin
laittomaksi. Toivo ehdottoman enemmistön saamisesta valtuustoon
heräsi vuoden
1937 Harjun alueen liitoksen jälkeen. Pispalan työväki
äänestikin tamperelaisia sosialidemokraatteja ja
sosialidemokraatit saivat kolme neljästä alueen äänestä ja
viisi kuudesta alueen valtuustopaikasta, mutta liitosalueen
porvarit perustivat myös oman listansa ja niinpä
sosialidemokraattien ehdoton enemmistö jäi yhden
valtuustopaikan päähän.
Vaikka työväki äänesti takuuvarmasti vasemmistoa, ei
vasemmiston voima-asema muodostunut niin suureksi kuin voisi
luulla. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä ei ollut nimittäin
aivan yhtenäinen. Puolueen täytyi erityisesti tähdentää
sitä, että jos 2/3 ryhmästä olijonkin päätöksen takana,
tuli vähemmistöön jääneiden äänestää enemmistön mukana.
Myös kaupungin johto oli jaettu voimasuhteiden mukaan.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan paikka kuului
sosialidemokraateille. Periaatteessa varapuheenjohtajakin
valittiin enemmistövaaleilla, mutta tässä kohdin noudatettiin
kohtuusnäkökohtaa ja paikka kuuluikin yleensä porvareille.
Tampereella kaupunginjohtajien lukumääräksi päätettiin kolme
juuri kaupungin pysyvien voimasuhteiden takia. Näin
sosialidemokraatit saivat kaksi kaupunginjohtajaa ja
porvarilliset ryhmät valitsivat keskuudestaan yhden.
Porvarillisesta apulaiskaupunginjohtajasta oli usein hyötyä
myös sosialidemokraateille. Kun esimerkiksi vietettiin
suojeluskunnan Tampereen valtauksen muistojuhlia tai
paljastettiin sosialidemokraattien enemmistön vastustamia
patsaita, saattoi kaupunginjohtaja joutua yllättäen matkoille
ja niinpä porvarillinen apulaiskaupunginjohtaja astui ruoriin.
Kunnallisen keskustoimiston malliohjesäännössä esitettiin,
että kaupunginjohtajalla tulisi olla yliopistotutkinto. Tämä
ei tietysti tullut kysymykseenkään kaupungissa, jossa
sosialidemokraatit keräsivät kaksi kolmesta äänestä, vaikka
porvarilliset malliohjesääntöä kannattivatkin.
Porvarillisella puolella olisi ollut tarjota monta sopivaa
akateemisen koulutuksen saanutta miestä kaupunginjohtajiksi,
sosialidemokraateilla ei. Olihan vasemmistolaisista
kaupunginhallituksen jäsenistä enemmistö työmiehiä.
Sosialidemokraatit valitsivat myös ensimmäisenä ja pitkään
ainoana poliittisena ryhmänä kaupunginhallitukseen naisen,
kutoja Jenny Matinahon vuonna 1939.
Lähteet:
Haapala Pertti, Luento "Teollinen yhteiskunta
Tampereella" ; Luentosarjassa Näkökulmia Tampereen
historiaan 4.11.1999.
Hämäläinen Kari, Lakko työtaisteluaseena Tampereella
1907-1930. Suomen historian pro gradu 1988.
Jutikkala Eino, Tampereen historia II. 1979.
Kanerva Unto, Työväenliikkeen taivalta 100 vuotta; Tampereen
Työväenyhdistys 1886-1986. Tampereen Keskuspaino 1986.
Rajala Panu, Titaanien teatteri. Tampere 1995.
Tuntematon sotilas, Edwin Laineen vuonna 1955 Väinö Linnan
kirjasta ohjaama elokuva.
Sänkiaho Tarja, Ylös herää kansan nainen, Tampereen
Sosialidemokraattinen naisyhdistys ry 1899-1999.
Uutela Sakari, Seitsemän vuosikymmentä järjestäytynyttä
työläisurheilua Pohjois-Hämeessä. TUL Tampereen piiri
1919-1989. Tampereen Keskuspaino Oy 1989.
Uutela Sakari, TUL:n Tampereen piirin suhtautuminen liiton
sisäisiin kiistakysymyksiin 1930-luvulla. Suomen historian pro
gradu 1990.
Viita Lauri, Moreeni. WSOY 1956.
|