Teksti Kirsi Nurmio
Kiistoja porvarien ja kommunistien kanssa
[Sosialidemokraattista kunnallispolitiikkaa Tampereella]
[Sosialidemokraattinen liike Tampereella]
[Kiistoja porvarien ja kommunistien kanssa]
[Sosialidemokraatit ja eduskuntavaalit]
Kiistoja politiikan sisällöistä
Usein mahdolliset kiistat pystyttiin ennakoimaan ja asioista
sovittiin ennen virallisia kokouksia, kabineteissa. Näin oli
esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtajien kohdalla,
niistä ei jouduttu juuri koskaan äänestämään. Vastustaja
oli tuttu ja niin olivat vastustajan argumentitkin. Kun
vasemmisto vuonna 1924 halusi rakentaa lisää kunnallisia
asuntoja, perustelivat sosialidemokraatit rakennuskustannuksia
sillä että köyhäinhoidosta ja lasten huostaanotosta koituneet
kulut vastaavasti vähenisivät.
Kunnallinen rakennustoiminta olikin valtuuston
kiistakapuloista suurimpia. Porvarilliset olisivat mielellään
rakentaneet puolikunnallisia taloja, jotka asukkaat sitten
ostaisivat itselleen. Sosialidemokraattien mielestä kaupungin
tuli rakentaa täyskunnallisia taloja, joissa asukkaat olisivat
pysyvästi vuokralla myös normaaliaikoina, kun porvarillisten
mielestä täyskunnallinen rakennustoiminta kuului sota- ja
muihin poikkeusaikoihin. Sosialidemokraattien mielestä
puolikunnallinen rakentaminen ei hyödyttänyt niitä, joiden
asunnon tarve oli kaikkein suurin. Kaupunginhallituksessa ja
-valtuustossa käytiinkin useampaan otteeseen kiivasta
keskustelua siitä, miten kaupungin rakentamiseen varatut rahat
tuli sijoittaa: täys- vaiko puolikunnalliseen rakentamiseen.
Kansalaissodan perintö näkyi myös tamperelaisessa
kunnallispolitiikassa. Valtuustossa kiisteltiin
"periaatteesta" usein kansalaissodan päättymisen ja
talvisodan asevelihengen heräämisen välillä.
Sosialidemokraatit eivät olleet ollenkaan innostuneita
suojeluskuntien järjestämistä Tampereen valtauksen
muistojuhlista. Alussa myös itsenäisyyspäivää vierastettiin.
Kansalaissodan päättymisen muistopäivänä suostuttiin
liputtamaan vasta, kun päivästä tuli lain voimalla
puolustusvoimain lippupäivä ja virallinen liputuspäivä.
Hämeenpuistoon rakennettu Vapaudenpatsas haluttiin poistaa
vielä pystyttämisen jälkeenkin, mutta lääninhallitus oli eri
mieltä. Sosialidemokraattinen pormestari kieltäytyi
osallistumasta Turun 700-vuotisjuhliin, kun kuuli, että myös
kenraali Mannerheim oli kutsuttu, vaikka pormestari oli jo
ilmoittanut osallistuvansa. Kuuluisassa vuoden
1933 lippujupakassa sosialidemokraattisella valtuustoryhmällä ei
liene kuitenkaan ollut päällepäsmärin roolia, luultavasti
sosialidemokraattiset valtuutetut eivät päätöstä
tehdessään edes tienneet aikeesta nostaa salkoon punaisetkin
liput.
Ääripäitä vastaan
1930-luvun alku oli poliittisesti tukalaa aikaa.
Sosialidemokraateilla oli kiistaa niin kommunistien kuin IKL:n
kanssa. Valtakunnallisesti SDP vastusti kommunistilakeja ja
äänesti ne yli vaalien määrävähemmistönsä voimin. Samalla
kuitenkin käytiin ankaraa taistelua työväenjärjestöistä.
Muun muassa Suomen Ammattijärjestö, Työväen Urheiluliitto ja
Sos.dem. nuorisoliitto jäi kommunistien haltuun. Sen sijaan
TUL:ssa vuoden 1929 liittokokouksessa valituista
liittotoimikunnan jäsenistä enemmistö oli
sosialidemokraatteja. Vuoden 1930 aikana kommunistiset
urheiluseurat erotettiin liitosta ja TUL:sta tuli kokonaan
sosialidemokraattinen.
Tampereella sosialidemokraattien ja kommunistien välinen
taistelu ammattiyhdistysliikkeessä näkyi
ammattiyhdistystoiminnan tehokkuuden vähenemisenä. Työnantajat
käyttivät riitoja hyväkseen muun muassa puusepänalalla.
Työnantaja erotti työntekijöitä, sanoi Tampereen Puuseppien
ammattiosastolle että erotetut olivat olleet
työrauhanrikkureita ja kommunisteja - ja niinpä ammattiosasto
jakautui asian tiimoilta ja tuli toimintakyvyttömäksi.
Näinä vaikeina aikoina poliittinen toiminta Tampereen
sosialidemokraattisessa liikkeessä piristyi 1920-luvun lopulla
ja huvitoiminnan osuus jäi vähäisemmäksi. Esimerkiksi
työväentalossa syyskuussa 1930 pidetty tilaisuus, jossa Väinö
Tanner puhui, veti konserttisalin ääriään myöten täyteen.
Työväenliikkeen jäsenillä oli IKL:n aikoina vaikeaa, muun
muassa Tampereen työväen soittokunnan jäseniä painostettiin.
Niinpä haettiin yhteistoiminnasta voimaa. 1930-luvun lopulla,
kun taloudellinen ja poliittinen tilanne maassa parani,
lähtivät myös tamperelaisten puolueosastojen jäsenmäärät
nousuun.
|